Jos ostaisin japsin...

...ostaisin ainoastaan halpahintaisen, vähintään 8-9-vuotiaan jaappanilaisen, esim. Toyotan. Totuushan on se, että en laittaisi uuteen japanilaiseen rahojani, koska uutena ja kalliina japsin hinta-ominaisuus-suhde on etenkin nykyisin päin peetä. Joskus 70-80-luvuilla vielä japsi oli uutena huomattavasti edullisempi kuin euroauto, ei enää.

Mielestäni paras hinta-ominaisuussuhde on vanhemmalla japsilla, koska tällöinkin japsi on vielä luotettava ja sillä ajelee vielä vuosia (ellei ruoste ole ottanut omaansa), mutta kallein hinta on jo poissa. Itsellä oli aikoinaan persaukisena parinkymmenen tonnin Suzuki Swift sedan, ja pelasi kuin ajatus, vain ajettavuudessa oli hiukan sanomista tuulisella säällä.

Nyt kun on varaa, on alla eurooppalainen ns. laatumerkki, olen tyytyväinen. Mutta, jos talous vaatisi, hankkisin alle tarvittaessa halvan käyttöauton, ja tällöin kyseeseen tulisi nimenomaan nipponilainen peli.
353010
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Valitettaasti kaikki ei voi ostaa hyvää käytettyä Japsia. Jos kukaan ei ostaisi uusia, ei olisi käytettyjäkään! Olisit kiitollinen, että on vielä "rahamiehiäkin", joille "pelaa kuin ajatus" on tarkeää ja ostavat uusia Japseja.

Äänestä

Ajan ihannettasi vastaavalla autolla. Japanilaiseen auton ylläpitoon ei tosiaankaan tarvitse uhrata aikaa ja ennen kaikkea korjauksiin ei paljoa rahaa mene.

Poikamiehenä jaksoin puuhata eurooppalaisten kanssa. Muutama vuosi sitten olin sitä mieltä, että tämä naimakaupan kautta tullut japski vaihtuu pian eurooppalaiseen. Yhä ajamme tällä, kohta 12-vuotiaalla autollamme. Kertaakaan se ei ole jäänyt käynnistymättä tai jättänyt tielle. Tekee sen, mitä auton pitää tehdä. Tuntuu siltä, että seuraava autommekin, sitten joskus, on japanilaista merkkiä.

Äänestä
  • On aivan sama ajatko 10 vuotta vanhalla vai aivan uudella japanilaisella autolla, mikään ei ole muuttunut. Hinta vaan on halvempi.

    Äänestä

  • tercel kirjoitti:

    On aivan sama ajatko 10 vuotta vanhalla vai aivan uudella japanilaisella autolla, mikään ei ole muuttunut. Hinta vaan on halvempi.

    No höpönlöpön!!!...vai mikään ei ole muuttunut 10 vuodessa!!! Vanhat on kyllä kestäviä, mutta koriltaan aika rimpuloita (tosin niin ne on muutkin vanhat)!!! Uudet on kestäviä, mutta jämäköitä, turvallisia ja mukavia. Hakkaa Volkkarit ja Opelit mennen tullen! Mersun rinnalle en Toyotaa aseta, mutta kyllä se laadultaan jo Audin ohittaa.

    Äänestä

  • 323 kirjoitti:

    "Ohittaa Audi laadultaan"-koska,missä,milloin,mikä tilasto/vertailu/kokemus tukee tuota väitettä?!?!Nyt taisi tulla niin paksua tavaraa,ettei ulostuloaukon reunat riitä..

    Äänestä

  • A6 kirjoitti:

    Japskit voittaa Audin jokaikisessä luotettavuus tilastossa!!!! On se sitten ruotsalainen, saksalainen tai yhdysvaltalainen tilasto, joka perustuu autossa ilmenneisiin vikoihin. Ja fakta on, että esim. A4 ei ole Octaviaa kummosempi - paitsi hinta on törkeä Skodaan verrattuna (ja Audissa hienommat mukitelineet ym.)...ja sitten lisäksi alkaa se tukivarsien vaihteluruletti, mistä kärsii mm. Passat kuskitkin! Minun käsitykseni mukaan Audin hinta-laatu suhde on yksi heikoimmista...samalla rahalla kun saa jo Mersun, jossa mm. 30 vuoden koritakuu!!!!

    No ei riitä tuollainen ylimalkainen heitto,"perustuu siihen ja siihen",kertovatko ne sinun "tilastosi" muuten mitään ajo-ominaisuuksista tai autojen todellisesta käyttöiästä?

    PS.Mitähän se Mersu nyt tähän vertailuun kuuluu,eikös me keskustelu siitä,miten Toyotien laatu on ohittanut Audin laadun...älähän yritä viedä tätä sivuraiteille...

    No ei se Audin käyttöikä niin kovin kummoinen ole!!! Toyotalla on muuten aika hyvä prosentti Suomessa tuon käyttöiän suhteen, sillä lähes 70% kaikista Toyotista on vielä liikenteessä!!! Vaikka Corolla on tosi yleinen malli jo 1960-luvun lopulta lähtien. Audi tuskin pystyy samaan. Mersun ja Volvon prosentit on käsittääkseni 80% luokkaa.
    Ja sitten tuo ajettavuuskysymys on aikaslailla makuasia...tosin eihän vanhat japskit mitään nautintoa tarjoa, mutta kyllä niillä tavallinen autoilija pärjää sangen hyvin. Uudet ovatkin sitten aivan loistavia ajettavia. Audille kyllä tunnustusta tällä saralla, myös vanhojen autojen osalta.
    ...ja vielä tuosta käyttöiästä, niin kaverilla oli noin 5 v sitten Audi 100 vm-85 aj. 290tkm, joka maksoi sille n. 20tmk...hän kuitenkin hylkäsi auton koska ohjaustehostin hajosi...uusi olisi maksanut silloin n. 7000 mk!!! Ei kannattanut enää korjata!!!!

    Siis aina vaan tätä:"Toyotista on 70% liikenteessä jne,jne"-mihin tietölähteeseen/faktaan tuo tieto/näkemys? perustuu,ainakin kaupunkikuvasta katsoen,tuo ei voi pitää paikkaansa.Jo alustan toimiminen/toimimattomuus ei tosiaankaan ole ihan pelkkä makuasia.Ja nuo tuollaiset "kaverin kummin kaiman"-autojutut on tyypillistä ns.kahvipöytäjuttua,niistä puheenollen,isäukko osti uuden Carinan v.78,pesi,vahasi,hoiti sitä niin hyvin kuin vain voi,sen pohja oli neljän vuoden ja n.120 tkm;n jälkeen kuin haulikolla ammuttu,itse totesi että ei edes Fiat 127,joka oli tosi kova happanemaan,mätinyt niin nopeasti.

    PS;samalla miehellä ollut Audin 80:n vuodesta-1990,ajettu nyt n.300 tuhatta,auto on kuin pakasta vetäisty,minkähännäköisiä tai moneenkohan kertaan kasaanhitsattuja vastaavat Corollat/Carinat ym.

    Ompas täällä kiivasta keskustelua.

    Tosiasia kuitenkin on, että ainoa auto suomessa, jonka katsastus tilastoissa 100% kyseisestä automallista läpaisi katsastuksen seitsemänä vuonna peräkkäin.... Toyota Carina E.

    Tilastoja saa vielä ainakin AutoTohtori asemilta....

    Audista puheen ollen. Minun mielestäni ylivoimaisesti paras auto ajaa luokassa volvo,mersu,BMW ja Audi, on Audi. Ajan kyseisiä malleja hyvinkin paljon työni puolesta, ja minulla ei kyllä ole mitään moittimista Audin suhteen, oli se sitten uusi tai vanhempi. Nivelet autosta kyllä silloin tällöin on vaihdon tarpeessa, mutta jos sen perusteella nyt hyvä auto tuomitaan ikuiseen kiirastuleen, niin ihme sekin on....

    Äänestä

  • A6 kirjoitti:

    Siis aina vaan tätä:"Toyotista on 70% liikenteessä jne,jne"-mihin tietölähteeseen/faktaan tuo tieto/näkemys? perustuu,ainakin kaupunkikuvasta katsoen,tuo ei voi pitää paikkaansa.Jo alustan toimiminen/toimimattomuus ei tosiaankaan ole ihan pelkkä makuasia.Ja nuo tuollaiset "kaverin kummin kaiman"-autojutut on tyypillistä ns.kahvipöytäjuttua,niistä puheenollen,isäukko osti uuden Carinan v.78,pesi,vahasi,hoiti sitä niin hyvin kuin vain voi,sen pohja oli neljän vuoden ja n.120 tkm;n jälkeen kuin haulikolla ammuttu,itse totesi että ei edes Fiat 127,joka oli tosi kova happanemaan,mätinyt niin nopeasti.

    PS;samalla miehellä ollut Audin 80:n vuodesta-1990,ajettu nyt n.300 tuhatta,auto on kuin pakasta vetäisty,minkähännäköisiä tai moneenkohan kertaan kasaanhitsattuja vastaavat Corollat/Carinat ym.

    No eipä ne ihan "mutua" ole...tuo Toyotan asiakaslehti kun kirjoitteli tuossa taannoin tuosta käyttöiästä!!! Ja "mutua" ei myöskään ole erilaiset tilastot - joita löytyy täältä netistä mm. tuulilasin sivuilta. Myös Toyotan liikkeellä on jaossa esite uusimmista menestyksistä! Eli kyllä minun kirjoittelut toteen pohjaa.
    Ja joo en mä ala puolustella vanhojen japskien peltejä...esim. vuoden 1978 Carina oli sangen huono tuossa peltien kestämisessä. Isäukolla oli myös aikanaan Carina -81, josta piti luopua juuri pohjan lahoamisen takia...toimi kyllä teknisesti moitteetta 300tkm. Luulen, että tuo Carina moneen kertaan hitsattuna on vieläkin liikenteessä (toisinkuin esim saman vuoden VW:t). Uudemmat Toyotat ovatkin sitten jo parempia...ainakin veljeni Carina -90, joka on isäukon entinen on nyt moitteetta kulkenut 280tkm ja edelleen ruosteeton peli. Ainoastaan kuluvia osia on Carinaan vaihdettu sekä yksi pyöränlaakeri, takakontinavausvaijeri ja nopeusmittarinvaijeri.
    Eli kyllä laadusta löytyy todisteita japskimerkeillä (Toyota ja Mazda). Tosiasia on, että eipä vaan Audit ja Opelit tunnu loistavan kuin uusien autojen "mukiteline vertailuissa" - todellinen laatu näkyy vasta vuosien päästä...ja sitä voidaan mitata katsastustilastoilla tai seisontapäivillä!
    ...ja mitä ajettavuuteen tulee, niin itse pidän Peugeotia ja Alfa Romeota saksalaisia parempana...harmi vaan, että eteläeurooppalaisten toimivuus Suomen oloissa on kyseenalaista...ja laadusta en kehtaa alkaa edes kirjoittamaan!!!

    En voi olla kirjoittamatta tästä asiasta!
    Nimimerkki A6 niin kovasti tuntuu ylistävän Audia.
    Onhan Audi hieno auto (ainakin uusin malli), mutta en laadusta on monia käsityksiä...

    Kaverini tuossa alakerrassa osti kesällä upouuden Audi A4 2.0l -02. Noin kuukauden ajeltuaan hän huomasi ilmastoinnin haisevan hieman astianpesu aineelle. ...Hauskaa mutta totta... No pidemmän päälle vika rupesi häiritsemään ja hän otti yhteyttä huoltoon. He tutkivat autoa mutta vikaa ei löydetty, se vain tuli ja tuli pahemmaksi. Sitten yhtenä aamuna kun kaverini tallista aamulla töihin lähti, autosta puuttui tehot ja kaikki mittarivalot syttyivät päälle? No eikun taas huoltoon ja vika löytyi. Tulpissa jotain häikkää, kuulemma tyyppivika, kaikki tulpat vaihdettiin. Auto korjattiin, mutta ilmastointi edelleen haisi. Hän otti yhteyttä Audiin (johonkin korkeammille herroille) ja valitti jälleen asiasta. Vastaus: Asialle ei voida mitään, se on ominaisuus, ei vika!
    Onneksi kaverini ei jättänyt asiaa siihen vaan otti yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, sitten rupesi homma menemään eteenpäin. Kovasti yritettiin Audin puolelta niskuroida mutta suostuivat kuukauden väittelyn ja taistelun jälkeen vaihtamaan ihan uuteen autoon.
    Siinä vaiheessa autolla oli ajettu 10tkm.

    No nyt hän odottelee uutta autoa ja toivoo ettei uudessa ole ongelmia. Jos hommat jatkuu samaan malliin niin merkki vaihtuu välittömästi.

    Aika outoa että voi olla tuollaisia vikoja/ongelmia 45t euroa maksavassa autossa?

    Tähän vielä vertaukseksi että omalla Avensiksellani on nyt ajettu 55tkm ja ei ole huollon pojat tutuksi tulleet. Perus huollot tehty ohjelman mukaan, ei sen kummempaa. Ja hyvin toimii.

    Että näin. Tämä ei todellakaan ole mikään "provo" tms. Totta koko kirjoitus!

    Alkaa olla jo nämä sinun "faktasi" itkettävän ja naurettavan välimaastosta.Tietolähteinä;"Toyotan asiakaslehti","Toyota-liikkeen "esite",eikö mieleesi ole koskaan juolahtanut,että kaikista automaahantuojien jakeluista on saatettu pikkaisen jättää jotain oleellista mainitsematta,ja eivät ne taatusti levitä eteenpäin tilastoja tai mittauksia,missä oma merkki ei ole pärjännyt...sellaisiakin saattaa Toyotasta löytyä aika paljon...Ja tuo Opelin niputus samaan pakettiin koko ajan Audin kanssa alkaa jo vaikuttaa aika epätoivoiselta,kyse on ihan eri hinta/laatuluokan autosta.Onko Suzuki sama asia kuin Toyota?Ja tuosta ajettavuudesta,millaisella uudella Audilla olet ajanut,tai muulla saksalaisella(Bmw,Mercedes?),joiden ominaisuuksia pidät Peugeotia!? huonompana,tai Alfaa.Kaikessa ystävyydessä,alkaa olla aika kornia tekstiä nuo tarinasi.

    Äänestä

  • Pelimies kirjoitti:

    Totta kuin kirkonrotta!Vai oli oikein pesunesteeltä haisevat tulpat kellarin asukilla...

    Vikoja riittänyt kypsymiseen asti (tämä otos 3:sta eri avensiksesta):
    - Jarrulevyjä vaihdettu useaan otteeseen
    - keskuslukituksessa häiriöitä vähän väliä
    - polttoainemittari jumiutunut
    - Ratti on ollut vinossa jo uutena
    - Kuljettajan penkinlämmitäjät rikki
    - Moottorin ohjauselektroniikan valo palaa usein ja vikaa ei löydy
    - kuljettajan penkin saumoissa havaittavaa repeytymistä
    - orastavaa ruostetta peltisen polttoainetankin saumassa
    - hansikaslokero pitää ärsyttävää kitinää
    - kuljettajan oven kuppikahva tuntuu olenvan irti (antaa periksi ovea suljettaessa)
    - tuulilasi haljennut omia aikojaan
    - takavaloja palaa luvattoman usein
    - etutukivarren paikkeilta kuluu "kolinaa"
    - ajovaloumpiot kerää kosteutta
    - ulkolämpömittari näyttää 3-5 astetta liikaa (anturi sijoitettu väärää paikkaan)
    - iskunvaimentajia hajonnut alle 50 tkm:ssa useita
    - talvella ovet jäässä käynnistysvaikeuksia

    Tässä oli pari Avensiksien tyyppivikaa.
    Kuulemma Carina E vuosimalliin -93 ovat viimeiset kunnon Toyotat ja siitä eteenpäin "MORRIS MARINA"-laatua !!

    Äänestä

  • Jokke kirjoitti:

    Ja kuvittele!!! Audeissa on vielä enempi vikoja...huh huh!!! Jos Avekin on noin huono, niin mitä muut nykyautot sitten on??? Avensis kun sattuu olemaan vähävikaisen auton maineessa ;)

    Äänestä

  • A6 kirjoitti:

    Alkaa olla jo nämä sinun "faktasi" itkettävän ja naurettavan välimaastosta.Tietolähteinä;"Toyotan asiakaslehti","Toyota-liikkeen "esite",eikö mieleesi ole koskaan juolahtanut,että kaikista automaahantuojien jakeluista on saatettu pikkaisen jättää jotain oleellista mainitsematta,ja eivät ne taatusti levitä eteenpäin tilastoja tai mittauksia,missä oma merkki ei ole pärjännyt...sellaisiakin saattaa Toyotasta löytyä aika paljon...Ja tuo Opelin niputus samaan pakettiin koko ajan Audin kanssa alkaa jo vaikuttaa aika epätoivoiselta,kyse on ihan eri hinta/laatuluokan autosta.Onko Suzuki sama asia kuin Toyota?Ja tuosta ajettavuudesta,millaisella uudella Audilla olet ajanut,tai muulla saksalaisella(Bmw,Mercedes?),joiden ominaisuuksia pidät Peugeotia!? huonompana,tai Alfaa.Kaikessa ystävyydessä,alkaa olla aika kornia tekstiä nuo tarinasi.

    Vastinetta...

    Alkaa olla jo nämä sinun "faktasi" itkettävän ja naurettavan välimaastosta.Tietolähteinä;"Toyotan asiakaslehti","Toyota-liikkeen "esite",eikö mieleesi ole koskaan juolahtanut,että kaikista automaahantuojien jakeluista on saatettu pikkaisen jättää jotain oleellista mainitsematta,ja eivät ne taatusti levitä eteenpäin tilastoja tai mittauksia,missä oma merkki ei ole pärjännyt

    No ei tietenkään, tutkimuksia joissa oma merkki ei ole pärjännyt, levitetä asiakkaille - tämä pitäisi olla selvää, myös niille jotka ei ole saanut ekonominkoulutusta!!!...ja juuri tästä syystä Audilla ja Opelilla (mielestäni ihan saman tasoisia autoja...Audi tosin hiukan kestävämpi ja kalliimpi) yms. merkeillä ei olekaan mitään tutkimuksia levittää!!! (Lue ADAC:n ja TUV:n tilastoja tiellejättäneistä ja katsastuksesta hylätyistä...käy vaikka kotisivuilla - sieltä ne on Toyotankin prosyyreihin lainattu!!!)

    Onko Suzuki sama asia kuin Toyota?
    Ei!!! Mutta ei Suzukikaan huono ole...se vain valmistaa pienemmän segmentin autoja, jotka tuntuvat olevan jopa kohtuullisen hyviä käytössä.

    Ja tuosta ajettavuudesta,millaisella uudella Audilla olet ajanut,tai muulla saksalaisella(Bmw,Mercedes?),joiden ominaisuuksia pidät Peugeotia!? huonompana,tai Alfaa.

    Audi A4 -99, Bmw 316 ja MB C180 -98...eniten näistä pidin Mersusta, joskin ohjaus aavistuksen tunnoton, mutta suuntavakavuus erinomainen...lisäksi laadun aistii jokapaikasta. Kytkimen ja kaasun suhde oudoksutti ja käsivaihteisto ei kovin herkkäkäyttöinen...ei lähelläkään Hondan tasoa!!! En moiti kahta muutakaan. Mersun yläpuolelle ajettavuudessa asetan Saab 9-5 ja Volvo 850...joiden ajettavuudessa ei ollut moitteensijaa. Ajoasentoa en Volvosta saanut ja Saab on meluisa hintaisekseen. Audi ei ole näiden veroinen missään suhteessa...kojetaulunkytkimet Skodan tasolla...jne. Tosin esim. Octavia -00 on mielestäni perusajettavuudeltaan hyvä kuten A4:kin...mutta Avensis -99 on näitä parempi ja hiljaisempi (myös Saabia hiljaisempi). Erityiset suosikit ajotuntumaltaan ovat Peugeot 406 -98 on todella mukava matka-auto ja Alfa Romeo 156 -02 on urheilullinen "ajajanauto"...istuu karteessa kuin tatti ;)
    ...tosin korostan vielä mielensäpahoittaneelle A6-kuskille, että kaikki nämä yllämainitut autot ovat sangen mukavia ajella kun vertaamme niitä 1980-luvun mihin tahansa pikkuautoon...on se sitten Golf tai Corolla!!!...ja niilläkin pärjää jos osaa suhteuttaa ajotapansa auton ominaisuuksiin niin kun maanteiden todelliset ritarit tekevät.
    ...todennäköisesti olet itse sitä kirjoittelija sakkia joka kohta alkaa uhoamaan, että "lähdetään viivalle riisikuppikuiski"...turha vaiva!!! 75 hv riittää minulle ja 5,9 litraa satasella lienee pienempi lukema kuin omassa autossasi. Lisäksi oma Mazdani ansaitsee toimintavarmuudesta ja kestävyydestä arvosanan 10...ja hintaan suhteutettuna se on varmasti parempi kuin yksikään Audi ;)

    No niin,nythän oikein novellin rustasit,mutta edelleenkään se ei peitä sitä faktaa,että nuo sinun tietolähteesi ovat ylimalkaisia heittoja;"Katso sieltä ja sieltä",tarkenna nyt vähän hyvä ihminen,joku TUV varmaan julkaisee tilaston kuukaudessa.

    Ja sitten;sinun jutuissasi alkaa olla jo melkoista ristiriitaa;"Audi ja Opel samantasoisia autoja,vaikka Audi tosin hiukan kestävämpi"=siis kuinka,miten ne voivat silloin olla samantasoisia,missä kulkee raja?

    Mutta sitten,nuo sinun koeajoraporttisi jo ihan omaa luokkaansa;"Audi ei ole näiden veroinen missään suhteessa...hetken kuluttua;"A4 PERUSAJETTAVUUDELTAAN?hyvä..vai niin
    Mutta paras kaikista;"Avensis näitä parempi ja hiljaisempi"-ohhoh;eli siis Avensis on parempi ja hiljaisempi kuin;Audi A4,Bmw 316,Mercedes 180C,Saab 9-5,Volvo 850 epämääräinen Honda...

    Tuo kohta kirjoituksessasi vetää kyllä ns.pohjan pois muuten ansiokkaasti kyhätyltä esseeltä.
    Jokainen Avensiksella ajanut,ja ennenkaikkea kyydissä istunut tietää varmasti oikean totuuden tuosta asiasta,en ole vähään aikaan kuullut sellaista pyöräkotelometeliä kuin ko.autossa.

    Desibelit voit tarkistaa mistä tahansa moottorilehden vertailusta,missä Avensis on mukana,samoin nuo sinun loistaviksi nimetyt ajo-ominaisuudetkin.

    Eiköhän veli hyvä lopeteta tähän,nuo sinun tarinasi näköjään enemmän pituutta saadessaan muuttuvat aina vaan naurettavimmiksi.Minä poistun nyt takavasemmalle,mutta loppuun vielä vinkki sinulle,ystävä hyvä;Niin kannattaa tehdä sinunkin,nuo juttusi kääntyvät oikeastaan itseään vastaan.Adios!

    Äänestä

  • 323 kirjoitti:

    Ja kuvittele!!! Audeissa on vielä enempi vikoja...huh huh!!! Jos Avekin on noin huono, niin mitä muut nykyautot sitten on??? Avensis kun sattuu olemaan vähävikaisen auton maineessa ;)

    Maineessa?Ainakin jos Toyotamiehiltä kysyy,muut taitavat olla eri mieltä,ja ajot ko.mallissa aivan perseestä,joka moista kehuu ei kyllä taatusti oo parempaa ees kokeillut!

    Äänestä

  • A6 kirjoitti:

    No niin,nythän oikein novellin rustasit,mutta edelleenkään se ei peitä sitä faktaa,että nuo sinun tietolähteesi ovat ylimalkaisia heittoja;"Katso sieltä ja sieltä",tarkenna nyt vähän hyvä ihminen,joku TUV varmaan julkaisee tilaston kuukaudessa.

    Ja sitten;sinun jutuissasi alkaa olla jo melkoista ristiriitaa;"Audi ja Opel samantasoisia autoja,vaikka Audi tosin hiukan kestävämpi"=siis kuinka,miten ne voivat silloin olla samantasoisia,missä kulkee raja?

    Mutta sitten,nuo sinun koeajoraporttisi jo ihan omaa luokkaansa;"Audi ei ole näiden veroinen missään suhteessa...hetken kuluttua;"A4 PERUSAJETTAVUUDELTAAN?hyvä..vai niin
    Mutta paras kaikista;"Avensis näitä parempi ja hiljaisempi"-ohhoh;eli siis Avensis on parempi ja hiljaisempi kuin;Audi A4,Bmw 316,Mercedes 180C,Saab 9-5,Volvo 850 epämääräinen Honda...

    Tuo kohta kirjoituksessasi vetää kyllä ns.pohjan pois muuten ansiokkaasti kyhätyltä esseeltä.
    Jokainen Avensiksella ajanut,ja ennenkaikkea kyydissä istunut tietää varmasti oikean totuuden tuosta asiasta,en ole vähään aikaan kuullut sellaista pyöräkotelometeliä kuin ko.autossa.

    Desibelit voit tarkistaa mistä tahansa moottorilehden vertailusta,missä Avensis on mukana,samoin nuo sinun loistaviksi nimetyt ajo-ominaisuudetkin.

    Eiköhän veli hyvä lopeteta tähän,nuo sinun tarinasi näköjään enemmän pituutta saadessaan muuttuvat aina vaan naurettavimmiksi.Minä poistun nyt takavasemmalle,mutta loppuun vielä vinkki sinulle,ystävä hyvä;Niin kannattaa tehdä sinunkin,nuo juttusi kääntyvät oikeastaan itseään vastaan.Adios!

    Lopetan myös tämän "ylimalkaisen" keskustelun, kun et nähtävästi pysty hahmottamaan kokonaisuuksia, vaan takerrut pikkuseikkoihin!!!
    Ja niistä tilastoista, niin lue niitä vaikka kuukausittain, mutta tosiasia on, että japskit keikkuu kärjessä - et pääse asiasta yli etkä ympäri vaikka kuinka kiemurtelisit!!! Lue nyt alkuun vaikka tämä: http://www.toyota.fi/r/r01_11_03.html
    Ja Avensis ei ole Volvoa tai Mersua parempi ajaa...mutta mielestäni voittaa vanhemman korimallin A4:n ja Octavian...joihin autoa vertasin...ja on myös niitä hiljaisempi. Avensis oli muuten luokkansa hiljaisin markkinoille tullessaan ja myös ajettavuus oli mallissaan jo tuolloin...lue vuoden 1998 TM ja TL vertailut ja koeajot muistinvirkistämiseksi. Toki myöhemmin edelle on ajettavuudessa mennyt mm. Mondeo ja Mazda6...mutta uusi malli on jo tulossa. Jokatapuksessa mielestäni Ave on hyvä ajaa ja edelleen laadukasauto, vaikka ensimmäisistä kylkilistat irtoilikin yms...brittien mokelluksia. Toyotan laadunvalvonta on kuitenkin maailmantiukimpia!!!...ei kai Corolla muuten olisi maailman eniten myyty!!! Ja Lexus yksi maailman arvostetuimpia automerkkejä...näin myös Euroopassa - vastoin yleisiä luuloja!!! Onhan tosin se hiukan persoonaton...mutta muuten aivan loistava!!!
    Ja mitä tulee Opeliin ja Audiin...niin rinnastin autot ihan sinun kiusaksesi :) ...kyllä minä tunnustan Audin ja jopa Skodan aivan eriluokkaan Opeliin nähden (kohta on Opelistit kimpussa :))
    Hondan mainitsin siksi, että mielestäni Hondan vaihteistot on parhaimpia, mitä tiedän...eikö moottoriosaamistakaan passaa moittia!
    ...onnea "taistelussasi" Audisi (tai millä nyt ajatkaan) kanssa. Itse en moiseen tule sortumaan...japskista ei ole kuin yksi askel ylöspäin ja se on MB!!!

    ...ei ainakaan tämän mukaan:
    http://www.imakenews.com/autospies/e_article000108181.cfm?x=262472,6283856

    Äänestä

  • JukkaK kirjoitti:

    No,tuossa taidettiin puhua vähän toisen hintaluokan biileistä,Luxury cars-luokka tarkoittanee Mesen S;ää,Bemun 7;aa Lexusta jne.
    Ei ymmärtääkseni Avensista,C-Meseä tai Bemun 316;ta.

    Äänestä

  • JukkaK kirjoitti:

    Eiköhön tuo artikkeli tarkoittane vähän toisen hintaisia kulkupelejä kuin Avensis,316 tai C-mesekään.Luxury-cars luokka käsittääkseni tarkoittaa S-Mersun,7-sarjan Bemun ja Lexuksen porukkaa?

    Äänestä

  • 323 kirjoitti:

    Lopetan myös tämän "ylimalkaisen" keskustelun, kun et nähtävästi pysty hahmottamaan kokonaisuuksia, vaan takerrut pikkuseikkoihin!!!
    Ja niistä tilastoista, niin lue niitä vaikka kuukausittain, mutta tosiasia on, että japskit keikkuu kärjessä - et pääse asiasta yli etkä ympäri vaikka kuinka kiemurtelisit!!! Lue nyt alkuun vaikka tämä: http://www.toyota.fi/r/r01_11_03.html
    Ja Avensis ei ole Volvoa tai Mersua parempi ajaa...mutta mielestäni voittaa vanhemman korimallin A4:n ja Octavian...joihin autoa vertasin...ja on myös niitä hiljaisempi. Avensis oli muuten luokkansa hiljaisin markkinoille tullessaan ja myös ajettavuus oli mallissaan jo tuolloin...lue vuoden 1998 TM ja TL vertailut ja koeajot muistinvirkistämiseksi. Toki myöhemmin edelle on ajettavuudessa mennyt mm. Mondeo ja Mazda6...mutta uusi malli on jo tulossa. Jokatapuksessa mielestäni Ave on hyvä ajaa ja edelleen laadukasauto, vaikka ensimmäisistä kylkilistat irtoilikin yms...brittien mokelluksia. Toyotan laadunvalvonta on kuitenkin maailmantiukimpia!!!...ei kai Corolla muuten olisi maailman eniten myyty!!! Ja Lexus yksi maailman arvostetuimpia automerkkejä...näin myös Euroopassa - vastoin yleisiä luuloja!!! Onhan tosin se hiukan persoonaton...mutta muuten aivan loistava!!!
    Ja mitä tulee Opeliin ja Audiin...niin rinnastin autot ihan sinun kiusaksesi :) ...kyllä minä tunnustan Audin ja jopa Skodan aivan eriluokkaan Opeliin nähden (kohta on Opelistit kimpussa :))
    Hondan mainitsin siksi, että mielestäni Hondan vaihteistot on parhaimpia, mitä tiedän...eikö moottoriosaamistakaan passaa moittia!
    ...onnea "taistelussasi" Audisi (tai millä nyt ajatkaan) kanssa. Itse en moiseen tule sortumaan...japskista ei ole kuin yksi askel ylöspäin ja se on MB!!!

    Vastaappa vielä ihan käsi sydämellä;Jos saisit samalla hinnalla uuden Audin A4;sen,johon et väittämäsi mukaan tule sortumaan,kuin jonkun Avensiksen tai Mazda 6;n,sinä siis ottaisit jommankumman jälkimmäisistä..Mä uskon haikaraan ja joulupukkiin..

    Äänestä

  • 323 kirjoitti:

    Vastinetta...

    Alkaa olla jo nämä sinun "faktasi" itkettävän ja naurettavan välimaastosta.Tietolähteinä;"Toyotan asiakaslehti","Toyota-liikkeen "esite",eikö mieleesi ole koskaan juolahtanut,että kaikista automaahantuojien jakeluista on saatettu pikkaisen jättää jotain oleellista mainitsematta,ja eivät ne taatusti levitä eteenpäin tilastoja tai mittauksia,missä oma merkki ei ole pärjännyt

    No ei tietenkään, tutkimuksia joissa oma merkki ei ole pärjännyt, levitetä asiakkaille - tämä pitäisi olla selvää, myös niille jotka ei ole saanut ekonominkoulutusta!!!...ja juuri tästä syystä Audilla ja Opelilla (mielestäni ihan saman tasoisia autoja...Audi tosin hiukan kestävämpi ja kalliimpi) yms. merkeillä ei olekaan mitään tutkimuksia levittää!!! (Lue ADAC:n ja TUV:n tilastoja tiellejättäneistä ja katsastuksesta hylätyistä...käy vaikka kotisivuilla - sieltä ne on Toyotankin prosyyreihin lainattu!!!)

    Onko Suzuki sama asia kuin Toyota?
    Ei!!! Mutta ei Suzukikaan huono ole...se vain valmistaa pienemmän segmentin autoja, jotka tuntuvat olevan jopa kohtuullisen hyviä käytössä.

    Ja tuosta ajettavuudesta,millaisella uudella Audilla olet ajanut,tai muulla saksalaisella(Bmw,Mercedes?),joiden ominaisuuksia pidät Peugeotia!? huonompana,tai Alfaa.

    Audi A4 -99, Bmw 316 ja MB C180 -98...eniten näistä pidin Mersusta, joskin ohjaus aavistuksen tunnoton, mutta suuntavakavuus erinomainen...lisäksi laadun aistii jokapaikasta. Kytkimen ja kaasun suhde oudoksutti ja käsivaihteisto ei kovin herkkäkäyttöinen...ei lähelläkään Hondan tasoa!!! En moiti kahta muutakaan. Mersun yläpuolelle ajettavuudessa asetan Saab 9-5 ja Volvo 850...joiden ajettavuudessa ei ollut moitteensijaa. Ajoasentoa en Volvosta saanut ja Saab on meluisa hintaisekseen. Audi ei ole näiden veroinen missään suhteessa...kojetaulunkytkimet Skodan tasolla...jne. Tosin esim. Octavia -00 on mielestäni perusajettavuudeltaan hyvä kuten A4:kin...mutta Avensis -99 on näitä parempi ja hiljaisempi (myös Saabia hiljaisempi). Erityiset suosikit ajotuntumaltaan ovat Peugeot 406 -98 on todella mukava matka-auto ja Alfa Romeo 156 -02 on urheilullinen "ajajanauto"...istuu karteessa kuin tatti ;)
    ...tosin korostan vielä mielensäpahoittaneelle A6-kuskille, että kaikki nämä yllämainitut autot ovat sangen mukavia ajella kun vertaamme niitä 1980-luvun mihin tahansa pikkuautoon...on se sitten Golf tai Corolla!!!...ja niilläkin pärjää jos osaa suhteuttaa ajotapansa auton ominaisuuksiin niin kun maanteiden todelliset ritarit tekevät.
    ...todennäköisesti olet itse sitä kirjoittelija sakkia joka kohta alkaa uhoamaan, että "lähdetään viivalle riisikuppikuiski"...turha vaiva!!! 75 hv riittää minulle ja 5,9 litraa satasella lienee pienempi lukema kuin omassa autossasi. Lisäksi oma Mazdani ansaitsee toimintavarmuudesta ja kestävyydestä arvosanan 10...ja hintaan suhteutettuna se on varmasti parempi kuin yksikään Audi ;)

    kommentoida tuota avensiksen ajo-ominaisuutta, jos väittää aven ajo-ominaisuutta hyväksi, tykkää näin ollen autosta joka ei mene suoraan moottoritiellä, VAG:n autot sentään kulkevat suoraan, ei tarvitse veivaa rattia kun huonossa ameriikan filmissä Kalle Kaapeli tekee ? ;)

    Äänestä

Oletettavasti ajat joko Mersulla, Bemarilla tai Volvolla...sillä muita eurooppalaisia ns. laatumerkkejä ei yksinkertaisesti ole!!! Kuten me laatutietoiset tiedämme esim. Audi, VW ja Opel ovat laadultaan surkeimpia tekeleitä, mitä ihminen on maan päälle kyhännyt :) ...itse ajan tyytyväisenä uudehkolla japanilaisella ns. laatumerkillä ;)

Äänestä
  • Vai niin...ja Darwinin kehitysoppikin menee varmaan uusiksi..

    Äänestä

  • Ne on Toyotalla sekottanu jotain riippuvuutta aiheuttavaa kaasua muoviosiin.
    Aivot pehmenee ja lopputulos on tuo.
    Tai sitten ex volkkarikorjaaja on saanu kenkää vw:tä, eikä se oo päässy töihin kuin toyotalle.

    Äänestä

Kyllä riisikuppi-Toyota ja AUDI on ihan eritason autoja.

AUDI on Saksalainen LAATUAUTO ja Toyotat

Turkkilaisia paperikinnereitä. EI voi verrata

mitenkään toisiinsa.

Äänestä
  • yhteistä Turkilla ja Tojolla on?

    Äänestä

  • A3 kirjoitti:

    yhteistä Turkilla ja Tojolla on?

    Sen verran että uudet Corollat tulee sieltä,katso vaikka Toyota-lehdestä,"A3"!

    Äänestä

  • A3 kirjoitti:

    yhteistä Turkilla ja Tojolla on?

    Tulee lyhenteestä Turkish-Sport...

    Äänestä

Useimmilla automerkeillä on tullut tähän mennessä ajeltua. Monet kerrat ovat kädet paskaantuneet korjatessa. Morris minillä aloitettu. On ollut Saabeja, Ladoja, sitten useampi japsi, Volvo, audi ja nyt MB. Aina käyttötarpeen ja rahatilanteen mukaan. Omat vikansa kaikissa. Uutena kun ostaa saa kärsiä tehdasvioista. Käyetyissä viat on jo korjattu. Japsit ovat käyttövarmoja tekniikaltaan (varsinkin sähköpuoli), mutta se korin mätäneminen alkaa jo turhan aikaisessa vaiheessa. Ei siinä mitään kun hitsivehkeet pysyy kädessä.
Audissa kori säilyy vaikka isältä pojalle, eikä tekniikassakaan ole ollut isompia korjailtavia. MB on sitten tehty ajettavaksi, ainakin nämä 124 koriset. Pelleissä löytyy paksuutta ja tekniikka on suunniteltu kestäväksi ja pitkäikäiseksi, ihan omaa ylivoimaista luokkaa.

Äänestä

niin se voi tulla älyttömän kalliiksi. Nimittäin osien saannissa on ongelmia jopa sellaisiin merkkeihin kuin Toyota ja Nissan. Osia saa kyllä jotakin kautta Japanista, mutta hinta voi olla sellainen, että hirvittää.
Tuttavapiiristä löytyy vanhan diesel-Nissanin omistaja, jonka autosta hajosi ruiskutuspumppu. Uuden hinta-arvio ylitti muuten kunnossaolevan auton hinnan!
Toinen esimerkki: Toyota Lite-Ace Diesel. Täysin ehjäpeltinen ja varmassa käyttökunnossa. Koneeseen olisi pitänyt tehdä remppaa, osien saanti työn ja tuskan takana. Lopulta kaveri vei romuttamolle, koska olisi joutunut maksamaan rempasta töineen ja osineeen noin 18 000 vanhaa markkaa. Auton käypä arvo kunnossa ollessan oli 15 000-20 000 markan paikkeilla.

Äänestä

N.1,5 miljoonan kilometrin, ja n.30 auton jälkeen totean, että eurooppalaisia joutuu korjaamaan. Japseja yleensä vain huoltamaan.
Mylly ei minulta tarkalla ajolla ole hajonnut mistään, mutta melkein kaikki muu siitä ympärillä eurooppalaisissa sitten onkin aikapommi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

järkeilijä kirjoitti:

...ostaisin ainoastaan halpahintaisen, vähintään 8-9-vuotiaan jaappanilaisen, esim. Toyotan. Totuushan on se, että en laittaisi uuteen japanilaiseen rahojani, koska uutena ja kalliina japsin hinta-ominaisuus-suhde on etenkin nykyisin päin peetä. Joskus 70-80-luvuilla vielä japsi oli uutena huomattavasti edullisempi kuin euroauto, ei enää.

Mielestäni paras hinta-ominaisuussuhde on vanhemmalla japsilla, koska tällöinkin japsi on vielä luotettava ja sillä ajelee vielä vuosia (ellei ruoste ole ottanut omaansa), mutta kallein hinta on jo poissa. Itsellä oli aikoinaan persaukisena parinkymmenen tonnin Suzuki Swift sedan, ja pelasi kuin ajatus, vain ajettavuudessa oli hiukan sanomista tuulisella säällä.

Nyt kun on varaa, on alla eurooppalainen ns. laatumerkki, olen tyytyväinen. Mutta, jos talous vaatisi, hankkisin alle tarvittaessa halvan käyttöauton, ja tällöin kyseeseen tulisi nimenomaan nipponilainen peli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu