Rakkauden

Näin kasvosi,
ja kummallista kyllä,
kasvoillasi monen muunkin uhrin kasvot näin.
Niin samanlaiset - räikeästi pyntännyt
sä itses olet uskottavaks katunaiseks.

Näin katusi,
ja sen yllä houkuttavat neonvalot
rytmikkäästi välkkyvinä kutsujansa lietsoi.
Niin samanlaiset aikuisviihdekadut;
niiden sävyt kammottavat maalauksees sotkit
ja kun yhteen sulautuivat,
nuo jonkinlaisen lohdun tarjoavat
ihmismyymälöiden logot -
lohduttomat - hohtavatkin yössäs,
vielä aamun tullenkin vain pelkkää mustaa.
Sä varsinainen taiteilija oot?

Näin kulkemasi tien,
ja sinut siinä tiesi päässä
nojaamassa ilotalon seinään.
Sen syvän varjon syövereistä,
alla rikkikivitetyn katulampun,
itseäs kun ohikulkijoille tarjoot,
en enää kasvojasi rujosta mä erota.
Ja hyvä niin –
mä mitä vielä joutuisinkaan susta näkemään?

Mutt kasvokkain mä nytkin silti tässä
juuri sinun kanssas oon ja
kun luet tätä, tiedän,
että itsekin sen ymmärrät –
jo valmiiks uhri oot sä, monen summa -
myöskin noiden kaikenlaista nurjaa, kurjaa
taikka sitten ilontynkää
kaipaavien kujakissojen?
Ja sinun kauttas voittaa
vain sun parittajas?

Mutt onneksein en kuulu niihin,
jotka sinut vielä kerran,
toisen, loputtoman kerran
uhrais oman hetkellisen,
synnillisen nautintonsa tähden.
Oksentaisin.
En sen vuoksi, minkälaiseks itse olet
itsesi sitten viime näkemänkin alentanut,
enkä sinun päälles -
vaan sen vuoksi,
jos mä nimenomaan tarjoomaasi
ilmaiseksi kävisin vain
yksinkertaisesti nauttimaan.
Mutt myöskin siksi,
että tyrkyllä oot aina,
josko joku ottais? Edes ostais?
Mitä itse kullekin taas jakais,
mitä rutiineista antais?
Notkeutta, asentoja kyllä piisaa...
Paljonko sä maksat?

En suudella mä voisi huuliasi,
joilla hintasi sä karskinoloisesti,
taikka vaikka hellästikin jolle kulle kuiskaat -
halvaks ovat vuodet sinut hinnoitelleet,
tosiaankin aivan katu-uskottavaks.

En voisi koskettaa mä ihoasi,
jo monen sadistisen fetistin
oot antanut sen polttaa,
silmäs suljettuina
monen niljanäpin intiimisti silittää?
En yhtyä mä tosissani sinuun voisi millään tavoin – mies tai nainen - samanlainen,
valmiiksi niin käytetty jo oot –
yks uhrilammas ostoskadun neontaivaan.

Siis ohitsesi kuljen.
Vältän koskemasta sinuun.
Katus pahamaineiset mä kaukaa kierrän,
mutt esimerkiks muistohini pervolelusta
sä kyllä jäät ja tarjoomistas palveluista.

Ja kummallista kyllä,
muutkin kasvot samanlaiset,
yhä kasvoiltasi tunnet,
silloinkin kun vahvan ehostukses
yrität sä kasvoiltasi pestä -
tai kun koetat hangata pois iholtas neuloin, viilloin terävin sun itse itsees taltioimas
synkän kiemuraiset tatuointis,
joista sinun ruumiisi voi
jälkikäteen tunnistaa -
tai kun koetat mielestäsi saada rahaa vastaan
alkuliman nieltyäsi suustas pahan maun -

silloin kun koetat,
sentään välillä ees päästä
pitkän julmansairaan, raskaan päiväs jälkeen
ilman tunnisteitas maahan ihmisrakkauden?
Se on sulle unta.
Mutta nukkuakaan sä et enää voi,
levollista näkyä et enää itselles voi saada?
Sisimmässäs tiedät,
että kaiken hyväkskäytön koettuas
merkitty oot pysyvästi.
Painajaista valvoessas siitä näät?

Ja silti,
puolesta mä heikkojen,
niin sinun, sinä uhri,
kuin myös sinun uhriesi aina taistelen.

Ja juuri siksi kasvos, katus kaukaa kierrän –
et houkuta mua jäämään tämän pidempään.
En enää kylmään, kolkkoon maailmaasi jäädä,
en sinuun enää törmätä ees tahtomattain,
niin ett minuun voisit tarttua ja
monin tavoin pyytää minut maksamaan
sun vaivaisesta porttikongipanostasi,
vaikk siihen varaa mulla vielä kuinka ois.
Et tartuttaa voi minuun tartuntaasi.

Sun rujoutesi sijaan jotain toista
suostun sanoillani, huulillani hellästi
mä koskettamaan -
ja hänen suudelmallaan huuleni
mä sinetöin ja muiston siitä,
aivan oikeasta jostain Ihmisestä,
joka rakkauttaan mulle myymästä niin varoo.

Ja kiitän Herraa,
että pimeytesi jälkeen
ja sen levittämäs uglyn sumuverhon läpi
jotain muuta, juuri hänet
yhä kirkkaasti ja kirkkaana
mä vielä vierelläni nähdä voin ja saan.

Mutt sinun kasvojasi,
rapistuneen naamiosi alta
tuleeko jo joku toinenkin
näin samanlailla niin kuin minä,
samankaltaisella ohikulkumatkallaan
vain kiusalliset hetket vähän tutkimaan?
Jos neuvoisinkin hälle osoitteesi?

Ei pimeytesi pois mua pelota,
se yöhön liukenee kai muutenkin.
Kasvosi monenkirjavat
mä vielä tämän kerran
tarkkaan tahdoin katsoa,
tarkistaa tuon muistikuvan oudon.
Sä ootko ennallaan?
Vai onko hivuttava sairautesi
pahemmaksi käynyt?

Näet tuolta paksun teatterimaskin altakin
mä kyllin tarkkaan sinut näin
ja ihos paljaan, kosketukseen kipuherkän,
haavoille asti hangatun
mä jo kaukaa haistoin, mätivän.

Ja siinähän sä yhä oot –
nojaat bordellisi seinään
verkkosukissasi karseet silmäpaot.
Näin kesäaamussa niin räikeä on kontrasti,
kun sinä siihen horjumaan
paikoilles oot vielä jäänyt,
kynsiäsi lohkeilleita viilaamaan.
Oot uskomaton näky kerrassaan!

Siis kiitän Herraa,
että muistoissani säilyy näkys tuttu
repäisevä, säälittävän revittykin hahmos,
ja että tulin varta vasten kadullesi
sinua vain tällä kertaa katsomaan.
Ja että öisen sumuverhon,
jolla itseäsi koetit siihen
näkymättömäksi itseltäskin verhota,
näen vain hiljallensa pisaroina
ilmaan haihtuvan.
Niin olet paljas.

Kun nyt poistun kadultasi,
rakastuneeni mä tiedän enkeliin.
Ja näen vielä toisenkin mä olennon,
hänet jonka suudelmaan mä vastaan.
Yhä kirkkaana ja kirkastunein
silmin häntä katson.
On siinä Hän ja ympärillään se,
minkä etsimättäin tiesin paluutani oottavan.
Vain vielä hiukan näky kasvoistasi,
kadustasi uskoani vahvisti -
sä tiedät, mihin kuulut, mihin jäät.
Niin tiedän kelle, minne minä kuulun.

Mua houkuttaa niin paljon enemmän se toisenlainen,
herkän kosketuksen maailma.
Mä sitä, Häntä sutenööriltäs näin suojelen.
Ja lähtiessäin onnessain mä
autuaana hymyilen:)