Taloyhtiössä asukkaat on tehnyt remontteja joista maksaminen kuuluisi yhtiölle, mutta osakkaat ovat ne itse maksaneet.
Nyt osakkaat haluavat kuitenkin yhtiöltä suorituksia jo tehdyistä töistä.
Onko heillä laillista oikeutta vaatia korvauksia jälkikäteen kuitteja vastaan?
Mikä on se viranomainen josta asian voisi tarkistaa?
Nyt osakkaat haluavat kuitenkin yhtiöltä suorituksia jo tehdyistä töistä.
Onko heillä laillista oikeutta vaatia korvauksia jälkikäteen kuitteja vastaan?
Mikä on se viranomainen josta asian voisi tarkistaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Etukäteen olisi pitänyt sanoa että ollaan tekemässä remonttia ja antaa taloyhtiölle mahdollisuus teettää se parhaaksi katsomallaan ammattilaisella. Nythän osakkaat ovat voineet teettää sen vaikka jollain kaverillaan ja "kuitti" ei vastaakaan oikeita hintoja.
Ja ylipäätään, kuka ihmeen hörhö tekee omalla kustannuksellaan ensin edes infoamatta taloyhtiötä, kyllähän nyt jokaisen järki sanoo että ei niin toimita.
No kyllähän tuommoinen asia täytyy selvittää ennen remonttiin ryhtymistä. Sitäpaitsi taloyhtiölle kuuluvaan remonttiin ei saa missään tapauksessa ryhtyä, ennenkuin on tehnyt siitä ilmoituksen hallitukselle / isännöitsijälle.
Asunto-osakeyhtiölaista löydät tietoa. Vastuunjakotaulukosta taas näkee, mikä kuuluu taloyhtiölle, mikä taas osakkeenomistajalle.
Kannattaisi selvittää asiat ennen kuin tekee mitään.
Asiat ratkaistaan viimekädessä käräjillä, mutta tässä tapauksessa taloyhtiöllä ei ole jälkikäteen mitään korvattavaa.
Ei onnistu. Ensin pitää tiedottaa/kertoa yhtiölle
jos kieltäytyvät, pyydä kieltäytyminen kirjallisena, tee/teetä itse ja laskuta yhtiötä.
Kulut kannattaa pitää kohtuullisina.
Melko erikoinen tapaus. Taitaa olla korjauksia/huoltoja rästissä,ei oikein tehty mitään?? ;)