Tänäkin vuonna joku poika on saanut nimekseen O ja kaksi tyttöä on saanut nimen Y.
Mitä mieltä kirjaimista niminä? 80-luvulla vissiin oli vähän yleisempää kuin nykyään antaa lapselle nimeksi pelkkä A tai G tms.
Mitä mieltä kirjaimista niminä? 80-luvulla vissiin oli vähän yleisempää kuin nykyään antaa lapselle nimeksi pelkkä A tai G tms.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kirjaimen nimiä on esim. vietanamilaisilla Suomenssa asuvilla henkilöillä. Heidän jälkeläisensä ja he itsekin ovat usein Suomen kansalaisia,siksi heidän nimesä näkyy rekisterissä.
Ihan sama olisi jos Italian rekisteristä katsoisi, että kuinka joku antaa nimekseen Matti, joka tarkoittaa siellä hullut miehet. Mutta Italiassa asuva suomalianen voi sen laitta hyvin joksikin toiseksi nimeksi lapselleen, koska se on suomalainen nimi.
Minusta yhden kirjaimen nimet ovat aika typeriä ja osoittavat vanhempien mielikuvituksen puutetta.
Mielestäni lapsella on oikeus omaan nimeen. Ei omaan etukirjaimeen.... Ja lapsi yleensä opii ensimmäisenä kirjoittamaan oman nimensä.. Yhden kirjaimen nimessä ei oikein muihin kirjaimiin pääse tutustumaan edes :)
Mutta tietenkin päätös on vanhempien oma ja onnea vain lapsen johdosta (jos on siis nimenanto edessä pian) ja koittakaahan päästä sopuun nimestä :)
ymmärrä, mitä tuossa edellä kerrottiin. Eivät suomalaiset lapset saa noita nimiä, vaan juuri esim. vietnamilaiset, joiden kulttuuriin ne kuuluvat jonain välinimenä. Väestörekisterissä on kaikkien täällä kirjoitlla olevien ihmisten nimet. Myös ulkomaalaissyntyisten.