Olen "suhteessa" naisen kanssa jossa ei ole päällisin puolin mitään vikaa. Olemme suht' samanikäisiä, työssäkäyviä ja molemmat ulkona kaapistakin vielä ;)
Seksi sujuu eikä mistään pitäisi kiikastaa. En kuitenkaan oikein tunne tätä juttuamme "oikeaksi" suhteeksi koska en tunnu löytävän minkäänlaista henkistä yhteyttä. Arvomaailmamme kohtaavat tosi harvoin ja seksiä lukuunottamatta hän tuntuu olevan tosi etäinen, suorastaan epäluuloinen. Tämä on saanut minutkin epävarmaksi, tuntuu että pitäisi pyytää lupa koskettamiseenkin ;(
Varon sanojani hänen seurassaan ja lopulta juttu kääntyy siihen, ettei sitten mitään puhuttavaa enää olekaan. Hän kun on hirveän jyrkkä mielipiteissään, omaa korkean moraalisen selkärangan ja toisinaan tunnen että hän suorastaan istuu jossain norsunluutornissa ja katselee minua sieltä alaspäin paheksuen.
Tiettyjä rajoja en saa ylittää, ei vaikka kuinka oltaisiin pari.
En oikein tiedä miksi hän edes haluaa tavata minua koska olen suurinpiirtein läheisempi ystävieni kanssa kuin hänen kanssaan koskaan ;( Ja herää kysymys miksi minä enää roikun hänen kanssaan.. Kuitenkin hän puhuu jatkuvasti tulevista reissuistamme ja mitä kaikenlaista joskus tehdään; Puhe ja käytös menevät aivan ristiin.
Jotenkin olen toivonut että asiat paranisivat ajan kanssa mutta mikään ei ole muuttunut. Hänelle saa kyllä tehdä palveluksia ja tarjota kaikenlaista mutta toisinpäin se ei toimi; Silloin haukutaan pummiksi ja suitsutetaan sitä kuinka itse pärjätään omillaan.
Eikös parisuhteessa pitäisi osata olla rennosti ja olla vähän intiimimpiäkin kuin perus hyvänpäiväntutun kanssa?? Kun puhutaan ihan tavallisesta kanssakäymisestä, ei seksistä. Olemme tapailleet nyt muutaman kuukauden ja kieltämättä mietin, että mihinkähän meillä on unohtunut se rakkauden "ensihuuma"? Ei meillä ole semmoista ollut alusta alkaenkaan.
..Tähän väliin voin sanoa etten ole mikään rappioholisti, urheilen paljon, syön terveellisesti ja muutamia paheita lukuunottamatta vietän melkoisen hyvää ja aikaansaavaa elämää, ainakin omasta mielestäni ;) Kenenkään siivellä en roiku.
Mietinkin, että onko tässä mitään tehtävissä? Kannattaako tuhlata aikaansa ihmisen kanssa joka ei selvästikään halua päästää minua osaksi elämäänsä. Tai näin minä ainakin olen sen ymmärtävinäni.
Vaikea ajatella objektiivisesti kun on itse tilanteen keskipisteessä - joten siskot hyvät - neuvoa kehiin.
Seksi sujuu eikä mistään pitäisi kiikastaa. En kuitenkaan oikein tunne tätä juttuamme "oikeaksi" suhteeksi koska en tunnu löytävän minkäänlaista henkistä yhteyttä. Arvomaailmamme kohtaavat tosi harvoin ja seksiä lukuunottamatta hän tuntuu olevan tosi etäinen, suorastaan epäluuloinen. Tämä on saanut minutkin epävarmaksi, tuntuu että pitäisi pyytää lupa koskettamiseenkin ;(
Varon sanojani hänen seurassaan ja lopulta juttu kääntyy siihen, ettei sitten mitään puhuttavaa enää olekaan. Hän kun on hirveän jyrkkä mielipiteissään, omaa korkean moraalisen selkärangan ja toisinaan tunnen että hän suorastaan istuu jossain norsunluutornissa ja katselee minua sieltä alaspäin paheksuen.
Tiettyjä rajoja en saa ylittää, ei vaikka kuinka oltaisiin pari.
En oikein tiedä miksi hän edes haluaa tavata minua koska olen suurinpiirtein läheisempi ystävieni kanssa kuin hänen kanssaan koskaan ;( Ja herää kysymys miksi minä enää roikun hänen kanssaan.. Kuitenkin hän puhuu jatkuvasti tulevista reissuistamme ja mitä kaikenlaista joskus tehdään; Puhe ja käytös menevät aivan ristiin.
Jotenkin olen toivonut että asiat paranisivat ajan kanssa mutta mikään ei ole muuttunut. Hänelle saa kyllä tehdä palveluksia ja tarjota kaikenlaista mutta toisinpäin se ei toimi; Silloin haukutaan pummiksi ja suitsutetaan sitä kuinka itse pärjätään omillaan.
Eikös parisuhteessa pitäisi osata olla rennosti ja olla vähän intiimimpiäkin kuin perus hyvänpäiväntutun kanssa?? Kun puhutaan ihan tavallisesta kanssakäymisestä, ei seksistä. Olemme tapailleet nyt muutaman kuukauden ja kieltämättä mietin, että mihinkähän meillä on unohtunut se rakkauden "ensihuuma"? Ei meillä ole semmoista ollut alusta alkaenkaan.
..Tähän väliin voin sanoa etten ole mikään rappioholisti, urheilen paljon, syön terveellisesti ja muutamia paheita lukuunottamatta vietän melkoisen hyvää ja aikaansaavaa elämää, ainakin omasta mielestäni ;) Kenenkään siivellä en roiku.
Mietinkin, että onko tässä mitään tehtävissä? Kannattaako tuhlata aikaansa ihmisen kanssa joka ei selvästikään halua päästää minua osaksi elämäänsä. Tai näin minä ainakin olen sen ymmärtävinäni.
Vaikea ajatella objektiivisesti kun on itse tilanteen keskipisteessä - joten siskot hyvät - neuvoa kehiin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
... että eihän teitä yhdistä muu kuin seksi.
Onko se sitten tarpeeksi, sen te tiedätte itse parhaiten. Hänelle ehkä riittää. Vaikuttaa siltä, ettei sinulle riitä.
Oletko puhunut tästä hänen kanssaan? Se minusta kannattaisi ekana tehdä. Kerrot miltä sinusta tuntuu ja kysyt mitä tämä toinen ajattelee ja mitä hän haluaa. Ehkä hän todellakin haluaa sinulta vain seksiä, tai sitten hän kokee myös jotain pelkoa tai epävarmuutta (kuten sinäkin) joka saa hänet pysyttelemään etäisenä ja vähän varpaillaan. Tai ehkä hän tarvii aikaa alkaakseen luottamaan sinuun, jos hänellä on jotain huonoja kokemuksia takanaan.
En tiedä mitä tarkoitat noilla rajoilla mitä ei saa ylittää, mutta kyllähän niitä kaikissa suhteissa on ja toisen rajoja pitäisi oppia kunnioittamaan.
Luulen että usein tuollainen tunne on molemminpuolinen, mutta kumpikaan ei suoraan uskalla puhua, vaan oletetaan ja luullaan vain, ja sitten homma hajoaakin jo käsiin. Hassua muuten että itse toisaalta puhut parisuhteesta ja toisaalta sanot ettet koe että suhteenne on oikea suhde. Jos se onkin niin että sinun epävarmuutesi saa tämän toisen pysyttelemään etäällä? Tai en tiedä, vaikea sanoa tilannetta tuntematta.
No, muuta neuvoa ei oikein ole, kuin että puhukaa keskenänne. Ehkä hän miettii sinusta ihan samoja asioita.
Olen koettanut ottaa asiaa varovaisesti puheeksi aina sopivan tilaisuuden tullen. Täytyy myöntää, että olen tosi huono asettamaan ihmisiä niin kutsuakseni "selkä seinää vasten" että nyt puhutaan asiat halki.
Kuten vain totesin, hän on mielipiteissään usein jyrkkä ja vankkumaton, onnistuu usein teilaamaan mielipiteeni alkutekijöihinsä. En sitten enää oikein uskalla suutani avata..
Olemme keskustelleet suhteemme laadusta, puhumme toisistamme tyttöystävinä ja suhteen näin niin kuin PITÄISI olla parisuhde.. Se ei vain usein tunnu siltä, ainakaan minusta. Kiellettyjä asioita tuntuu olevan niin paljon.
Paljon mahdollista, että hän miettii minusta samanlaista. Olen ollut viimeaikoina etäisempi itsekin, johtuen siitä että olen hiukan miettinyt näitä asioita ja tuntuu toisaalta turhalta jatkaa näin. Haluaisin kuitenkin tunnistaa tilanteen ennenkuin otan asian puheeksi. Tällä hetkellä en oikein tiedä missä mennään ja siihen teiltä näkökulmaa haenkin.
Itse vaan sekoat,jos jatkat..
Joo, ymmärrän kyllä että puhuminen on suhteessa vaikeaa. Se onkin jännä miten muualla voi puhua mistä vaan, mut sitten parisuhteessa kumpikin varoo toistaan ja yrittää olla keikuttamatta venettä. Toisaalta, ilman puhumista tuskin koskaan saat tietää mitä tämä toinen ajattelee. Ja kyllä se omia ajatuksiasikin voisi selkeyttää. Mitä jos kirjoittaisit hänelle? Kirjoittamalla saisit omat ajatuksesi ehkä selkeämmiksi, ja hän voisi lukiessaan myös miettiä asioita ennen keskustelua?
... puhuminen ole vaikeaa.
aina...
saisit puhuttua hänen kanssaan teidän henkinen maailma on ihan eritasolla.
Kun tiukasta ei saa rentoa vaikka tekisi mitä, ja musta tuntuu että sun naisesi tarvitsee samantyylisen kuin itse on ja sä jonkn joka osaa vähän relata ja joka ei pelkää ns "virheitä" suhteessa ja toisessa.
Sä olet varmaan jo hyvin päässäsi tietoinen siitä että se on ohi, ja mustakin se on ehkä paras vaihtis.
Toisaalta on niinkin, että joidenkin ihmisten seurassa rentoutuu helpommin kuin toisten. Itse olen perusluonteeltani vähän varautunut, mutta olen huomannut että rennoin olo mulla on sellasten turvallisten, rentojen, rauhallisten ja lämpimien ihmisten seurassa. Jos toinen on hermostunut, rauhaton ja varovainen, se puoli minussakin korostuu. Joten itseni kohdalla ei päde se että tarvisin samantyylisen ihmisen. Vaikka toki arvojen silti täytyy kohdata.
tulisi tuo kuinka pitäisi pärjätä..., niin vois sänkyhalut mennä pitkäksi aikaa.
Seurustelussa ensimmäiset kk pitäsi olla hyvin rentoa aikaa. Luulen että tuolla reseptillä muuttuu huonompaan suuntaan.
Sitten, kun olet menettänyt kaikki rakasteluhalut, niin muista, ettei vika ole sinun, vaan suhteen.
Jos ihmiseltä puuttuu empatiakyky, se on aika huono juttu.
Toisaalta, jos toinen ottaa etäisyyttä. Oletko kenties loukannut häntä.
Ruvennut nukkumaan keskenkaiken tai muuten jättänyt hänet huomioimatta sänkykamarissa? Noista jutuista voi tulla toinen töykeäksi.
Taikka sitten olette ensimmäisissä suhteissanne ja vielä on hiomattomia särmiä tai toisella alitajuisesti edellines suhteen negatiivisuudet vaikuttaa alitajuisesti.
Mutta se pitää muistaa, että jos joku ei toimi, pitää koittaa jotain muuta.
Eli jos vaikka normaalisti menee mykäksi , jos toinen sanoo tietyllä tapaa.
Voikin seuraavalla kerralla sanoa vaikka onpa sinun silmäsi kauniit tässä valossa. =;D
jos alussa jo noin nihkeääm en jäisi oottelemaan tulevaa auringonnousua.. Sitä saattaa joutuu oottaan loputtomiin..
hyvän parisuhteen perusta on kommunikointikyvyssä. ja mulle itselleni ainakin on tosi tärkeää, että rakkaani seurassa saan olla juuri itseni ja saan sanoa omat mielipiteeni ilman sitä pelkoa että toinen heti ne teilaa. Oon ollu aimmin suhteissa joissa kysymykseen "mikä on hätänä?" saa aina vastauksen et "ei mikään", vaikka kumpikin tietää että joku on vialla. Pian sitä ei jaksa enää edes kysyä. Ja olen iloinen että nykyisessä suhteessa saan vastauksen. Tietysti vaikea mennä sanomaan mikä olisi oikein teidän suhteessa, mutta jo se että sun on huono olla kertoo että jotain olisi tehtävä.
Oon ollut tuossa tilanteessa.. Et kun tuntuu että kaikki on päällisin puolin hyvin ja toimii sinänsä, mutta joku on kuitenkin vinossa. Ei tunnu oikealta. Olen niin periksiantamatonta tyyppiä et oon liian usein jääny odottelemaan ja ajatellut että jos musta ei tunnu hyvältä, minussa on joku vika, mikä pitää korjata tai oppia vaan sietämään sitä pahaa oloa. Että ois jotenkin itsekästä vaatia itselleen onnea, sitä et tuntuu just oikealta ja "helpolta" olla sen toisen ihmisen seurassa.. Minulla ei myöskään ole hyvä olla sellasessa suhteessa missä sitä hengenheimolaisuutta, kuuluisaa samaa aaltopituutta ei ole, hengataan vain yhdessä kun ei muutakaan ole. Se näyttää vaan niin monelle ihmiselle riittävän, oikein kammoksutaan sitä että joku tulisi sotkemaan niitä omia kuvioita tai että pitäisi jostain luopua parisuhteen eteen.. Se tuntuu niin väärältä tällaisesta romantikosta :) Minä nimenomaan haluan että joku tulee sotkemaan mun koko elämän, vetää jalat alta. Kyllä sitä minun mielestä saa itselleen vaatia, ja pitääkin jos siltä tosiaan tuntuu! Ite olisin mieluummin yksin. Kyllä se sitten aina palkitsee kun törmää ihmiseen jonka kanssa natsaa kaikki jutut ei pelkästään seksi.
Vastauksista.. Kävi sitten niin että otettiin aika rankasti yhteen viikonloppuna asian tiimoilta ja kieltämättä tuli ainakin selvitettyä seikka jos toinenkin.
...Jatkossa nähdään lopettaako vene keikkumisen vai kaatuuko lopullisesti.
Kiitoksia kuitenkin kaikille vastaajille, parempi tosiaan otta itseään niskasta kiinni ja ratkaista tilanne suuntaan tai toiseen.. En olisi varman pitkään enää kestänyt tuollaista epävarmuutta.