Yö hipoo taivaita ja tunnen,
kuinka sadat näkymättömät
hengittävät kanssani.
Kirkkaina iltoina huomaa, että maapallo on pyöreä. Silloin tulee ajatelleeksi sitä, miten pieni on ja kaikkea muuta, josta usein vaahdotaan. Sateen pyyhkimät kadut kaivautuivat unisina syvemmälle maahan. Puut olivat sekavia läikkämeriä taivasta vasten, kuin auringon häiriöpilkut suljetuilla luomilla. Sinä epämääräisenä hetkenä sain luvan olla niin yksinäinen ja erityinen kuin halusin.
Kesken olemiseni huomasin ojassa jotain pientä ja räpistelevää: harmaanuntuvainen räkättirastaan poika. Apea, keltainen nokka piipitti minua kohti. Asiahan ei minulle kuulunut, luonto hoiti omansa. Se oli vain hyvin lähellä tietä. Katsoessani olkani yli, näin sen hyppineen keskelle ajoväylää. Nopea lapsi. Käännyin takaisin. Varovaisesti siirsin tirpun kengälläni takaisin ojan puolelle. Se kellahti nokalleen. Sydän pamppaillen odotin nousisiko se.
Tie kotiin on aina lyhyt. Takapihan klaffipöydällä istui naapurin lihava kissa katsellen minua silmät sirrillään. Pääni täyttyi häiritsevistä ajatuksista kaikista niistä otuksista, jotka tietämättäni halusivat minulta jotakin. Köyristin niskani takakenoon ja katselin syvää taivasta. Saavutin hiljalleen paikkani. Kävelin kasteisen nurmen poikki sisälle. Suljin oven kaksi kertaa: toisella kertaa pamautin.
Aamulla ojan pohjalla makasi pieni höyhen. Poimin sen käteeni, pehmeän, vauvan tukkaa.
Sen äiti oli varmaan tullut hakemaan sen, kuullut olemattomat piipitykset, nostanut nokaltaan. Laitoin höyhenen taskuuni. Musta kissa juoksi tien yli.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä tyyli, hieno ajatus, että eläimet vaativat meiltä jotakin; olemme yhtä niiden kanssa.
Räkätin emo ja musta kissa.
Lyhyessä kertomuksessa paljon sanomaa, joka kosketti vaikka ei olisi tajunnutkaan.
Sadut nyt ovat alunperinkin olleet aikuisten viihdettä (eräässä alkuperäisversiossa prinsessa Ruususen äitipuoli harrastaa jopa kannibalismia, mikäli oikein muistan). Kenties tämä kertoo ihmisluonteesta jotain... Yritin vähän väkisinkin tunkea jotain ideantynkää pikkunovelliini. (Yleensä kuvailen vain jotain tunnelmaa, hetkeä.) Sitä parempi, jos mielestäsi onnistuin. Kiitos. Omasta mielestäni tarinani jäi vähän liian katkonaiseksi, mutta oli se silti pakko tänne postata kun mieli teki! Kommenteista en saa koskaan tarpeekseni.