Elämä satuttaa...

Elämäni muuttui radikaalisti pari kuukautta sitten ja jouduin komean 4v. uroskoiran yksinhuoltajaksi. Elämä kahdestaan koiran kanssa on johtanut siihen että molemmat kärsimme tilanteesta paljon, koira yksinolosta ja minä pahasta mielestä, koska tiedän koiran kärsivän. Käyn normaalisti töissä, joten koira on yksin arkisin 7.30-18.00. Tämän lisäksi käyn 3x viikossa iltaisin harrastamassa ja pitäisi ihmissuhteitakin yrittää hoitaa. Ulkonakin tekisi mieli välillä käydä. Tilanne on johtanut siihen, että olen päättänyt etsiä pojalle uuden kodin, niin pahalta kun se tuntuukin. Saatan olla tunteeton mutta mun mielestä kummankaan meistä ei pidä kärsiä tilanteesta, joten uutta kotia etsii komea, persoonallinen, iso kokoinen ja peruskoulutettu Rottweiler uros. Vaatii ehdottamasti kokemusta palveluskoirista. Koira on "varma" käytöksinen ja voimakas luonteinen.
22977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Itse olen kolmen koiran yksinhuoltaja, normaalisti töissä käyvä, eikä mieleeni tulisikaan luopua koiristani! Muista harrastuksista olen pitkälti luopunut koirieni takia, mutta viikonloppuisin kyllä olen pystynyt käymään ulkona halutessani ihan normaalisti.

Sinuna ottaisin toisen koiran koirasi kaveriksi, jos todella koirasi parasta ajattelisit. Silloin sen ei tarvitsisi odotella kotona yksin.

Mutta ongelmasi taitaa ollakkin se, ettet todellisuudessa viitsi hoitaa koiraasi alkuunkaan. Aika tunteetonta touhua, tuskin olet koirastasi OIKEASTI koskaan välittänytkään. Otahan edes sen verran opiksesi tästä, äläkä ikimaailmassa ota enää mitään eläintä, oli elämäntilanteesi mikä tahansa! Eläimet eivät ole mitään lapsen korvikkeita, jotka sitten heitetään samalla ovesta pellolle, kun ukko jättää!

Äänestä
  • ihan helvetisti. Ihan kuin en olisi tässä tarpeeksi pyörinyt tunnontuskissani. Kenties olen sitten tunteeton mutta minä en elä elämääni koiran ehdoilla varsinkin jos molemmilla on mahdollisuus parempaan elämään. Enkä lähtisi nyt vertailemaan lasta ja koiraa keskenään. Olen muuten "ukko" joten voit taas lisätä huutomerkkien määrää.

    Äänestä

Tekstistäsi kalskahtaa, että olet niin kovasti haku päällä etsimässä uutta äijää itsellesi, ettei koiraparalle enää aikaa jää laisinkaan! Säälittävä muija!

Äänestä
  • Ei ole hakua päällä, on jo kumppani. Ja olen sitten "ukko". Mitä Te luulette saavuttavanne noilla huutomerkeillä...

    Äänestä

  • Tunteetonko? kirjoitti:

    Ei ole hakua päällä, on jo kumppani. Ja olen sitten "ukko". Mitä Te luulette saavuttavanne noilla huutomerkeillä...

    Eli uusi muijas ei hyväksykkään hurttaas ja saa siks mennä!!!! Sähän oot täys pelle!!!

    Äänestä

Hoitiko vaimosi aijemmin koiran?
Oliko hän kotirouvana?
Kumman koira se loppujen lopuksi oli,meinaan ei kai sulla siloinkaan sen enempää aikaa ollut,jos kävit töissä ja harrastit?
Tietenkin,jos sä et voi noita harrastuksia vähentää ja sen ajan käyttää koirasi kanssa olemiseen,niin parasta olisi todellakin etsiä koiralle uusi koti.
Pärjäilkää!

Äänestä
  • Koira hankittiin yhteisellä päätöksellä avovaimon kanssa mutta se jäi melkein heti pelkästään mun hoidettavaksi, eli mä olen "tunteettomasti" hoitanut sen 4v. Koiran kanssa ei ole koskaan varsinaisesti "harrastettu" mutta se on saanut liikuntaa 2 tuntia päivässä aikaisemmin ja saa myös saman tälläkin hetkellä. Kyse onkin koiran yksinolosta, aikaisemmin se oli yksin muutaman tunnin päivässä (avovaimo opiskeli) nyt tilanne on toinen. Kiitos asiallisesta viestistä.

    Äänestä

  • Tunteetonko? kirjoitti:

    Koira hankittiin yhteisellä päätöksellä avovaimon kanssa mutta se jäi melkein heti pelkästään mun hoidettavaksi, eli mä olen "tunteettomasti" hoitanut sen 4v. Koiran kanssa ei ole koskaan varsinaisesti "harrastettu" mutta se on saanut liikuntaa 2 tuntia päivässä aikaisemmin ja saa myös saman tälläkin hetkellä. Kyse onkin koiran yksinolosta, aikaisemmin se oli yksin muutaman tunnin päivässä (avovaimo opiskeli) nyt tilanne on toinen. Kiitos asiallisesta viestistä.

    Jos hommaisit toisen koiran?
    Olisivat kavereina toisilleen,kun et ole kotona?
    Tai sitten joku luotettava ihminen joka voisi tulla viettämään aikaansa koiran kanssa,vaikka parix tunnix päivässä esim.dogsitter heitä voi kysellä esim.4H-kerhoista.

    Äänestä

  • täti kirjoitti:

    Ai tunteettomasti olet hoitanut kaikki nämä vuodet. Aikalailla tunnevammaiselle vaikutat tosiaan. Sitäpaitsi koiran ehdoilla elämiseen, että silloin kun koiran ottaa, tulee olla myös valmis elämään sen ehdoilla. Sähän vaikutat täysin yksinkertaiselle jankuttajalle. Muista nyt sit olla ottamatta enää ikinä eläintä, kun sattuu pikkuiseen päähäs taas tulla mieli, et oispa kiva hankkii vähäks aikaa taas joku eläin viihdyttämään. Toivottavasti en ikinä koirankasvattajana erehdy myymään kaltaisellesi ääliölle koiraa, vaan toivon että koirani päätyvät sitoutuneisiin ja RAKASTAVIIN koteihin, ei paikkoihin, jossa heitä tunteettomasti ja pakosta hoidetaan!!!

    Äänestä

  • Ei nuijalle lisää koiria kirjoitti:

    kuin tuolle yhdelle ääliölle tuolla alempana.

    Äänestä

Sympatiani sinulle, olet ajautunut ikävään tilanteeseen.

Itse olin viime vuoden töissä ulkomailla ja sain ratkaistua koira-ongelman antamalla koirani vanhemmilleni siksi aikaa hoitoon. Olisiko sinulle kenties mahdollisuutta pyytää vaikka jotain tuttua tai sukulaista ottamaan koirasi välillä hoitoon? Tai sitten jos joku tuttusi kävisi päivällä viemässä rotikkasi pikku lenkille?

Ratkaisu on täysin omasi ja onneksi tunnut kuuluvan järkeviin ihmisiin eli olet päättänyt etsiä koirallesi kunnon kodin jos siihen pisteeseen joudut menemään. Kannattaa minusta kuitenkin vielä kerran harkita koiran pitämistä, jos vaikka hommaisit jonkun opiskelijan tms. ulkoiluttamaan sitä päivällä. Mutta jos tilanne tuntuu mahdottomalta niin koirat.com on yksi hyvä paikka mistä kannattaa aloittaa tuo kodin etsiminen. Mitä koirasi muuten on mieltä muista uroksista?

Äänestä
  • silloin luopumista, kun se molemman kannalta järkevältä tuntuu. Jos/kun sopivalta tuntuvan uuden kodin löydät, muista koira on lain mukaan tavara ja sitä et saa takaisin kun kaupat on tehty. Siksi kannattaisi varautua tähän ja ensin vaikka antaa koiran olla perheessä ja katsoa kuinka sujuu, jotta voit etsiä uuden kodin jos ei suju. Muuten koira voi joutua ties minne. Tämä taas onnistuu turvallisesti jos koira on tunnistusmerkitty tee sopimus ja sovi vierailuista myöhemminkin jos mahdollista. En ole vainoharhainen, mutta kun monenlaista koiran hankkijaa voi olla ja tietyt rodut vetävät tällaisia puoleensa. Lykkyä sulle ja rottikselle!

    Äänestä

  • Valitettavasti tyypillinen rotikka, jos toinen uros on alistuvainen ei ongelmia mutta toisaalta...

    Äänestä

  • Tunteetonko? kirjoitti:

    Valitettavasti tyypillinen rotikka, jos toinen uros on alistuvainen ei ongelmia mutta toisaalta...

    Otitko muuten alunperin koirasi ns. ky:n kasvattajaksi, niinkuin moni muukin pienen henkisen kantin omaava?

    Äänestä

  • Rotikoista kirjoitti:

    Otitko muuten alunperin koirasi ns. ky:n kasvattajaksi, niinkuin moni muukin pienen henkisen kantin omaava?

    Täytyy sanoa että ainakin minun sympatiat menevät tässä tapauksessa tämän Rotikan omistajalle. Tuskin hän 4 vuotta sitten avopuolisonsa kanssa koiraa ottaessaan pohti että saattaa elämäntilanne muuttua joskus radikaalistikin. Ilmeisesti sinä ja muutama muu tähän keskusteluun osallistunut, henkisesti kypsymätön ja asiota ymmärtämätön pälli ette tajua että ihmisen elämäntilanteet saattavat muuttua. Tämä rotikan omistaja osoittaa aitoa kiintymystä koiraansa kohtaan harkitsemalla uuden kodin etsimistä sille koska ei enään pysty tarjoamaan samoja olosuhteita koirallen kuin aikaisemmin. Olisi väärin pitää koiraa sisällä tilanteen muututtua arkipäivät yli 10 tuntia. Pohtimalla uutta kotia hän osoittaa välittävänsä koiransa hyvinvoinnista, ja varmasti etsii hyvän kodin pojalle jos päättää tähän ratkaisuun päätyä. Jokainen keskivertoälykkyydelläkin varustettu henkilä näkee kirjoittajan tyylistä että ratkaisu ei ole hänelle helppo. Eli hieman asiallisuutta tuohon kommentointiin kiitos.

    Äänestä

Samoin kävi minulle aikoinaan. Silloinen avovaimoni oli se, joka enemmän aikoinaan koiraa halusi, mutta toki minäkin siihen vuosien varrella kiinnyin.
Ero kun tuli vaihtoehtoja oli toki muutamia, mutta minusta tuntui, että koira kärsisi siitä, että se sijoitettaisiin uudelleen. Tottahan toki se omaan elämääni ja ajankäyttööni vaikutti, mutta kun olin ihan itse päätökseni tehnyt, niin oli turha marista, vaan laittaa homma toimimaan. Jos susta tuntuu siltä, että parempi vaihtoehto on hakea koirallesi uusi koti, niin sitten sun pitää niin toimia. Itse en ole päätöstäni katunut, vaan melkeimpä päinvastoin. Tsemiä!!

Äänestä
  • Mitä enemmän näitä "fiksujen" kommentteja täältä luen, sitä surullisemmaksi tulen. Näköjään on kovin paljon ihmisiä, jotka ottavat koiria, eivätkä oikeasti pysty sitoutumaan niiden hoitamiseen. Ottamatta sen enempää kantaa näiden "kiivasluontoisempien" kirjoituksiin täällä, tuntuvat he valitettavasti paljon empaattisemmille ja aikuismaisille, kun te itseänne fiksuina pitävät, jotka todellisuudessa osoitatte lapsellisuutenne, kun ette pysty päätöksissänne pysymään. Ja tällä päätöksellä tarkoitan, että kun koiran on kerran hankkinut niin siihen sitoutuu 10 - 15 vuodeksi. Mitenkähän kohdallanne käy, kun joskus teette lapsia. Ai niin, huolehtiihan ne entiset puolisonne toivottavasti edes niistä, ja ainahan yhteiskunta omiaan auttaa. Ilmankos sijoitusperheistä lastensuojelupuolellakin on huutava pula. Sama sitoutumattomuus ja kykenemättömyys vastuuseen se pätee lasten hoidonkin kanssa! Ja joku koira on vielä helppo nakki hoidettavaksi lapsiin verrattuna!

    Äänestä

  • Ei koiraa teille kirjoitti:

    Mitä enemmän näitä "fiksujen" kommentteja täältä luen, sitä surullisemmaksi tulen. Näköjään on kovin paljon ihmisiä, jotka ottavat koiria, eivätkä oikeasti pysty sitoutumaan niiden hoitamiseen. Ottamatta sen enempää kantaa näiden "kiivasluontoisempien" kirjoituksiin täällä, tuntuvat he valitettavasti paljon empaattisemmille ja aikuismaisille, kun te itseänne fiksuina pitävät, jotka todellisuudessa osoitatte lapsellisuutenne, kun ette pysty päätöksissänne pysymään. Ja tällä päätöksellä tarkoitan, että kun koiran on kerran hankkinut niin siihen sitoutuu 10 - 15 vuodeksi. Mitenkähän kohdallanne käy, kun joskus teette lapsia. Ai niin, huolehtiihan ne entiset puolisonne toivottavasti edes niistä, ja ainahan yhteiskunta omiaan auttaa. Ilmankos sijoitusperheistä lastensuojelupuolellakin on huutava pula. Sama sitoutumattomuus ja kykenemättömyys vastuuseen se pätee lasten hoidonkin kanssa! Ja joku koira on vielä helppo nakki hoidettavaksi lapsiin verrattuna!

    Ja mitä enemmän kaltaisiesi "malli-ihmisten" kommentteja lukee niin sitä enemmän alkaa uskoa että täälläkin on kyllä varsin kapeakatseista porukkaa.

    Vertauksesi lasten hoidosta ja sijoitusperheistä kertoo kyllä kaiken tarvittavan tavastasi ajatella asioita. Elämässä tulee vaikeita päätöksiä eteen monesti aivan odottamattomastikin - niistä on vain selvittävä tavalla tai toisella. Esimerkkinä tämä rotikan omistaja, joka esimerkillisesti välittää koirastaan ja etsii sille uuden kodin koska OLOSUHTEISTA johtuen ei pysty tarjoamaan sille enään samoja oloja kuin aikaisemmin. Hän mieluummin luopuu rakkaasta ystävästään kuin antaa sen kärsiä.

    Et varmaan kykene sisäistämään että ihmisen on myös elettävä - töitä on tehtävä että pystyy ruokkimaan itsensä ja koiransa. Jos tilanne menee sellaiseksi että työ vie ajasta suurimman osan niin koirasta luopuminen on perusteltua. Ei todellakaan mitään toivottavaa ja minusta se on aina viimeinen vaihtoehto, mutta vaihtoehto kuitenkin. Oma mielipiteeni on, että jos koiralle ei jää aikaa tarpeeksi, ja se joutuu olemaan suurimman osan ajasta sisällä, kaikkien kannalta on parasta luopua siitä.

    Olen kirjoitellut paljon siitä että allergiset ihmiset, kiireiset ihmiset, nuoret ihmiset ja kaikki, joilla tilanne saattaa muuttua sellaiseksi että koirasta ehkä joutuu luopumaan, käyttäisivät erityistä harkintaa koiraa hankkisessaan. "Annetaan koiria" palstat ovat jo nykyään muutenkin liian täynnä ilmoituksia. Haluaisin korostaa kuitenkin, että tällaisissa tapauksissa kuten tässä, koirasta luopuminen on minusta perusteltua.

    Äänestä

  • Vesa kirjoitti:

    Toivottavasti et Vesa tule koskaan tekemään lapsia, sillä saatat joutua ylitöihin, jolloin lapsen pitäminen tulee sinullekkin ylivoimaiseksi, ja taas on yksi lastenkotipaikka hakusessa.

    Vaikutat tosi ärsyttävälle ja tietoviisaalle!

    Äänestä

  • Vesalle kirjoitti:

    saat itsekin jossain vaiheessa hieman uusia näkökulmia asioihin. Lapsi-huomatuksesi ei edes ansaitse kommenttia, jokainen osaa tehdä siitä omat päätelmänsä.

    Ja sinä vaikutat todella typerälle ja kypsymättömälle.

    Taidat olla aika tiukka jäbä, Vesa. Just sellaista aivotonta kaikkitietävää jankuttaja-ainesta. Hakkaat varmaan koiriasi ja mahdollista muijaasiki, heh.

    Äänestä

  • vesa kirjoitti:

    Taidat olla aika tiukka jäbä, Vesa. Just sellaista aivotonta kaikkitietävää jankuttaja-ainesta. Hakkaat varmaan koiriasi ja mahdollista muijaasiki, heh.

    Hmm, olen kaukana kaikkitietävästä - mitä olen tällä palstalla usein sanonutkin, mutta jos sinuun itseäni vertaan niin kieltämättä alkaa jo hymyilyttää.
    Toisaalta on ihan hyvä että välillä saa lukea kaltaistesi ihmisten kommentteja, saat ainakin kaikki muut tuntemaan itsensä huomattavan älykkäiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tunteetonko? kirjoitti:

Elämäni muuttui radikaalisti pari kuukautta sitten ja jouduin komean 4v. uroskoiran yksinhuoltajaksi. Elämä kahdestaan koiran kanssa on johtanut siihen että molemmat kärsimme tilanteesta paljon, koira yksinolosta ja minä pahasta mielestä, koska tiedän koiran kärsivän. Käyn normaalisti töissä, joten koira on yksin arkisin 7.30-18.00. Tämän lisäksi käyn 3x viikossa iltaisin harrastamassa ja pitäisi ihmissuhteitakin yrittää hoitaa. Ulkonakin tekisi mieli välillä käydä. Tilanne on johtanut siihen, että olen päättänyt etsiä pojalle uuden kodin, niin pahalta kun se tuntuukin. Saatan olla tunteeton mutta mun mielestä kummankaan meistä ei pidä kärsiä tilanteesta, joten uutta kotia etsii komea, persoonallinen, iso kokoinen ja peruskoulutettu Rottweiler uros. Vaatii ehdottamasti kokemusta palveluskoirista. Koira on "varma" käytöksinen ja voimakas luonteinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu