Menetin ystävän...

Luonnollisestikaan ulosteessa ei havaittu kasvaimia, vaan peräsuolessa.

Oliko Ressusi siis vain kahdeksan vuotias sairastuttuaan? Minulla yhdeksän vuotias labbis ja kauhistuttaa, jos joutuisin luopumaan koirastani joskus. Labbikseni on oksennellut aamuyöstä usein nykyään. Pelkään että ei ole kunnossa. Tosin syö paljon ruohoa ulkona tähän aikaan.
Jaksamista sinulle.

koira kuoli tai jouduttiin lopettamaan sydänvian vuoksi kuukausi sitten 12 vuotiaana. Mieheni ja minä itkettiin molemmat ja monta päivää, yhdessä se vietiinkin lopetettavaksi, se ilta kun oltiin koira viety oli kamala, minä vain istuin sohvalla ja välillä tuli sellainen kamala olo, sellainen paniikkinen olo että nytkö se on sitten todella kuollut, yö oli kamala, kun ei koiran tassujen ääntä ja vesikupilla käyntiä enää kuulunut. Lapset on niin pieniä että eivät oikein vielä osaa surra, monena aamuna miehen kanssa herättiin hiljaa ja kummallakin tippa linssissä, koiran kuolema tuo ihan samanlaisia tunteita kuin ihmisenkin kuolema, vaikka ei koiraa omistaja inhimillistäkään, onhan se ollut läsnä 12 vuotta kaikessa, arjessa ja juhlassa ja koira on ollut se joka on aina ollut kotona vastassa eli jotain pysyvää ja siltä ei ole saanut mitään muuta kuin rakkautta. Meidän koira sairasteli noin vuoden ja tiesin lähdön lähestyvän ja itkeskelin monesti iltaisin ja katsoin koiraa ja se katsoi minua, ihan kun ois aavistanut ja sanonut että "niin rakas emäntä, tähän on nyt sitten tultu". Päällimmäisenä mielessä on kuinka nopeasti 12 vuotta on mennyt..Sinulla on nyt kaikkein vaikeimmat päivät edessä, pari viikkoa niin alkaa jo tottumaan siihen että tassun ääniä ei enää kuulu..eikä vesikupilla käymistä. Yritä jaksaa, kyllä täällä on ihmisiä jotka ymmärtää ja voimia sinulle.

marraskuussa 2004 seuraavanlaisesti....vieläkin on ikävä, vaikka se pahin tuska on hellittänyt.

Vähän reilu 11 vuotta sitten tulit elämääni. Olit pieni, vallaton ja veit heti minun ja niin monen muunkin sydämen. Meistä tuli ystävät, se ystävyys kesti kauan ja se kesti monet elämäni muutokset. Vuosien varrella kasvoit isommaksi, mutta avoin ja sydämellinen luonteesi ei muuttunut miksikään. Minun elämässäni elämänkumppanit vaihtuivat, mutta sinä olit ja pysyit. Tuit minua omalla ihmeellisellä tavallasi elämäni karikoissa.

Löysin rinnalleni loistavan elämänkumppanin, jonka sinäkin otit avosylin vastaan. Meistä muodostui tiivis paketti, joka antoi kaikille paljon. Vaimostani ja sinusta tuli hetkessä erottamattomat ystävät, enkä tuntenut lainkaan mustasukkaisuutta, koska teidän välinen rakkaus oli minullekin tärkeää ja minulle tuli hyvä olo.

Vuodet vierivät, ehkä liiankin nopeasti. Nautit elämästäsi ja meillä kaikilla oli hyvä ja lämmin olo. Olit monessa mukana, jos jommallakummalla oli paha mieli tulit ja laskit pääsit syliin ja katsoit silmiin sanoen ei tässä ole mitään hätää. Jos minulla ja vaimollani oli riitaa tulit pelostasi huolimatta katsomaan, että mikä ihme nyt on hätänä. Toit pallon jalkojen juureen kesällä takapihalla ja sanoit pelataanko. Lenkillä tien risteyksessä katsoit minua ja kysyit kumpaan suuntaan.

Viime viikolla terveytesi alkoi horjua, pelästyimme, mutta tiesimme, että on meidän velvollisuutemme auttaa sinua. Kävimme lääkärissä ja otimme verinäytteet tarkistaaksemme vaivojesi syyn. Torstai yönä sanoin sinulle hyvästit ennen kuin edes tiesin, mikä sinua vaivaa, koska minulla oli tunne, että matkasi pää on käsillä. Perjantai aamuna juttelin lääkärin kanssa ja olimme yhtä mieltä siitä, että tuloksista riippumatta jatkohoito on sinulle liian rankka ja sovimme tapaavamme lääkärin vielä samana iltana. Valitettavasi en voinut olla kanssasi kotona viimeistä päivää, mutta ymmärtänet, että se olisi ollut minulle liian rankkaa. Vaimoni oli kotona kanssasi ja tiedät, että sinulla oli hyvä ja turvallinen olo.

Hyvästelin sinut kotona ennen lähtöämme lääkäriin. Kerroin sinulle, että en tule koskaan unohtamaan sinua ja pyysin, että olet vielä tämän kerran rohkea ja iso tyttö. Kävelit itse hitaasti autolle ja autolta lääkäriin. Olit niin pieni, heikko ja väsynyt, mutta niin kovin urhea.

Loppu oli nopea, verrattuna pitkään elämääsi. Lähdimme kotiin mukanamme kaulapantasi, remmisi ja lempivilttisi, jonka päälle nukahdit. Tunne oli niin ristiriitainen; tunsin samalla suurta surua, suurta helpotusta siitä, että tuskasi oli ohitse ja samalla myös suurta iloa siitä, että olin saanut elää kanssasi elämääni.

Lähetin viestin poistumisestasi ystävilleni jotka olivat sinut tunteneet. Vastaukset lämmittivät, koska olit tehnyt elämässäsi vaikutuksen myös niin moneen muuhun. Sisälläni on nyt suuri möykky surua, joka pikkuhiljaa alkaa murenemaan ja täyttyy hyvillä muistoilla.

Kun nyt istun alas ja minulla on paha mieli, tulet ja laitat pääsi syliini ja sanot ettei tässä ole mitään hätää.

Kiitos ystäväni!

Tiedän sen valtavan tyhjyyden tunteen kun joutuu luopumaan rakkaasta lemmikistä. En koskaan unohda niitä viimeisiä eläinlääkäri reissuja, kun pari vanhaa koiravanhustani tuli tiensä päähän. Koiran vuodet menee aina liian nopeasti. Tällä hetkellä meillä on kolme pientä kääpiöpystykorvaa. Minua helpotaa se ajatus, että tässä elämässä rakkaista lemmikeistä luopuessani tiedän, että sitten joskus kun minun aikani tulee lähteä, ovat ne minua vastassa ja sen jälkeen kuljemme yhdessä jälleen, eikä mikään meitä voi enää erottaa. Koirasi jätti varmasti paljon kultaisia muistoja ajasta, jonka saitte viettää yhdessä...
Jaksamista !! T:Lion