meillä on kyllä varmaan ollut muodollisesti pätevät työntekijät mutta todellista tietoa ja taitoa on puuttunut! ei missään tapauksessa enempää sossuja vaan entisetkin viralta ja lastensuojelua hoitamaan oikeat asiantuntijat!
epäpätevistä
sossuista
8552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
särähtää, jos sossuja pitäisi LISÄTÄ kuntiin.
Nyt vaaditaan kampanjalla päteviä sossuja -
ymmärsin, että nykyisten epäpätevien tilalle.
lisättävä ja epäpätevät ulos!!!
Noin minäkin asian käsitin, sillä pätevyysvaatimukset ovat kuitenkin olemassa olevia!
Oikeudenmukaisuudella ja maalaisjärjellä varustettu sossu osaa tukea ja auttaa, epäpätevät päätyvät sonnanpuhumiseen esim. huostaanottoasioissa siihen malliin, että painovoimalakikin näiden kertomuksissa menee päälaelleen.
Ei niitä sossuja kukaan epäpäteviä lisää halua vaan pihalle!
valittaa aiheettomia huostia jotka tapahtuu "resurssipulan", ajanpuutteen ja epäpätevyyden vuoksi.
menee valitellessa siihen asti, että lapsi täyttää 18-v.
Ei hallinto-oikeuksissa mene purku läpi edes asianajajan avustuksella, koska sossut vastustavat purkua. Miksikö vastustavat? Eivät tietysti voi myöntää tekemäänsä virkavirhettä.
Ja vaikka muilta asiantuntijoilta olisi mustaa valkoisella todisteita, että sijoituksen syyt ovat poistuneet, sossu keksii syitä koko ajan lisää. Ilman sossun siunausta haetuista puruista menee hallinto-oikeuksissa läpi pari prosenttia.
Ja korkein hallinto-oikeus ei ota asiaa välttämättä edes käsittelyyn.
psyyken ja virtsanäytteiden testaus säännöllisin väliajoin sossuille tehtäisiin.
Vastuullinen ammatti oikeuttaa vaikka lääkepöllyssä huostia tekemään?
Mitä enemmin yksistä ja samoista valituksia tehdään, sen vakavammin ne pitäisi ottaa.
Pikkusieluisia virkamiehiä kaikki tyyni, ei ole yhdestä hyvästä hyötyä kun kymmenen paskaa pyörii ympärillä.
sossun lastensuojelun mulkut ajettaisiin ulos,niin ei ainakaan TURKUUN jäisi yhtään työntekijää lastensuojeluun (lue lastenturmeluun ) !!
"Perhekotivanhemmat ovat kertoneet, että A ja B huolehtivat perhekotivanhempien ja sijoituslasten fyysisestä turvallisuudesta puuttumalla ongelmaan. X ry toteaa, että turvallisuuteen liittyviä asioita käsitellään yhdessä. Vanhempien ja lasten välinen turvallisuus on kuitenkin perheen sisäinen asia."
Paska sosku katselee näitäki asioita nakkisormiensa läpi.
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/02_organisaatio/03_tyoneuvosto/vuosi_2006/tn_1412_06.pdf
asian niin muotoilemaan että läpi menee ja nimiä tulee?
Miun rahkeet rajalliset
http://www.adressit.com/?sivu=uusi