verta nenästä

Onkohan kenelläkään vastaavanlaista. Meillä on 10 vuotias pk-collie, joka alkoi joulun aikaan yskiä ja aivastella. Kokeiltiin pari kertaa nenäpunkkihoitoa, joka laitettiin niskaan. Ei ollut apua. Sitten sillä alkoi tulla nenästä paksua räkää, joka muuttui veriseksi. Päähän alkoi tulla painetta ja toinen silmä alkoi pullistua. Eläinlääkärit eivät oikein osaa sanoa mikä on kyseessä. Tulehdusarvot olivat korkealla ja sai antibiootti kuurin ja kortisonitabletteja. Paine on poistunut päästä ja koira näytti kohtalaisen terveeltä, mutta taas on alkanut veri ja räkä valumaan nenästä. Olis kiva tietää onko jollakin ollut vastaavia oireita ja onko mitään mitä voisi kokeilla.
3388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pennusta asti ongelmia tuon räkimisen kanssa (ei nenäverenvuotoa), no meillä se on todettu allergiaksi mutta muistan, että meidän eläinlääkäri sanoi, koska kyseessä meillä oli nuori koira ei voi epäillä kasvainta. Koska koirasi on noinkin iäkäs ja collie kuuluu "kasvainalttiiseen" ryhmään, niin suosittelisin, että kysyisit jonkun muun ell. mielipidettä asiasta. Onko otettu röntgeniä tai tähystetty nenää?

Äänestä
  • Kasvaimesta meillekin puhuttiin, mutta kun ei voi olla varma, kun röntgenissä sitä ei nähty ja eläinlääkäri sanoi, että sitä on tosi vaikea tutkia. En sitten tiedä mitä tekis seuraavaksi.

    Äänestä

  • todella sairas kirjoitti:

    Kasvaimesta meillekin puhuttiin, mutta kun ei voi olla varma, kun röntgenissä sitä ei nähty ja eläinlääkäri sanoi, että sitä on tosi vaikea tutkia. En sitten tiedä mitä tekis seuraavaksi.

    mitä kannattaisi tehdä, tuo verinen nuha viittaa vaan mielestäni johonkin vakavampaan (kasvain). Meillä tähystettiin tuo koira sierainten kautta, etsittiin myös vierasta esinettä ym. tuolta sieraimista, ei löydetty mitään. Seuraavaksi vaihtoehdoksi sanottiin, että koiran nenäontelot avattaisiin, ei suositellut leikkausta suuren verenvuodon takia.
    Mielestäni voisit esim. etsiä netistä eläinsairaalaa/erikoistuneita eläinlääkäreitä esim. collien kasvaimiin, vai onko oma eläinlääkärinne mielestäsi tarpeeksi pätevä?
    Hyvä olisi todella saada toinen mielipide aiheeseen, pyydä potilaskertomus omalta lääkäriltä, niin toinen eläinlääkäri näkee mitä koirallenne on tehty.
    Muuten tuskin voit koirasi olotilaa mitenkään helpottaa. Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todella sairas kirjoitti:

Onkohan kenelläkään vastaavanlaista. Meillä on 10 vuotias pk-collie, joka alkoi joulun aikaan yskiä ja aivastella. Kokeiltiin pari kertaa nenäpunkkihoitoa, joka laitettiin niskaan. Ei ollut apua. Sitten sillä alkoi tulla nenästä paksua räkää, joka muuttui veriseksi. Päähän alkoi tulla painetta ja toinen silmä alkoi pullistua. Eläinlääkärit eivät oikein osaa sanoa mikä on kyseessä. Tulehdusarvot olivat korkealla ja sai antibiootti kuurin ja kortisonitabletteja. Paine on poistunut päästä ja koira näytti kohtalaisen terveeltä, mutta taas on alkanut veri ja räkä valumaan nenästä. Olis kiva tietää onko jollakin ollut vastaavia oireita ja onko mitään mitä voisi kokeilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu