SOL IMAGO

Minulle osui vanha seura (2.9.2005) käsiini ja siinä oli juttu SOL palveluista aiheesta luovat hullut. He ovat hyvin iloisia ja kauniissa lapsenomaisessa toimistossa työskentelevät. He ovat kuin yhtä perhettä ja kaikki on niin loistavaa ja hienoa. He kertovat työstään ja työilmapiiristään yms.

Siis uskomattoman röyhkeätä. (He eivät sitä tajua ilmeisesti, koska ovat niin täynnä itseään.) Vaikka en ole siivoja niin minua pisti heti silmään se asia, että ne tavalliset työntekijät siis siivojat on unohdettu kokonaan. Ihan kun niitä ei olisi olemassa olennakaan. Ei mitään kiitosta heille, koska hehän pitävät tämänkin firman pystyssä ja itse pienellä palkalla elävät.

Epäilempä osaavatko nämä pomot arvostaa alaisiaan.


Kertokaa mielipiteitänne.
112157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

olin 4 kuukautta töissä. kertaakaan en tavannut esimiestäni. tuntia ennen töihin lähtöä kysyttiin TEKSTARILLA sopiiko kohteen vaihto!

Äänestä
  • sitä ei tuon talon työntekijänä tullut koettua!
    -työnjohtoa olen tavannut muitakin mutta sollissa olisi saannut jäädä tapaamatta!
    työskentelin noin kuukauden ja näkemiin,minä en aurinkoa nähnyt ja vaihto toiseen firmaan!ei kiitos tuohon taloon1

    Äänestä

  • ei aurinkoa:) kirjoitti:

    sitä ei tuon talon työntekijänä tullut koettua!
    -työnjohtoa olen tavannut muitakin mutta sollissa olisi saannut jäädä tapaamatta!
    työskentelin noin kuukauden ja näkemiin,minä en aurinkoa nähnyt ja vaihto toiseen firmaan!ei kiitos tuohon taloon1

    On vain ajan kysymys, milloin SOLin "aurinkoinen" imago kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Olin vuoden töissä SOLissa ja pääsin säännöllisesti näkemään pääkonttorin elämää. Sinä aikana tuli nähtyä, miten huonosti omia työntekijöitä kohdellaan, miten keinotekoista ja valheellista koko imagonluonti oli sekä miten olemattomat mahdollisuudet työntekijöillä oli vaikuttaa työilmapiiriin/työolosuhteisiin, koska valta on vain yhdellä perheellä, jonka mielipiteitä kunnioitetaan ehdoitta.

    Äänestä

Kyllä tuo työ ihan väliaikaisena menee, vasta tosin pari viikkoa ollut, esimies on itse aurinko ja hoitaa kyllä hommansa tosi kiitettävästi. Ilman koulutusta kun muualle ei taida päästä, et olen kyllä kiitollinen että ottivat minut=) Epäilin kyllä firmaa kaikkien puheiden perusteella, mutta toistaseksi ainakin kaikki kohdallaan. Työ on kyllä rankkaa ja kiirettä pitää että ehtii... tietääkö kukaan muuten kuuluuko 2,5- 4h työaikaan mitään taukoja!!!

Äänestä
  • taukoja

    Äänestä

  • Kun työaika on 7 tuntia, silloin 20 min palkallinen tauko. Joten sen alle oleviin tunteihin ei taukoja kuulu, paitsi jos haluaa itse pitää palkattoman tauon.

    Äänestä

  • njm kirjoitti:

    Kun työaika on 7 tuntia, silloin 20 min palkallinen tauko. Joten sen alle oleviin tunteihin ei taukoja kuulu, paitsi jos haluaa itse pitää palkattoman tauon.

    kuuteentuntiin, ainakin minulle työsopimuksen mukaan :)

    Äänestä

Reilu vuoden päivät jaksoin itse ko. firmassa, eikä kyllä edes näin pois lähdön jälkeen ole mieleen mitään hyvää sanottavaa firmasta tullut. Siis ei vaikka sanotaan että aika kultaa muistot, ja irtisanoutumisestani on aikaa joyli puoli vuotta.
Työkaverit oli mukavia, ja viihdyin työssäni erittäin hyvin. Hommani hallitsin, ja pystyin pitämään kiireen paineenkin alla yllä asiakaspalvelu henkeä, huolellisuutta ja ripeyttä.
Ainoa asia mikä tökki totaalisesti ja johti irtisanoutumiseeni, oli se että esimiehen ja korkeamman tahon puolelta ei tullu koskaan kiitosta, vaan pikemminkin päin vastoin.
Lisäksi kun palkasta puuttui joka kerta joku osa (ilta, -vkl, -ylitölisät tms), nin alkoi mitta täyttyä vähitellen. Erikoisimpia juttuja oli se että ainoan seitsämän päivän sairaslomani aikana tuntipalkkani oli tiputettu (sairasloma päiviltä) puolellatoista eurolla. Selvyyttä ei koskaan siihen saanut mistä se oli johtunut, mutta pitkällisen purnauksen jälkeen sain puuttuvat lantit siltäkin ajalta. (Tosin siis vasta kahden kuukauden päästä).

Samalla alalla työskentelen edelleen, tosin pienemmässä yrityksessä. Viihdyn siellä hyvin, ja mitään ongelmaa ei ole ollut.
Kiitosta kuuluu kun on aihetta, ja negatiivinenkin palaute annetaan asiallisesti, ja keskustellaan muutoksista yhdessä ko. ongelmien suhteen.
Lanttiakaan ei ole tilipusista puuttunut:).

Eli ainakin omalta pidän aurinko firman julkisuuteen tuomia imagokuviaan säälittävinä.

Kesän jatkoja kaikille:)

Äänestä
  • Eipä tuo SOL sen huonompi ole kuin muutkaan siivousfirmat. Olen itse ollut ISS:llä ja Engelillä ennen kuin kaksi edellämainittua yhdistyivät ja meno oli siellä ihan samanlaista kuin SOLillakin eli eron huomaa vain tilinauhasta palkanmaksajan kohdalla.

    Äänestä

Eikö siellä jaeta niitä "hymypoika merkkejä" aivan kuin kansakoulussa 60-luvulla. Jälkeen jäänyttä.

Äänestä

joilla ei omanarvontuntoa eikä itsensätuntemusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HARHAANJOHTAVAA kirjoitti:

Minulle osui vanha seura (2.9.2005) käsiini ja siinä oli juttu SOL palveluista aiheesta luovat hullut. He ovat hyvin iloisia ja kauniissa lapsenomaisessa toimistossa työskentelevät. He ovat kuin yhtä perhettä ja kaikki on niin loistavaa ja hienoa. He kertovat työstään ja työilmapiiristään yms.

Siis uskomattoman röyhkeätä. (He eivät sitä tajua ilmeisesti, koska ovat niin täynnä itseään.) Vaikka en ole siivoja niin minua pisti heti silmään se asia, että ne tavalliset työntekijät siis siivojat on unohdettu kokonaan. Ihan kun niitä ei olisi olemassa olennakaan. Ei mitään kiitosta heille, koska hehän pitävät tämänkin firman pystyssä ja itse pienellä palkalla elävät.

Epäilempä osaavatko nämä pomot arvostaa alaisiaan.


Kertokaa mielipiteitänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu