Pukua ostamassa

-unilintu- kirjoitti:

Hoikka nuorukainen katselin ympärilleen. Pukuliike oli tyhjentymässä asiakkaista lounastunnin lähestyessä loppuaan. Hän ei kyennyt vielä saamaan itseään irti houkuttelevasta tuoksusta joka liikkeessä leijaili. Alunperin hänen ei ollut ollut tarkoitus edes poiketa liikkeeseen, mutta muistettuaan lähitulevaisuudessa kummittelevat sukulaismuksujen rippijuhlat ja kaiken huipuksi serkun häät, oli päättämättömyys käynyt ylitsevuotavaiseksi ja hän oli astunut sisään miestenvaateliikkeeseen hommatakseen itselleen oikein kunnon puvun. Sellaista hänellä ei vielä ollut, sillä tähän asti oli pärjätty lainaamalla isojen veljien jämäpukuja. Nyt sama temppu ei enää kävisi päinsä, sillä vaikka housut olisivatkin olleet mukiinmenevät lukuunottamatta lahkeiden lyhentämistä, takkeja ei ollut tarvinnut ratkoa kuin yksi hänen hartioidensa "ylimääräisen" leveyden selvillesaamiseksi. Kaksi isoveljeä olivat pitkiä ja honteloita, mutta tämä pahnanpohjimmainen oli ilmeisesti lyöty kokoon ylijäämätarpeista, sillä yläruumis tukkijätkän hartioineen oli nippa nappa yhteensopiva muun kropan kanssa.

Vaateliike vaikutti jotenkin kalpealta jäätyään kitumaan ainoastaan hiljaisen radiomusiikin varaan eläväisen keskustelun sijasta. Jostain takahuoneesta kantautui muutamia hienoisesti tukahdutettuja naurunpurskahduksia, mutta muuten paikka oli tekohengitetyn oloinen. Se olisi kaivannut eloa ja iloa tuntuakseen todelliselta.

Ruskeatukkainen nuorukainen ei osannut päättää jäisikö vai lähtisikö takaisin töihin. Hänelle onnenpotkuna langennut työpaikka ei ollutkaan niin houkutteleva kuin olisi voinut luulla, vaikka selvää rahaa siitäkin tietysti ansaitsi. Opiskelijalla ei sitä ollut koskaan ylenmäärin.

Naurahdukset takahuoneesta hiljenivät, sitten voimistuivat vielä yhdeksi hilpeäksi voihkaisuksi, sitten lakkasivat. Kuului liikkumista. Ruskeatukkainen ei itse päästänyt ääntä, sillä hän oli istuutunut matalaan, väsyneille asiakkaille tai heidän seuralaisilleen tarkoitettuun, sovituskopin viereen asetettuun nojatuoliin. Hänen ajatuksensa alkoivat harhailla ja hän jäi tuijottamaan kattoon. Hän ei ollut ennen oikein koskaan huomannut kaikenlaisia putkia ja johtoja, jotka varmaankin kaikkien putiikkien katoissa risteilivät.

Yhtäkkiä hän tajusi jotain kysytyn ääneen, hänen ajatustensa ulkopuolelta. Silmien räpytystä, pöpperöinen olo, kuin vastaherännyt, musiikki radiosta vaihtunut Robbiesta juontajien yksitoikkoiseen kälätykseen, katseen kohdistus. Sykähdys, lisää räpytystä, uusi kohdistus. Hänen edessään seisoi, miellyttävä palveluammatti-ilme kasvoillaan, hänen ikäisensaä tai inan vanhempi, häntä itseään hiukan pitempi, päänsä syvänsiniseksi värjännyt miltei luiseva nuori mies.
-Niin, että voisinko auttaa? kuului kysymys.
-Juu, joo, tulin pukua katsomaan. Tota noin, hän takelteli nojatuolinsa syvyyksistä.
-Mustaa? poika lähti menemään.
-Joo, niin kai. Häihin, ristiäisiin ja rippiäisiin. Eloisa suku, hän hymähti itsekseen. Myyjäkin hymyili kun huomasi hänen ilmeensä. Myyjän hymyssä oli jotain erilaista kuin hetki sitten.

Myyjä toi hänelle kokeiltavaksi muutaman valkoisen paidan ja tumman puvun, selitti koko ajan jotain leikkauksista ja kankaista ja valmistajista. Ruskeatukkainen nuorukainen ei voinut kuin ottaa syliin mitä tarjolle tuotiin, katsoa harjaantuneesti kiepahtelevaa olentoa ja päästellä kuuntelevia ynähdyksiä.
-Hyvänen aika, mene sinne koppiin nyt! Housut pois ja toiset tilalle, sitä rataa, hyväntuulinen ääni herätti hänet.
Verhon taakse siis. Housut pois, neule pois, teepaita pois. Valkoiset tennissukat jäivät jalkaan siksi pakolliseksi tyylirikoksi. Oikeastaan hän halusi nähdä merkillisen myyjän reaktion niihin.

-Hop hop, jäitkö jatkamaan uniasi sinne, vai? ääni kopin ulkopuolelta naureskeli ja hän hätkähti taas. Hups.
-Tämä näyttää ihan hyvältä? hän ehdotti astuessaan ulos. Myyjä loi häneen tottuneen, puntaroivan skannauskatseen. Sinitukkainen poika pudisti päätään ja hätisti hänet takaisin koppiin. Heidän kätensä hipaisivat toisiaan.
-Haen toisen. Tuon leikkaus ei osu kohdalleen ollenkaan.

Ruskeat hiukset eivät ylettyneet kopin verhon yläreunaan asti. Pukuliikkeen väki oli joko muuten vain neroja tai sitten vain vaihtanut kopin verhon hiljattain, sillä se ei toistanut hyvin yleistä vaatekauppaefektiä: verhon reuna on niin käpertynyt että sopivasta kulmasta näkee kopin sisään ja peiliin esteettä.

Tästä kopista ei näkynyt myöskään ulos, joten sinisen tukan pilkistäessä sisään vaatteidenvaihto oli puolessavälissä, puvunhousujen osalta nimittäin, ja uusi hätkähdys pompautti. Siniset haivenet kuitenkin vain vilahtivat, ja tennismailan joskus nähnyt käsivarsi ojensi uuden henkarillisen miestenpukua sisään.
-Kokeiles mieluummin tuota. Taisin erehtyä sun mitoista ensin, ääni virnisti. -Tuollaisia bodareita kun harvoin näkee. Mä muuten olen Reetu, se lisäsi.
-Kai. Okei kokeilen.

Puku päällä part two. Tällä kerta arvioiva katse kulki vartalolla pitempään. Ensin edessä ylhäältä alas ja takaisin (-Et ole näyteikkunassa, rentouta selkäs), sitten askel lähemmäs ja kämmen olkapäähän, ympäri. Käsi tuntui silittävän olkavartta poistuessaan. Sitten selkäpuoli. Käsi tuli takaisin silottamaan rypyn takin helmasta, vaihtoi takin liepeen alle oikaisemaan housun prässiä. Liukui vähän matkaa reiden ulkosivua, toinenkin tuli, pois. Ruskea tukka Kain otsalla tuntui jostain syystä kuumottavalta. Miksi liikkeessä oli jotenkin terävämmin erottuvia esineitä kuin aikaisemmin? Hänellä oli toisaalta tuttu mutta toisaalta kaikkea ennen tuntunutta kummallisempi olo. Korvat tuntuivat hikisiltä? Hengitys ei oikein vaikuttanut kulkevan tavallisen vaivattomasti. Laihasta myyjä-Reetusta tuntui säteilevän jotain.

Reetun kasvot olivat kaidat, suu herkkä hymyyn. Silmät olivat niin isot ja ripsekkäät, että useammatkin tyttölapsen olisivat varmasti valmiita uhrauksiin niiden edstä. Sininen tukka sojotti pirteästi pystyssä. Koko pojasta tuntui hehkuvat hetkessä eläminen ja positiivisuus. Kädet olivat samasta kapeasta muotista valetut. Vaatetus taas ei tuntunut sopivan hiennostuneentapaiseen liikkeeseen: farkut, tennarit ja kulunut vihreä printtipaita, joka taisi olla itse kustomoitu.

-Jooh, noh, mites tämä sitten? Parempi? Kai kysyi yrittämättäkään päättää polkupyöräliikeapulaisen poljinongelmasilmällään. Kulmakarvat nousivat tiedustellen, katse löysi iloiset silmät. Ihan kuin silmät olisivat sähköttäneet jotain.
-Mjaa, parempi. Katsos, olkapäille ei enää jää sellaisia hassuja möykkyjä, huomaatko? Reetu astahti viereen ja alkoi selittää totisena. Kädet kulkivat Kain hartioilla.
-Tämä on kainaloistakin jämptimpi, mutta antaa silti sun nostaa käsiäsi. Kokeiles.
Kai nosti käsiä etuviistoon. Hän muisti yhtäkkiä ettei ollut tainnut ajaa partaansa aamulla. Sänki oli varmaan hassun näköinen. Kuinka hän sitä nyt mietti? Mutta Reetuhan jäi mukavasti tuohon käsien väliin. Se oli niin laihakin.
-Joo, kivasti nousee, Kai totesi.
Pienoinen, pikainen hymy Reetun suupielessä. He olivat ihan lähekkäin, Kai haistoi, että se miellyttävä haju, joka oli houkutellut hänet jäämään liikkeeseen, oli peräisin tästä hoikasta pojasta.
-Okei näkyy nousevan, voit laskea mut pois nyt.
Kai laski kätensä, oli hiukan hämillään. Hän tunsi kuinka punastus keräsi voimia korvien takana.

-Ootko ekaa kertaa näissä merkeissä liikkeellä? Reetu kysyi kiertäen Kain taakse.
-Joo. Ei mulla ennen ole omaa pukua ollut.
Reetu siirsi Kaita vyötäisiltä kiinni tarttuen hiukan eteenpäin ettei olisi kävellyt vaaterekkiä päin hänen takanaan.
-Jaa jaa. Nää pöksythän on kuin tehty sun takapuolelle.
-? Kai jäi liki sanattomaksi. -Aha. Melkein punastui, mutta sai sen kummallisen kihinän korvan takana kuriin ja kokosi itsensä. Eipäs nyt innostuta, ei ole sopiva aika, paikka eikä seura.

Reetu tuli toiselta puolelta Kain eteen taas, astui kauemmas, arvioi, lähelle, kyykistyi Kain eteen. Silmät Kain silmiin katsoen sanoi mietteliäällä äänellä, kädet seurasivat jalkoja:
-Jos joku puku, niin tää saa sut näyttämään kuin jostain lehdestä reväistyltä. Istuu oikeesti, ei sillai melkein kuten noilla viiskymppisillä bisniesmiehillä joita täällä yleensä käy.
Hymy muuttui ilkikuriseksi.
-Mutta mitkä nää on? poika veti Kain housunpunttia ylöspäin ja näppäili tennissukan kuminauhaa.
-Ai hups. Todistan vaan olevani suomalainen, Kai koitti heittää huulta.
Reetu virnisteli alhaalta. Kai virnisti ensin takaisin, muisti sitten missä oli ja katsoi hämääntyneenä Reetun yli liikkeen ikkunaan. Satoi. Häntä hengästytti, ja nyt oli alkanut tuntua sellaistakin, mitä ei koskaan ennen poikaa katsoessa: teki mieli ottaa kiinni, kokeilla, missä tuntuu luuta, missä jäntevyyttä, missä pehmeää. Oli kovin vaikea keskittyä, varsinkin kun Reetun kädet lähtivät liukumaan housuilla ylöspäin. Kädet tuntuivat vatsan yli lujuessaan juuri sen verran luisevilta kuin näyttivätkin, olivat vaan melko lämpöiset, nekin. Koko Reetu näytti yhtäkkiä lämmenneen. Se jutteli edelleen jotain puvuista ja mahoista, mutta Kai ei oikein pystynyt kuuntelemaan. Hän kykeni juuri ja juuri seisomaan paikoillaan ja estämään käsiään nytkähtämästä kiinni Reetuun. Hän mietti, miten oli mahtanut joutua tähän tilanteeseen, hänhän oli juuri jättänyt tyttöystävänsä ja jos ei aimmin niin viimeistään suvun juhlissa oli tarkoitus katsella mahdollisesti uutta.

Reetu nousi ylös, oli Kaita reilun kämmenenleveyden pidempi. Kädet asettelivat luontevasti puvuntakkia, vaikka silmät olivatkin lukkiutuneet Kain siniharmaisiin silmiin. Molemmat hehkuivat.
-Tässä olisi sulle harvinaisen edustava puku.
-Hienoa. Paljonko se maksaa?
Reetun vasen käsi kulki kylkeä pitkin Kain takamukselle, Kai henkäisi tahtomattaankin, alemmas, käsi löysi takin reunan ja hintalapun. Reetu vilkaisi hinnan.
-Vähän tyyris mutta kai vanhemmat, tai vaik oma kulta osallistuu kustannuksiin kun noin komean vastineen saa?
Tuijotus oli hyvin intensiivistä. Kuin kaksi kollia olisi haastanut toisensa tappeluun, paitsi että haaste ei luvannut kuin suloista tuskaa. Heidän vatsansa melkein koskettivat toisiaan. Kummissakin housuissa oli jotain elävää, sen tunsi helposti.
-Kulta lähti kävelemään. Mulla oli kuulemma possun ruokatavat.
Ymmärtäväinen naurahdus Reetulta:
-Onkohan meillä ollut sama kulta, kun mulle kävi juuri samoin viikko sitten?
-En mä usko että mu tyttö ainakaan olisi sietänyt kahta possua kerralla, Kai pystyi sanomaan. Työn ja tuskan takana oli saada ilmoille luonteva virnistys.
-No sitten. Reetun hengitys Kain ohimolla oli lämmintä ja hiukan kosteaa, mukavasti trooppista. Hymy.

Kai havaitsi hierovansa oikeaa kättään Reetun lantiolla, vasen heilui ilmassa paikkaa hakien. Hassua.
-Meidän ilmastointi taitaa tehdä temppuja taas.
Vasen käsi ei löytänyt paikkaa. Reetu huojahti hiukan eteenpäin, Kai väisti taaksepäin. Reetun käsi vaelsi toisen pojan selällä, se tutki lapaluita ja niskanikamia. Ikkunasta ei näkynyt ulos kuin metrin pari, sade tuli viivana katuun. Poikien näyteikkunaan oleva suora näköala ei siten haitannut ainakaan tällä hetkellä.

Reetu pyyhki käsillään puvuntakin Kain hartioilta. Ei sentään pystynyt pudottamaan lattialle, vaan nosti sen heidän vieressään olevalle farkkutangolle.

Kai sulki silmänsä hetkeksi. Jotenkin hän odotti näkevänsä elämänsä filminauhalla, vilistäen ohi ja pysähtyen tärkeisiin kohtiin kuten isoäidin viimeiseen halaukseen tai ylioppilaaksi pääsemiseen, mutta mitään ei näkynyt. Tuntui vain senkin edestä. Reetu nimittäin teki yllätyshyökkäyksen: nykäisi Kain lantion omaansa vasten - molemmat olivat vahvasti, tanakasti elossa - ja painoi otsansa sinisen tupsun Kain ruskeita hiuksia vasten. Kain silmät tiukasti kiinni.
-Ootko kunnossa? laiheliini malttoi kysyä.
-... joo, Kai huokasi. Ei ollut ilmaa millä sorvata pidempiä lauseita. Hän oli jo arvioinut pystyvänsä päihittämään toisen, jos tilanne kävisi epämiellyttävällä tavalla fyysiseksi. Ei tosin tiennyt enää, miksi oli sellaisia suunnitellut. Silmät aukenivat.
-Pelottaako? Klassinen älä vastaa väärin -kysymys höystettynä veijarihymyllä.
-Ei! Nyt Kai huojahti eteenpäin, eikä pitempi väistänyt. Huulet haukkasivat toisiaan, Kai kihelmöi sekä sisältä että ulkoa. Nuorukaiset katsoivat toisiaan silmiin, muutama uusi, ahneempi haukkaus, vielä yksi, sitten kiihkeä huokaus ja Kain kädet Reetun niskaan sekä silmät kiinni. Kai antoi sänkensä raapia oikein kunnolla. Huulet ja kielet alkoivat taiston. Jos hän olisi pitänyt silmänsä auki, hän olisi nähnyt sekä Reetun keskittyneen kulmien kurtistelun että keski-ikäisen, pullean naisen ikkunana takana. Nainen varjosti ikkunaa sateenvarjon lisäksi käsin, yritti nähdä kunnolla sisään, mutta huomasi pojat ja heidän kiihkeän syleilynsä. Nainen räväytti silmänsä auki ja irtautui ikkunasta. Vilkaistuaan ympärilleen hän katsoi vielä toisen kerran. Hän lähti pois vasta kun Reetu avasi toisen silmänsä ja näytti hänelle voitonmerkkiä lyhyemmän nuorukaisen pään yli.

Sekä sinisen että ruskean kuontalon alta kuului huohotusta. Olo oli hutera kuin juoksutestin jälkeen. Kain kädet sukelsivat Reetun paidan alle.
-En mä... Kai puuskahti ja pudisti päätään kevyesti kulmakarvojaan rypistäen, silmät edelleen kiinni. Hänen kätensä tunsivat Reetun kylkiluut, kainaloiden lähellä oli vielä kuumempi, selkä oli sileä kuin mikä.
-Etpä, hymähti Reetu silmät yhtälailla kiinni. Hän kuitenkin vilkaisi ympärilleen aika ajoin, piti vahtia. Kai ei selvästikään kyennyt siihen, saati edes ajatellut koko asiaa.

Reetu ujutti toisen kätensä Kain pukupaidan helmuksen alle. Hän joutui kiskomaan paidan kokonaan pois housuista. Koko ajan he yrittivät päihittää toisensa suudellen, haukaten ahnaasti ilmaa milloin muistivat.
Sama nainen kulki hitaammin ikkunan ohi. Reetu ei juuri sillä hetkellä katsonut, joten nainen oli pelästyneen sijasta utelias ja jäi ikkunaan tarkkailemaan. Hän nuolaisi huuliaan aina välillä.

Reetu avasi silmänsä mutta vain katsoakseen nälkäisesti Kaita. Hänen ilmeensä oli arvostava, kun Kain kunnossapidetyt rintakehä ja vatsa tulivat esiin Reetun näppärien sormien riisuman paidan alta. Lyhyemmän nuorukaisen silmät pysyivät itsepäisesti kiinni. Hänen hengityksensä katkoili.
Kain ruskea otsatupsu oli valahtanut toisen silmän ylle. Hänen kätensä siirtyivät hoikan pojan takapuolen päälle, kädet olivat tarpeeksi isot pitelemään koko pakaroita. Kai painoi ja puristi niitä, siveli, rutisti lantiot tiukemmin yhteen, hieroi itseään Reetua vasten. Hän ei ajatellut enää mitään.

Laihat mutta jäntevät kämmenselät livahtivat lyhyemmän pojan housujen sisäpuolelle. Hetken kaivelun jälkeen myös alushousujen. Tuntiessaan tämän Kai jäykistyi, oikaistui ja veti henkeä syvemmin kuin Reetu olisi kuvitellut mahdolliseksi.
-Nh...
-Lopetanko? kuiskasi Reetu hieman epäröiden. Kai sentään oli ilmeisesti juuri jättänyt tyttöystävänsä.
-Mhm--nn-ei-hh... mumisi Kai. Aivan kuin hän ei olisi aikonut avata silmiään enää koskaan.
-Haahh... sinitukkainen poika huokaisi tyytyväisenä. Hänen kätensä vaelsivat Kain etupuolelle. Kai tunsi olonsa kiinnostavan heikoksi ja vahvaksi samalla kertaa. Laihan pojan jännittyneet kädet koskivat Kain kalua, ensin varoen Kain säpsähtäessä hiukan, sitten rohkeammin ja Kai alkoi hymistä mukaan. Hymy levisi hänen kasvoilleen pikkuhiljaa.
Reetu hymyili itsekseen. Kai palautti kätensä pojan vatsalle, rinnalle, kyljille, hartioille, niskaan, selkään, pakaroille. Reetunkin teepaita oli hävinnyt. Se lojui loukkaantuneena lattialla.

Sateenvarjonainen tuli sisään kilauttamatta liikkeen kelloa. Nainen nyökkäsi Reetulle, joka näytti ensin hiukan hämmästyneeltä, mutta kohautti sitten olkiaan. Nainen kävi painamassa muutaman kevyen, lämpimän suudelman ensin Reetun ja sitten Kain paljaille hartioille ja niskalle. Tämä tuntui hämmentävän Kaita hiukan, sillä hänhän varasi koko ajan Reetun suun. Silmät pysyivät silti kiinni. Nainen istui Kain ajat sitten hylkäämään tuoliin. Hän ei päästänyt ääntäkään, katselipa vain poikia unelias ilme sateen kostuttamilla kasvoillaan.

Kain suu kävi vaativammaksi. Pitempi poika vastasi haasteeseen käymällä hänen korvansa kimppuun. Ajasta ei ollut tietoakaan, oli vain miestenvaateliike ja sen keskellä kaksi nuorta miestä syleilemässä ja pitelemässä toisiaan äärimmäisen kiihtyneesti. Ja keski-ikäinen pyylevä nainen matalassa nojatuolissa.

Äkkiä Kai hengähti terävästi, tarttui laihaan nuorukaiseen tiukemmin kuin aikaisemmin halaten tätä tiiviisti, kouristeli hieman ja jännittyi. Jotain lämmintä ja paksua suihkusi hänen housuissaan Reetun käsille ja hänen omille reisilleen.
Nainen sateenvarjoineen nousi ylös ja nyökäten kevyesti kaksille nuorille, kiivaille kasvoille poistui yhtä hiljaa kuin oli tullutkin.
Reetu yllättyi Kain rentoutumisesta, laski suunsa Kain kohotetuille kasvoille, katsoi tämän edelleen suljettuja silmiä ja päästi itsekin vapauttavan ulahduksen myötä mehunsa menemään. Lyhyemmän pojan kädet olivat olleet juuri saavuttamaisillaan Reetun osat. Ne eivät nyt aivan ehtineet.

***
Ensimmäinen tarinani tänne ikinä. Olen vannoutunut palstan lukija, joka päätti kokeilla sanojen peräkkäin liittämistä. Palautetta, kiitos.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä