mielipiteitä

minä vaan

hei olen tavallaan aika pulassa.. olen 19vuotias nuori nainen, erosin miehestäni n.2kk sitten ja sen jälkeen olemme harrastaneet satunnaista seksiä ihan muuten van ja tunteita siinä ei kauheasti ole.. harrastan myös seksiä hänen parhaan kaverinsa kanssa satunnaisesti ja me kaikki tiedämme tilanteesta ja pidämme hauskaa, nyt tulee kohta missä paha saa palkkansa eli minä.. Olen raskaana ja en tiedä kumman se on, lapsen olen pitämässä sillä olenkin saanut jo elämäni aikana kaksi keskenmenoa ja tehnyt yhden abortin.. en tiedä pitäisikö heille kertoa tietysti se jossain vaiheesse näkyy mutta pelkään jäädä yksin asian kanssa tai mitä jos toinen haluaa pitää sen ja on ihan mukana mutta ei olekkaan hänen lapsensa tai muuta vastaavaa.. lapsen pidän mutta muuten kaikki on ihan kysymysmerkin alla!!

2

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miisa

      Sinuna kertoisin molemmille tilanteesta. Todella kiusallinen tilanne sulle, mutta ethän voi sitä salailla kovin pitkään. Varmaan lapsen synnyttyä kannattaa tehdä isyystesti. Se miten miehet reagoivat uutisiin voi ollakin erijuttu. Jos kerran vielä kaikki tietävät tilanteesta ei pitäis olla niin vaikea kertoa. Ja tosiaan onhan mahdollisuus, että jäät yksinkin. Toivotaan että et. Kuitenkin salaisuutesi tulee julki jossain vaiheessa.

      • aadaa

        Vähän epäilyttää sun viestisi aitous - olisikohan tuo pelkkä provo? Mutta mikäli tilanteesi on oikeastikin kerrotun kaltainen, niin kerro molemmille miehille ASAP. Itsehän mainitsit, että molemmat ovat tietoisia tilanteestanne, joten asian ei pitäisi aiheuttaa mielipahaa kummallekaan miehelle. Lapsen saaminen on ihana asia, joten nauti äityidestä ja sen tuomasta ilosta. Kyllä sinä selviät!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5040
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1219
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1149
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1103
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      743
    Aihe