Moni vetoaa siihen, että Raamatussa on homoilta kielletty oikeus rakastaa ja elää parisuhteessa rakkaan ihmisen kanssa, joka on samaa sukupuolta. Heterot saavat rakastaa ja heiltä sitä ei olla kielletty. Raamattu on sen ajan ihmisten kirjoittama kokoelma, siinä on osa sanajulistajista käyttänyt aika kovaakin kieltä, hyvin tuomitsevastikin sanotaan joitain asioita. Alkuseurakunnasta oppia Jeesuksesta siirrettiin suullisesti eteenpäin pitkän aikaa, vasta myöhemmin kirjoitetiin asiat kirjaksi.
Mielestäni homoja on vainottu koko historian ajan periaatteessa turhaan, se on ollut todella väärin ja varmasti myös Jumala ei ole halunnut että ihmisiä voidaan kiduttaa ja kiusata mielenmäärin..ihmisiä jotka Hän on luonut.
En itse ole niinkään varma, että Jumalan mielestä asiallisesti parisuhteessa elävät homoseksuaalit joutuisivat kadotukseen. Heterot ja homot, jotka elävät kuin pellossa kaikenmaailman orgiossa, riettaasti, ovat asia erikseen, heillähän ei ole se kahden ihmisen välinen rakkaus tärkeällä sijalla. Heihin ei voi samaistaa kahta asiallisesti, hyvässä ja onnellisessa suhteessa olevaa homoseksuaalia.
Vaikkakin Raamatussa avioliitto on miehen ja naisen väliseksi määritelty, niin olkoon niin, koska miksi homoseksuaalien pitäisi välttämättä mennä kirkkoon vihittäväksi? Kirkko on ihan erillinen paikka, miksi sen oppeja pitäisi avioliittoa koskien muuttaa?
Mutta itse äärimmäisen ahdistuneena siitä, että ihastuin samaa sukupuolta olevaan, koen että Jumala ei minua ole hyljännyt ja uskon että Hän auttaa, ei tämä ole minun käsissäni tämä asia. Toisaalta koska olen bi, niin minulla on mahdollisuus myös rakastua toista sukupuolta olevaan. Se on Jumalan käsissä, miten käy. Näin vaikeassa asiassa en osaa muuta kuin turvata Jumalaan, että Hän auttaa. Helppoahan tämä ei ole. Ja kun en voi kertoa ajatuksiani muutamille uskonystäville, joita tunnen. He eivät ymmärrä ja heidän mielestä tällainen on käsittämätöntä, helvettiin joutuu kuulema.
Mutta sitä mieltä olen, että Jumala ei välttämättä ajattele asiallisesti elävistä homoista kuten Raamattuun on homoista kirjoitettu. Mielestäni Raamatun muutamat homoutta koskevat kohdat liittyvät siihen, että eletään riettaasti ryhmä, ym holtitonta, mautonta seksiä harrastaen, samoin kuin heteroissakin on näitä riettaita.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olihan siellä kirjoitus "miehymyksistä".Joskus oli ihmisiä todella vähän.Papit tarvitssivat/kirkko myös omat kymmenyksensä.Jos joka viiides olisi myöntänyt oman lesboutensa,homoutensa .Niin olisi vähemmän nyhdettäviä.(-: (; .Vanhaa raamattua lukenut.
...huomaavinani, että yksi aivan keskeinen seikka esimerkiksi tässä teologisessa homoseksuaalisuuskeskustelussa on se, mikä rooli Raamatulle annetaan. - Tai homoseksuaalisuuden dilemma, niin kipeä kuin se monelle henkilökohtaisesti onkin, on toki vain pieni kuriositeetti tässä laajemmassa kontekstissa.
Nykyään kirkon sisällä toimivilta teologeilta ja papeilta saa kuulla mitä kummallisempia raamatunselitysnäkemyksiä. Yliopistoteologilta tämän ymmärtää, hänenhän sopii olla vaikka ateisti. Mutta kummalliselta toisinaan vaikuttaa se, mitä kaikkea kirkon sisällä saa puhua - viitaten nyt taas paljon laajempaan asiakokonaisuuteen kuin homoseksuaalisuus. Tosin itse sattuneesta syystä - siis henkilökohtaisesta näkökulmastani johtuen - olen aika paljon juuri homoseksuaalisuutta miettinyt ja työstänyt. Ei niin, että olisin näissä aatoksissani vielä mitenkään "valmis", jos nyt niin voi sanoa.
Tässä pari SLEY:n linkki raamattuluentoon: http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/RaamajankEK.htm
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/MitaRaEK.htm
Muutakin luettavaa toki löytyy. Yhtä ja toista esimerkiksi täältä: http://www.teolinst.fi/luennot/index.html
01. Jumala ajattelee homoista aivan samalla tavalla, oli kyseessä sitten "kaappi homo" tai irstas homo tai julki homo tai naisellinen homo tai bisnesmies homo tai whatever ... ajatuksiasi manipuloi tämän maailman "yltiöindividualismi" ;
Raamatussa puhutaan paljon siitä, että Jumala suhtautuu meihin paitsi yksilöinä myös kansana, kokonaisuutena. Tämä usein unohtuu aikamme yltiöindividualistisessa ajattelussa. Jeesuskin kehotti tekemään "kaikki kansat" hänen opetuslapsikseen. Kansan kääntymyksen lisäksi Raamattu tuntee myös kansan luopumuksen:
Minulle tuli tämä Herran sana: "Ihminen, kun jokin maa tekee syntiä minua vastaan ja on minulle uskoton, minä kohotan käteni ja rankaisen sitä. Minä ehdytän siltä leivän saannin ja lähetän sen keskelle nälänhädän, minä tuhoan siitä maasta sekä ihmiset että eläimet. Mutta jos siellä on kolme sellaista miestä kuin Nooa, Daniel ja Job, nämä kolme säästyvät vanhurskautensa tähden. Näin sanoo Herra Jumala. ... "Tai minä nostan sotajoukot sitä maata vastaan, sanon: 'Käyköön miekka kautta koko maan', ja hävitän sieltä sekä ihmiset että eläimet. Jos siellä on nuo kolme miestä, hekään eivät voi pelastaa ketään, edes poikiaan tai tyttäriään, niin totta kuin elän, sanoo Herra Jumala. Vain he pelastuvat, ei kukaan muu." (Hes. 14:12-14,17-18)
Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, miten me kansana elämme ja mistä arvoista pidämme kiinni.