Phuket, Karon beach

pante

No niin.
Nyt on taas aika haaveilla tulevan talven lomasta :) Päädyimme tänä vuonna Thaimaan phukettiin ja siellä vielä karon beachille.
Olemme reissussa 3 viikkoa, ja juhlimme thaimaassa niin joulun, kuin vuoden vaihtumisenkin.
Hotellimme on Karon village joka sijoittuu aika sivuun ns. keskustasta noin 2km. Hyvää majoituksessa oli se, että se oli edullinen ja hotellilla oli oma uima-allas niiden päivien varalle, kun mahdollisesti emme jaksa mihinkään lähteä.
Sijainti ei meitä niinkään sureta, mutta se että huoneessa ei ole jääkaappia surettaa vähän enemmän. Onko kenelläkään tietoa minibaarista löytyykö sellainen bungaloweista?

Emme ole olleet Phuketissa ennen, joten nyt vinkkejä kaivataan mitä kannattaa 3 viikon loman aikana tehdä.

Thaimaassa vietimme joulun vuonna -01. Silloin olimme Bankok- Cha Am reissulla 2 viikkoa. Viime joulun olimme Intiassa sitä ennen Gambiassa jne.jne. Olemme siis matkustelleet jonkin verran, mutta emme kuitenkaan tarpeeksi :)
Olisi mukavaa kuulla teiltä vinkkejä ja tarinoita teidän matkoiltanne Phuketista. Myös ne huonommatkin kokemukset luen mielelläni, kunhan ne vain ovat asiallisia.
Kiitos jo etukäteen

11

20633

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sea

      Hyvä valinta. Suosittelen Sea Canoe- retkeä.... ensin laivalla saaristoon, jossa kanooteilla saarien sisälle laguuneihin, ei tarvi itse meloa.
      IHANA RETKI!
      Myös paikallinen puupaatti kannattaa vuokrata kuskilla ja ajalla saaren rannikkoja tai vaan muutama tunti tms. Norsuvaellukset ovat myös kivoja.

    • tinsulate84

      Moi, nyt on pakko vastata sulle.

      Me oltiin kaksi viikkoa sellaisessa hotellissa kuin Karon Village Bungalows (puhutaankohan samasta paikasta).
      No kuitenkin..Se oli ihana hotelli. Todella mukava henkilökunta ja huoneet olivat juuri sopivat. Meidän huone oli siinä ihan uima-altaan vieressä. Taisi olla parhaimmat paikat.Se huone oli katotasossa ja siinä oli pieni terassi.

      Aamupalaa meillä ei ollut, mutta eipä sitä tarvittu. Koska aina ei edes tehnyt mieli aamupalaa ja jos teki oli kiva kierellä eri ravintoloissa ja syödä erilaisia aamiaisia eri päivinä. Oli siinä hotellissa kyllä allasbaari, josta tuli joskus aamuisin tilattua kerrosvoileipä. Ihan rittävä sekin oli!

      Hotellilta oli myös helppo hurauttaa skoottirilla tai tuktukilla (minibussi 20 baht/henkilö)Karon ja Kata beachille. Eipä ollut kovin pitkämatka.

      Hyvää matkaa!!

      • Pante

        Kiitos vastauksestasi.
        Kyllä tuo varmaankin on sama hotelli se on Tjäreborgin valikoimissa ainakin tänä vuonna.
        Milloin olitte siellä?
        Mikä oli hinta taso esim. ruoka ilman oluita, vesi kaupasta jne.
        Oliko huoneessa minibaari? Ajattelin vain, että saako sinne ujutettua oman vesipullon viileeseen?
        Muutenkin jos haluat niin kuulen mielelläni lisää matkastanne.

      • mahtava paikka
        Pante kirjoitti:

        Me oltiin Tjäreborgin kautta matkassa nyt viime joulukuussa eli oltiin 26.12-10.1.2006 eli kaksi viikkoa.

        Meillä oli todella kiva huone (huone nro 20)se oli ihan uima-altaan vieressä, ei tarvinnut ottaa kuin kolme askelta niin oli uima-altaalla. Se hotellin uima-allas oli kiva, oikeastaan me oltiin enemmän hotellin uima-altaalla kuin rannalla. Siellä henkilökunta oli todella mukavaa. Yölläkin siellä oli vartija joka vartio koko yön meidän skoottereita. Me sitten aina juteltiin sen kanssa kun tultiin syömästä yöllä.

        Se respan oma pikku kauppa on ihan jees. Sieltä me ostettiin aikas paljon vettä. Vesihän on siellä halpaa. Me ostettiin yleensä semmonen six-pack kahden litran vesi pulloja, oliko se jotain 2 euroa. Täytyykin muistuttaa, että vettä pitää juoda paljon vaikka ei aina janottaisi. Vähäinen veden juonti saatta sitten illalla yllättää. (Neste hukka ilmenee pahoinvointisuutena ja oksenteluna)

        Meidän huoneessa oli minibaari ja sinne me niitä vesi pulloja tungettiin. Siinä hotellissahan ei ole aamupalaa, mutta siinä on allasbaari joka aukee noin 9-10 aikoihin aamulla. Siitä mä joskus (aikas useinkin näin jälkeen päin ajatellen) ostin kerrosvoileivän tai jotain naposteltavaa. Aina kun ei oikeastaan tehnyt mieli raskasta aamupalaa. Esim. kerrosvoileipä, club sandwich, joka on tosi hyvää, makso jotain 90 bathia eli noin 2 €. Ainiin, siivoja käy joka aamu petaamassa pedin ja siivoamassa. Mitään ei varastettu, vaikka pöydälläkin välillä loju seteleitä.

        Hotellilta ei ole mikään pitkä matka sitten kaupoille ja rannalle. Skootterille pääse hotellita mukavasti rannalle. Se itse hotelli vuokraaa skoottereita. Ne myös ohjaa muihin skoottereita vuokraaviin liikkeisiin jos esim. haluaa uudemman ja automaativaihteisen skootterin. HUOM! Thaimaassa on vasemman puoleinen liikenne. Pitää muistaa olla varovainen, siellä ajetaan myös aikas kovaa!

        Jos ei halua skootterilla ajella niin on siinä hotellilla on myös oma taksi palvelu. Siinä on kiinteät hinnat eli esim. karon beachille hinta oli 100 bahtia ja sitten esim. pitemmälle kuten Batong beachille oli 250 bahtia. Tuktukilla kannattaa tulla takaisin se on semmonen punainen taksi, pikkuinen avonainen paketti auto. Sinne mahtuu max 6 ihmistä ja hinta on aina 20 baht per henkilö eli jos teitä on neljä ihmistä se on 80 bahtia eli noin 1,30€.

        Hotellin henkilökunta vie myös shoppaileen Phuketin isoimpiin ostoskeskuksiin kun pyytää. Mekin käytiin silloin autolla ostoksilla, kun tohon skootteriin ei olisi ostokset mahtuneet. Silloin se palvelupoika vei meidät ja odotti 2 ja puoli tuntia meitä, kun me vaan shoppailtiin. Mua niin säälitti,kun se jaksoi venata, että annoin 200 bahtia tippia(4€).Niille se on tietenkin tosi iso raha! Tavarataloissa on se hyvä puoli, että siellä ei tarvitse tinkiä. Ja kaikki tuntu olevan tarjouksessa. Tarjous oli usein miten 199 bahtia esim. kakki kengät ja t-paidat toisin sanoen oli 4€ kpl!

        Tuosta tinkimisestä sen verran, että kun katu myyjiltä ostaa niin ne yleensä laitta hinnaksi tuplasti niin paljon kun sen todellinen arvo on. Kun esim. tsekkasin Luis Vuittoinin piraatti kasseja niin ne törkkää nenän eteen laskimen jossa lukee hinnaksi 2500 baht (yli 40€). Mä tarjoan oma summan ja yleensä se ei käy. Sitten kun mä käännän selkäni ja lähden niin myyjä on Okei Okei ja mä saan sen kassin noin 400 bahtilla. Ekalta myyjältä ei tarvitse ostaa. Nillä sadoilla muilla myyjillä on samat tuotteet.

        Kaiken kaikkiaan Thaimaa on mahtava paikka. Me oltiin omalla matkalla myös käymässä Krabilla. Oltiin siellä viisi päivää. Phuketista lähtee lautta Krabille joka päivä.

        Mä ihastuinkin Krabiin niin, että olen lähdössä joulukuussa kolmeksi viikoksi Krabille. Siellä on vähemmän turisteja ja ostospaikkoja kuin Phuketissa ja parasta on se kuin siellä liikutaan pitkähäntäveneillä saarelta toiselle.

        Jos on vielä kysymyksiä, kysy ihmeessä.

        P.S unohdin vastat kysymykseesi, paljonko ruoka maksaa. Paikallississa ravintoloissa on halvempaa kuin länsimaalaistyyppisissä. Mun lempi annokset eli kaikki perinteinen thaimaalainen ruoka esim. riisiä sweet&sour kastikkeessa olivat kaikista halvimpia. Yksi annos oli 80-100 bahtia ja se on sitten tosi iso annos!:)Muut annokset oli 120-200 bahtia, eli aikas halpaa...

      • Pante
        mahtava paikka kirjoitti:

        Ihanaa kuulla kaikesta :)
        Luen mielelläni kaikkea mikä liittyy Phukettiin.
        Muistatko mitä maksoi lautta Krabille? Entä missä siellä yövyitte ja mikä oli huone hinta noin suunnilleen? Me olemme menossa käymään Bangkokissa muutamaksi yöksi tekemään ostoksia ja käymään niissä paikoissa mihin emme edellisellä kerralla ennättäneet.
        Käytittekö pesula palvelua Phuketissa ollessanne? Oliko hotellilla tarjolla vai pitääkö pesettää jossain muualla, minkähän hintaista se oli? Vihdoin olen oppinut, että vaatteita kannattaa mukaan ottaa vähemmän ja pesettää paikan päällä niin mahtuu kaikki ostokset mukaan kotiin, Tai ainakin vähän enemmän. Hinnoista kyselen sen takia, että on helpompi arvioida matka budjettia. Meillä, kun ei suurin osa rahasta kulu viinaan ja naisiin ;) vaan juuri syömiseen ja ostoksiin. Paljonko sinulla meni rahaa 2 viikossa suurin pirtein? Meille on yleensä riittänyt kohdemaasta riippumatta noin 600e/viikko. Ja sillä olemme jo ostelleet kotiinkin tuotavaksi tavaraa ja käyneet retkillä ym.
        Nyt on mentävä ulos kitkemään kasvimaata ja tulla illalla taas haaveilemaan talven lomasta.

      • tinsu

        Muistaakseni lautta Krabille maksoi noin 20 € henkilö. Mutta se sisälsi myös kuljetuksen hotelilta lautalle ja takaisin hotellille. Me oltiin Krabille sellasessa paikassa nimeltä
        Ao Nang. Parin kilsan päästä lauttapaikasta me otettiin hotelli. Mä en kyllä kuollaksenikaan muista hotellin nimeä, kun en silloinkaan muistanut. Olisi ko se ollut joku Amor tai Among tai jokin sinnepäin...No kuitenkin se hotelli oli ihan uusi, tarkoittaen että pari, kolme vuotta vanha kerrostalotyyppinen. Oikein ihana. Meidän kahden hengen huone maksoi noin 20 € yö, eli todella halpaa, mielestäni.

        Jossain vaiheessa matkaa oli kyllä pakko käyttää pesula palveluita ja se toimikin aikas kivasti siellä Karon village hotellilla. Me kerätiin jotain t-paitoja, toppeja ja alusvaatteita pusiin ja vietiin ne sinne respaan. Mitään könttä summaa ei ollut. Hinta mitä ilmeisemmin muodostui painon mukaan. Meilläkin yhdessä vaiheessa oli aikas paljoon pyykkiä ja hinta oli joku 200-300 bahtia (4-5€). Yleensä pyykit olivat illalla jo valmiita, jos ne veivät aamulla. Kaikista parasta oli se, että pyykit olivat ihan tiptop, puhtaita ja vielä silitettyjäkin, alusvaatteetkin!:)

        Tuosta budjetista sen verran, että jos sinulla on varattuna 600 euroa viikko niin mielestäni se riittää vallan mainiosti. Mulla meni koko kahden viikon aikan alle 600 €. Näin opiskelijana mulla oli vain tietty summarahaa. Tietenkin olisi mennyt hieman enemmän, mutta kun poikaystävä maksoi pääosin skootterit ja hotelli huoneen Krabilla. Skootteri vuokra on,by the way vaan, noin 4-5€ päivä. Sitten, jos vuokraa ulkopuoliselta, muualta kuin hotellista skootterin, niin pyörän vakuudeksi pitää antaa vuokraajan passi. Mutta ei hätää, kyllä se passi silti turvassa on. Sillä mekin päästiin takaisin kotiin, vaikka passi oli vielä skootterivuokraajalla ja bussi takaisin lentokentälle lähti tunnin päästä.

        Tässä vastatessa tekee mieli ihan hirveästi jo lähteä. Tässä taas vaan laskee kuukausia ja päiviä matkaan.

        P.s ehdottomasti kannattaa käydä Phuket Zoossa eli Phuketin eläintarhassa, siellä on mahtavia krokotiili-, apina- ja norsushowta ja kaikkiin pääsee vain sisäänpääsymaksun hinnalla (15-18€/hlö)

    • HR.

      Hei,
      onko kellään netissä kuvia nähtävissä Karon Village hotellista tai bungaloveista tai allasalueesta.. eli siis Karon beach Karon village. Kiitoksin etukäteen..

      • HR.

        Lähdössä mekin jouluksi 2 viikoksi 9 hengen porukalla kyseiseen hotelliin. Siksi mielelläni näkisin hotellista kuvia, jos jollain on.

    • Thaimaasta

      www.thaiklupi.fi =keskustelupalsta josta saa tietoa Thaimaassa käyneiltä ja siellä asuvilta.Jos tietoa ei ole valmiina niin sieltä voi kysellä. Niillä on myös klubi kortti jolla saa alennuksia.
      ite kävin Karonin rannalla viime helmikuussa (3vk) mahtava paikka!!
      Norsu safarilla Kannattaa ottaa lyhyempi reissu, itse otin pidemmän ja totesin ettei kannattanu.
      jos vesi ja sukeltaminen, snorklailu kiinnostaa niin kannattaa kokeilla ehdottomasti. Kävin sukellus kurssin siellä ja kokemus oli mahtava.
      Shalongsea sport on suomalainen sukellus koulu, ne järjestää retkiä joilla pääsee sukeltamaan, snorklaamaan,tai muuten vaan mukaan. Suosittelen!
      osoite on muistaakseni www.shalongseasport.com

    • johigl

      onko kukaan käyny phuket orchid resortilla ? (karonilla)

      • juuri lomalta tullut

        Suuri hotelli, jossa järjestetään mm. infotilaisuudet ja on lyhyt matka rannalle..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2743
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2330
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2090
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1847
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1721
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1715
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 100
      1646
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe