Kaikkihan täällä on ilmeisesti samaa mieltä, jopa taneli, että ihmisen pitäisi olla sitä mitä on. Erimielisyydet taitaa johtua siitä, että miten ihmisen olemus määritellään. Jos vaaditaan, että kaikkien xy-kromosomisten ihmisten pitää olla miehiä ja mennä kutsuntoihin, niin siinä on mukana liuta selviä naisiakin (klinenfeldin syndroomalaiset naiset). Eli kromosomeja ei voi pitää yksiselitteisenä sukupuoliperusteena. No mitä sitten voi?
Mielestäni vain ihminen itse voi kertoa mitä sukupuolta on, kukaan muu ei voi sitä hänen puolestaan määrätä. Yhteiskunnat ympäri maailmaa ovat hyväksyneet tämän ja korjaavat paperinsa tarvittaessa edellyttäen ainoastaan, että sukupuoli on pysyvä. Toinen vaihtoehto olisi poistaa sukupuoli kokonaan dokumenteistä.
Olla sitä mitä on
12
1117
Vastaukset
- Feta
Toistaiseksi en ole kuullut, että Suomessa olisi vapautettu trans-sukupuolisuuden vuoksi ja onhan se nykytilanteessa vaikeata, koska tutkimuksiin ei muistini mukaan pääse alle 18v ja tuolloin on sitten jo kutsunnat ja pitäisi valita siviili taikka asepalvelus, joskaan luomunaisella ei velvollisuuksia ole.
- Meeri-Anneli
Jos on aloittamassa tutkimuksia sukupuoliristiriidan vuoksi (tutkimukset voi aloittaa jo 17-vuotiaana, hoitoon pääsee 18-vuotiaana), luulisi että lykkäystä myönnettäisiin suhthelposti. Ristiriitatilanteessa on vähän vaikeaa osallistua normaaliin asepalvelukseen ja myös sivariin. Onhan ongelmana jo majoitus- ja palveluvaihtoehdotkin. Vapautus kokonaan on vähän aikakysymys. Jos lykkäyksen aikana sukupuoli muuttuukin, taitaa viranomaisilla mennä sormi suuhun jos kutsunnoissa käynyt mies ilmoittaakin naisena ettei hän halua inttiin.
- Fornevermore
Että se siitä.
- Feta
Meeri-Anneli kirjoitti:

Milläs haet vapautusta taikka lykkäystä kun sinulle vihjataan nätisti n. 25-vuotiaana, että tuolla on nähty sen kaltainen ihminen jolla sitten on..... ja asia ollut aina tiedossa!!! = taktista häiriköintiä niin paljon ettei pysty edes lukemaan.
En tiedä, minua on jo nyt loukattu niin paljon että jos asiat etenisi lakien mukaisesti, niin olisin niin rikas ettei minun juurikaan tarvitsisi miettiä muuta olemassaoloani. Minua ja seksualisuuttani loukataan kuulemma työasioiden vuoksi?? - Minua
Fornevermore kirjoitti:
Että se siitä.
Hullujen huoneelle pääsin.
- LPM-
Fornevermore kirjoitti:
Että se siitä.
Allaoleva tekee selväksi sen, että asevelvollisuutta ei ole henkilötunnuksen korjaamisen jälkeen.
---
Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta
5 §
Vahvistamisen oikeusvaikutukset
Tämän lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta on pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä.
Ref:
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020563 - ''''''''
LPM- kirjoitti:
Allaoleva tekee selväksi sen, että asevelvollisuutta ei ole henkilötunnuksen korjaamisen jälkeen.
---
Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta
5 §
Vahvistamisen oikeusvaikutukset
Tämän lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta on pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä.
Ref:
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020563On se omituinen asi jos kerta tasavallan presidentti on trans-sukupuolisten tukena ja lakien vahvistajana ja roskamedia saa ajankulukseen raiskata ja ajaa ojaan trans-sukupuolisia.
- Meeri-Anneli
'''''''' kirjoitti:
On se omituinen asi jos kerta tasavallan presidentti on trans-sukupuolisten tukena ja lakien vahvistajana ja roskamedia saa ajankulukseen raiskata ja ajaa ojaan trans-sukupuolisia.
Jopa EU-direktiivit ovat transsukupuolisten tukena, mutta eihän tuo roskamedia sellaisesta välitä, kun halutaan lisää levikkiä.
- On tainnut mennä ohi
'''''''' kirjoitti:
On se omituinen asi jos kerta tasavallan presidentti on trans-sukupuolisten tukena ja lakien vahvistajana ja roskamedia saa ajankulukseen raiskata ja ajaa ojaan trans-sukupuolisia.
Miten roskamedia nyt on raiskannut ja ajanut ojaan transsukupuolisia?
- Sari
Se ihminen, jolle olen henkeni velkaa, sai jo 1980-luvulla vapautuksen armeijasta vetoamalla transsukupuolisuuteen.
- En...
Sari kirjoitti:
Se ihminen, jolle olen henkeni velkaa, sai jo 1980-luvulla vapautuksen armeijasta vetoamalla transsukupuolisuuteen.
Varmastikkaan sitten ole trans-sukupuolinen.
- Vain
Meeri-Anneli kirjoitti:
Jopa EU-direktiivit ovat transsukupuolisten tukena, mutta eihän tuo roskamedia sellaisesta välitä, kun halutaan lisää levikkiä.
Peliä heille ja minulle kuolemaa kahden putken välissä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455100Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella121314- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4990Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783