ONNEKSI

Onneksi hypnoosia harjoitetaan myös liittojen, yhdistysten,terapian/valmennuksen/hoidon/bisneksen ulkopuolella. Valistunut kansalainen on kiinnostunut empiirisestä tajunnantutkimuksesta ja rohkea ottaa kohteekseen itsensä.Omaan mieleensä voi tutustua ja hypnoosista oppia ilman, että kukaan tulee sitä itselleen monopolisoimaan. Kenelläkään ei ole intressejä tulla väliin tai kommentoida, jos yksi tai useampi ihminen opiskelee itsekseen hypnoosin käyttöä pelkästä uteliaisuudesta ja luontaisesta tarpeesta tutustua omaan itseensä. Olen itse ollut erään bisnestä tekemättömän hypnotisoijan koekaniinina, ja on upeaa ja jännittävää kokea posthypnoottisia hallusinaatioita ja kuvitteellisia "astraaliprojektioita", tietäen, että kyseessä on väliaikainen tila.Hallusinaatioiden ja projektioiden muodot antavat viitteitä niiden sisällöistä ja mahdollistavat tutustumisen omaan tajuntaan yhä paremmin. Eikä siitä tarvitse maksaa mitään...
10674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mitä tälläisellä työkalulla voitaisiin auttaa ihmisiä. Hypnoosi on tarkoitettu ihmisten auttamiseksi..

Äänestä
  • Monenkarvaista ammattiauttajaa on liikkeellä. Karvaita kokemuksia alkaa tulla yhä enemmän epäpätevien, lain rajamailla liikkuvien, mutta "Hypnoosin Jalon Taidon" auttajien ja lahkomaisten auttajakulttien toiminnasta...

    Äänestä

  • Apua! kirjoitti:

    Monenkarvaista ammattiauttajaa on liikkeellä. Karvaita kokemuksia alkaa tulla yhä enemmän epäpätevien, lain rajamailla liikkuvien, mutta "Hypnoosin Jalon Taidon" auttajien ja lahkomaisten auttajakulttien toiminnasta...

    Maailmassa on aina ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka tarvitsevat toisten ihmisten psyykkausta...ja siksi on hypnoosi ja monet muut menetelmät...katos..

    Äänestä

  • Lötjönen kirjoitti:

    Maailmassa on aina ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka tarvitsevat toisten ihmisten psyykkausta...ja siksi on hypnoosi ja monet muut menetelmät...katos..

    Niin ja sitten...? Ihmisiä tulee olemaan ja heillä ongelmia. Myös valtio ja yhteiskunta tulevat säilymään. Että niikun mitä?

    Äänestä

  • mitä sitten? kirjoitti:

    Niin ja sitten...? Ihmisiä tulee olemaan ja heillä ongelmia. Myös valtio ja yhteiskunta tulevat säilymään. Että niikun mitä?

    Kisa elää...niinkuin J.J. Lehto aikoinaan sanoi..

    Äänestä

  • Apua! kirjoitti:

    Monenkarvaista ammattiauttajaa on liikkeellä. Karvaita kokemuksia alkaa tulla yhä enemmän epäpätevien, lain rajamailla liikkuvien, mutta "Hypnoosin Jalon Taidon" auttajien ja lahkomaisten auttajakulttien toiminnasta...

    Hyvä, että on tarjontaa.. Kuluttaja voi valita sitten sen parhaan ja osaavan mestarin.. Jos tarjolla olisi vain muutama onneton hypnotisoitsija, niin osaamisen taso laskisi...!

    Äänestä

Vapaa-aika on vapaata aikaa ja harrastustoiminnassa voi kehittyä, myös yksilönä, "kokonaisvaltaisesti". Katetroinninkin voi oppia kuka tahansa kirjoista, mutta ehkä naapurin ödeemoja ja prostatavaivoja ei kannata kansalaisen käydä kotikatetroinneilla hoitamaan, vaikka virtsaaminen onkin jokaisen ihmisen luontainen ominaisuus ja vaikka jokaisella on kyky omaksua työkalujen käyttö.

Äänestä
  • Jokaisella on oikeus omiin aivoihinsa.Ja koska harrastusluontoinen hypnoosinkäyttö vapaa-ajalla ei ole sairauden hoitoa, terapiaa, valmennusta eikä bisnestä, siihen on vaikea puuttua loukkaamatta toisen ihmisoikeuksia.Tuskin kenelläkään on intressejä estää lähimmäistään opiskelemasta esim.hatha-joogaa kirjoista tai harjoittelemasta maraton-juoksua. Jos luit ensimmäisen tekstin tarkkaan, huomasit, että siinä korostettiin empiiristä tajunnantutkimusta.Se ei todellakaan ole kenenkään erityisoikeus!

    Äänestä

  • Mutta kirjoitti:

    Jokaisella on oikeus omiin aivoihinsa.Ja koska harrastusluontoinen hypnoosinkäyttö vapaa-ajalla ei ole sairauden hoitoa, terapiaa, valmennusta eikä bisnestä, siihen on vaikea puuttua loukkaamatta toisen ihmisoikeuksia.Tuskin kenelläkään on intressejä estää lähimmäistään opiskelemasta esim.hatha-joogaa kirjoista tai harjoittelemasta maraton-juoksua. Jos luit ensimmäisen tekstin tarkkaan, huomasit, että siinä korostettiin empiiristä tajunnantutkimusta.Se ei todellakaan ole kenenkään erityisoikeus!

    Nimimerkki "Mutta" kirjoittelet truismeja eli itsestään selvyyksiä. Kuten hyvin tiedät kotirauhan yksityisyydessä voi ja pitääkin harrastaa monenlaista - between consenting adults. Ammattimainen toiminta, olipa sitten kyseessä opettaminen, hoitaminen tai palvelujen markkinointi, onkin sitten yleisen edun piirissä: kuluttajan, opiskelijan tai potilaan oikeuksia suojellaan. Ja jos noissa tasavertaisten aikuisten välissä empiirisissä leikeissä jotakin pahaa sattuu, niin silloinkaan ei pidä luulla olevansa oikeusvaltion rajojen ulkopuolella.

    Hypnotiikkapiireissä taitaa esiintyä sellaista ajatusvääristymää, että pelkkä kirjainyhdistelmä h, y, p, n, o, o, s, ja i antaisi valtuuksia ja valtuutuksia kovinkin monenlaiseen toimintaan. Vempulalogiikkaa!

    Äänestä

  • Tajunnantaiteellinen kirjoitti:

    Itselleni ei ollut itsestäänselvää, että kaikkien mielestä hypnoosin harrastaminen vapaa-ajalla kuuluu normaalin kotirauhan piiriin. Hienoa, että sinä olet sitä mieltä.Hypnoosi-sanan ympärillä kun on niin usein outoa ilmaa. Joskus ei voi olla välttymättä TUNTEMUKSELTA, että pelkkä h-sanan mainitseminen saa joissakin immeisissä sisäisen sensorin hereille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onnekas kirjoitti:

Onneksi hypnoosia harjoitetaan myös liittojen, yhdistysten,terapian/valmennuksen/hoidon/bisneksen ulkopuolella. Valistunut kansalainen on kiinnostunut empiirisestä tajunnantutkimuksesta ja rohkea ottaa kohteekseen itsensä.Omaan mieleensä voi tutustua ja hypnoosista oppia ilman, että kukaan tulee sitä itselleen monopolisoimaan. Kenelläkään ei ole intressejä tulla väliin tai kommentoida, jos yksi tai useampi ihminen opiskelee itsekseen hypnoosin käyttöä pelkästä uteliaisuudesta ja luontaisesta tarpeesta tutustua omaan itseensä. Olen itse ollut erään bisnestä tekemättömän hypnotisoijan koekaniinina, ja on upeaa ja jännittävää kokea posthypnoottisia hallusinaatioita ja kuvitteellisia "astraaliprojektioita", tietäen, että kyseessä on väliaikainen tila.Hallusinaatioiden ja projektioiden muodot antavat viitteitä niiden sisällöistä ja mahdollistavat tutustumisen omaan tajuntaan yhä paremmin. Eikä siitä tarvitse maksaa mitään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu