...jotka oli lahjoitettu kirpputorille ja siellä miettivät kuumeisesti mitä hintaa niille laitetaan ja mitä ne ovat? Eikö niillä olekkaan mitään arvoa :( meillä sellaiset olisivat kunniapaikalla lasivitriinissä, mutta kirpputorille ... en ymmärrä, valaiskaa ystävät minua
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ja nähtävästi jotain hirvikoe yms. ja niitä oli laatikollinen
ja laitoin esille kaiken niinkuin tapana on...nyt mulla on vuosia olleet pokaalit pölyyntymässä takana päällä ja ruusukkeet pahvilaatikossa,mietin kyllä yksi päivä että kaivanko esiin mutta ehkä ensi vuosituhannella =)Olisihan joskus kiva ottaa esim koirasta kuva ruusukeseinän edessä mutta =)
Ei sen puoleen,koska joka kerta ei toki pokaalia ja ruusuketta sentään tipu,niin rahalliseksi arvoksi voisi helposti pistää 30e per tavara,siis ei tietty jälleenmyynnissä mutta omissa ajatuksissa =)
on jaettu kirppiksille, mätsäreihin jne. Yhteen aikaan sai esim. laseja. Pullalautasia, viini laseja jne. jokainen taatusti eriparia. Mitä sellaisilla tekee. Osa ruusukkeista seinällä osa lahjoitettu pois.
Kyllä minäkin olen ihmetellyt kirpparilla näitä pokaaleja ja ruusukkeita, miten raaskitaan myydä pois? Sama juttu minulla, kyllä vitriiniin säilöisin sellaiset muistotavarat, säilytin viime sunnuntain kilpailunumero lapunkin, sekä nauhan..vaikka olikin "vain" sininen , mutta muistorikas PEK-2 :))
Saimme vuosia sitten ystäviltämme vanhan ns. koivistolaisen kaapin palkintokaapiksi. Mieheni kunnosti sen. Ajattelin itsekseni ettemme ikuna saa sitä täyteen ja ollaan suuruudenhulluja. Vaan aika pian oli kaappi täynnä. Tuli toinenkin kaappi täyteen jne. osa pakattiin laatikoihin. Hirmuisen nopsaan jopa koiranäyttely palkintoja kertyy nurkat täyteen ilman että on huipputähtiä.
Toki jotkut niistä ovat muistoissa niin arvokkaita ettei luovuta koskaan.
Kauan mukana olleet lahjoittavat kyllä jo tai heittävät pois näyttelysälää.Kirjalliset arvostelut jotka jää kirjoihin ja kansiin ovat ne arvoikkaimmat muistot.
Saattaahan se tietysti olla näinkin, mutta omalla kohdalla (kun niitä palkintoja ei vielä niin paljoa ole) en voisi kuvitella hävittäväni niitä. Sitten kyllä kummastuttaa sekin että joku myy kirpparilla vanhoja valokuvia, vanhoja käsitöitä jne, itse sukututkimusta harrastavalla ne olisivat aarteita, joista en luopuisi ikinä.
...minusta ne oli niin kauniita :) ja sieluni silmin näin miten paljon oli niiden eteen tehty työtä ja koulutettu koiria ja... noh, minä en niitä olisi sinne lahjoittanut, mutta jos niitä on sitten liikaa ollut jollakin???
Ja mehän olemme kaikki yksilöitä ja ajattelemme erilailla...
Dogtori; olisi kiva vaihtaa jotain tietoa sukututkimuksen puitteissa edelleenkin, mikäli on aikaa...?
Saitko muuten sen viestin jonka lähetin silloin ...joskus:) Kerroin siinä siitä Rääkkylän esi-isästä?
..en nyt äkkiä muista, mutta mulla olis valokuvia p-k:n alueelta ja mielenkiintoisia :)
oli vaan jäänyt unholaan; anteeksi!
On ollut tuota hässäkkää tuon pentueen ja sitten noiden poikien kanssa,nyt kun ovat ilman kaulureita ja haavat on parantuneet niin mahdoton ralli päällänsä kun ei oo enään pentujakaan "vastuksina"... meiän ihanat vintiöt ovat taas iloisia ja leikkisiä :)
No meillä niitä pokaaleja on kertynyt vuosienvarrella niin hirvittävä määrä, et tarvisivat oman huoneen ;)) Osan olen lahjoittanut paikallisten mätsäreiden palkinnoiksi, osa on autotallissa jemmassa ja
suuret ja "tärkeimmät" on sitte hyllyssään näytillä ;))