APUA, lapseni tykkää opesta

liikaa....

4-luokkalaisella pojallani on aivan mahtava opettaja ( miesope). Hän on sivistynyt hyvätapainen, musikaalinen, osaa eri kieliä,on rauhallinen ja jaksaa kuunnella. Hän ymmärtää ja on innostanut lapseni käymään koulua. Hän ei koskaan huuda, ei polta ,ei kiroile. Hän osaa pukeutua, aina jotenkin tyylikkäästi tai ainakin asiallisesta, joskus jopa hauskasti.Eikä hän muutenkaan käyttäydy huonosti. ( myös siviilissä, kun tuossa aika lähellä asuu ).
Nyt äitinä olen huolestunut siitä, kun poika on alkanut arvostella isäänsä.... hänkun on juuri melkein kaikkea muuta kuin tuo esimerkki tuolla koulussa!!!!! Ja kaiken lisäksi olen itsekin herännyt näkemään asioita hieman toisin.
Tässä on meinannut muutama perheriitakin tulla tämän asian tiimoilta, mutta olen onnistunut vielä ne välttämään.
APUA, mitä siis teen!!!

5

1236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillä lailla

      kuin niin moni tällä palstalla kirjoittava äiti ja isä: otat yhteyttä rehtoriin, koulutoimenjohtajaan ja poliisiin ja vaadit toimenpiteitä opettajan käytöksen ja ulkoasun pikaiseksi muuttamiseksi sellaiseen muotoon, että ympäristö näyttää häneen verrattuna aina moitteettomalta. Korvaukset harmista ja ihmissuhteiden väljähtymisestä tarvitsette tietysti lisäksi. ;)

    • sitten

      olet tietysti onnellinen, kun lapsesi on saanut koulusta hyvän roolimallin, jos sellaista ei kotoa löydy!

    • niin, että

      APUA, äiti tykkää liikaa opesta. Tarviiko sen sivistyneen komean miesopen huippuominaisuuksia siellä kotona omalle miehelle hehkuttaa. Tunnetko sinä tai poikasi opettajan niin henkilökohtaisesti, että tiedätte että tästä miehestä ei mitään vikoja löydy. Aika outoa minusta, että poikasi arvostelee isäänsä ja vertailee sitä tähän ihanaan opettajaan. Tai lähinnä se on outoa, että annatte hänen arvostella isäänsä niin rankasti, että teillä kehkeytyy oikein perheriita.
      Olkaa vaan tyytyväisiä, että poika on innostunut koulunkäynnistä.

    • Xyz

      Monilla meistä on iän ja kasvatuksen myötä syntynyt 'ihanne' siitä millainen toisen ihmisen tulisi olla, puoliso, lapsi, vanhemmat, opettaja. Kun sitten se elämän realiteetti ei olekaan suonut meille juuri sellaista läheistä vaan ihan jotain muuta, voi helposti tulla ensiksi mieleen, että elämä on sorsinut minua kun tuollaisen luuserin olen tuohon viereeni saanut. Varsin yleinen ajatuskulku vakkapa hiukan ikääntyneemmillä aviopuolisoilla, jotka vaikkapa näin keväisin huomaavat, mitä vuosi on taas tehnyt sille omalle kullalle ja miten hyvän näköisiltä nuo nuoremmat ihmiset näyttävätkään.
      Oli vähän pitkä alustus, mutta eiköhän tässä päästä pian varsinaisen asiaankin.
      Keskustelu on tuossa mainitsemassasi tilanteessa se oikea lähestymistapa. Pahinta mitä voit tehdä, on suora vertailu ja 'nalkutus'. Se antaa miehellesi kuvan, että hän ei ole 'hyväksytty' ja se puolestaan voi aiheuttaa erilaisia primitiivireaktoita riippuen miehesi henkisestä kypsyydestä. Jospa kokeilisit sitä samaa lääkettä, jota temppuileviin lapsiinkin usein suositellaan, eli kerrot miehellsi, ett edelleen rakastat häntä, mutta et pidä siitä, mitä hän tekee. Jos ihmisen itsetunto ei ole ihan kohdallaan, se voi ilmetä oman ulkonäön laiminlyömisenä. Silloin olisi lähdettävä juuri siitä perusasetelmasta, sen jälkeen uudet vaatteetkin ehkä kannetaan iloisella mielellä.

    • Joku hemmo

      Mum mielestä on hyvä että lapsi tykkää opettajasta, kun on hyvä ope. Olisiko parempi jos ope olisi hermostunnut, vetäis viinaa ja olisi epärehellinen rasisti joka kävelee vetskari aukki? EI? no? Meillä oli koulussa aivan saatanan hieno ope josta tykkäs koko koulu, ja jopa itse annoin pojalleni saman nimen, kun taas koulun rexi oli aivan paskapaää. Lyhyt esimerkki: Salibändiä pelattaessa meidän joukkue ei saannut juosta sen takia kun rexin tyttöjoukkue ei pärjännyt. :D jos ei veiläkään niin soita kytät ja sano että se hyvän-näköinen ope on pedofiili. Ja mene itse syyttämään perään :D saa nähdä seuravana päivänä mitä lapsesi sanoo kun palaa koulusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16894
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5434
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2573
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2051
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1758
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      992
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      31
      872
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      869
    Aihe