Meille on sijoitettuna 3,5 vuotias tyttö, jolla on mahdoton halu miellyttää esim. kylässä käyviä sukulaisiamme jne. Hän on heti menossa syliin ja lähtemässä ihmisen mukaan, joka vain vähänkin jaksaa olla tytön kanssa tykö esim. leikkiä ja muuta. Tämä tuntuu jotenkin kummalta ja, kun olen lukenut kiintymyssuhdehäiriöistä niin olenkin miettinyt, onko nyt siitä kysymys. Vertaan tytön käytöstä biologisiin lapsiimme ja käytös on hyvin poikkeavaa heihin verrattuna. Miten tulevaisuus tällaisen lapsen kanssa?
Kiintymyssuhdehäiriökö?
Ella
1076026
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 107
Vanhimmat
paljon, monipuolisesti
ja laaja-alaisestikin lasten kasvatuksesta...?
Ei millään pahalla, mutta otappa muutama kirja;
erilaisten ja eri maailmankatsomusta edustavien
kasvatuskirjailijoiden kirjoittama
ihan ensiksi käteen ja tutustu heidän ajatuksiinsa ja näkemyksiinsä
lapsista ja lasten elämisestä,
olemisesta ja heidän kasvustaan.
Lapsesta; omasta ja vieraan lapsesta,
saa "kehitettyä" vaikka millaisen
"neurootikon", kun vain riittävällä ammattitaidolla tai ammattitaidottomuudella
heitä seuraa....
Eikä todellakaan millään pahalla!
Koulutettu kasvatusalan ammattilainen ja siksi epäilyni ei ole aiheeton. Olen lukenut paljonkin alan kirjallisuutta mutta vain käytännön kokemuksia toivon teiltä kokeneet sijaisvanhemmat. Että silleen...
Tuo "sinulla on siis..." ei kuulu joukkoon kokeneet sijaisvanhemmat vaan ennemminkin joukkoon sijaishuollon kritisoijat.
Varsinaiseen aiheeseen ei ole minulla kommentoitavaa.
Ei bio-, sijais-, kummi- tai sukulaislasteni osalta.
Toivottavasti saat rakentavaa apua kanssasisarilta.
terapian käytöstä kiintymyssuhdehäiriöiseen lapseen yhtenä lyhytkestoisena lapsen hoitomuotona.
Theraplay hoidon perustana,
terapian kehittäjien omien sanojen mukaan ovat:
kiintymyssuhdeteoriat ja MAALAISJÄRKI.
Theraplay -terapia hoitomuoto perustuu
lapsen kokemukseen vahvasta, läsnäolevasta aikuisesta sekä lapselle annettavasta,
korjaavasta kokemuksesta mm.
epäluuloja ja pelkoja herättävissä tilanteissa.
Therapalysta sivulta 29 lähtien:
http://www.sosiaaliportti.fi/File/2ffac049-4d82-4150-a229-dc6e2c891fd5/Vauvaperhetyokooste.pdf
en kritisoi sijaishuoltoa, omasta avarakatseisesta (?) mielestäni ainakaan.
Huostaanotettujen lasten sijaishuolto koostuu monenlaisesta sekä myös monen tasoisesta "tallaajasta" kuin myös paikastakin.
Jossain elämän vaiheessa toistakymmentä vuotta nuorempana kuin nyt sekä erilaisessa elämäntilanteessa, "ihanteellinen" näkemykseni itsestäni oli olla sijaisperheen vanhempana
eli tarjota koti lapsille, joilla sellaista ei ole.
Kaikkein ensimmäisenä "motiivinani"
koko lastensuojelualaan ja sosiaalihuoltoon liittyen (ja siitä lähtien vakavasti,
erittäin suurella mielenkiinnolla koko alaan liittyviä asioita/tapahtumia seuraten)
oli yliopisto-opiskelu sosiaalityöhön liittyvällä alalla.
Nyt vuosikymmenten jälkeen;
nuorisotyötä aikoinani työkseni tehneenä
sekä sitä myös vapaaehtoistyönä edelleen tekevänä,
olen todella iloinen, ettei yliopistouraa sosiaalipuolella ole; olisin ollut joko "hirmuinen" sossu tai ns. toisinajattelija,
enkä/emmekä myöskään aloittanut/aloittaneet "huonoilla olettamuksilla" ja vääränlaisiin motiiveihin perustuen sijaishuoltoperheenä.
Siinä omat henkilökohtaiset motiivini,
Sinulle Kummamamma, miksi "roikun" täällä teidän palstallanne.
taidatkin olla kasvatusalan ammattilainen, toivottavasti saat joskus hyvän lääkityksen ja terapeutin...
näillä mennään!!
on neljä biologista lasta ja viimeisenä viides, sijoitettu. Kuvailemasi oireet ovat tuttuja meille. Tämä lapsi yrittää selviytyä koko ajan kaikesta itsekseen ja yrittää myös huolehtia muista. On valmis luottamaan kehen vaan ja lähtemään kenen kanssa vaan. Menee vieraampia ihmisiä vähän "liiankin" lähelle. Hän yrittää kaikessa manipuloida ihmisiä toimimaan toiveidensa mukaan hämmästyttävän ovelastikin ja kauaskatseisestikin.
Minä pelkään varsinkin tuota liiallista ennakkoluulottomuutta. Pieni varovaisuus kun tässä maailmassa ei ole haitaksi. Meillä olen tulkinnut oireet jonkinasteiseksi kiintymyssuhdehäiriöksi.
Kyllä normaalin lapsen kehityskaari on aika samanlainen. Kehitys tapahtuu vaan hiukan eri aikaisesti pientä vaihtelevuutta ja persoonallisuuden piirteitä noudattaen.
Itsekin kuulisin (lukisin) mielelläni kokeneempia konkareita kyseisen asian tiimoilta.
vastauksia, sillä kyse taitaa yksinkertaisesti olla siitä, ettei lapsi taida oloaan kovin miellyttäväksi hoteissasi kokea.
Mikäli vastaavaa käytöstä tavattaisiin esim. ns. tavallisten perheiden sisällä, asiaa alettaisiin tutkimaan?
Niin, mutta tehän olette tavallinen perhe tästä huolimatta.
Joko olette allekirjoittaneet IL:n adressin perheväkivaltaa vastaan?
Kun luulin tältä palstalta saavani asiallisia vastauksia ihan oikeaan ongelmaan. Olen huolissani tytöstämme mutta etsin apua muualta.Ja kiitos niille, jotka ihan oikeasti vastasivat, eivätkä heti ajattele meistä sijaisvanhemmista sitä pahinta. Pysykööt myrkylliset ihmiset pois tältä palstalta!
Hei,ota yhteyttälähimpään lastenpsyk.yksikköön.
Meillä on myös lapsi(ollut 2,5v).Nyt 6vuotias,
tiedän mistä puhut.Halusi miellyttää ja manipuloida muita,ärsytti muita,riehui ja mieletön huuto rajoitustilanteissa.Saatiin hoitoon vuoden riehumisen jälkeen,hoitoa oli n.vuoden verran ja sitten terapiassa.Nyt on lapsi
josta uskallan ajatella että hän on pohjimmiltaan terve,mutta jos ei olisi sijoitettu
perhehoitoon tuskin olisi selvinnyt.
Jaksamista teille,ja hakekaa apua ennenkuin väsytte.
näihin tyhjiin kattiloihin jotka kieriessään kolisee ;)
On niin helppoa antaa kaikenmaailman angstien valua näppäimistön kautta maailmalle, mutta sitten irl-tilanteessa ollaan niin jauhot suussa että.
Joten koitetaan ymmärtää huumorintajuisesti kaikkia niitä "huvikseenkin täällä viihtyviä" - eikä arvailla tarkoitusperiä sen enemmälti.
Toivottavasti et turhaan pahoittanut tuon kaltaisista kommenteista mieltäsi Ella,nimittäin se ei ole sen arvoista. Hymy korviin vaan ja menox :)
täältä kommenttia, kun kadulla kasvotusten illalla pimeessä.
Kuinka kauan lapsi on ollut teillä?
Meillä on nyt samanikäinen sijoitettu, joka on vasta muutaman kuukauden antanut merkkejä kiintymyksestä.
Tullessaan meille oli juuri tuollainen kuin kuvasit. Olisi lähtenyt kenen mukaan vaan eikä vierastanut ketään.
Sijoitettu lapsi on ollut meillä pari vuotta, joten vuoden verran kesti, ennenkuin lapsi alkoi kiintyä meihin. Nyt jo tuntuukin normaalilta lapselta, ei enää lähtisi "joka kelkkaan". ;o)
Onnea teille, aikaa se vie!
Oletko ajatellut mitä lapselle on tapahtunut jo ? Hän on joutunut äitinsä luota pois, vai oletko unohtanut senkin. En tiedä millaisista oloista lapsi on lähtöisin, mutta hänhän voi kokea että hänet on hylätty, eikä ole teihinkään ilmeisesti saanut minkäänlaista luottamusta jos kerran lähtisi kenen vaan mukaan. Jutteleppas itse nyt ensi töikse jonkun oikean ammattilaisen kanssa, miten te voisitte auttaa lasta, saada hänen luottamuksen. Ainahan "vika" on siinä sijoitetussa lapsessa, vaikka monet "häiriöt" menevät ohi, kunhan saa aikaa ja oikeanlaista huomiota. Varmaan ei tartte ihmetellä miksi sijareitten luona olevat lapset saavat niin usein hoitotukea, lapsistahan se vika ensin haetaan, vaikka itsessäänkin on jotain vialla.
Selitätkö kuka aiheuttaa kiintymyssuhteen häiriön lapselle, joka diagnosoidaan_ennen sijoitusta ?
Oli tämä, eli lapsella ei ole kukaan psykiatriaa tunteva tehnytkään diagnoosia. En nyt aikanut ketään provosoida, mutta joku nähtävästi ottaa aina itseensä. Joissakin tapauksissa varmaan vika löytyy vanhemmista, on niitä narkkari/juoppovanhempiakin, joille valitettavasti jostain syystä lapsia ylipäätään syntyy, jotka varmaan saavat häiriöitä lapsilleen ja naapurinkin lapsille. Eli jos emme tunne tapausta, eikä sijaisperheille edes kerrota miksi, joku lapsi on huostaanotettu, niin voida syyttää lasta emmekä lapsen vanhempia. Mutta aloittajan kirjoituksesta ei edes käynyt selville, onko lapsi ollut siellä kuinka kauan, käsittääkseni vuosikaan ei aina riitä lapselle. Vai ettekö usko ettei sijaisvanhemamt itsessään voisi aiheuttaa lapsilel mitään oireita tms. Eräs tuttuni oli sijaisäitinä ja ihmetteli että miten helposti lapsia saadaan, hän ei olsi itselleen antanut lasta sijoitukseen. Ja tosiaankin omat nuoremmat lapseni ovat olleet narsistin hoidossa, oli jo pride koulutuksen kouluttajat huomanneet ja huomauttaneet siitä sijaisäidin häiriöstä, kuitenkin lapseni siellä joutuivat olemaan 4 vuotta, ja terapian tarpeessa.
Ja eihän sitä voi kukaan kieltää, että kaikki lapset olisi asiapohjalta huostaanotettu. Mutta eniten minua ihmetyttää, että kun olet biovanhempi niin luullaan että olemme juoppoja ja narkkareita muutenkin rikollisia, oikeastihan niiden lapset jojoilee laitoksen ja kodin väliä, liian pitkään jolloin lapsilla varmasti on jo kehittynyt ties mitä traumoja, kehityshäiriöitä yms. varmaan osalla on fyysisiäkin ongelmia ja psyksomaattisia oireita. Mutta voin sanoa ettei minun lapseni oel sellaista elämää nähneet kotonaan koskaan, enkä edes yhtä siideriä lasten nähden enkä heidän ollessa kotona ole ottanut, enkä huumeita ole edes pahimmissa painajaisissa kuvitellutkaan kokeilevani.
Ja täydellisiltä vanhemmiltahan ne lapset aina huostaanotetaan!!Kyllä TE vanhemmat joilta lapset on huostaanotettu,ootte syypäitä niin moniin hoitotukiin!!Sijaisperheet tarjoavat lapselle kodin,laitoshoidon sijaan.Eivät sijarit mitään terapeutteja ole...tai taikureita!
täydellinen.
Varo vaan ettet sairastu, joudu työttömäksi, lapsesi sairastu , masennu, uuvu, ettei lastasi kiusata koulussa, puolisosi ota eroa................
Toivo sydämestäsi olevasi aina ja kaikessa
elämäsi aikana
TÄYDELLINEN VANHEMPI!
hyvän perheen lapselle, josta ei koskaan yhtään lasta ole sijoitettu, eikä tätäkään kyseistä lasta sijoitettu, ei edes teidän mainostamanne kiint.suhdehäiriön takia.
Teistä on varmaan tosi raivostuttavaa, mutta kyseisellä lapsella todettiin myöhemmin lievä autismi, joka selitti kaiken epätavallisen käytöksen, joka oli aivan samantyylistä kuin tämän ketjun aloittaja kuvasi. Mutta tämän palstan puoskari psykologithan ovat sen jo kirkkain otsin diagnosoineet kiintymyssuhdehäiriöksi ja ILMAN MUUTA vanhemmista johtuvaksi, HAH HAH!
sairaita lapsia kun ette pysty niitä hoitamaan?
Tulepa minulle selittämään että olisin lapselleni jotain aiheuttanut!!
Anna yhteystietosi niin tulen näyttämään purkupaperit, mitä niihin on kirjoitettu. Tuolla sairaalla asenteellasi tulet pudottamaan silmät päästäsi kun näet sen, että löytyy sossuja, jotka myöntävät TEHDYN TARPEETTOMAN sijoituksen.
Ja minunkin lapseni koti-ikävää meinattiin sijoituksessa käännellä jos sun jonkinlaiseksi OIREEKSI! Kyllä meitä löytyy, äitejä joiden lapsi on aiheetta huostaanotettu ja sinunkaltaisesi länkyt heistä hoitotukia vetelevät. Minkähänlaisen diagnoosin olisit minunkin lapselleni tekaissut siitä huolimatta, että kiellät sijareiden olevan terapeutteja.
Mikäs siinä jos sijari tarjoaa lapselle kunnon kodin ja asianmukaisen kasvatuksen silloin kun lapsi on AIHEESTA huostaanotettu. Mutta entäs ne aiheetta huostaanotettua lasta pahoinpitelevät sijarit, jotka saavat terveen lapsen omalla huonolla kohtelullaan oireilemaan vaikka millä tavalla. Sinun tyyliset vanhempien mollaajat niitä aiheettomia hoitotukia yhteiskunnalta vetelevät, asenteellisuutesi ryöppyää heti ensimmäisestä lauseesta niin, että seinille roiskuu.
olevansa täydellinen kuin sossut ja sijarit.
He kun eivät anna lapsen vanhemmille mitään arvoa, vaikka "vanhempi" kaikkensa yrittää? Buuaahahaaaa...
Eihän siinäkään ole muuta kuin itsensä kehumista.
Ei varmaan ole sijaisvanhempi.
Ei tarvitse muuta kuin lukea oikealla tavalla ja tunnistaa kehut ja haukut.
kirjoittajalle tarkitin kyllä tämän * * * vastaukseni.
monta hyviä sijareita kehuvaa juttua olen tänne kirjoittanut, vaikka lapseni aikanaan olikin vähän aikaa sijoitettuna.
Mutta sanalla sanoen asenteesi on outo.
Vainoharhaisesti kyttäät kirjoituksissa vain kehuja tai haukkuja, itse kirjoituksen asiasisältö taitaa jäädä sivuseikaksi.
että lapset viedään vanhemmilta, ettekä te sijarit koskaan aiheuta mitään lapsille. Se on helppo tulla vanhempia syyttään, v**tun mieleenkiintoista että hoidat lapset ja kodin, kuitenkaan soskulle ei riitä, ai niin ne on köyhiä, sitten viedään lapset "parempaan" perheeseen ja syytetään vanhempia kun lapset alkaa oirehtiin. Meiltä vietiin lapset, väärä asuinpaikka, levoton, mutta kun ei ollut rahaa ostaa "hyvältä" paikalta asunota, sosku ei auttanut edes mahdollisessa asunnon vaihdossa, varmaan työtön lapsi perhe saa vaihdettua asunnon noin vaan. Lelut ei olleet uusimpia mouti leluja, sekin oli huostaanoton perusteena yms. Emme käytä alkoholia, lapset hoidettiin, siivottiin, ruokittiin, kaksi kertaa päivässä tein lämpimän ruoan yms. mutta en ollut riittävän hyvä, kun olin rahaton.
kohta 14 vuotias. Hänellä on ollut hyvin vaikea lapsuus biologisessa kodissaan. Nuo kertomasi kiintymysuhdehäiriöt ovat seuranneet tätä lasta kaikki nämä vuodet. Nykyään tätä nuorta häiritsee toisten koulukavereiden suhteet joita ilman hän itse joutuu taistelemaan päivästä toiseen. Toiset koulukaverit ovat huomanneet sen ongelman joka tällä nuorella on eivätkä jaksa pitää kaverisuhdetta tähän nuoreen.
Jos kysytään tältä nuorelta niin hänellä on kavereita vaikka kuinka paljon. Eli totuudessa pysyminen on vaikeaa. Manipulointi on niin työlästä että ei edes koulussa opettajat kykene erottamaan valheita/uskotteluja totuuksista.
Tämä nuori vuosien aikana on väsyttänyt kaikki lähistön lapset eikä kukaan halua edes sanoa hei
hänelle. Tämä meidän nuori kuin pyydystää itselleen "uhreja" eli niitä kavereita on kaikenikäisiä pienistä lapsista aina 75 vuotiaaksi asti. Syli kuin syli on aina kelvannut. Kaupungillakin puistonpenkillä istuvat alkkikset ovat olleet erittäin suosittuja että onkin saanut olla tiukkana ja katsottava joka tilanne mitä siinä voi olla tarjolla.
Eli toivon että teillä menisi lapsen kasvatuksessa asiat kohti parempaa. Olettehan saaneet lapsen huostaanne jo noinkin pienenä. Meillä oli toisin. lapsi tuli meille 8 vuotiaana.
Uskon tulevaisuuteen mutta pitäkää tiukat ja selvät säännöt. Myös ymmärtämystä sillä tämä ei ole lapsen vika. Nyt sanonkin sen mitä ei pitäisi sanoa. Siitä saa syyttää biologista äitiä/isää kun eivät ole antaneet lapselleen sitä mitä lapsi eniten kaipaa. Mutta tätähän eivät tällaiset vanhemmat itse tiedosta. On minulla sen verran kokemusta ja taustakuviot ovat jokaisella lapsella ollut aika samankaltaiset.
heti
Huostaanotettu ja sijoitettu lapsi on toimeksiantosopimuksella sijaisperheessä. Mikäli lapsi jostain syystä ei voisi jatkaa perheessä, vuorovaikutusristiriitojen tai sijaisvanhempien ja -perheen uupumisen vuoksi, ei sosiaalilautakunta pura huostaanottoa ja palauta lasta biokotiinsa.
Sijaisperheellä ei ole valtaa päättää mihin lapsi sijoitetaan, vaikka perhettä lapsen asioissa kuullaankin. Huostaanotto ja sijoitus on sosiaaliviranomaisten päätös. Se kannattaa pitää mielessä, ettei mene puurot ja perunat sekaisin.
Taidat unohtaa myös että useimmilla näistä ei ole kotia mihin palata. Kodissa pitäisi olla myös se vastuullinen huolehtiva aikuinen, vanhempi.
Vaikka sijoitettu lapsi voisi huonosti, hän voi sijaisperheessä kuitenkin paremmin ja saa arjen hoivan ja todennäköisesti kuntoutuukin, kuka nopeammin, kuka hitaammin terapioiden ja psykologien avulla.
Sijaisperheet ovat erinomainen mahdollisuus lapselle. On hienoa nähdä kuinka lapsi tasoittuu, kuntoutuu ja saa uusia tärkeitä luotettavia ihmissuhteita sijaisperheessä.
lapsi on ollut puolet elämästään sijoituksessa;
8-14 vuoteen, ja vieläkin oireilee.......
Hoito ja huoltopaikkako väärä
vai hoito ja huoltotoimet väärät
vai väärä lapsi väärässä paikassa.................
Kiintymyssuhdehäiriö,
erikoinen ja todella arveluttava diagnoosi,
maallikon käsissä.
Eli lapsia sijoitetaan annetaan vaan olla, vaikka tosiaan tässä tapauksessa lapsi on väärässä paikassa, jos mitään ole edistystä ole tapahtunut. Herää kysymys miksi ? ettekö ole osanneet tajuta aikasemmin ettei teillä ole resursseja hoitaa ja kasvattaa lasta, vai ettekö todellakaan välitä "oikeasti" lapsesta, soskut ei näköjään tee aisoille mitään. Minunkin lapset olisivat vielä peloteltavana ja kiusattavana perhekodissa, jos en olisi itse tarttunut asioihin ja uhkaillut läänillä, älysivät sanoa sentään sopimuksen irti.
todella on.
Nuo sinun kysymyksesi ovat aivan turhia koska ne eivät tähän ongelmaan liity ollenkaan. Ole sinä vain edelleenkin olettamuksinesi diagnoosia selvittelemättä siellä omassa autuudessasi.
Taisi kolahtaa liian läheltä onko omilla lapsillasi kiintymysuhdehäiriö? Ethän muuten sitä täällä väännä venkuralle ja ymmärtämättömäksi vönkäleeksi kuin konsanaan maallikko mitään tietämätön lapsenkehityshäiriöistä.
Ei hemmetti aikuistukaa jo! on pelkkää provoa vastaa toisen mielipiteeseen tätä ärsyttämällä:C
Lopettakaa toistenne morkkaaminen hyvän sään aikana ja koittakaa elää sitä ihan omaa elämää.
Hyi hävetkää!!
oikeassa. On vaan niin helppo provosoitua, kun joka päivä näkee lapsen, joka kärsii esim juuri kiintymyssuhdehäiriöstä. Sitä yrittää auttaa ja olla niin kuin parhaana pitää ja sitten asiaa täysin ymmärtämättömät, jopa ne, jotka ovat olleet osallisena aiheuttamaan erilaisia häiriöitä kirjoittelevat tänne näitä "provoja". Jotkut ihan oikeasti yrittävät auttaa ja joskus on kiva jakaa asioita tai kysellä uusia näkökulmia tai vinkkejä. Näiden jo varhain satutettujen lasten kanssa ei ole mikään helppo elää.
mikään, ei mikään voi korjata täysin ja kokonaan puuttuvaa kiintymyssuhdetta.
sitä voidaan vain paikata ja parsia. antaa onnistumusen kokemuksia ja korjaavia kokemuksia.
mutta kerran rikki, aina säröillä. riippuu hoidon aloittamis nopeudesta, lapsen omista ominaisuuksista, biovanhemman antamastaluvasta kiintyä sijaisperheeseen ja lapsen omasta halusta parantua onko 14vuotiaana vielä oireita ja kuinka paljon.
on myös muistettava että murrosikä on muutenkin "viimeinen" ikä paikata lapsuuden ongelmia. ja pahimpienkin ylilyöntien oikea kohtaaminen ja hoitaminen voi toimia terapeuttisesti ja korjaavasti. ettei yarvitse koko aikuisikää kärvistellä ongelmissa.
etkö muuten koskaan ole törmännyt ihmiseen, joka työpaikalla on aina suuna ja päänä ja imee toisista kaiken voiman? jota kaikki kiertävät ja välttelevät, koska hän on mahdoton seuralainen? olisi kiva tutkia sellaisen ihmisen taustat!
joka vastikään on tullut perheeseemme.
Käy tiiviisti terapiassa ja psykiatri sanoi, että toivottavasti(!) alkaa tulokset näkyä ennen murrosikää.
Eli ei lasta paikata yhtäkkiä sillä, että pääsee perheeseen ja käy muutaman kerran terapiassa.
hävetä? Paneudu sinäkin kiintymyssuhdehäiriö probleemaan ja mieti sen kaikki hankaluudet.
Ei me sijaisvanhemmat niitä ongelmia olla saatu aikaan koska lapsi ei ole ollut huostaanotettu silloin kun ongelmat ovat syntyneet.
Puhun siis aikuisille kun kirjoitan enkä lapsille. Enkä ärsytä ja jos ärtyyntyy niin vika ei ole minun. Huomaan vaan sen sävyn mitä asianomainen käyttää täällä kirjoittaessaan ei mikään koskaan oikein syy on aina toisten mutta itse syytön ja oikeassa. Lueppas "petra41" tahallasi hänen viestintäänsä.
Jotka vastustaa terapiaa, meidän lasten sijarit sanoi että he ei jakse kuljettaa kahta kertaa viikossa, itsekin heidän pitäisi samalla lähteä jonkin sortin keskusteluihin psykologin kanssa. Mutta ei kiinnosta nähätävästi kuin rahat mitä lapsestani saavat, itse en voi lähteä kuskaan lastani just nyt kahta kertaa viikossa sinne, koska työt on este minulla, heillä on toinen täysipäiväisesti kotona.
vuotta, jopa on pienen ihmislapsen kohtalo ollut kova, jos ei ole vieläkään sijaishuollossa
saanut tarvittavaa, riittävää apua ja hoitoa "rikkonaisuuteensa"..
Tzojo;
kaikista ei valitettavasti ole sijaisvanhemmiksi kaikille lapsille.
Valitettavasti kaikista ei ole siihen;
ei yksinkertaisesti riitä "älli" lapsen hoitoon ja huoltoon.
Rikkonaisen lapsen saa eheäksi;
riittävästi rakkautta, huolenpitoa, välittämistä, uskoa, toivoa ja iloa sekä turvallista, läsnäolevaa aikuista ihmistä.
ja psykiatri mietti, että toivottavasti terapia tuottaa tulosta ennen murrosikää.
Siihenhän menee monta vuotta!
Toki kaikkemme yritämme tämän lapsen eteen, mutta tuntui aika lohduttomalta tuo psykiatrin lausahdus...
theraplays sivu oli ainoa,
jossa tarkemmin selitettiin asiaa.
Muutama kysymys.
Jos lasta vieroitetaan esimerkiksi yösyönneistä ja yöheräilyistä;
ohjeissahan neuvotaan ettei lapsen luo saa mennä eikä vastata lapsen "kutsuun" eli huutoon.
Toiset lapsethan ovat sisukkaita ja huutavat pitkänkin rupeaman öitä yhteen menoon.
Mikä on lopputulos; kiintymyssuhdehäiriökö? Theraplay sivulta jäi käsitys, että lapsi ikäänkuin hiljenee omissa "vaatimuksissaan" tarpeissaan, joihin ei vastata.
Kuinka lasten päivähoidossa olo;
liian monilapsisissa ryhmissä,
liian isoissa yksiköissä, joissa:
"tullaan kohta", "odota vielä hetki", "nyt ei ole sinun vuorosi", jne.
Riittävän monen tälläisen hoitopaikan kohtaamisen, kokemuksen ja odotuksen
pettymyksen jälkeen lapsen kohdalla
päädytään taas samaanko?
Yli kymmenen lapsen perheissähän myös aina joku lapsista jää huomiotta vaatimuksineen, miten näissä perheissä käy?
Kuinka pieni lapsi erottaa tullessaan sijaishuoltoon, omasta kodistaan,
kuka näistä ympärillä olevista vieraista ihmisistä on se "kenen matkaan pitäisi" lähteä. Sijoitettu pieni lapsi on aivan vieraassa ja oudossa paikassa; omaan kotiinhan pieni lapsi aina pyrkii, pääseekö vieraan mukana äidin,isän luo?
asiallisesti todettu,
mihin esimerkiksi theraplay -terapia pohjaa kiintymysyhdehäiriössä;
kiintymyssuhdeteorioihin ja maalaisjärkeen.
Toisaalta kiintymyssuhteisiin liittyvien häiriöiden; eikä edes ongelma vaan huom! häiriö,
ratkaisu on teoriapohjaista.
Ei siis tosiasioihin vaan nimenomaan eri kiintymyssuhteisiin liityvien
teorioiden pohjalta.
Kaikkein yllättävintä tämän häiriön terapiassa
on että osaksi myös "hoidetaan" ja siinä toimitaan (ilmeisesti suomalaisella) maalaisjärjellä.
Onko kysymyksessä vakava
käyttäytymiseen liittyvä ongelma
vaiko pelkkä häiriö?
Kannattaa tässäkin kohden käyttää maalaisjärkeä eikä tehdä kärpäsestä härkästä.
traumaa ollut jo elämässään.
Ei ole siis kyse häiriöstä, vaan ongelmista.
Ikävää vaan kun näistä ei kerrottu ennen sijoitusta...
niin kait rupeat ymmärtämään paremmin mistä on kysymys. Nyt minusta tuntuu että haet syitä väärällä menetelmällä.
omia olettamuksiasi. Noin yksinkertaista ei ole lapsen tunneelämän korjaaminen. Mieti vielä ja kommetoi sitten uudelleen.
Jos lapsi kutsuu, (huutaa tai itkee) pitää tietenkin mennä hänen luokseen viipymättä. Näin hänen ei tarvitse kokeilla loputtomiin, onko maailmassa muita ihmisiä ollenkaan. Naurettava ohje, ettei saisi mennä itkevän lapsen luo. Itkevän ja huutavan lapsen luo pitää mennä HETI, näin itku loppuu.
Se terapia oli 60-luvulta. Sovelletaanko sitä Suomessa sellaisenaan vielä vuonna 2006? Asiantuntijat ja professorit Ho hoi, huhuu ! onko ketään kotona.
ja menetelmiä, jotka muualla maailmassa on hylätty jo 50 v sitten. Tuo edellä oli yksi hyvä esimerkki näistä ja on myös paljon muuta.
Kun käytin omaa alle 5-vuotiasta lasta aikoinaan terapiaryhmässä, ihmettelin tiedon niukkuutta, mitä vanhemmille ryhmästä kerrottiin ja tarkempaa tietoa oman lapsen edistymisestä ei annettu ollenkaan vaitiolovelvollisuuteen vedoten. Luin paljon alan kirjallisuutta ja aikaa myöten huomasin olevani lapseni paras terapeutti. Yksi eniten auttaneista kirjoista ja hoitomenetelmistä vielä ehdottomasti varoitti terapiamenetelmistä, joissa vanhemmille ei kerrota riittävästi hoitotavoista ja kieltäydytään puhumasta lapsen voinnista ja edistymisestä. Harmi, että olin silloin niin tietämätön, että en tajunnut käyttää oikeuttani saada riittävästi tietoa, olinhan itse huoltajana vastuussa pitkälti myös hänelle annettavasta hoidosta. Lapsen omat kuvaukset terapiaryhmästä otettiin myöhemmin perheneuvolassa lähinnä kauhistuneina vastaan.
Yksi ongelmakenttä on myös se vanhempien psykiatrien kuppikunta, jonka koulutukseen ei kuulu ollenkaan ymmärtää lasten neurologisia ongelmia. Vanhemmat saavat vasta pitkän tappelun jälkeen lähetteen neurologian puolen tutkimuksiin, jolloin lapsen ongelmat siirtyvätkin vanhempien syyllistämisestä asianmukaisen hoidon ja kuntoutuksen piiriin - sikäli kuin paikkoja on tarjolla.
Esim. autistisilla lapsilla kuuluvat ongelmakenttään erilaiset vuorovaikutusongelmat kaikkien ihmisten kanssa. Ne ilmenevät joko sisäänpäin kääntymisenä tai aivan rajattomana tukeutumisena kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin, oireet ovat hyvin yksilöllisiä ja tietysti myös autismin aste vaikuttaa oirekuvaan.
Tuttavaperheen lapsi, joka diagnosoitiin lievästi autistiseksi, menestyi koulussa hyvin, oli jopa erityisosaamista ja lahjakkuutta tietyllä alueella, mutta vauvasta asti olivat vanhemmat ihmetelleet lapsen sananmukaista ripustautumista ensin äitiin ja myöhemmin kuka tahansa kohdalle osunut ystävällinen ihminen kelpasi halailun, sylissä istumisen, kylään kutsumisen ja manipuloinnin kohteeksi. Koska perheen muut lapset käyttäytyivät tavanomaisesti, vanhemmilla oli vertailupohjaa lähteä hakemaan apua jo varhaisessa vaiheessa, mutta he joutuivat läpikäymään psykiatrien kanssa pitkän tien, ennen kuin lapsi sai oikean diagnoosin ja asianmukaista apua. Koska perhe oli ehjä, molemmat vanhemmat osallistuivat lapsen hoitoon ja lisäksi heillä oli laaja tukiverkko ympärillä, eivät koskaan lastensuojelutoimenpiteet tulleet heidän kohdallaan kuvaan mukaan, toisin kuin ilman tuttavapiiria olevalla yh-äidillä olisi tullut jo aikaa sitten lapsen vaikeahoitoisuuden takia.
Sitten jos päänsä yhdistävät psykiatrit ja lastensuojelu ovat varsinaisen kauhukuvaelman ainekset jo kasassa. Jos aletaan puhua hoidollisesta huostaanotosta, 9:ssä tapauksessa 10:stä vanhempien pitäisi lähteä karkuun lapsensa kanssa, varsinkin jos tilanteeseen haastetaan vielä epäpätevät lastensuojelutyöntekijät.
Silloin nimittäin alkaa tapahtua ihmeellisiä asioita: Esim. lapsi saatetaan leimata sairaammaksi kuin hän todellisuudessa on. Kotona aivan hyvin pärjäävä lapsi saattaa saada yhtäkkiä ehdottoman suosituksen osastohoitoon. Lastensuojelulaitoksissa tehtävät vanhemmuuden arviointimenetelmät ovat jo sinällään erittäin arveluttavia jne. Huippuasianajaja, joka on työkseen lukenut tuhansia sivuja asiakkaidensa asiakirjoja hoidollisista huostaanotoista, kuvasi tilannetta niin, että nämä tällaisesta tilanteesta pelastuneet 'ehdottomasti osastohoitoa tarvitsevat' lapset pärjäävät yleensä aivan hyvin kotonaan, jos kohdalleen sattuvat ammattitaitoiset ja järkevät lastensuojelutyöntekijät ja lapsi vapautetaan hoitopakosta lastensuojelulain alaisessa paikassa.
vanhemmuus on?
Ei kait noin voi ruveta pohtimaan syitä kiintymyssuhdehäiriöön, jos nyt sitä tässä ajat takaa.
Kysymys on aivan toista luokkaa kuin se mihin tässä vetoat.
Vai mitä tuolla esimerkillä haet takaa.
ja se niin helposti muuttuu ongelmaksi kuten toivonmukaan ymmärrät sen.
Voisin luetella suuren määrän ongelmia jotka ovat seuraamuksia kyseessäolevata häiriöstä.
Mutta ketä se auttaisi ei ketään.
Me kaikin tavoin annamma lapselle mahdollisuuksia korjata häiriön aiheuttamia ongelmia mutta ne ovat aikaa vieviä prosessia.
Lapsi ei kaipaa äitinsä julistuksia "minä rakastan sinua" jne. se on tyhjää höpinää näi lapsi sen ilmaisee ja on hyvin pettynyt. Mitä äiti voisi tehdä lapsensa hyvinvoinnin eteen?
hyväksi sen, että rakastaa pyyteettömästi lasta.
Jos joku haluaa väittää, ettei rakkaudella muita asioita korvata, voi ihan rauhassa pitää oman mielipiteensä.
Jos rakastaa lasta, on valmis tekemään
kaikkensa lapsen hyvinvoinnin eteeen.
Ja kiintymyssuhdehäiriöisen lapsen
ongelmaksi kehittyvää tilannetta,
sitähän peilataan lapsen tulevaan aikuisuuteen.
Kuka meistä muutenkaan tietää, kuinka kovin epäoikeudenmukaisesti elämä
meitä tulevaisuudessa kohtelee ja millaisia "iskuja" sieltä satelee.
Kiintymyssuhde häiriön vakavuuden voi ymmärtää todelliseksi ongelmaksi sellaisen lapsen kohdalla, joka on joutunut kärsimään nälästä ja muista oikeista, todellisista laiminlyönneistä.
Kaikki muu on pelkkää maallikkopsykolointia.
Tätä psykologointiahan saa nykyisin,
jokainen sosiaaliviranomainenkin
ihan ilman koulutusta tälle alalle,
höpistä mielin määrin, jopa lapsen huostaanottoon saakka.
Kysymys on todellakin häiriöstä;
joka on voitu aiheuttaa myös
huostaanotossa olleelle lapselle.
virallisestikin hyäksytyt lastenkasvatusmallit ja -tavat muuttuvat lapselle "häiriöitä" aiheuttaviksi?
Itse ajattelen niitä lapsia,
joita kohdellaan huonosti ja anteeksi antamattomasti päivittäin esimerkiksi päivähoitopaikoissa; todella kylmää, tylyä kohtelua lapselle.
Syinä voivat olla kiire, ammattitaidottomuus, liian suuret lapsiryhmät, liian vähän hoitohenkilökuntaa jne.
Ja sama kylmyys voi lapsen kohdalla jatkua koulussa jne.
on kysymys.
Kaikkea on nykyisin mahdollista ottaa "syiksi" huostaanottaa lapsia omista perheistään.
Todelliset laiminlyönnit lasta kohtaan ovat tuomittavia, teki niitä sitten kuka tahansa meistä aikuisista.
mistäpäin olet sellaisen opin saanut.
Että sitä käytettäisiin terapiana lapsen mahdollisiin ongelmiin tai häiriöihin.
mitä ne sitten kenellekkin on ei ainakaan rakkauden laiminlyönti ole monellekkaan selvä asia mitä se pitää sisällään. Kuka taistelee lapsensa hyvinvoinnin eteen ja kuka ei sitä edes tiedosta.
Miten ja miksi lapsi jää ilman ruokaa on myös kysymys että sen ymmärtää oikein ja oikeassa tilanteessa.
Peilataanpa niin kunhan ymmärtää miten se peilautuu.
laitan linkin, tästä ketjusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000016858398
Tuollainen ohje on ollutkin, joskus vuonna yks ja kaksi, mutta että sitä vielä noudatetaan, ohhoh.
laittamasi liite ketjuun on ymmärrettävissä jos henkilö laittaa tällaisia mietteitä että hän ei ole oikein perillä vanhemmuudesta ja siitä mikä on se äiti-lapsi suhde.
Ohje on todella hyvä jos sen toteuttaa oikeassa paikassa ja oikealla tavalla. On vaan ymmärrettävä se mihin tätä metoodia käytetään ja myös että miten sitä käytetään.
Kuten huomaat että vanhemmuus ei ole niin helppo ja yksiselitteinen.
Mihin tuollaista metodia käytetään, missä itketetään lasta?
tavannut lapsen joka ei itkisi eri syistä
Vanhemman on vaan osattava tulkita itkun, itkusta.
Sanot lapselle että nukut omassa sängyssä mitä tapahtuu?
Sanot lapselle että ei osteta karkkia no mitä tapahtuu varsinkin jos lapsi on jo oppinut sen tavan käytännössä että kun itken ja potkin niin karkkia ym. tulee ja vielä roppakaupalla.
Eli syy muutoksen toteuttamiseen ja itkujen turinat eivät ole sy siihen että tämä aiheuttaisi kiintymyssuhdehäiriön. Eikä se ole itkettämistä vaan mieti mitä se on.
Siihen kiintymyssuhdehäiriöön vaikuttaa se kun lapsi ei saa sitä tärkeää kiintymystä esim. äitiinsä joka on yksi melkein voisi sanoa elinehto ja avaa ovet lapsen muuhun kehitykseen. Miten saada tuo lapsen tärkeimmistä tunnepohjaisista tarpeista tietous vanhemmille on mielestäni sitä perimää vanhemmilta lapselle. Voiko sitä opettaa mielestäni se on kyseenalaista koska se on ihmisellä itsellään sisäistettynä ja tiedostamattomana hyveenä jo niiltä ajoilta kun lapsi sai kokea sen kiintymyssuhteen ihmiseen joka oli luotettava.
Varmaan olet kohdannut äitejä jotka ovat kuin syntyneet äideiksi ja samoin kohdannut heidän vastakohtiaan. Meinaan että äidin ja äidin eron kyllä huomaa. Näi on myös isien vaikutus lapsiin aivan yhtä tärkeäJos vaikka
Nyt ei ole kyse minun metodeista tai sinun metodeista, vaan theraplays-metodeista. Kysyin mihin tuollaisella terapialla yritetään vaikuttaa, kun pikkulapsi jätetään yksin itkemään eikä hänen luokseen muka saa mennä. Mitä tällä uskotaan parannettavan ja ennen kaikkea, kuka Suomessa on tämän metodin kannalla virallisessa lastensuojelussa. Haluan veronmaksajana tietää, mihin pelleterapioihin verorahani uppoavat.
terve helinä!
juttuhan on niin, että; tällä foorumilla nämä sosiaali-, kasvatus-, ja opetusalan vahtimestarit eivät pelaa täydellä pakalla.
onneksi on olemassa ihmisiä, jotka ottavat aikuisen vastuun ja kasvattavat lapsensa, siitä meteliä nostamatta.
voimia!
tätä kyseistä terapiaa.
Et siis ole saanut selvitystä silloin kun sinulle eli sinun lapsellesi on ehdotettu kyseistä terapiaa.
Ensinnäkin lpsi ei kuole jos itkee syitä nääs on niin monia miksi ja miten lapsi itkee.
Lapsen vanhemmat ovat ne jotka ohjaavat pienenlapsen käyttäytymistä ja elämän rytmiä.
Muutamat itkut ovat vähiä verrattuna kun tulee sitten ne suuret itkut silloin kun et enään jaksa ja itse itket sekä lapsi itkee. Jos haluaa olla lapsen pompoteltavana niin sen valitsee kukin vanhempi itse.
Lapsella asiat hyvin on terve, turvallinen olo jne. niin ei silloin niitä turhia itkujakaan. Lapsi vaistoaa vanhempansa epävarmuuden koska lapsihan elää pelkillä tunteilla ilman sanoja.
Vieroittaminen aina ottaa voimille niin lapsella kuin aikusellakin.
Lapsi kokeilee aikuisen rajoja mitä epävarmepi vanhempi niin sitä enempi myös itkua.
En ymmärrä että sinulle ei olla kerrottu terapian tarkoitusta. Enhän minä tiedä mihin sitä "kohdallasi" on yritetty käyttää, tiedät varmaan sen ongelman joka olisi pitänyt hoitaa normaaleille uomille vai onko kysymyksesi vain yleinen, "halu tietää". Lue silloin kirjallisuutta niin saat laajemman tiedon.
Täällä on mahdoton kertoa niitä perinpohjin.
Uskon että se terapia on jäänyt pelkäksi yritykseksi koska et ole tuloksesta tietoinen.
Lastaan rakastavat vanhemmat ovat oivaltaneet metodin joka on aivan maalaisjärjen mukaista terapiaa (teraplays-metodiaa) vanhempien olematta silti terapeutteja vaan välittäviä vanhempia.
Minäkin haluan veronmaksajana nähdä hyvinkasvatettuja lapsia/nuoria/aikuisia sekä vanhuksia.
Käy jossakin koulussa vain oleilemassa niin sillä kyllä näkee niitä lapsia/nuoria jotka olisivat kaivanneet kyseistä terapiaa tai vahvaa aikuista vanhempaa.
Minä olen ollut vanhempana koulussa jo 31 vuotta joten huomaan myös siellä tapahtuneen muutosta sinne huonompaan suuntaan. Näen myös vanhempien odotusten sekä olettamuksien viidakon.
Ennen teki vanhemmat tänään vaan vanhemmat odottavat että joku muu tekisi sen. Eli kuka on se joku muu?
Onneksi joukossa on aina niitä hyviä vanhempia jotka kylvävät sitä turvallisuuden tunnetta jota koululaiset tarvitsevat ja minäkin pääsen siitä osalliseksi.
Lapseni kunnioittavat ja ylistävät juuri näitä vanhempia he tykkäävät kuten minä/me mikä on luotettavaa ja toimivaa. Selvät pelisäännöt joiden takana vahvat aikuiset eikä se vastuu jää lasten harteille. Huomaa että vastuu ei jää lasten harteille.
Tollaset terapiat loppuu tässä maassa, keksi itselles uusi missio. Keskiaikaisin menetelmin ei sivistysmaassa sylilapsia hoideta eikä ketään muutakaan. Ja tiedoksi vaan, henkinen väkivalta terapian nimikkeellä johtaa syytteeseen.
väkivaltaa.
Mitkä terapiat? mistä puhut olen aivan ymmällä.
Älä sitten valita kun olet kiikissä.
Lue laajemmin kasvatuksen monimutkaisia ohjeita joita ei aina maallikon yksikseen ole helppo ymmärtää. Huomaan jo tässä että sivusta hiihtelet.
tässä maassa.
Miksi minun pitäisi keksiä uusi "missio" olet nyt kyllä houreissa.
Mikä on sinun ongelmasi onko mahdolliseti syynä lastesi huostaanotolle "Kykenemätön vanhemmuuteen"
tai jotain vastaavaa.???????
Etkä ymmärrä lasten kasvatuksesta yhtään mitään.
vaikutat kuin se joka täällä kirjoitteli homeleivästä ja kengistä.
Haluat vaan ymmärtää väärin.
Teet kokoajan sitä jokaisen viestiin ja olet kuin kaikkitietävä mutta kyselet kuitenkin sellaista mitä ei mielestäni aikuinen edes viitsi kysyä. Onko sinulla halu vain provosoida? Et edes vastaa toisten kysymyksiin sen kummemmin kuin minunkaan kysymyksiin. Ole kiltti ja aloita vastaileminen ja asiallisesti kiitos.
Ensinnäkin sijaisvanhemmat ovat maallikkoita eikä heillä ole mitään oikeutta terapoida maallikoina yhtään ketään. Tämän lisäksi, myöskään 60-luvun terapioita kuten koppaterapia, joille alunalkaenkin naurettiin naurettiin Amerikan mantereella laajalti, ei ole perusteltua käyttää meillä. Ilmeisesti oikeat kasvatustieteen professorit vaikenee koko koppaterapiasta, eikä syyttä.
Menkää terapiaan, jos ette kestä mielipiteitä netissä.
jokainen ymmärtää, että vauvassa ei turvallisuuden tunnetta yksinään jättämällä ja itkettämällä kasvateta. Päinvastoin!
Sehän on perusluottamuksen lähtökohta ja paras kasvualusta, että vauva saa tuntea perustarpeensa tulevan täytetyiksi.
Helinä on aivan oikeassa!
Vauvalle ei voi antaa liikaa huolenpitoa ja rakkautta!
Ja perustarpeiden lisäksi on valtavan tärkeä, miten hellästi ja turvaa antavasti vauvaa käsitellään, on katsekontakti, vauva kuulee hoitajan puheen jne.
Täältä sijaisvanhempien palstalta löysin sattumalta maailman, minulle vieraan ja huonovointisen. Rupesin ottamaan selvää itse, mistä oikein on kysymys suomalaislasten huostaanotoissa ja tässä sijaisvanhemmuudessa asennetasolla. Olin täysin neutraali aluksi, mutta mitä kauemmin pyörin palstalla, sitä vastenmielisemmäksi ja fakkiutuneimmiksi sijaisvanhempina täällä kirjoittaneet osoittautuivat. Olen tullut siihen tuloskeen, että sijaislasten oloja pitää viipymättä parantaa Suomessa, lastensuojelun toimenpiteitä tulee selkeyttää, kontrollia pitää lisätä ja kaikkien lastensuojelussa toimivien koulutusta, ihmisoikeustietoutta, lasten oikeuksien tietoutta lisätä sekä kaikki alalla liikkuvat rahavirrat selkeyttää. Tämä tietty heti sen jälkeen kun jokaisen sijaislapsen tilanne on erikseen tutkittu ulkopuolisen asiantuntijan toimesta.
Mitä tulee terapioihin ja ennen kaikkea diagnosointiin, niin sijasvanhemmat pidättäytynevät siitä ja jättävät asiantuntijoiden (yliopistollisen koulutuksen saaneiden) huoleksi sen.
vanhemmuus on, eikä sitä minun kohdallani ole kukaan koskaan asettanut kyseenalaiseksi.
Kysymys on nimenomaan turvallisuuden, hoivan ja rakkauden antamisesta, ja toimivan vuorovaikutussuhteen syntymisestä lapsen ja vanhemman välille. Kiintymyssuhdehäiriö syntyy, jos lapsi ei noita saa.
Mutta esim. lievästikin autistinen lapsi ei kykene tavalliseen toimivaan vuorovaikutussuhteeseen, vaikka hän saisi hoitajalta kaiken mahdollisen sen syntyyn tarvittavan. Ei kaikki maailman kiintymyssuhdehäiriöt ole vanhempien aiheuttamia.
Et vieläkään vastannut vaan se oli sitä homeleipä tyyliin vastattua.
Eikö löytynyt linkkiä asiaa selventämään.
Vai täysin neutraali niin omasta mielestäsi.
Palaa taksisin omaan nimmariisi ja mieti asia sisältöä teksteissäsi.
pitää diagnoosit erillään.
olisi lopetettava. Asiallinen vastaus eikä muutä vääntöä siitä löydy.
Mistä asiasta Helinä on aivan oikeassa? Kerro jos en sitä vaan muuten ymmärrä oikeaksi. Kuka sitten on puhunut pelkästään vauvasta. Lue ensin ja vastaa sitten.
Kuka kieltää nuo mainitsemasi lapselle tärkeät asiat.
Kuka kasvattaa itkettämällä se on sinun tulkintasi mutta paneudu asiaan ennen kuin morkkaat.
tiedän mistä kirjoitan ei tarvitse edes yrittää vääntää. On näköjään joitakin eli useita jotka eivät ymmärrä mainitsemaasi että ei itkettämällä kasvateta. Huomaatko mikä siinä on vikana.
En ole niin avuton vanhemmuudessa että turhaan itketän lapsia.
Sinulla on se pointti hukassa tuosta itkemisestä. Ei itkettämisestä ole kyse.
haluta ymmärtää.
Ja jokainen tulkitsee asiaa, miten tulkitsee jne.....
Vakavaksi em. asian tekee se, että tälläiset kiintymysten "tulkitsijat", esimerkiksi sosiaaliviranomaiset tai heille ilmoituksia tekevät huolestuneet kansalaiset. He tekevät näitä omia johtopäätöksiään, ja tekevät näitä johtopäätöksiään (jopa huostaanotottoon asti) ihan ilman mitään asiaankuuluvaa asiantuntemusta tai koulutusta alalle. Eihän aina koulutuskaan valitettavasti riitä,
sillä kysymyksessähän on käyttäytymiseen liittyvät asiat.
Kysymys kuuluu edelleen, kuinka lapsi, joka menee alle vuoden ikäisenä, esimerkiksi päivähoitoon. Kello 7-17, viitenä päivänä viikossa, hoitopaikassa, jossa suuret ryhmät,
ei aikaa yksilölliseen hoitoon, vähän henkilökuntaa, kiire, ei sijaisia, eikä kaikilla edes alalle sopivaa koulutsta jne;
tämähän on tätä päivää.......
Kuinka lapsen (kiintymussuhdeteorioiden)
mukaan tälläisisa tapauksissa käy?
Siis keneen tai mihin tätä kiintymyssuhde häiriötä meillä Suomessa peilataan?
Päivähoitopaikkaanko, joka on nykyisin
melkein jokaisen suomalaislapsen "koti"
vai äitiin, isään. Lapsen ja vanhempien yhteinen aika kun on vain pari-kolme tuntia päivässä, ihan pienestä pitäen.
(Teksti on karrikoitua, mutta arkipäivät suurimmalla osalla jo pienistä vauvoistakin
ovat nykyisin juuri tälläisia.)
Seuraavassa lainaus edelliseltä kirjoittajalta, joka pitää kiintymyssuhdetta esimerkiksi äidin ja lapsen välillä osana perimää (äidin geeneissä?)
Ja kiintymyssuhde häiriön syynä lapselta puuttuvaa kiintymystä, esimerkiksi äitiinsä. No, lapsi päivähoidossa, äiti ja isä töissä.
"Siihen kiintymyssuhdehäiriöön vaikuttaa se
kun lapsi ei saa sitä tärkeää kiintymystä esim. äitiinsä joka on yksi melkein voisi sanoa elinehto ja avaa ovet lapsen muuhun kehitykseen.
Miten saada tuo lapsen tärkeimmistä tunnepohjaisista tarpeista tietous vanhemmille on mielestäni sitä perimää vanhemmilta lapselle.
Voiko sitä opettaa mielestäni se on kyseenalaista koska se on ihmisellä itsellään sisäistettynä ja tiedostamattomana hyveenä jo niiltä ajoilta kun lapsi sai kokea sen kiintymyssuhteen ihmiseen joka oli luotettava."
Theraplay kehitettiin 60-luvulla, jolloin äidit olivat pääasiassa kotiäiteja, tai ainakin se oli ihanne. Katostaanko Suomessa todella, että tuon ajan terapia on sopiva tämän päivän perheisiin. Ja sitten kun ajatellaan, että jos theraplaytä on sovelletettu nykypäivän tarpeisiin täällä Suomessa niin herää kysymys, onko soveltajat tieteellisesti ansioituneita. On ehdottomast vältettävä puoskarointia kun mennään tunnetason manipulointiin pikkulapsen hoidossa. Samalla kysyn. Hyväksyykö suomalainen versio lapsen vihaa lainkaan vai kelpaako lapsi vain kun peittää vihansa ilotellessaan.
on viha ja osaa lapsi peittää vihansa iloitellessaan.
Oudolta kulostaa mutta nykyaikana mikään ei ole mahdotaonta.
"sillä kysymyksessähän on käyttäytymiseen liittyvt asiat. Eikö siitä juuri näe sen poikkeavuuden ja eron hyvään tai huonoon suuntaan. Ei tarvitse olla edes asian tuntemusta tai alalle koulutusta.
En ole nähnyt vielä missään tutkimuksessa mitään joka koskee/viittaa pienenlapsen päiväkotihoitoon liittyvästä ilmiöstä kiintymyssuhdehäiriö joka johtuisi mainitsemistasi karrikoidussa tekstissäsi.
En myöskään usko että se on ajan pituudesta kiinni vaan siitä suhteesta joka on lapselle hyvin tärkeä oli sitten perimä mikä tahansa lapsi tarvitsee kaikesta huolimatta sen ravinnon kehitykseensä.
Kyseessä on se suhde "äiti-lapsi" joka on se suhde mihin sitä peilataan. Tuo suhede ei välttämättä tarvitse olla biologinen äiti se voi olla kuka tahansa joka antaa tuon tärkeän kiintymyssuhteen. Näitä suhteita lapsella saattaa olla useampiakin.
Ongelma usein on että lapsi ei saa niitä mahdollisuuksia keneltäkään ulkopuoliselta elin ympäristöstään.
Kun seuraa tuota puuttuvaa kiintymystä ja mitä tutkimuksetkin osoittavat niin hyvien ja huonojen elintapojen vaikutukset välittyvät aina tavalla tai toisella geenien kautta. Ihmisen persoonallisuuteen vaikuttaa monta tekijää se ei ole yksin perimän tulos vaan myös ympäristö on suurena vaikuttajana. Mehän luomme olosuhteemme hyvinkin pitkälle perinnöllisyyden ohjaamina.
Perimä on mukana kaikessa se antaa esim toisille sisaruksista määrattyjä perimäherkkyyksiä. Tiedän joitakin sukuja joilla sama perimä juuri tuo kiintymyssuhdehäiriö ja toisilla sisarista sitä häiriötä ei ole. Uskon siihen että näissä on juuri tuo ympäristö ja perimäherkkyys käsikädessä sekä se, esim. isoäiti, mummu, äiti ja tytär kaikilla samankaltaiset kiintymyssuhedehäiriöt ollut jo pienestä lähtien. Myös tiedetään että he eivät ole kykeneviä antamaan lapselle sitä huolehtivaa turvallista tunnetta joka on kuin ravintoa tunteille.
Näillä jo aikuisilla ja jo vanhuksellakin edelleen huomattavaia häiriöitä jotka kukatahansa heidät tunteva voi tulkata kyseiseksi häiriöksi. Heistä kukaan ei ole saanut sitä kiintymyssuhdetta äitiinsä eikä heillä ole ollut lapsuuden aikana ketään muitakaan aikuisia henkilöitä joihin olisi voinut luoda kestävän kiintymyssuhteen.
Näiltä henkilöiltä on siis sulkeutunut se ovi muuhun tärkeään kehitykseen. Nykyään he kaikki käyvät psykologin kanssa keskustelemassa (ota huomioon myös tämä vanhuskin käy terapiassa toipuakseen ongelmistaan.)
He itsekkin sanovat sitä perimäksi ja heitä harmittaa että sitä ympäristön vaikutusta ei ole katkaistu aikaisemmin. Itse olivat kyvyttömiä sitä tekemään. Nyt heillä elää toivo että tämä huostaanotettu lapsi saisi mahdollisuuden uudenlaiseen elämään huolimatta että lapsi on jäänyt vaille kiintymissuhdetta silloin pienenä lapsena. Nyt korjaillaan kehityksen aukkoja isoin sekä pienin näkymättömin laastarein.
Eikä vieläkään nämä isomummu, mummu ja äiti osaa antaa sitä oikeanlaista luotettavaa huolehtivaa kiintymystä tätä lasta kohtaan. Kohtaamiset ovat sivulliseta jotenkin kylmänkalseat kun selän kääntää niin saa vaikutelman että ei ole ketään edes kohdannut. Toivovat avun saavan siinä erilaisessa ympäristössä missä lapsi nyt kasvaa ja kehittyy.
Eli se tietous niistä tunnepohjaisista tarpeista vanhemmilta lapselle perimästä se on kait vaikea antaa tietous vanhemmille. Siinä on niin monta osatekijää heidän elämänympäristössä olosuhteet ovat usein ongelmallisia. Kuten yllä mainitussa tapauksessa elämä on hyvin ongelmallinen.
Vuorovaikutuksen tarkkaileminen antaa toivonmukaan lisää aihetta paneutua ongelmaan ja tutkia sitä lisää joka mielestäni on lisääntynyt aika huomattavasti.
Tietous onko se sama kuin oppiminen ja ongelman mahdollinen korjaaminen niin että kiintymyssuhdehäiriöiltä vältyttäisiin.
Sanotaanhan alkoholismiakin perimäksi ja ei sekään tarvitse olla ongelma jos sen tietoisesti hallitsee ja korjaa elämäntilanteen joko heti tai alkoholisoitumisen jälkeen.
Kyse on vaan että kumpi elää terveempää ja tasapainoisempaa elämää.
Kyse ei ole kyllä mistään geneettisestä perimästä noissa kuvatuissa äidiltä tyttärelle -kuvioissa vaan ihan vaan totutusta sukupolvelta toiselle siirtyvästä käyttäytymismallista. Tytär toteuttaa samaa mitä äiti on toteuttanut omalta äidiltään opittuna ja koettuna tunnetasolla. Samaa köyhyyden ja kurjuuden siirtoa sukupolvelta toiselle meillä ihannoidaan myös materiaalisella puolella tyyliin "emme mekään saaneet nuoruudessamme ylellisyyksiä, pakkasessa hiihdettiin kouluun 10 km aamuin illoin". Tätähän se on ollut meidän kulttuurissa. Todella vaikea kuvitella, että jollain Theraplayn kaltaisella lyhytterapialla mitään muutosta tulee kansakunnantason traumoihin. Äitejen pitäisi tiedostaa, siitä se lähtee, eikä suinkaan pientä vauvaa terapoimalla, koska tällä jonkin sortin äitisuhde kuitenkin on ja pysyy biologiseen äitiin, huostaanotettunakin, ja se trauma ja trauman syy siis pysyy myös. Tämä on oma näkemykseni. En voi käsittää mitä rasvaaminen auttaa. Ainakaan pojat eivät voi sietää, että heitä rasvataan, edes aurinkovoiteella (kauhee tappelu rannalla siitä).
sen tarkoitus mistä on kysymys kun lasta öljyin ja rasvoin hivellään/hoidetaan
Myös tuo aurinkorasvan iholle levittäminen on muutakin kuin lapsesta huolehtimista se antaa myös luonnollisen ihon kosketuksen kun hellä huolehtiva äidin/isän tai jonkun muun turvallisen huolehtivan aikuisen käsi voitelee iholle suojaavan aurinkovoiteen. Vaike sitä enään ruveta rasvomaan kahdeksnvuotiasta se on jo usein menetetty.
Kyllä on tutkimuksia ja havaintoja että perimä on mukana kaikessa. Mutta mieti ja tee omia havaintojasi omassa ympäristössäsi.
Mutta sinun ei pidä olla ennakkoluuloinen.
tasolla, sitä voi hoitaa koko perhettä terapioimalla ja vaikka kädestä pitäen opettamalla ja neuvomalla.
Ja aivan sama juttu biologiselta pohjalta tulevalla oireilulla, ei huostaanotto ja sijoitus ole oikea, eikä edes tarpeellinen ratkaisu näihin ongelmiin.
tarpeen jos ei ole ongelmia jotka ovat siihen toimenpiteeseen velvoittavia.
vielä toistan että paneudu kirjallisuuteen ja ota selvää lapsenkehityksestä kohti aikuisuutta.
luulen että sinullekkin avautuu uusia ovia joiden takaa löydät itsellesi ehkä kasvun paikan vanhemmuudessasi. Varmaan olet huomannut että täällä vanhemmat antavat itselleen kasvumahdollisuuden eivätkä jämähdä paikalleen samaamatta ravinto vanhemmuuteensa.
ihan riittävästi riittävästi selvillä lapsen kehityspsykologiasta, eivät kasvatuskykyäni viranomaisetkaan ole kohdallani koskaan epäilleet. En ymmärrä, mistä haet perusteita, että minun pitäisi nyt äkkiä sinun mielestäsi kasvaa vanhemmuudessani :)
Onhan tuota ihan riittävästi kiintymyssuhdehäiriötä rummutettu huostaanoton syyksi yleensä tällä palstalla, joten toivoa sopii että asennekasvamista alkaisi löytyä tältäkin alueelta.
sijoitetuista lapsista on kiintymyssuhdehäiriö koska normaalia kiintymyssuhdetta ei ole päässyt muodostumaan biovanhemoien puutteellisen vanhemmuuden ja empatiakyvyn vuoksi T:Asiantuntija
käsittääkseni ihmiset ovat erilaisia.
sinäkin haluat miellyttää,(vaikka et myönnäkään.);)
sijoitetun lapsen tulevaisuus on sinusta kiinni!!
sinusta saa aika naiivin tukisukkahousupinnipääkalkkunan kuvan, kun kysyt tällä foorumilla sijoitetun lapsesi tulevaisuutta!!
sinulla on ilmeisesti kristallipallosi huurussa ja kenties myös orava muuntajassa....
Minusta pitäisi tarkastella asiaa siltäkin kannalta, että tiettyjen kokemusten jälkeen lapselle syntyy oikeus kiintymyssuhdehäiriöön. Se on hänen selviytymisstrategiansa siinä maailmassa, joka hänen ympärillään on ja häntä kohtelee. Siihen kuuluu biovanhemmat, sosiaalitantat ja sijaisvanhemmat ja kaikki muut sen lisäksi. Se on hänen maailmansa, jossa hänen pitää elää.
Silti tällä lapsella on mahdollisuus, hän voi katkaista häiriöketjun tietoisesti, omien lastensa kohdalla. Hiiteen itseoppineet "psykologit".
opiskeleville psykologeille ja eri asioihin perehtyville tulevat pohdittaviksi ja sitä kautta opinahjossa työstettäviksi...
Me saamme usein kuulla että ilman teidän kertomia havantoja ei tälläsaralla tapahtuisi mitään. Eli vanhemmat ovat siinä hyviä arjen toiminnoista ja ongelmista kerovia opinlähteitä.
Millä tavalla se kiintymyssuhdehäiriö auttaa lasta selviytymään.
Mitä meinaat sillä oikeudella kiintymyssuhdehäiriöön.
Miksi pitää elää jos se on hiukankin muutettavissa.
Minulle tuli mieleen, että lapsella on oikeus halutessaan olla sellainen kiintymyssuhteineen päivineen, mikä hänen elämänkokemuksensa on hänestä muokannut. Miksi hänen pitäisi "keinotekoisesti" saada luomaan kiintymyssuhde kun ei ole mitään varmuutta, että se todella kestää ja että hän ei taas kerran tule hylätyksi. Mielestäni lapsella on oikeus olla varautunut ihmissuhteissaan, tai vastaavasti hänellä on oikeus olla valmis lähtemään kenen tahansa matkaan, jos hän sellainen on. Onko nimittäin tutkittu, miten pikkulapsen kiintymyssuhdeterapia on vaikuttanut aikuisena, onko se kestänyt vai onko se pettänyt. Eikö lapsi kuitenkin parhaiten luo kiintymyssuhteen siihen ihmiseen, joka sen on ansainnut. En ole ollenkaan varma, että tätä voidaan hallinnollisella toimenpiteellä hoitaa, kun ihmisillä kohtaamisissa muutenkin kemiat toimivat yhteen tai eivät toimi, satunnaiskohtaamisissakin.
Suomalaisissa perheissä on paljon traumoja ja varsinkin niin, että äiti siirtää kiintymystraumansa tyttäreensä, josta näin tulee tunneköyhä äiti itsekin. Mitä auttaa näiden äitien vauvojen terapointi. Pitäisi yrittää terapoida niitä tunneköyhiä äitejä. Ja jokainen tunneköyhän äidin tytär, saadessaan omia lapsia, voi pysähtyä tämän kysymyksen eteen ja katkaista sukunsa naisten historian muuttamalla tietoisesti käytöstään. Siinä näen näiden ihmisten mahdollisuuden, en missään lyhytterapiassa. Minulle kun on muodostunut käsitys sijaisvanhempien kanssa annettavasta theraplaystä tai koppaterapiasta, että siinä yritetään vaan tehdä sijaisvanhemman elämä helpommaksi, lapsi on sivuseikka. Leikkiä, laulua, rasvausta ja hivelyä. Ällöttävää suorastaan.
??????
Suomessa kovasti vastustetaan mm. järjestettyjä avioliittoja, mutta samat tahot eivät vastusta vaan ajavat järjestettyä (sijais)vanhemmuutta. Ikäänkuin lapsella ei olisi oikeutta aitoihin tunteisiin siten kuin aikuisilla.
voi että sinä olet tyhmä.
Jos lapsella todetaan mielenterveydellinen häiriö tai sairaus, niin se tulee hoidattaa lääketieteellisesti, eikä uskomuksiin perustuvilla pilipaliterapioilla amatöörivoimin.
Mutta täällä näytetään tekevän diagnooseja omin päin. Ja aloittaja näyttää olevan hakoteillä, ei kasvatusalan ammattilainen ole suinkaan psykiatri joka tekee ne diagnoosit ja päättää hoidon, jossainhan vika on kun ei mitään muutosta ole tapahtunut.
vaikka epäilykset olisi kuinka vahvat.
Kyllä siihen tarvitaan oikea lääketieteellinen tutkimus. Usein se on tulokseltaan sama.
Koululaiselle on silloin mahdollisuus saada tukihenkilö mutta ei ilman diagnoosia.
Ei missään muualla vikaa kuin siinä kiintymyssuhdehäiriössä jota luultavasti tämä lapsi oireilee.
Ei kuule ne muutokset non vaan kädenkäänteessä onnistu.
Se on yleensä loppuelämän riesana vaikka avun saadessaan lapsi kyllä hiukan voi toimia paremmin kuin ilman minkäänlaista tukea ja ymmärtämystä.
Jos minuun viittaat että "täällä näyttää tekevän diagnoosia" niin siihen olen oikeutettu koska kokemus on niin monivuotinen tältä alalta että onnistuu kyllä hyvin jopa paremmin kuin juuri valmistuneelta lastenpsykologilta.
Lapsistahan on täällä kysymys eikö vaan.
Eikä psykologikaan tee diagnoosia, ei niistä loppujen lopuksi ole mihinkään, lapseni sai sentään suhteellisen rennon psykologin, entinen oli "tossu". Toivon todella että lapsesi saisi oikean laista apua ja uskon ja toivon että sinäkin saat. Minun omat lapset olivat "ammattilaisten" hoivissa, tulos on että toinen masentunut ja toinen ei päässyt noin puoleen vuoteen kouluun, ja kriisiosastolle loppujen lopuksi joutui. Mutta minä olin suurin häirikkö, lapset elivät kuin vankilassa ja kiusattiin, omiaan lellivät yms. hoitoäiti alkoi itkeen herkästi ja hoitoisä uhkaili lapsiani, kun käyttäytyvät niin niin rumasti ja sanovat vastaan, myös pimeän pelkoa hoidettiin lukitsemalla (pienenä oli) piemään varastoon yms. joten olen pahoillani jos tuntuu etten luota "ammattilaisiin". Mutta tuskin kaikki kuitenkaan noin käyttyätyvät ja aikuisten kuitenkin pitää kestää lapsilta vastaan räkyttämistä ilman itkua ja toisen uhkailuja. Sitä paitsi vanhempi lapsi pelkäsi siellä, kun kiersivät ympyrää ja valittivat etteivät jaksa, en vaan voi ottaa syitä itseeni. Mutta voimia teille, sinulle ja lapselle.
on oikeus lapsuuteen.
huostaan kiintymyssuhdehäiriöiden vuoksi?
lapselleen toivoisi. Todellisuusessa kyllä näinkin käy koska ei tuo kiintymyssuhdehäiriö ole niin yksipuolinen juttu. Ei se vika ole lapsessa sinällään vaan siinä elämäntilanteessa jossa lapsi elää on varmasti aina jotakin muutakin häiriötä joka sen puutteen saa aikaan/on saanut aikaan.
Lasta on ajateltava ja jo lastensuojelulainkin mukaan on lapsi otettava huostaan jos olosuhteet ja se tunneravinnon saanti on selvästi puutteellinen ja ei korjattavissa omien vanhempien huostassa. Eikä ole kyse terapiasta kun lasta hoidetaan biokodissa tai sijaiskodissa.
Tiedätkö yleensä miten lapsi käyttäytyy kun on tuo kyseinen kiintymyssuhdehäiriö.
Oletko valmi uhraamaan lapsen elämän sillä että ei lasta saisi ottaa huostaan jossa toivonmukaan saa ymmärtävän ja auttavan tuen kasvatuksessa.
Vanhemmat voivat vaikuttaa myös sijaisvanhempien valinnassa ja hyväksymisessä. Näin ainakin meillä on tapahtunut joka kerta. Eikä mekään olla otettu huostaan lsata joka ei tunnu meille sopivalta. Lapsen vanhemmat tulevat sitten siinä sivussa ja ovat tärkeitä lapselle ja meille sijaisvanhemmille. Valitettavan usein biovanhempien ongelmat heijastavat sitten liian voimakkasti koko toimenkuvaan.
Perhe johon lapsi sijoitetaan ei tarvitse olla ammattilais sijaisvanhempia. Mutta sijoittavankunnan on huolehdittava että sijaisvanhemmat saavat tarvittavaa koulutusta ja työohjausta sekä myös terapiaa lapselle ja sijaisvanhemmille. Mieluummin jo ennen lapsen sijoitusta.
ja on aivan väärin sijoittaa lapsi pelkästään sen takia.
Eri juttu, jos ko. häiriö johtuu ihan todellisesta lapsen hoidotta jättämisestä.
Mutta kun siihen on niin paljon muitakin vaihtoehtoja kuin hoitotta jättäminen. Voi, voi... Ja lapsen parasta ajattelen minäkin ja ihan ammattikasvattajan näkökulmasta vieläpä.
ja yksinkertainen syy ole että lapsi hoidotta jätetty. On kyllä kysymys muista syistä silloin kun lapsi saa vakavan kiintymyssuhdehäiriön. Lapsi on ehkä hoidettu hyvin ulkoisesti nähden.
Ongelma onkin sitten siinä miten tuo tunnepuoli hoidetaan siinä se salakavala ongelma onkin.
Tuo ongelma on vaikea selittää näin lyhyesti, joten jääkööt kirjallisuuden hyödyntämiseen.
Mutta tiedätkö miten kiintymyssuhdehäiriöinen lapsi toimii ja oireilee. Entä tiedätkö heidän vanhempiensa käyttäytymisen pientälasta kohtaan.
Kuinka voit sanoa että on väärin sijoittaa lapsi... Perustele paremmin mielipiteesi näe se ongelmana... kun lapsi oireilee...
Lastenhoitoalan ammattilainen joka on työssä ongelma lasten parissa kyllä kokee asian toisin kuin ymmärrän sinu näkökantasi perusteella tekemiesi perustelut.
Turhaa voivotelle...
teoreettisen kiintymyssuhdehäiriön pohdinnan ja
siihen liityvän diagnosoinnin perusteella,
niin kyllä nyt todellakin mopo on karannut ja pahasti yhteiskunnan käsistä ja
lasten suojelusta!
Mistä tämä diagnosointi lapsiperheissä lähtee
ja saa alkunsa, jos ei ole kysymys lapsen nälästä jne.
Kuka tai mikä taho eli kuka viranomainen näitä kiintymyssuhdehäiriö diagnnooseja lapselle ja perheelle tekee?
Millaisia "vaikeusasteita" tähän kiintymyssuhdehäiriöön liittyy ja johtavatko kaikki jo vähäisetkin "oireet" lapsen huostaanottoon.
Jos lapsi on ollut päivähoidossa, keneen tämä kiintymyssyhdehäiriö on syntynyt?
Tai jos kotona on ollut lastenhoitaja, kodinhoitaja, kuka silloin on lapselle ko. häiriön aiheuttanut?
Ai, että lapsi voi olla
hoidettu, huollettu, syötetty, pesty, puettu
ja siltikin lapsella on niinkin vakava HÄIRIÖ kuin KIINTYMYSSUHDEHÄIRIÖ........
No, eipäs sitten muuta kuin
tehdäänpäs lapselle HUOSTAANOTTO!
Et todella tied mistä on kysymys lun puhutaan kiintymyssuhdehäiriöstä. Se on erittäin vakava ja vikea ongelma.
huostaanottokriteereihin; sehän aiheuttaa syrjäytymistä jo lapsen ensi metreillä opintiellä?
Muistakaa;
lapsen terveys ja kehitys .........
Kaikenlainen puute varhaisessa vuorovaikutuksessa vaikuttaa lapseen vaikka läpi elämän riippumatta sijaisperheestä. Lapsen tilanne olisi paljon pahempi jos hän olisi jäänyt aikoinaan omaan perheeseen. Sillä, että hänet on huostaanotettu on korjattu paljon mutta kaikkea tämä ei kuitenkaan korjaa.
Lapselle voidaan aiheuttaa paljon pahaa ensimmäisten kuukausien aikana joiden vaikutus näkyy loppu elämän.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000017089878
tuon sinun uhoamasi "koppaterapia" et taida olla asiasta prillä ollenkaan.
Onko sinulla edes omia lapsia että voisit edes kuvitella mit pieni vauva/lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoisesti...
Koppaterapia on sijaisvanhempien slangia ja tarkoittaa theraplaytä, mikäli olen oikein ymmärtänyt.
Koppaterapia on ihan oma terapiamuotonsa, jota käytetään mm. SOS-lapsikylissä.
Theraplay on sitten taas toinen terapiamuoto, jonka on suomeen tuonut lastenpsykiatri Jukka Mäkelä ja sitä annetaan lastenklinikalla Helsingissä, tähän terapiaan osallistui ns. pilottiryhmänä myöskin lapsia, jotka oli sijoitettu SOS-lapsikyliin.
Molemmissa terapiamuodoissa pyritään tavoittamaan "liskoaivotaso" l. hyvin varhainen vauvan kehitysvaihe, jossa ruoka, katsekontakti ja ihon tuntoaistimukset tuottavat mielihyvää ja lapsi saa olla täydellisesti aikuisen hoivattavana.
Terapiassa pyritään luomaan lapsen aivoihin korvaavia muistijälkiä heidän mahdollisesti kokemiensa nälän, puuttuvan katsekontaktin ja kivun sijaan. Paljon muutakin näihin terapioihin liittyy, mutta nämä nyt tulivat ensin mieleen.
Koppaterapiasta palstan sijaisäitejen informointia tässä ketjussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000016696362
Täytyy sanoa, että asiantuntevissa käsissä huostaanotettujen lasten "terapointi" ja sielun sorkkiminen.