mikä vikana?

Ollaan harjoiteltu ahkerasti koiran kanssa tokoa, harjoituksissa kaikki sujuu käsikirjoituksen mukaan, ollaan myös käyty aiemmin katsomassa koiran kanssa kisoja, ja osallistuttu näyttelyihin. Ongelman laatu on seuraava osallistuttiin möllitokoon ja koira ei toiminut pätkääkään, näytti ihan kuin se ei olisi ymmärtänyt yhtään mitä sille sanottiin.. Ideoita, mikä mättää?
3306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuossa voisi ajatella että vika on sinussa. Koira ehkä huomaa että jännität ja hermostuu itsekkin. Nyt harjoituksiin joku kuvaamaan sinua ja koiraasi, sitten tulkitset jokaisen eleesi, koukistatko pikkurilliäsi ennen kun annat käskyn, ynnä muut pienetkin eleet.. Jotkut koirat tulkkaavat eleitäsi ja yleensä aina antaa koiralle jonkun merkin kunkin käskyn kohdalla, ne vain on joskus vaikea tiedostaa. Jos huomaat nämä merkit alat joko tarkoituksella niitä jättämään pois ja opetat koirasi kuuntelemaan vain käskyjäsi, tai sitten hiot eleet mitättömiksi niin että tuomari ei niistä pääse rokottamaan. Pari esimerkkiä joita itse käytän kisaavilla koirilla: Hengitän aina nenän kautta, paitsi kun paikallaolossa annan seuraavan käskyn hengitän ennen käskyä suun kautta sisään, näin koira ei kärky, toinen on että koira on opetettu että huokaus on sama kuin ei, alussa se on erittäin liioiteltu, mutta ajan kanssa koira reagoi jo kun hengitän ulos suun kautta, kisoissa tämä on merkki koiralle että nyt skarppina.. Nuo tuntuvat niin mitättömiltä, ja jos niitä ei tiedosta niiden poisjäänti saa koiran hämmentymään, ja kisatilanne koiralle muutenkin on stressaava, se tarvitsee näitä apuja jo senkin takia..

Äänestä

ekat tokot IHAN penkin alle, kun koira vaan haisteli maata ja kurkotteli muihin kehiin... Siis just sellainen KUURO! Hävettihän tuo silloin... mutta yritä suhtautua rennosti tyyliin; "tästä ei voi kuin parantaa." Eiköhän se siitä, kun et jännitä ja koirakin tottuu :) Tsemppii!

Äänestä

Kertoisitko mirka vähän tarkemmin että miten koira reagoi siellä möllitokossa? Ei toiminut mutta millä tavalla? Katseliko muita koiria, haisteliko maata...?
Lähtikö innostuneena mukaan mutta menetti mielenkiintonsa?

Olethan treenannut muutenkin niin että koira varmasti ymmärtää suulliset käskyt?
Usein treenatessa tulee huomaamatta käytettyä vartaloa apuna ja sitten kokeessa sitä ei tee ja näin ollen tuloksena on koira joka on ihan sekaisin siitä mitä siltä halutaan. Josta sitten seuraa se että kisa menee ehkä maan haisteluksi jolla koira yrittää peittää sitä että se on hämmentynyt.

Ja olethan treenannut myös tarpeeksi sitä että koira ei saa palkkaa pidempään aikaan mutta sitten kun saa se onkin mojova palkka eikä vain yksi kämäinen nakinpala tai mitä nyt sitten käytätkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mirka kirjoitti:

Ollaan harjoiteltu ahkerasti koiran kanssa tokoa, harjoituksissa kaikki sujuu käsikirjoituksen mukaan, ollaan myös käyty aiemmin katsomassa koiran kanssa kisoja, ja osallistuttu näyttelyihin. Ongelman laatu on seuraava osallistuttiin möllitokoon ja koira ei toiminut pätkääkään, näytti ihan kuin se ei olisi ymmärtänyt yhtään mitä sille sanottiin.. Ideoita, mikä mättää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu