Meille on tulossa tupla määrä perheen lisäystä kerralla. Nimiä on pohdittu jo jonkin aikaa, vaikka asia ei ihan akuutti vielä tällä hetkellä olekaan. Tulevien vauvojen sukupuolista ei ole tietoa, joten nimiä on sekä tytöille, että pojille.
Olemme olleet hyvin pitkälti samalla linjalla puolisoni kanssa mahdollisista tulevista nimistä, mutta yksi kompastuskivi kuitenkin on.
Poikien nimien suhteen olemme hieman eri raiteilla, koska olen tykästynyt hyvin paljon puolisoni isoisän nimeen, mutta puolisoni mielestä on outoa laittaa omalle lapselleen pappansa nimeä. Minä en esimerkiksi ole koskaan tavannut kyseistä isoisää, koska hän on ollut jo pitkän aikaa haudan levossa.
Kuitenkin sitten minun elossa olevan isoisäni toinen nimi on käypä lapsellemme. Jos kaksi poikaa tulee, niin toinen tulee saamaan melkovarmasti sen minun pappani toisen nimen etunimekseen. Olemme myös pohtineet sitä, että jos laittaisi puolisoni isoisän toisen nimen toiselle pojalle, mutta sitten ne pappojen toiset nimet ei oikein "rimmaisi" kaksospojille. Vaan mikäpä pakko niiden on kai rimmatakaan??
Onko se teidän mielestä outoa laittaa lapselle nimeksi sellainen, joka on ollut puolison isoisällä ensimmäisenä nimenä? Kommentteja ja perusteluita kaivataan.
Isoisän nimi
9
1107
Vastaukset
- MollisQ
mutta vanhat nimethän ovat muodissa.Mikä tuo nimi on?
- Emma
Minusta se on hieno ajatus. Ainakin 9-vuotias lapsenlapseni haluaa kuulla kaiken nimensä taustoista (hän on tosin tyttö), samalla tulee suvun historiaa tutuksi.
Monissa suvuissa on ihan perinne, että nimi kulkee sukupolvelta toiselle.
Liittyykö miehelläsi ehkä jotakin ikäviä muistoja tähän isosisään. Silloin tietysti asia on hankala ja mielestäsi tulisi noudattaa miehesi tahtoa.- Auroora
Emmakin totesi sen jo, että miehelläsi on ehkä jokin syy siihen miksi hän ei halua antaa isoisänä nimeä lapselleen. Millainen tämä Alarik oli eläessään? Onko miehesi ylpeä hänestä?
Oma mieheni sanoi, ettei halua antaa edesmenneen isoäitinsä nimeä (Helena) tyttärelleen ainakaan kutsumanimeksi. Toisenakin nimenä hän vielä epäröi. Helena-mummu oli kyllä pidetty ihminen, mutta se tuntuu miehestä liian "läheltä otetulta".
- neena
Minusta on aina kaunis ajatus laittaa sukulaisen nimi. Tosin olisi mukavaa, jos olisi tavannut hänet ja muistaisi ihanana ihmisenä. Nimeä ei kuitenkaan kannata pistää, jos siitä ei pidä! Keskustelua tietysti auttaisi, jos kertoisit nimet. Molempien isoisien nimet olisivat ihana yhdistelmä!
- Äimän Käki
Puolisoni isoisän nimi on ollut Alarik, ja puolisollani on hänestä pelkästään hyviä muistoja. Oman pappani toinen nimi on Alvar, ja hänkin on aivan valloittava ja ihana persoona.
- Emma
Äimän Käki kirjoitti:
Puolisoni isoisän nimi on ollut Alarik, ja puolisollani on hänestä pelkästään hyviä muistoja. Oman pappani toinen nimi on Alvar, ja hänkin on aivan valloittava ja ihana persoona.
Todella kauniit nimet, ja vielä saman tyyppiset.
Yritä vähitellen saada miehesi tottumaan ajatukseen näistä perintönimistä, voi olla että hän jopa innostuu asiasta :) - neena
Äimän Käki kirjoitti:
Puolisoni isoisän nimi on ollut Alarik, ja puolisollani on hänestä pelkästään hyviä muistoja. Oman pappani toinen nimi on Alvar, ja hänkin on aivan valloittava ja ihana persoona.
Nimethän ovat aivan upeat ja sopivat mielestäni yhteen! Alvar varsinkin kannattaa pistää.
- bertta
Äimän Käki kirjoitti:
Puolisoni isoisän nimi on ollut Alarik, ja puolisollani on hänestä pelkästään hyviä muistoja. Oman pappani toinen nimi on Alvar, ja hänkin on aivan valloittava ja ihana persoona.
ensn periaatteesta: itse asiassa Suomessa on aika yleistä laittaa lapsille isovanhempien /esivanhempien nimiä. Tiedän ja tunnen monia tällaisia perheitä. Itsellänikin sekä sisaruksillani on kaikilla ainakin toinen etunimi sellainen. Minulla on kummatikin - isän isoäidin etinimi ensimmäisenä, äidin isoäidin etunimi toisena etunimenä. Ja ihan hyvin menee!
ja sitten noista mainitsemistasi nimistä - nehän ovat todella hienot! Ja itseasiassa sopivat opikein hyvin yhteen. Ja mitä tärkeintä kummastakin henkilöstä teillä on hyvät muistot, mukavia ja tärkeitä ihmisiä on hyvä muistaa tälläkin tavalla. Olen varma ettei heillä olisi myöskään mitään lasten nimiä vastaan. Siitä vaan!
- nallakka
Meillä pojalla perintönimi (Kristian) jo neljännessä sukupolvessa. Ylpeydellä annoimme nimen omalle lapselle ja toivomme että hän sitä vielä jatkaa omilleen. Tytölläkin perintönimi (Pirkko) jo kolmannessa polvessa ja toivottavasti jatkuu,vaikkakin sitä vaikea saada rimmaamaan muiden nimien kanssa.. =) Tosin kummallakaan lapsella nämä perintönimet ei ole kutsuma nimiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996013
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804782Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963035Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282823Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262095Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191506Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764