1v4kk

apua poikani 1v4kk saa kamalia raivokohtauksia paivittain jos ei saa tahtoaan lapi. heittaytyy lattialle, kiemurtelee, hakkaa paataan lattiaan taikka seinaan, mikaan ei auta. mita teette tallaisessa tapauksessa, annatteko periksi, annatteko huutaa niin kauan kun huutaa vai puuttutteko jollain muulla tavalla ?
71015
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ota lapsi syliisi ettei loukkaa itseään. Lapsella on "raivarin" aikana tosi paha olla kun ei oikein itsekkään ymmärrä tunteidensa voimaa ja se tuo turvaa kun vanhempi on lähellä siitäkin huolimatta että "känkkis on kylässä". Menee varmasti aikanaa ohi.

Äänestä

Tyttäreni on kohta 1,4kk ja oma tahto on tosiaan herännyt. Hän myös saa raivonpuuskia jos jokin ei menekään mielen mukaan. Mielestäni siihen ei pidä mennä "mukaan" vaan pysyä päätöksessään. Tarkoitan siis, että periksi ei tulisi antaa, vaikka toinen kuinka mieltään siitä osoittaisi. Lapset testaavat, ja jos huudolla saa kaiken periksi niin myöhemmällä iällä on varmasti ongelmia. Oma lapseni purkaa kiukkuaan joko tavaroita heittelemällä tai huutamalla ja lattialle heittäytymällä. Siinä tilanteessa ei syli kelpaa, joten seison vieressä ja luen lempeällä äänellä lakia, ja yritän selittää miksi se asia nyt on ei. Olen välillä saanut esim. Naaman lyömistä ja repimistä osakseni. Silloin otin kädestä kiinni ja sanoin, että EI. Äidille tulee pipi.
Sinun kannattaisi varmaan ottaa poika syliin, sillä hänhän voi satuttaa itsensä päätään hakatessa. Huutakoon sitten sylissä. Mutta mielestäni nämä raivokohtaukset ovat täysin normaaleja. Ainakin minä olen niihin jo tottunut... Lähinnä kysymys onkin siitä miten sitä petiään tulevaisuutta varten petaa. Itse olen kurin, selkeiden rajojen ja rakkausen kannalla. Ruumillistä kuritusta en tule koskaan harrastamaan.

Äänestä

Meilläkin samanikäinen tyttö, vaikkakin hyvin rauhallinen luonne, on muuttunut nyt tässä iässä vaativammaksi ja kiukuttelevammaksi. Olin ihmeissäni mutta täältäkin nyt näen, että taitaa olla ikään kuuluva juttu. Olen yrittänyt tasapainoilla turvan ja rajojen välillä, siis jos lapsi tarvitsee minua enemmän ja itkee siksi herkemmin, niin toisaalta silloin pitää olla saatavilla, mutta toisaalta taas pitää olla jämäkkä eikä mennä kaikkien lasten oikkujen mukaan... Tuntuuko muista, että on välillä vaikea löytää se oikea linja?

Jos raivarit ovat noin voimakkaita, olisin myös sitä mieltä, että ainakin turvallinen syli on tarpeen, ettei lapsi tosiaan loukkaa itseään.

Äänestä
  • niin kiitos vaan kommenteista. meilla siis nama raivarit alkoivat pari kuukautta sitten. ja poika on aivan mahdoton. todellakin oma tahto tulee kovasti lapi ja heti jos kiellan jotain niin heittaytyy hankalaksi, kiemurtelee lattialla ja yrittaa hakata paataan minne sattuu. todella vaikea tilanne. olen ottanut syliin vaikka vastustelee ja pidan voimalla sylissa vaikka huutaa ja voimakkaasti yrittaa pois. huutoa riittaa 10 minuutista ihan puoleentuntiin asti, ja sen jalkeen on sitten jo niin vasynyt etta melkis nukahtaa syliin. koen silti etta vakisin sylissa pitaminen on parempi vaihtoehto kuin jattaa yksi lattialle huutamaan ja paatansa lattiaan hakkaamaan. koen erittain vaikeana tuon paan hakkaamisen ja poikani on huomannut etta se on minusta vaarin jonka takia siis selvastikkin sita toistaa suuttuessaan. toivon etta tama kasvuvaihe on pian ohitse.

    Äänestä

  • alkper. kirjoitti:

    niin kiitos vaan kommenteista. meilla siis nama raivarit alkoivat pari kuukautta sitten. ja poika on aivan mahdoton. todellakin oma tahto tulee kovasti lapi ja heti jos kiellan jotain niin heittaytyy hankalaksi, kiemurtelee lattialla ja yrittaa hakata paataan minne sattuu. todella vaikea tilanne. olen ottanut syliin vaikka vastustelee ja pidan voimalla sylissa vaikka huutaa ja voimakkaasti yrittaa pois. huutoa riittaa 10 minuutista ihan puoleentuntiin asti, ja sen jalkeen on sitten jo niin vasynyt etta melkis nukahtaa syliin. koen silti etta vakisin sylissa pitaminen on parempi vaihtoehto kuin jattaa yksi lattialle huutamaan ja paatansa lattiaan hakkaamaan. koen erittain vaikeana tuon paan hakkaamisen ja poikani on huomannut etta se on minusta vaarin jonka takia siis selvastikkin sita toistaa suuttuessaan. toivon etta tama kasvuvaihe on pian ohitse.

    Meillä ollaan kaikenkarvaiset pikkumutinat lopetettu lyhyeen ihan vaan olemalla kiinnittämättä huomiota. Kunnon Mutinoissa olen sitten sylissä pitänyt ja silitellyt. On minunkin tyttäreni riehunut ja huutanut rimpuillut ehkä sen 10min mutta ilmeisesti huomannut sen tuloksettomaksi. Tämänikäinen lapsi ei vielä osaa sanallisesti ilmaista itseään, mutta oma tahto löytyy kyllä. Saattaa olla lapsen sisällä isot ristiriidat... Siksipä olen pitänytkin tärkeänä, että kun oikein harmittaa, otetaan syliin ja kuunnellaan ne huudot. Se on tällähetkellä sitä puhetta ja mielenilmaisua. Vaikeita ikävaiheita on monia, ja tämä on näköjään niistä yksi... Ole positiivisin mielin. Pysy päätöksessäsi, äläkä anna lapselle tahtoa periksi, sillä kaiken periksi saava lapsi riehuu ja huutaa silloinkin kun osaa jo puhua. Hyviä esimerkkejä tunnen useita ihan lähipiiristä.

    Äänestä

Meillä tyttö hakkaa silloin tällöin päätä seinään. On ilmeisesti huomannut, että sillä saa huomiota osakseen (ei ole raivoissaan). Onko kenelläkään ideoita, miten tuosta tavasta pääsisi nätisti eroon? Siitä ei saisi tulla keinoa päästä syliin...

Äänestä
  • mitä helvettiä...toihan kertoo selkeesti siitä, ettei lapsi saa tarpeeksi hellyyttä. kauheeta että pitää tehdä jotain, että pääsisi syliin ja senkin haluat kieltää. millainen äiti oikein olet? tollasista lapsista tulee just tunnevammaisia jotka myöhemmin on ihan ihmeissään kun eivät osaa näyttää tunteitaan ja omay suhteet menee ihan pilalle. ja vanhempien syytä! se loppuu kun hän saa tarpeeksi rakkautta ja hellyytä osakseen. ei noin pieniä voi liikaa pitää sylissä!! kaikkee sitä kuuleekin, uskomatonta!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raivarit kirjoitti:

apua poikani 1v4kk saa kamalia raivokohtauksia paivittain jos ei saa tahtoaan lapi. heittaytyy lattialle, kiemurtelee, hakkaa paataan lattiaan taikka seinaan, mikaan ei auta. mita teette tallaisessa tapauksessa, annatteko periksi, annatteko huutaa niin kauan kun huutaa vai puuttutteko jollain muulla tavalla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu