kun saa pakit

Olen juuri saanut hylyn suurelta suomalaiselta kustantajalta. Ei siltä parhaalta, mutta kuitenkin. Teksti oli parhaani. En keksi kuin kaksi vaihtoehtoa, jos kaikki reputtavat: kotirouvailu tai kuolema. Kuolema on helpompi vaihtoehto, rouvailu vaatii luontaista taipumusta ruuanlaittoon ym.
Pahaan oloon on auttanut työ, syöminen, juominen ja nettailu.
Mihin päädytte te kaikki hylätyt, 0.5%:a menee läpi?

t. ex libris
6593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En pysty vielä edes kuvittelemaan tuota tunnetta. Jos ikinä saan tekstini valmiiksi, sittenpähän tiedän.
Kerro vähän minkätyyppinen oli romaanisi? Suurinpiirtein mistä kertoo? Miten pitkä? ym...
Mikä on muuten paras, kustantaja siis?

Äänestä
  • Kiitos viestistä!

    Romaanini on noin 200-sivuinen, teema kodittomuus, fyysisenä ja psyykkisenä tilana. ERi kertojat valottavat näkökohtia. Paikallisuus on vahva elementti romaanissa. Sitä silmällä pitäen olen pitänyt palstaa paikallislehdessä jo vuosia, onpahan lukijat valmiina, kun romaani tulee ulos. Samalla roomaani on ajankuva, kuinkas muuten. Sen kirjoittaminen oli kirkasta. Näin ei aina ole ollut, olen kirjoittanut kauan ja eri tyyppistä. Kysyit, mikä on paras kustantanja. WSOY, mutta isoista myös Tammi ja Gummerus hyviä. Kukaan ei ole tasalaatuinen. Likeä varo, huonot sopimukset ja liian rokki meininki. Uusista ihailen Nemoa. Jos satut olemaan ruotsinkielinen, on Söderströms parempi kuin Schildts.
    Parasta kirjoittamisessa on kirjoitus, se on mielentila tai transsi. Katso teostasi ilmasta, näe se kokonaan; siten uskon että kompositio ja motivaatio saattaa työ loppuun löytyvät.

    Lisää tekstiä!
    terv exlibris

    Äänestä

Jatka vain yrittämistä. Kannattaa kokeilla pienempiä kustantamoja, suuret pelaavat tosi paljon varman päälle eivätkä julkaise kuin sellaisia joiden odottavat varmasti myyvän.
Hei, Otava ei edes julkaise Robin Hobbin toista trilogiaa vaan hyppää suoraan kolmanteen, koska toisen tapahtumapaikka on eri osassa maailmaa -> epäilevät ettei myy!

Niin että jatka vaan yrittämistä ja kirjoittamista.

Äänestä
  • Eikö maailmassa ole muka jo tarpeeksi pöytälaatikko kirjailijoita? Kaikki eivät voi olla hyviä kirjailijoita, jos kirja on hyvä se julkaistaan.

    Äänestä

  • järki kirjoitti:

    Eikö maailmassa ole muka jo tarpeeksi pöytälaatikko kirjailijoita? Kaikki eivät voi olla hyviä kirjailijoita, jos kirja on hyvä se julkaistaan.

    Ei Harry Pottereitakaan millään meinattu saada julkaistuksi...mahtaa nyt VITUTTAA niitä kustantajia jotka nauroivat J.K.Rowlingille selän takana.
    John Grishamilla oli myös suuria vaikeuksia saada ensimmäistä romaaniaan julkaistuksi, eipä enää sen jälkeen...
    Kalle Päätalohan kirjoitteli rakkausnovelleja naistenlehtiin vaikka kuinka kauan ennenkun kirjoitti ja sai julkaistuksi ensimmäisen romaaninsa.
    Tässä vain pari esimerkkiä.
    Suuri, suuri osa "kirjailijoista" ei saa mitään ikinä julkaistuksi mutta esimmäinen hylkäys ei tarkoita vielä mitään, eikä toinen, eikä kolmas... :)
    Ja ainahan voi yrittää vaikka viiden vuoden päästä uudelleen, kysyntää erilaiselle materiaalille voi olla silloin.(Tiedän että odottaminen on helvetillistä)
    Usko vaan omaan juttuusi, odota uutta inspiraatiota ja ala työstämään sitä, ehkä juuri se on sitä mitä nyt kaivataan.
    Tämä oli siis vastaus exlibrikselle, lähetän myös rekkalastillisen toivoa ja inspiraatiota, olemme samassa veneessä. Vastaus oli myös nim. järki, pöytälaatikkokirjoittaminenhan on yksi parhaimmista harrastuksista ja kuten edellä kirjoitin asia ei aina ole niin että jos kirja on hyvä niin se julkaistaan, ainakaan heti.

    Äänestä

ei ole koskaan tyytyväinen tekstiinsä. Aina on parantamisenvaraa. Pahaaan oloon auttaa tekstin uudelleenkirjoitus. Teksti täytyy synnyttää uudelleen ja uudelleen ja lähettää se teksti uudelleen ja uudelleen... Joskus tärppää, useimmiten ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


exlibris kirjoitti:

Olen juuri saanut hylyn suurelta suomalaiselta kustantajalta. Ei siltä parhaalta, mutta kuitenkin. Teksti oli parhaani. En keksi kuin kaksi vaihtoehtoa, jos kaikki reputtavat: kotirouvailu tai kuolema. Kuolema on helpompi vaihtoehto, rouvailu vaatii luontaista taipumusta ruuanlaittoon ym.
Pahaan oloon on auttanut työ, syöminen, juominen ja nettailu.
Mihin päädytte te kaikki hylätyt, 0.5%:a menee läpi?

t. ex libris

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu