että viime talvena muurattuun 13 varvia korkeaan sokkeliin ilmestyy hiushalkeamia joka nurkkaan,levein halkeama on noin 10 mm.raudoitukset on tehty suunnitelmien mukaan.
onko
normaalia
3493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hyvältä kuulosta, mutta nythän tulee kesä joten muuraappa umpeen ne halkeamat.
enää hiushalkeama. Ettei vaan olisi pohjat jäätyneet työn aikana? Nyt roudan sulaessa perustus hakee sitten paikkaansa. Kävin muutama viikko sitten kurkaamassa työmaata, jolla maa oli "hävinnyt" perusmuurin alta. Useissa kohdissa oli muutama sentti tyhjää. Monttu oli avattu helmikuun alussa. Ainoa järjellinen selitys on, että työnaikaisesta routasuojauksesta ei oltu huolehdittu ja routiva pohjamaa oli routaantunut ennen anturavalua.
epäilen vähän sinun raudotuksia,vaikka kolmas osa olisi talosta tyhjän päällä niin noin korkea sokkeli antura kestää halkeamatta kunnolla raudoitettuna.