Iltalehdessa oli eraan henkilon tarinaa Singaporessa asumisesta. http://www.iltalehti.fi/osastot/ilona/200605244513216_in.shtml
Mina asun Yhdysvalloissa ja tunnen myos tarvetta kertoa kokemuksistani taalla, mutta kuten taman artikkelin henkilo en minakaan uskalla tuoda esiin sellaisia asioita jotka tulkittaisiin Suomessa proystailyksi. Editoin usein emailit (ja kuvat) myos, koska en halua ystavien ajattelevan etta olisin jotenkin ylpea. Olen luonteeltani vaatimaton enka ole mielestani taalla muuttunut. Pelkaan kuitenkin, etta ihmiset ajattelevat toisin.
On niin paljon mista haluaisin kertoa, mutta en voi.
Onko taalla muita nain ajattelevia?
Mina asun Yhdysvalloissa ja tunnen myos tarvetta kertoa kokemuksistani taalla, mutta kuten taman artikkelin henkilo en minakaan uskalla tuoda esiin sellaisia asioita jotka tulkittaisiin Suomessa proystailyksi. Editoin usein emailit (ja kuvat) myos, koska en halua ystavien ajattelevan etta olisin jotenkin ylpea. Olen luonteeltani vaatimaton enka ole mielestani taalla muuttunut. Pelkaan kuitenkin, etta ihmiset ajattelevat toisin.
On niin paljon mista haluaisin kertoa, mutta en voi.
Onko taalla muita nain ajattelevia?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Oli ehka editoinut vahan liikaakin juttujaan, tuo Singaporen kavija. Hanen yhteenvetonsa Singaporen ajasta:
"Minusta tuli Singaporessa avarakatseisempi ja suvaitsevaisempi. Myös lapsemme kasvoivat rikkaampaan kulttuuriin ja saivat kaupan päällisiksi vielä kielikylvyn"
Ja kuitenkin, hetkea aikaisemmin:
"Tutustuin läheisellä leikkikentällä myös amerikkalaiseen äitiin, jolla oli samanikäisiä lapsia. Paikalliset jäivät etäisiksi."
Mihin han siis Singaporessa tutustui? Ei suinkaan paikalliseen elamaan, vaan eurooppalaisten ja amerikkalaisten yritysten edustajien yhteisoon.
...mutta niin totta.
Mitenkään artikkelin henkilöä arvostelematta, "expat packagella" Aasiassa se elämä näyttää jotenkin helpolta verrattuna siihen, että rouva Suomessa kenties käy vuorotyössä sairaalassa yms. Suomessa joutuu asunnotkin hommaamaan itse, mutta S-poressa Noksu kyllä järjestää. Sosiaaliseen elämäänkin on aikaa muiden expattien rouvien kanssa.
Harmi vain, että paikallisten englannin aksentti on niin outoa...
(omasta mielestäni singaporelaiset kyllä puhuvat aika hyvää englantia)
Näitä expat-yhteisöjä on Aasian joka maassa. Leikkivät amerikanclubillaan olevansa kotona, ja ihmettelevät paikallisten kummallisuutta. Sääli, että vuosien asuminen mielenkiintoisissa maissa hukataan moiseen.
asuvilta voi kai oppia muusta kulttuurista ihan yhtä paljon kuin syntyperäisiltä porelaisitakin, eikö? Ei pelkästään alkuasukkailta opita. Jopa suomalaiset oppivat toisiltaan. Jos jää kotikylälleen koko iäkseen, oppii ja avartuu ehkä vähemmän kuin jos matkustelee hiukan ja keskustelee vaikka sitten muiden matkustavien kanssa.
Kaikilta oppii tottakai, mutta tarkoitan nyt näitä Aasian expat-kerhoja, joissa tosiaan leikitään, että ollaan Amerikassa tai Euroopassa, kaikki tehdään vain siellä ja niiden ihmisten kanssa, ja itse olinmaasta ei tiedetä tuon taivaallista eikä välitetäkään tietää, koska ne kiinalaiset/japanilaiset/thaimaalaiset/indonesialaiset nyt ovat tietysti niin kummallisia ja niiden pyykkikoneetkin pesee kylmällä vedellä.
Olen asunut ulkomailla enemmän kuin puolet elämääni (3:ssa eri maassa)ja tuskin koskaan enää palaan asumaan Suomeen. Kyllä silti käyn n. joka toinen vuosi sukulaisiani tervehtimässä.Olen kai jokapaikassa viihtyvä ihminen, suuomessa vain tuo kylmä ja pitkä talvi tahtoo lannistaa mielen maahan, olen auringon ystävä.
Vielä noista Aasian maista. Monessa Aasian maassa suorastaan vaaditaan ulkomaalaisen palkkaamaan palvelus väkeä itselleen. Perhetuttavamme pariskunta 2 pikkulasta muutti työkomennuselle Indoneesiaan 5 vuodeksi. Heidän oli palkattava lastenhoitaja, keittäjätär ja autonkuljettaja-puutarhuri. Näin Indonesian valtio työllistää kansalaisiaan. Siis perhen äidillä ei juuri ollut muuta tekemistä kuin seurustella muitten expattien kanssa. He asuivat suurella amerikkalaisten asutusalueella joka oli aidattu ja portilla vartija. Alueella oli myös tenniskentät ja suuri uima-allas. Siis voi ainakin urheilua harrastaa.
Äskettäin meillä myös kävi vieraita suomesta, kivaa vaihteluahan se tuo elämään.Lähtiessään herrasväki ilmoiti että "Teillä on aivan liian suuret talot" takoittaen myös tyttäremme ja poikamme taloja. Mielestäni asumme aivan average talossa, joka toinen asuu samanlaisessa.
että oikein PALVELIJOITA ja UIMA ALTAITA !!!!!!! saatanan riistäjät !!!!
tytöt mieluummin työttöminä, tuloitta, kuin palvelijoina? Vai ilotyttöinäkö? Kotiapulaispaikat työllistävät suuren määrän ihmisiä, jotka muuten olisivat todellisessa ahdingossa. Skandinaavista sosiaalihuoltoa ja työttömyyskorvausta ei ole joka maassa.
... verrata Indonesiaan tuossa suhteessa; tässä yksi syy:
http://www.cia.gov/cia/publications/factbook/rankorder/2004rank.html
lisäksi yhdessä maailman turvallisimmista kaupungiesta ei ole mikään pakko eristäytyä aidatulle alueelle.
k.o ystäväni asuvatkin Jakartassa, siis ei Singaporessa
joo..sen oon kieltämättä huomannu että suomessa ei voi liiemmin ulkomaanvuosista puhua.ihmiset näytää kärsivän siitä liikaa.nykyään en sano enää edes työpaikkahaastattelussa että olen ollut missään muualla...
"Monet sanovat, että vasta ulkomailla asuttuaan ymmärtää, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Minulla kävi päinvastoin. Arvostan kotimaatani, mutta käsitän nyt, että muuallakin voi elää onnellisena."
Siinä se kiteytyykin. Jos osaa asennoitua oikein ja nauttia jokaisesta hetkestä mikä tarjotaan, olet todennäköisesti tekemisissä oman itsesi kanssa. Tämän vuoksi mielipide voi muuttua hyvin äkkiä. Varsinaisesti se ei muutu, se on ollut sinussa jo pidemmän aikaa, mutta olet onnistunut pitämään sen piilossa tähän asti.
Suomessa ei osata olla onnellisia edes kaverin puolesta. Kyllä kysyvät että oliko mukavaa ja kivaa(mikä minusta on äärimmäisen tyhmä ja liian suora kysymys, sillä en asuisi ulkomailla ellen pitäisi siellä olemisesta). Muita kysymyksiä ei juuri koskaan tule, satunnaisia heittoja joihin ei pääse antamaan tarpeeksi kattavaa ja avointa vastausta. Mutta se on sitä kateutta. Jos tosiaan sattuu kertomaan kokemuksista, niin joko ollaan hiljaa tai automaattisesti vaihdetaan puheenaihetta. Keskenään he sitten jupisevat, että vittu mikä pröystäilevä kusipää. Minusta tuo on huvittavaa, tai ei edes huvittavaa vaan säälittävää, että ihmisellä menee niin huonosti, ettei uskalleta nauttia toisen hyvinvoinnista, sen sijaan kaikki yritetään kääntää ylösalaisin ja puhutaan niin perkeleesti paskaa selän takana.
ellei kysytä. Ihmiset Suomessa puhuvat omista huolistaan tai pröystäilevät olollaan ja elollaan. He kaipaavat kuuntelijaa. Kuuntelija on suositumpi kuin puhuja. Tämä pätee muuallakin kuin Suomessa.
Kaverit ovat kertoneet Suomessa käynneistään. Ovat kertoneet kokemuksistaan totuudenmukaisesti. Kuuntelijat iskevät silmää toisilleen. Viimein joku sanoo: "Lakkaa nyt jo valehtelemasta!"
Suomalaisen on vaikea ymmärtää ison maan meininkejä ja työvauhtia.
Itse en Suomessa käydessäni puhu toisesta kotimaastani mitään. Eikä kukaan kysy siitä mitään.
Voitko tarkentaa mitä varot?
Itse olen niin ilkeä että joskus tarkoituksella kutittelen kanssaihmisteni kateutta tai aiheutan heidän vahingonilolleen pettymyksiä.
Kyllä meillä Suomessa ajatusmaailma on aika suppea. Ymmärrettävästi. Tietenkin kaiken ajattelun raamina on oma elämä puitteineen.
Esimerkiksi kommariaikaan Puolassa juttelin parin varsovalaisen nuoren naisen kanssa.
Tytöt olivat töissä kaupassa.
He kysyivät minun sen hetken tulijani.
Selitin ulkomaan päivärahan (Puolassa silloin pieni) ja varsinaisen palkkani.
Tytöt tiedustelivat ensin päivärahaani dollareissa.
Kerrottuani sen, he laskivat sitä päät savuten mustanpörssin sloteiksi.
Yksi päiväraha vastasi melkein heidän kahden kuukauden palkkaansa ( siis kuukauden ).
Suhde oli niin tolkuton etteivät tytöt tietenkään voineet uskoa.
Joo, joo!
Näissä vertaamisissa sortuu hyvin helposti kuvatun kaltaiseen.
Joko uskottavuus on koetuksella tai hillitön kateus iskee.
Olisit van reilusti ylpeä.
Jos joku siitä vetää porot sieraimiinsa niin sehän on niiden migreeni!
Ei ole tarkoitus proystailla millaan. En halua antaa kasitysta etta olisin taalla onnellinen varallisuuden ansiosta, koska se ei ole totta. Osaan olla tyytyvainen vahaankin, kiitos onnellisen lapsuuden.
Minusta ei tunnu hyvalta kertoa ahkeralle, vahavaraiselle tyomyyralle elamastani, tai kutsua kylailemaan ja nakemaan, etta hanella on vahemman. En halua hanen tuntevan alemmuutta.
Vaatimattomuutta on montaa lajia ja itse uskon, että sitä voi esittää taiten. Voihan sitä kertoa, että autoja oli kaksi "mutta menihän niidenkin ylläpitoon ja vakuutuksiin pitkä penni". Ja että ravintolahinnat olivat suomalaisittain samaa tasoa mutta "kun vähän säästeltiin niin syötiin aina joskus ulkona, ajattelin että nyt on tilaisuus kokea sellaistakin". Tämä siis, vaikka olisit syönyt joka ilta ulkona luksusravintolassa.
"Asunnot keskustassa olivat törkeän kalliita eikä Suomen palkkatasolla olisi siellä voinut edes asua, onneksi työnantaja piti kämppää, jossa asuimme. " Ja niin edelleen.
Asioita voi esittää valikoidusti ja hienokseltaan vähätellen eikä tarvitse aina levittää koko rikkautta kerralla eteen. Puheita on ehkä hyvä maustaa maininnoilla siitä, mihin kaikkeen rahaa menikin jos sitä tulikin. Ja väliin muistuttaa, että tulot olivat keikkaluonteisia ja että Suomessa maksetaan taas tavanomaisempaa palkkaa. Jne. jne.
On selvää, että tuloerot ovat useissa muissa maissa huimat verrattuna Suomeen ja samoin tasoero Suomen palkkoihin. Toisaalta, jo Suomessakin on turhaa kadehtia esim. ammattipoliitikkoja, eivät edes ministerien liksat ole kunnon johtajatasoa ja rahaa palaa mielettömästi Helsingissä asiallisen asunnon ylläpitoon ja pelkkiin ruokailuihin (joskus jossain iltalehdessä oli artikkeli kansanedustajien luukuista, melko pieniä, tosiaankin luukkuja ja kimppakämppiä olivat monet maakunnan miesten asunnot).
minä inhoan demareita...
Asioista kerron juuri noin, valikoivasti, esim. lapsemme opiskeluista yliopistoissa joihin ei olisi varaa ilman isovanhempien rahoitusta, autoista jotka ajamme aivan loppuun, ym. En ota puheeksi talon pinta-alaa tai tontin kokoa ellei kysyta.
On vain tunne etta jo asuminen taalla amerikkalaisen puolison kanssa vaikuttaa rehentelylta. En ole kiinnostunut ylellisyydesta enka tavaran paljoudesta, vaikka suomalaisen nakokulmasta sita voi meilla ollakin.
Ystavapiirissani on siella viela joitakin jotka eivat ole omin silmin paljon maailmaa nahneet, joiden mielikuva on muokkautunut television valityksella sellaiseksi kuin me kaikki elaisimme taalla Dallasin saippuaoopperassa.
(Niin minakin ajattelin lapsena katsellessani Peyton Placea. Ajattelin silloin etta jokaisen talon pihaa reunustaisi valkoinen aita, ja etta talot olisivat satumaisen kauniita).
syyna kuitenkin se, etta haluat proystailla? Puheistasi saa sen kasityksen etta uskot olevasi jotenkin parempi. Herranjestas:
"On vain tunne etta jo asuminen taalla amerikkalaisen puolison kanssa vaikuttaa rehentelylta".
Sanoin nain siksi, koska minulla oli omakohtainen kokemus tasta omassa perhepiirissani, ja mielessani on etta muutkin voivat niin ajatella.
Sisareni ex mies ei sallinut lastensa puhua omien lasteni kanssa englantia, ja mina olin hanen mielestaan "niin amerikkalaistunut" kun keskusteluuni eksyi vahingossa englanninkielinen sana. Hanella on iso ongelma itsetunnon kanssa. (Olen B.B Virtasen kanssa samaa mielta itsetunnosta).
En ajattele olevani parempi kuin sina, tai kukaan muukaan. Anteeksi, jos annoin vaaran kasityksen.
Minä rohkenin mainita hiljattain, että vasta ulkomaille muutettuani löysin onnellisuuden ja itseluottamuksen. Minua nimiteltiin ylimieliseksi kusipääksi, joka ei ole itsevarmaa nähnytkään. Onneton suomalainen ei uskalla edes kuvitella, millaista on olla onnellinen. Suomeen mahtuu niin paljon ahdasta onnettomuutta ja mielenhäiriöitä.
Minulta ei koskaan edes oma perhe tai lähimmät ystävät Suomessa kysele oloista nykyisessä kotimaassani. Heitä ei kiinnosta!
Kylla sen uskaltaisin kertoa, mutta kukapa minun onnellisuudestani olisi niin kiinnostunut etta sellaista kysyisi, paitsi ehka entinen kaveri, ulkomailla hankin.
Harvat ihmiset oikeasti valittavat toistensa hyvinvoinnista.
"Se jolla onni on se onnen kätkeköön", plaah, just näitä demaripaskasanontoja, jotka kannattaa unohtaa saman tien...
Mista siis johtuu, etta heita ei kiinnosta?
Tama tulee geeneista, jotka paljastavat suomalaisten olevan juroa, vahattelevaa ja kateellista harmaata massaa. Kenellakaan ei saisi olla toista paremmat olot, mutta keskinkertaisuudessa elava loytaa kuitenkin aina aiheen haukkua myös koyhempia, etta paska mika paska, mene toihin. Rikkaista puhutaan sitten aina oykkareina ja ahneina.
Se etta ei saisi olla muita paremmat olot kuuluu myos tahan muualla asumisen piiriin. Heista se on silkkaa proystailya, etta olet maaratietoinen ja haluat elaa elaman haluamallasi tavalla. On kuulemma itsekasta elaa yhteiskunnan(oravanpyoran) ulkopuolella.
Pinnallisin puolin se meneekin nain. Piilo ja alitajunta kuitenkin viestittavat sita pahoinvointia, mita suuri osa karsii suomalaisessa "hyvinvointiyhteiskunnassa". Kaikki nayttaa kaukaa ja nopeasti ajateltuna hyvalta, mutta taustalla on kielto elaa vapaasti, nauttia ja olla. Aanestetaan idiootteja eduskuntaan, jotka kayttavat tata kansan tyhmyytta hyvakseen ja nostattavat palkkojaan, samalla kuin muualla tehdaan leikkauksia. Pakotetaan tyottomat pakkotyohon, jotta saadaan tilastot nayttamaan hyvalta.
Suomi on lopulta paljon pinnallisempi maa kuin USA. Ihmiset ovat sentaan kiinnostuneita mista tulet, mita teet, jututtavat ja kyselevat. Yleisesti jokaista tilannetta kaytetaan mahdollisuutena oppia jotain uutta, Suomessa tama olisi sita proystailya, jolta suljetaan korvat. Kommunikointi ei ole ongelma ja tasta yleisesta kaytannosta johtuen ihmiset nauttivat elamastaan enemman, menestyminen on sallittua.
No, ne korvat suljetaan koska heilla oikeasti tekee pahaa kuunnella miten joku on uskaltanut erottautua massasta ja tehda haluamansa. Ei naista luusereista(olipa rumasti sanottu mutta totta) kannata valittaa. Mita merkitysta heidan mielipitellaan lopulta on kun taustalla on kateus on oma pahoinvointi?
ohessa, näillä palstoilla - aihe oli siitä, miksi Suomesta on muutettu, ja miten menee. Kerroin, etten koskaan tuntenut olevani kotonani Suomessa, ja vasta sieltä lähdettyäni vähitellen, vuosien myötä, huomasin, miten ahdaskatseinen ja negatiivinen suomalainen yhteiskunta oli. Se oli minun todellisuuteni siellä. Tietysti paljon oli hyvääkin, mutta se epämiellyttävä tuntui jyräävän alleen sen positiivisen. En mielestäni omaa nykyistä 'onnellisuuttani' kovin korostanut, mainitsin sen vain, ja se sai ainakin yhden suomalaisen karvat pystyyn ja minua haukkumaan. Eikä nainen edes tuntenut minua! Muutamasta lauseesta veti johtopäätöksen, tai paremminkin yritti vain olla niin ilkeä kuin mahdollista, suomalaiseen tapaan. Toisen mahdollinen hyvinvointi sattui kai pahasti. Taloudellinen hyvinvointi on minulla vielä hakusessa, mutta ei elämän tarkoitus liene rahan kerääminen. Sen oivaltaa, kun katsoo läheltä, miten ystävä tekee kuolemaa. Kaikki täällä kerätty on tänne jätettävä. Mikä mukaan lähte(ne)e, on se, miten on kasvanut ihmisenä täällä ollessaan.
Olit ilmeisesti vienyt juuri hänen onnensa, ja siitä äityi sinulle ilkeilemään. Näinhän se suomalainen järjenjuoksu menee. Toisen hyvä on minulta pois.
ainakin osa siitä palauttaa? Mitenkähän sen lähettäisin? Lentopostina vai pintateitse? Tai sähköpostin liitteenä? Henkilökohtaisesti en voi sitä sine viedä, koska se saattaisi vaikuttaa onnellisuuteni määrään vähentävästi, ja jäisi vähemmän jaettavaa. Juuh, kyllä taisi tulla tehtyä tuhmasti...
Mielenkiintoinen aihepiiri, joka houkuttelee kirjoittamaan lisääkin.
Vaan ovatko viestin vastaanottajatkin vähän demareita? Vai peräti kommareita? (Mitäs puoluekanta tähän lainkaan kuuluu...olipahan vain pakko tarttua sinänsä hauskaan sanontaan..."mitä, taidat olla vähän demari").
Osin uskon, että ongelma on kuitenkin tässä vastaanottopuolella. Ihmiset, joilta puuttuu terve itsetunto, ovat salamannopeasti valmiita halveksumaan jotakuta, jolla saattavat asiat olla eri tavalla kuin ko. henkilöllä itsellään. Kun ihmisen itsetunto on normaali ja terve, hän ymmärtää rikkaita, homoja, ruotsalaisia ja monta muuta, mitä perussuomalainen kammoaa, vaikka ei heitä erityisesti paapoisikaan.
Toisaalta, itsetunto saattaa olla ongelma myös viestin lähettäjälle. Normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen voi varmasti myös kertoa, että vaihteeksi menee ihan hyvin ilman, että ajattelee koko ajan, että "mitähän tuo minusta nyt ajattelee".
Pröystäilyä saattaa olla se, että esiinnytään krokotiilinnahkakengissä, paita napaan saakka auki ja raskaat kultaketjut kaulassa. Sen sijaan saattaisin itse vastaavassa tilanteessa laittaa Armanin pikkutakin niskaan ja hillityn kultaketjun ranteeseen Raymond Weilin vastapainoksi; jos joku ei huomaa, että olet pukeutunut kalliisti niin mitä sitten? Asiantuntijat osaavat kyllä sitä arvostaa.
Ja joka tästä nyt ajattelee, että "kyllä sitä nyt makeillaan", niin onko hän demari? Vai peräti vähän kommari??
Kautta maailman sivu on suomalaisten kulutustottumuksia ohjannut näyttämisen halu, joka, se jos mikään, viestii itsetunnon puutteista. Hankitaan kalliimpi auto ja rakennetaan isompi talo..."kyllä täälläkin on rahaa, ärrkele". Terveitä ne, jotka näin eivät ajattele.
B.B. Virtanen
Minä kerron elämäni juuri niinkuin se on. Jos se on jonkun mielestä pröystäilyä niin sillehän en voi yhtään mitään eikä se minua jaksa vaivata. Elämä voi olla helppoa tai vaikeaa, ihan miten sen itse ottaa....Suomessa ja/tai ulkomailla.
Olette jo tainneet unohtaa että Suomessa ei ole tarkoitus puhua. Ihminen joka puhuu jostain mitä muilla ei ole tai muut eivät ole kokeneet, pröystäilee automaattisesti. Jos puheen kohteen väitetään olleen vielä parempaa/halvempaa/hienompaa kuin Suomessa, hän kaiken lisäksi vielä valehtelee ja halveksii kuulijoitaan.
Koska suomalainen ei kuitenkaan puhu niin asia ratkaistaan vetämällä pröystäilijää turpaan. Sen jälkeen on kaikilla hyvä mieli ja illanvietto reilun meiningin hengessä voi jatkua.
Kyllä suomalainen sen tietää: kun oma kateus ja alemmuudentunto aiheuttaa itselle pahan olon, se on toisen syy!
Suomalainen ei ymmärrä, että mukavista kokemuksista puhuttaessa on tarkoitus olla molemmilla mukavaa, jakaa ilo. Suomalainen käsittää että toinen haluaa leuhkia kokemuksillaan. Pahimmillaan suomalainen kateutuu ja suuttuu verisesti tästä leuhkinnasta, parhaimmillaan alkaa kilpailla takaisin kehumalla omia kokemuksiaan vielä paremmiksi. Aito välittämiminen, osallistuminen ja kommunikaatio loistaa poissaolollaan. Ei suomalaisille.
Jos kuuntelija tuntee, että keskustelun aihe on täysin hänen kokemuspiiristään ulottumattomissa, eikä pysty edes kuvittelemaan, että hänellä itselläänkin on mahdollisuus noita kokemuksia kerätä ja niistä nauttia, niin suuttuuhan se. Tulee mieleen oma kyvyttömyys, päättämättömyys, sovinnaisuus, pelkuruus tai mikä se sitten onkin, joka saa toisen jäämään, vaikka mieli tekisi matkustella. Päivästä päivään selviytyminen vie kaiken energian.
Tulee mieleen se aika tunnettu vertaus, jossa luolassa asuvat ihmiset näkevät ulkoista maailmaa vain nuotion heittäminä varjoina seinillä. Yritä heille sitten selittää, että jos he poistuisivat luolastaan, heidän edessään olisi suuri, uusi maailma heidänkin nautittavakseen.
Tai kertomus häkissä kauan pidetystä eläimestä, joka ei uskalla karata, vaikka ovi aukaistaisiin lukostaan. Tuttu tuntuu turvalliselta, vaikka ahdistaakin. Häkin ulkopuolisille sitten äristään. Puraistaisiinkin, muttei verkon läpi yletä.
ulkosuomalaiset, unohtaa koko Suomi !!!!!!
juu,mulle oli aika yllätys ettei omasta reissusta saanu puhua oikeen missään.jos sano duunissa jotain vaikka miten joku asia on amerikassa,niin syvä hiljaisuus laski huoneeseen.eihän tollasesta kannata välittää,mutta kyl se vieläki vaan ihmetyttää..
sitte joskus opiskeluaikoina kun tuli käymään ja sano raflassa että opiskelee amerikassa.yleinen kysymys oli että no miks sä oikeen lähit sinne?
että sellasta...
Ette te kaikki voi ajatella noin negatiivisesti suomesta! Itse olen ulkomailla asunut (Englannissa) ja ainakin omat ystäväni kyllä ihan mielenkiinnolla kuuntelivat kokemuksia. Ja oli IHANA palata suomeen, missä sai taas kunnon suomalaista ruokaa ja vuoden ajatkin ovat järkevät eikä aina vain sadetta. Minua alkoi pikkuhiljaa tympimään tämä keskustelu "suomessa kaikki ovat kateellisia paskoja, eivätkä ihmiset ole onnellisia eikä kiinnosta mitä kavereille kuuluu". Suomessa kun kysytään mitä kuuluu sitä yleensä myös tarkoitetaan, englannissa kun kysytään how are you? niin tarkoitus on AINA vastata fine thanks, todellisuudesta piittaamatta. (Ja tätä opetetaan myös kouluissa). Suomessa ihmiset ovat rehellisiä. Jos ei kiinnosta niin sanotaan että sori mut joskus myöhemmin. Englannissa hymyillään ja nyökytellään ja ajatellaan että "voi vittu ku toi tukkis jo turpansa." Englannissa oli myös paljon hyvää ja minä viihdyin siellä, mutta meillä on MONET asiat hyvin suomessa, ja on teillä outoja sukulaisia ja ystäviä jos ne ei halua kuulla mitä teille kuuluu, vai ettekö tekään kysy mitä heille kuuluu? Siitä voisi johtua piittaamattomuus.