...pieni tyttö. Hänen perheeseen kuului äiti, isä ja isoveli. Tyttö varttui ja aloitti koulun. Häntä kiusattiin koulussa heti eka luokasta lähtien. He muuttivat tytön ollessa 10v. Uusi koulu, uudet ystävät. Koulukiusaaminen alkoi uudessa koulussa jo heti samana päivänä. Isän alkoholin käyttö alkoi tuntua jo pienessä tytössä. Isän mustasukkaisuus ja väkivalta. Tyttö oppi henkiinjäämis taistelun ja elämänsä suorittamisen. Hän oppi, älä luota, älä puhu, älä tunne.
Nyt hän on aikuinen jo lähemmäs nelikymppinen. On perhe ja kaksi lasta ja avomies. Oma osake ja kaksi autoa, työpaikka ja menetetty lapsuus. Hän on kärsinyt masennusta ja opettanut lapsilleen tietämättään, tajuamattaan viidakon lait omasta nuoruudestaan eli älä luota, älä puhu, älä tunne. Hänen vanhempi poikansa on uskaltanut oirehtia sitä tuskaa minkä vanhemmat ovat hänelle tajuamattaan tuottaneet. Poika on ollut huostaanotettuna jo muutaman kerran, äidin pyynnöstä. Elämää on opeteltava elämään uudelleen. On opeteltava puhumaan, luottamaan ja tuntemaan. Surutyötä on tehtävä menetetystä lapsuudesta.
Tämä tyttö, nainen, se olen minä. Alkoholistin aikuinen lapsi ja läheisriippuvainen.
Jos tunnistat elämässäni sinulle jotain tuttua, tutustu aiheeseen nettisivuillani:
http://groups.msn.com/riippuvaiset/_whatsnew.msnw

Vastaukset 5
Vanhimmat
Trust no one!
Olisi tarina itselläkin.
Mitä tulee, että ihminen joka on omien sanojensa mukaan ollut lapsuudessaan ns. epätoivottu ja saanut jo jkehoituksen olla hankkimatta omaa lasta niin tekee kuitenkin ison perheen ja saa vielä 40 iässä lapsen, joka on vammainen tai vammautuu...
Tämä ihminen pistää kiertämään kokemansa puolueellisuuden ja kostaa kaikki kokemansa yhdelle ja saa aikaan, että jälleen koetaan sama kuin tämä ihminen itse koki lapsuudessaan.
Ja mitä vielä. Tämä ihminen kieltää että olisi kieltänyt "lapseltaan" ihmissuhteet kuten itse on kokenut ja kieltää sotkeneensa asiansa. Kaikkihan on vain sen vuoksi, että iso perhe on pakottanut aikanaan ottamaan riskiä.
Mitä tämä elämänsä menettänyt "kuopus" oppii elämästään ja menettämistään ihmissuhteista? Hän oppii että kokemuksia ei jatketa kellekkään. Hän ei sotke enää muiden elämään vaan itkee itsensä uneen ajatelen vain kauan sitten meneetämäänsä ihmistä jolle oli pakko antaa pakit sen vuoksi, että ns. puoluetoiminta saa jatkua, koska oikeaan aikaan siitä ei päässyt eroon.
Hänellä on elämässään muutama tosi kultainen ihmiskokemus joille hän toivoo onnea. Toivoo ettei kukaan löisi heitä tai etteivät he kokisi pahaa! On joskus lottovoitto syntyä suomeen ja joskus se tarvii sen lottovoiton.
Lapsuutta ei ollut.
Isä oli hullu.
Lapsuutta ei ollut, isä meni pois aikaisin ja "äiti" on puoluekone ei riitä puoluellisuus lapsuudessa vaan myös aikuisuudessakin... Eikä kukaa hiffaa vieläkään mikä on pielessä
Se että on ollu hankalaa teillä niinkun monilla muillakin ei kuulu meille, vaan valtiolle mille maksetaan veroa vaikeavammaisille ja huostaanotetuille..yms tapauksille. Valtion kuuluu maksaa kaikki hoidot mitä vaaditaan. Meidät on ohjelmoitu ajattelemaan ainoastaan omaa itteemme, joten tee säkin niin. Jos Haluat auttaa jotain ihmistä, niin soita viranomaisille, niin ne hoitaa homman.