Talkkari soitti ovikelloa aamupäivällä ja rupesi saman tien huutamaan, että asunnosta on kuulunut musiikkia TORSTAINA aamuyöstä. Tiedämme, että ääni ei tullut meiltä vaan yläkerrasta. Samoin hän huusi naama punaisena, että alaovi oli klo 7 auki tänä aamuna. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti.
Emme tiedä ovesta mitään, koska olimme siihen aikaan nukkumasa. Miksi hän ei ota selvää, mistä ääni kuului ja selvittäny sitä jo torstaina?
Se on kuulemma häätö heti paikalla, koska meillä on yksi varoitus pääsiäiseltä, jollon minä en ollut kotona vaan tyttäreni kavereittensa kanssa.
Tuntuu ihan hullulta, että yks huutaa niin, että en suun vuoroa saanu, karju vain, että hänelle ei kannata valehdella.
Siispä neuvokaa, mitä teemme, menemmekö kysymään naapureilta, mistä he kuulivat ääntä torstaiaamuna ja kuka oli jättänyt oven auki?

Vastaukset 3
Vanhimmat
häätöä tule, siihen vaaditaan kolme varotusta.
Eikä talkkari voi sitä päättää, muitten asukkaiden on myös pitänyt valittaa. Käyppä vaan juttelemassa heille, ja tolla menolla se on se talkkari joka saa lähteä
Talkkarilla näyttää olevan ovela taktiikka; yrittää kaveri päästä pukille nerokkaalla verukkeella. Taisit huomata , miten epäilyttävästi ystävämme talonmiehen etumus pullotti hänen pitäessä sinulle "saarnaansa". Jos et tuossa tilanteessa tuntenut kostuvasi, tilanne on sinun hallinnassasi. Seuraavalla kerralla, kun tämä molemmista päistään punoittava herra esittää älämölöaan ovensuussasi, läimäytä kaikella heiveröisiin käsivarsiisi kertyneellä voimalla tätä rietasta pukkia päin pläsiä märällä, haisevalla tiskirätillä. Uskon, että tämän seurauksena alemmassa päässä hekumoinut puna kokee dramaattisen alakulon siirtyen lisäämään väriä tämän hulvattoman elostelijan turpävärkkiin. Kutistunut häntä koipien välissä kompuroinee hidalgo ummehtuneeseen luukkuunsa harjoittamaan haureutta itsensä kanssa.
Todennäköisyys, että hän tämän episodin jälkeen tulisi ovellesi elämöimään etumus turpeana on minimaalinen. Jos näin kuitenkin tapahtuu, voisi olla parempi antautua suosiolla, se voisi tehdä sinullekin hyvää, ja eipä jäisi asia ainakaan vaivaamaan.
kysyt, niin vastaus on tässä: rikosilmoitus kotirauhan häirinnästä.
Noin hissukkana ei tarvitse kenenkään olla.