Useat ulkomaiset rotututkijat luokittelivat suomenkieliset suomalaiset 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa mongoliseen rotuun. Suomessa tämä ns. mongoliväite koettiin kiusallisiksi. Siihen oli kaksi syytä. Rotuteorioissa mongolista rotua oli vanhastaan pidetty alempiarvoisena kuin kaukasialaista rotua. Kehitysopillisten katsomusten vakiinnuttua mongoleja ryhdyttiin pitämään kehityksessä jälkeenjääneenä rotuna. Sortokauden jälkeen mongolisuus yhdistettiin venäläisyyteen. Kansalaissodan jälkeen siihen yhdistettiin kommunismi, "punaisuus". Tilannetta pahensi se, että suomenruotsalaisten ja ruotsinruotsalaisten keskuudessa levisivät J.A. Gobineaun opit germaanisen rodun ylemmyydestä.
Kun suomalainen rotututkimus eli lyhyen kukoistuskautensa 1920- ja 1930-luvulla, oli sen yhtenä tavoitteena vastata mongoliväitteeseen. Suomalaiset fyysiset antropologit ja rotututkimuksen harrastajat vastasivat siihen eri tavoilla. Eräät vakuuttelivat, että ongelmaa ei ole, koska kukaan "merkittävä" antropologi ei enää väitä suomalaisia mongoleiksi. Näin arveli mm. lääkintöneuvos F.W. Westerlund. Saman kannan omaksui anatomian professori Yrjö Kajava.
Muutamat tutkijat ajattelivat, että jos jonkun Suomessa oli oltava mongoli, niin olkoon se saamelainen, jonka kautta mongolista rotuaineista oli voinut välittyä myös suomalaisiin. F.W. Westerlund pohdiskeli tällaista mahdollisuutta, ja samoin päätteli Suomen tiedeakatemin antropologisen toimikunnan puheenjohtaja J.J. Karvonen, jonka mukaan "satu" suomalaisista mongolien kirjoilla oli käynyt mahdottomaksi ylläpitää. Karvonen kirjoitti, että "korkeintaan voisi sanoa, että osassa suomalaisia on sikäli mongolista ainesta, mikäli ne ovat sekoittuneet lappalaisiin."
Kun suomalainen rotututkimus eli lyhyen kukoistuskautensa 1920- ja 1930-luvulla, oli sen yhtenä tavoitteena vastata mongoliväitteeseen. Suomalaiset fyysiset antropologit ja rotututkimuksen harrastajat vastasivat siihen eri tavoilla. Eräät vakuuttelivat, että ongelmaa ei ole, koska kukaan "merkittävä" antropologi ei enää väitä suomalaisia mongoleiksi. Näin arveli mm. lääkintöneuvos F.W. Westerlund. Saman kannan omaksui anatomian professori Yrjö Kajava.
Muutamat tutkijat ajattelivat, että jos jonkun Suomessa oli oltava mongoli, niin olkoon se saamelainen, jonka kautta mongolista rotuaineista oli voinut välittyä myös suomalaisiin. F.W. Westerlund pohdiskeli tällaista mahdollisuutta, ja samoin päätteli Suomen tiedeakatemin antropologisen toimikunnan puheenjohtaja J.J. Karvonen, jonka mukaan "satu" suomalaisista mongolien kirjoilla oli käynyt mahdottomaksi ylläpitää. Karvonen kirjoitti, että "korkeintaan voisi sanoa, että osassa suomalaisia on sikäli mongolista ainesta, mikäli ne ovat sekoittuneet lappalaisiin."
Vastaukset 1
Vanhimmat
Venäjällä kutsutaan Tatari-Mongooliksi hyvin herkästi kaikkia niitä,jotka ovat ajelleet päänsä paljaaksi ja pitävät alaleussaan risuista partaa,Totta puhuen; ilman kallon mittauksia, taikka turhanpäivästä antroplogista todistelua - pään pajaaksi ajeleminen paljasttaa suuriman osan suomalais-ugrilaisista kuuluvan Tataari-mongoleihin, ehkä juuri sen vuuoksi,venäjällä, jonka väestötä väitetään 40 prosenttia olevan perimältään tataareja, ei juuri kaljupäistä näe muualla kuin yöbaarine ovilla.
Alkuaan suomalais-ugrilaiset ja tataarit olivat domaneja,ulkoi-lmaihmisiä,paimenia ja metsästäjiä, eräänlaista serkkujen kansaa, kuten romanit ja intiaanit. Kaikilla nämä kansat ovat rajoituneet paljolti pelkästään keskinäisiin suhteisiinsa ja tapaohinsa. Kuten Lauri Viita sanoi, - suomalainen on se joka huuta järven ranalta ja toinen suomalainen vastaa toiselta rannalta, suomalisen paras kaveri on toinen suomalinen ja suomalainen viihtyy vain toisen suomalaisen seurassa.
Kaikilla serkkujen kansoilla ja heimoilla, kuten intiaaneilla,tataari -mongooleilla ja suomalais-ugrilaisialla, sekä romaneilla, on piintyneet epäluulot ulkopuolisia kohtaa, hyvin yleinen sanonta intiaanien keskuudessa on:'Mitä sinä teet siellä outojen keskuudessa'?
Olen tavannut suomalaisia, jotka eivät usean vuoden ulkomailla asumisen jälkeen vielä osaneet kun jonkin sanan alueella puhuttua kieltä, tulos siitä yksinomaisesta oman väen keskinäisesttä kanssakäymisesttä, joka on vuosisatoja rajoittanut alisttetujen kansajoen kehitystä.