O-O-Oo

Mitä vahingonkorvauksiin tulee, ne on aika pitkälle Suomessa sovittu tuomioistuimen ulkopuolella eikä niistä voi vetää oikeudellisia johtopäätöksiä. Joitakin korvauksia on tuomioistuinkin määrännyt, mutta en ole tutustunut tapauksiin kovin tarkkaan. Odottelen mielenkiinnolla Finreactorin oikeuskäsittelyä.

Q: 1. Max. rangaistus P2P-verkon käytöstä 2 vuotta linnaa (rikkoo henkilökohtaista vapautta?)

A: RikosL 49 luku 1 § 1 mom
Tekijänoikeusrikos

Joka ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain (404/1961) säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta

1) kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen,

2) kirjallisen tai taiteellisen teoksen taikka kansanperinteen esitykseen,

3) äänilevyyn tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu ääntä,

4) filmiin tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu liikkuvaa kuvaa,

5) radio- tai televisiolähetykseen,

6) luetteloon, taulukkoon, ohjelmaan tai muuhun sellaiseen tekijänoikeuslaissa tarkoitettuun työhön, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, tai tietokantaan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, taikka

7) valokuvaan,

on tuomittava tekijänoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
---

Eli p2p-softan käyttö ei sinänsä ole kiellettyä. Mainittu 2 vuotta voi rapsahtaa vain jos 1) ansiotarkoituksessa 2) tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti ja 3) siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, luokkaa em. oikeuksia. Tarkistamatta tekijänoikeuslaista voisin arvioida että tiedoston jakaminen ilman tekijän lupaa kuulostaisi tekijänoikeuslain vastaiselta.

Mitä henkilökohtaiseen vapauteen tulee, rikoslaki nimenomaan on tarkoitettu rajoittamaan henkilökohtaista vapautta.


Q: 2. Voi joutua maksamaan isot sakot pienen rikkeen takia (rikkoo omaisuudensuojaa?)

A: Jollekin suurituloiselle miehelle tuli taannoin suuret sakot julkisella paikalla virtsaamisesta. Omaisuudensuoja ei koske rikosoikeudellisia sanktioita, vaan sen ydinalue on muualla.


Q: 3. Henkilön henkilöllisyys selvitetään IP-osoitteen perusteella (rikkoo yksityisyyden suojaa?)

Q: 4. Henkilön kotiin voidaan tehdä kotietsintä (rikkoo yksityisyyden suojaa?)

A: Pakkokeinolain 5 luvun 1§ antaa poliisille oikeuden kotietsintään jos on syytä epäillä että on tehty rikos josta on säädetty ankarampi rangaistus kuin 6 kk vankeutta. Yksityisyydensuojan kunnioittaminen tulee siis kysymykseen vain jos rikos on vähäinen.

Q: 5. Henkilö kielletään 1 vuoden max. linnatuomion uhalla ottamasta varmuuskopioita omistamistaan levyistä (rikkoo omaisuudensuojaa?)

A: Lähtökohta on se, että rikosoikeudellisella lainsäädännöllä suojataan ihmisiä ja heidän omaisuudensuojaa. En hetikään löytänyt pykälää joka kieltäisi varmuuskopioinnin ottamisen, mutta minulla on muistikuva että jotain vastaavaa oli olemassa. Rangaistuksen määrääminen kuitenkin edellyttää että sen on täytynyt aiheuttaa vahinkoa oikeudenomistajalle, jota tavanomainen varmuuskopiointi tuskin aiheuttaa.


Q: 6. Henkilö ei saa edes puhua organisoidusti kopiosuojauksien purkamisesta (rikkoo sananvapautta?)

A: Tämä ei pidä paikkaansa. Tästä oli maininta vain lain esitöissä eikä se voi mennä perustuslain ohi. Jotkus tekijänoikeuslakiuudistuksen vastustajat tulkitsivat uutta lakia tiukempaan kuin Karpela direktiiviä.
3321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eli siis saanko suomen lain mukaan lähettää roskapostini edelleen esim. tekijäinoikeusjärjestöjen kaikkiin sähköposteihin ilman, että poliisi saa tehdä kotietsintää ja tutkia konettani jotta voisivat todentaa, onko koneeni kaapattu vai olenko itse tahallisesti lähettynänyt?

Vaivautuuko poliisi tutkimaan sitä, että onko koneeni kaapattu vaiko onko kaikkien mafioiden minua hyväksikäyttäminen minun vika?

Äänestä
  • Hahhhahahhhaaa... voi kun joku näkisi sen verran vaivaa, että tekijäinoikeuspalvelimet tukkeutuisivat edes viikoksi... Kyllä naurattaisi.

    Äänestä

Hei

Kiitos asiallisesta palautteesta. Kirjoitelen hieman paremmalla ajalla lisää.

Tässä jotain:





Rikosnimikkeen ankaroitumisen taustalla on vuoden alusta voimaan tullut Lex Karpela. Erona vanhaan lakiin on, että tekijänoikeuden loukkaus tietoverkossa voi olla tekijänoikeusrikos myös ilman ansiotarkoitusta.


http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=55035

49 luku (21.4.1995/578)
Eräiden aineettomien oikeuksien loukkaamisesta
1 § (14.10.2005/822)
Tekijänoikeusrikos
Joka ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain (404/1961) säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta

1) kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen,

2) kirjallisen tai taiteellisen teoksen taikka kansanperinteen esitykseen,

3) äänilevyyn tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu ääntä,

4) filmiin tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu liikkuvaa kuvaa,

5) radio- tai televisiolähetykseen,

6) luetteloon, taulukkoon, ohjelmaan tai muuhun sellaiseen tekijänoikeuslaissa tarkoitettuun työhön, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, tai tietokantaan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, taikka

7) valokuvaan,

on tuomittava tekijänoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Tekijänoikeusrikoksesta tuomitaan myös se, joka ansiotarkoituksessa ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, tuo maahan yleisölle levitettäväksi tai Suomen alueelle edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi ulkomailla valmistetun tai jäljennetyn 1 momentissa tarkoitetun teoksen tai valokuvan kappaleen taikka äänilevyn, filmin tai muun laitteen, jolle on tallennettu ääntä tai liikkuvaa kuvaa, taikka luettelon, taulukon, ohjelman tai muun sellaisen työn, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, taikka tietokannan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, ja jonka hän tietää valmistetuksi tai jäljennetyksi sellaisissa olosuhteissa, että valmistaminen tai jäljentäminen Suomessa tehtynä olisi ollut rangaistavaa 1 momentin tai tekijänoikeuslain 56 a §:n mukaan.

Tekijänoikeusrikoksesta tuomitaan myös se, joka tietoverkossa tai tietojärjestelmän avulla loukkaa toisen oikeutta 1 momentissa mainittuihin suojan kohteisiin siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search[type]=pika&search[pika]=rikoslaki

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A-A-Aa kirjoitti:

Mitä vahingonkorvauksiin tulee, ne on aika pitkälle Suomessa sovittu tuomioistuimen ulkopuolella eikä niistä voi vetää oikeudellisia johtopäätöksiä. Joitakin korvauksia on tuomioistuinkin määrännyt, mutta en ole tutustunut tapauksiin kovin tarkkaan. Odottelen mielenkiinnolla Finreactorin oikeuskäsittelyä.

Q: 1. Max. rangaistus P2P-verkon käytöstä 2 vuotta linnaa (rikkoo henkilökohtaista vapautta?)

A: RikosL 49 luku 1 § 1 mom
Tekijänoikeusrikos

Joka ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain (404/1961) säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta

1) kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen,

2) kirjallisen tai taiteellisen teoksen taikka kansanperinteen esitykseen,

3) äänilevyyn tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu ääntä,

4) filmiin tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu liikkuvaa kuvaa,

5) radio- tai televisiolähetykseen,

6) luetteloon, taulukkoon, ohjelmaan tai muuhun sellaiseen tekijänoikeuslaissa tarkoitettuun työhön, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, tai tietokantaan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, taikka

7) valokuvaan,

on tuomittava tekijänoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
---

Eli p2p-softan käyttö ei sinänsä ole kiellettyä. Mainittu 2 vuotta voi rapsahtaa vain jos 1) ansiotarkoituksessa 2) tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti ja 3) siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, luokkaa em. oikeuksia. Tarkistamatta tekijänoikeuslaista voisin arvioida että tiedoston jakaminen ilman tekijän lupaa kuulostaisi tekijänoikeuslain vastaiselta.

Mitä henkilökohtaiseen vapauteen tulee, rikoslaki nimenomaan on tarkoitettu rajoittamaan henkilökohtaista vapautta.


Q: 2. Voi joutua maksamaan isot sakot pienen rikkeen takia (rikkoo omaisuudensuojaa?)

A: Jollekin suurituloiselle miehelle tuli taannoin suuret sakot julkisella paikalla virtsaamisesta. Omaisuudensuoja ei koske rikosoikeudellisia sanktioita, vaan sen ydinalue on muualla.


Q: 3. Henkilön henkilöllisyys selvitetään IP-osoitteen perusteella (rikkoo yksityisyyden suojaa?)

Q: 4. Henkilön kotiin voidaan tehdä kotietsintä (rikkoo yksityisyyden suojaa?)

A: Pakkokeinolain 5 luvun 1§ antaa poliisille oikeuden kotietsintään jos on syytä epäillä että on tehty rikos josta on säädetty ankarampi rangaistus kuin 6 kk vankeutta. Yksityisyydensuojan kunnioittaminen tulee siis kysymykseen vain jos rikos on vähäinen.

Q: 5. Henkilö kielletään 1 vuoden max. linnatuomion uhalla ottamasta varmuuskopioita omistamistaan levyistä (rikkoo omaisuudensuojaa?)

A: Lähtökohta on se, että rikosoikeudellisella lainsäädännöllä suojataan ihmisiä ja heidän omaisuudensuojaa. En hetikään löytänyt pykälää joka kieltäisi varmuuskopioinnin ottamisen, mutta minulla on muistikuva että jotain vastaavaa oli olemassa. Rangaistuksen määrääminen kuitenkin edellyttää että sen on täytynyt aiheuttaa vahinkoa oikeudenomistajalle, jota tavanomainen varmuuskopiointi tuskin aiheuttaa.


Q: 6. Henkilö ei saa edes puhua organisoidusti kopiosuojauksien purkamisesta (rikkoo sananvapautta?)

A: Tämä ei pidä paikkaansa. Tästä oli maininta vain lain esitöissä eikä se voi mennä perustuslain ohi. Jotkus tekijänoikeuslakiuudistuksen vastustajat tulkitsivat uutta lakia tiukempaan kuin Karpela direktiiviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu