Tässä tarinani, jonkun mielestä surullinen, toisen mielestä onnekas. Itse olen tyytyväinen.
Valmistuin opinahjostani nuoruuden into silmissäni 1982. Sain vakituisen, "pysyvän" työpaikan josta minun aikaan piti jäädä eläkkeelle. Ostin ensimmäisen asuntoni, kaksion pk-seudulta, vuonna 1984.
Vuonna 1989 tuli tiukka paikka eteen. Lapsi oli tulossa ja kaksio käymässä ahtaaksi. Laitoimme asunnon myyntiin ja muutimme vuokralle, sillä halusimme katsoa rauhassa kunnon asunnon perheellemme. Asunto revittiin käsistä aivan käsittämättömän kovalla hinnalla. Hinta oli moninkertainen siihen nähden, mitä olin kämpästä maksanut.
Jouduin työttömäksi eläkevirastani. Maksoin velkani pois asunnosta saamillani rahoilla ja asustelimme vuokralla. Asuntokupla puhkesi. Rahaa oli tilillä todella sievoinen summa, ja ajattelimme katsoa pelin loppuun.
Vuonna 1993 ostimme sitten pakkohuutokaupasta rivarinpätkän sekä omakotitalon, molemmat pk-seudulta. Itse majoituimme omakotitaloon, rivarinpätkän laitoimme vuokralle. Töitä ei edelleenkään minulla ollut (vaimolla kylläkin), mutta vuokratuloilla kuitenkin saimme levennettyä leipäämme. Rahaa oli vieläkin ylimääräistä, ja rohkaisimme itsemme ja ostimme osittain velaksi vielä kolmannen asunnon, kerrostalokämpän, vuonna 1996 ja laitoimme vuokralle.
Työelämä ei minua kaivannut enkä minä työelämää. Tajusin, että eihän tässä tarvitse edes töissä käydä. Elämä ei ollut kovin rikasta, mutta sain hoitaa lapsiamme (joita tässä vaiheessa oli kaksi) kotona. Mikä voi olla sen tärkeämpää.
Nyt lapset ovat jo isoja ja ajattelimme vaimon kanssa, että on sopiva hetki ryhtyä asuntokaupoille. Pistimme rivarinpätkän, kerrostalokämpän ja oman talomme joulun 2005 alla myyntiin. Helmikuun 2006 loppuun mennessä kaikki olivat menneet kaupaksi ja tilillä on nyt yli miljoona euroa rahaa.
Vaikka romahdusta ei tulisikaan, ei minun tarvitse mennä enää loppuikänäni töihin. Vuokraan menee rahaa jonkin verran ja syön ns. kuormasta, mutta rahat riittänevät silti ihan mukavaan elämään.
Ja jos (kun) hintaromahdus tulee, ostamme kivan omakotitalon kohta halvalla ja melko varmasti muutaman sijoitusasunnon, jotka laitamme vuokralle.
Ei tämä niin vaikeaa ole, kun vain hallitsee ajoituksen. Ja työttömänä olokin on varsin mukavaa, kun ei tarvitse venyttää joka penniä.
Tsemppiä vaan kaikille, niin vuokralaisille kuin velallisillekin! Kyllä tässäkin maassa voi pärjätä työtä tekemättä, jos vain haluaa!
Valmistuin opinahjostani nuoruuden into silmissäni 1982. Sain vakituisen, "pysyvän" työpaikan josta minun aikaan piti jäädä eläkkeelle. Ostin ensimmäisen asuntoni, kaksion pk-seudulta, vuonna 1984.
Vuonna 1989 tuli tiukka paikka eteen. Lapsi oli tulossa ja kaksio käymässä ahtaaksi. Laitoimme asunnon myyntiin ja muutimme vuokralle, sillä halusimme katsoa rauhassa kunnon asunnon perheellemme. Asunto revittiin käsistä aivan käsittämättömän kovalla hinnalla. Hinta oli moninkertainen siihen nähden, mitä olin kämpästä maksanut.
Jouduin työttömäksi eläkevirastani. Maksoin velkani pois asunnosta saamillani rahoilla ja asustelimme vuokralla. Asuntokupla puhkesi. Rahaa oli tilillä todella sievoinen summa, ja ajattelimme katsoa pelin loppuun.
Vuonna 1993 ostimme sitten pakkohuutokaupasta rivarinpätkän sekä omakotitalon, molemmat pk-seudulta. Itse majoituimme omakotitaloon, rivarinpätkän laitoimme vuokralle. Töitä ei edelleenkään minulla ollut (vaimolla kylläkin), mutta vuokratuloilla kuitenkin saimme levennettyä leipäämme. Rahaa oli vieläkin ylimääräistä, ja rohkaisimme itsemme ja ostimme osittain velaksi vielä kolmannen asunnon, kerrostalokämpän, vuonna 1996 ja laitoimme vuokralle.
Työelämä ei minua kaivannut enkä minä työelämää. Tajusin, että eihän tässä tarvitse edes töissä käydä. Elämä ei ollut kovin rikasta, mutta sain hoitaa lapsiamme (joita tässä vaiheessa oli kaksi) kotona. Mikä voi olla sen tärkeämpää.
Nyt lapset ovat jo isoja ja ajattelimme vaimon kanssa, että on sopiva hetki ryhtyä asuntokaupoille. Pistimme rivarinpätkän, kerrostalokämpän ja oman talomme joulun 2005 alla myyntiin. Helmikuun 2006 loppuun mennessä kaikki olivat menneet kaupaksi ja tilillä on nyt yli miljoona euroa rahaa.
Vaikka romahdusta ei tulisikaan, ei minun tarvitse mennä enää loppuikänäni töihin. Vuokraan menee rahaa jonkin verran ja syön ns. kuormasta, mutta rahat riittänevät silti ihan mukavaan elämään.
Ja jos (kun) hintaromahdus tulee, ostamme kivan omakotitalon kohta halvalla ja melko varmasti muutaman sijoitusasunnon, jotka laitamme vuokralle.
Ei tämä niin vaikeaa ole, kun vain hallitsee ajoituksen. Ja työttömänä olokin on varsin mukavaa, kun ei tarvitse venyttää joka penniä.
Tsemppiä vaan kaikille, niin vuokralaisille kuin velallisillekin! Kyllä tässäkin maassa voi pärjätä työtä tekemättä, jos vain haluaa!
Vastaukset 3
Vanhimmat
vaadimmekin parempia provoja.
provoilun taso. Missä ovat Lahenmies, oikoratahumppaajat etc.
joo kaikilla on sama tarina.. rikastuttu niin miljoonasti ja juuri myyty hyvinä aikoina. no samat viestit on ollut jo vuodesta 2002 lähtien täällä ja he odottavat vieläkin että hinnat putoaa.. ehkä korkeintaan 10% seuraavan 5 vuoden aikana