Olemme toimineet noin 6 vuotta sijaisvanhempina kahdelle lapselle. Meillä on kaikkiaan 3 lasta, vanhin on biologisesti oma.
Elämme hyvin pitkälti kuin mikä tahansa perhe, hoidamme lapsiin liittyvät koulu yms. asiat itsenäisesti, tapaamiset bioäidin ja sosiaalityöntekijöiden kanssa tapahtuvat sen verran harvakseltaan, että välillä suorastaan unohdan tämän tällä palstalla niin kovin paljon keskustelua herättäneen biologian. Emme yleensä esittele lapsiamme syntymätilanteiden mukaan vaan osana perhettämme. Vain terveydenhuollon kanssa asia tulee esille.
Kun bioäidillä ei ole tässä meidän tapauksessamme mahdollisuutta tavata lapsia kovin usein, on mielestäni lasten etu, että me "sijaiset" huolehdimme vanhemmuutta, hoivaa ja turvaa lapsille 100%. Bioäiti ja sosiaalityöntekijät ovat tälle elämäntavalle (en voi nimittää tätä työksi) antaneet siunauksensa ja lapset sen kiintymyksellään vahvistavat.
Vuosia sitten, varovaisina ihmisinä mietimme pitkään sijaisvanhemmaksi ryhtymistä. Rohkaistuimme kuitenkin mukaan ja päivääkään en ole ratkaisua katunut. Vaikka aina lasten kanssa tulee yhtä ja toista eikä aina ole helppoa, kovista lähtökohdistaan tervehtyneet, kiintyneet ja kehittyneet lapset ovat ihanin kiitos ja ilon aihe. Viimeksi tänään pienimmäinen vannotti minua "Ethän sitten ikinä jätä minua!" Epävarmuus pysyy lapsessa sitkeästi vuosia...
En ole koskaan jättänyt, enkä jätä vastakaan. Tämä vanhemmuus pysyy, vaikka biologia toista kertoo. Lapset tietävät kyllä hyvin, kenen masusta ovat tuleet.
Olen seurannut tämän palstan kirjoittelua viikon verran ja täytyy myöntää, että jos olisin tällaisia juttuja lukenut itse miettiessäni sijaisvanhemmaksi lähtemistä, en ehkä olisi lähtenyt. Keskustelupalsta on varmaan avattu alunperin toiveena saada mukaan uusia sijaisvanhempia eikä pelästyttää sitä harkitsevia.
Te, joille asia on akuutti, kääntykää suoraan perhehoitoliiton ja sen tukihenkilöiden puoleen kysymyksinenne, saatte oikeaa ja käytännönläheistä tietoa.
Mietinpä vaan, että millainenhan keskusteluilmapiiri esim Ruotsissa on sijaisvanhemmuuden asioista, kun siellä perhesijoitusten osuus on lähes kaksinkertainen? Sijaisvanhempi ei tarvitse sädekehää mutta ei myöskään haukkuja, jos hän todella on sydämellä ja oikealla asenteella liikkeellä. Näillä palkkioilla rikastu ja ns. muista eduista ei juuri voi puhua. Jos joku kahdehtii tätä juttua, tervetuloa mukaan! Kannatan myös sukulaissijoituksia, joten kaikki te, joilla on mahdollisesti tulossa huostaanotto suvussa, ottakaapa vastuuta asiasta nyt, kun vielä voitte vaikuttaa. Jälkikäteen on turha harmitella!
Kaikki 3 lastamme ovat meillä lainassa kasvamassa elämää ja aikuisuutta varten ja odotan, että heistä kaikista kasvaa asiansa hoitavia ja omillaan toimeentulevia ihmisiä. Panostamme heihin täysillä, mutta myös odotamme heidän ottavan vastuuta toisistaan, koulusta ja yhteisestä kodistamme.
Kuin loppuhuipennukseksi jutulleni kuopus toi minulle pienen lahjan: Kirjanmerkki eli kapea paperisuikale täynnä korostuskynällä tehtyjä sydämiä. Lapsi osaa rakastaa biologiasta huolimatta, toivottavasti myös me aikuiset!
Hyvää kesää ja lämmintä rakastavaa mieltä kaikille lukijoille!
Elämme hyvin pitkälti kuin mikä tahansa perhe, hoidamme lapsiin liittyvät koulu yms. asiat itsenäisesti, tapaamiset bioäidin ja sosiaalityöntekijöiden kanssa tapahtuvat sen verran harvakseltaan, että välillä suorastaan unohdan tämän tällä palstalla niin kovin paljon keskustelua herättäneen biologian. Emme yleensä esittele lapsiamme syntymätilanteiden mukaan vaan osana perhettämme. Vain terveydenhuollon kanssa asia tulee esille.
Kun bioäidillä ei ole tässä meidän tapauksessamme mahdollisuutta tavata lapsia kovin usein, on mielestäni lasten etu, että me "sijaiset" huolehdimme vanhemmuutta, hoivaa ja turvaa lapsille 100%. Bioäiti ja sosiaalityöntekijät ovat tälle elämäntavalle (en voi nimittää tätä työksi) antaneet siunauksensa ja lapset sen kiintymyksellään vahvistavat.
Vuosia sitten, varovaisina ihmisinä mietimme pitkään sijaisvanhemmaksi ryhtymistä. Rohkaistuimme kuitenkin mukaan ja päivääkään en ole ratkaisua katunut. Vaikka aina lasten kanssa tulee yhtä ja toista eikä aina ole helppoa, kovista lähtökohdistaan tervehtyneet, kiintyneet ja kehittyneet lapset ovat ihanin kiitos ja ilon aihe. Viimeksi tänään pienimmäinen vannotti minua "Ethän sitten ikinä jätä minua!" Epävarmuus pysyy lapsessa sitkeästi vuosia...
En ole koskaan jättänyt, enkä jätä vastakaan. Tämä vanhemmuus pysyy, vaikka biologia toista kertoo. Lapset tietävät kyllä hyvin, kenen masusta ovat tuleet.
Olen seurannut tämän palstan kirjoittelua viikon verran ja täytyy myöntää, että jos olisin tällaisia juttuja lukenut itse miettiessäni sijaisvanhemmaksi lähtemistä, en ehkä olisi lähtenyt. Keskustelupalsta on varmaan avattu alunperin toiveena saada mukaan uusia sijaisvanhempia eikä pelästyttää sitä harkitsevia.
Te, joille asia on akuutti, kääntykää suoraan perhehoitoliiton ja sen tukihenkilöiden puoleen kysymyksinenne, saatte oikeaa ja käytännönläheistä tietoa.
Mietinpä vaan, että millainenhan keskusteluilmapiiri esim Ruotsissa on sijaisvanhemmuuden asioista, kun siellä perhesijoitusten osuus on lähes kaksinkertainen? Sijaisvanhempi ei tarvitse sädekehää mutta ei myöskään haukkuja, jos hän todella on sydämellä ja oikealla asenteella liikkeellä. Näillä palkkioilla rikastu ja ns. muista eduista ei juuri voi puhua. Jos joku kahdehtii tätä juttua, tervetuloa mukaan! Kannatan myös sukulaissijoituksia, joten kaikki te, joilla on mahdollisesti tulossa huostaanotto suvussa, ottakaapa vastuuta asiasta nyt, kun vielä voitte vaikuttaa. Jälkikäteen on turha harmitella!
Kaikki 3 lastamme ovat meillä lainassa kasvamassa elämää ja aikuisuutta varten ja odotan, että heistä kaikista kasvaa asiansa hoitavia ja omillaan toimeentulevia ihmisiä. Panostamme heihin täysillä, mutta myös odotamme heidän ottavan vastuuta toisistaan, koulusta ja yhteisestä kodistamme.
Kuin loppuhuipennukseksi jutulleni kuopus toi minulle pienen lahjan: Kirjanmerkki eli kapea paperisuikale täynnä korostuskynällä tehtyjä sydämiä. Lapsi osaa rakastaa biologiasta huolimatta, toivottavasti myös me aikuiset!
Hyvää kesää ja lämmintä rakastavaa mieltä kaikille lukijoille!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei!
Oli todella ihan lukea tuollaista kirjoitusta kun tällä ja yleensä keskustelupalstoilla on vain ns. ongelma tarinoita tai vahvoja mielipiteitä asioista, joista ei välttämättä edes ole tietoa oikeasti.
Minä olen mielessäni ajatellut sijaisperheeksi ryhtymistä, olen puhunut miehellenikin, mutta hän ei ole vielä ajatukseen lämmennyt, mutta todella kun lukee kaikkia kirjoituksia alkaa pelottamaan ja tuntuu, että se on niin monimutkaista, että kannatteeko harkita ajatusta pidemmälle.
Olisi ihana antaa pienelle vauvalle koti, jonka vanhemmat eivät hänestä kykene huolehtimaan, mutta toisaalta pelottaa ihan kamalasti, että menettää lapsen jossain vaiheessa eli lapsi palaa biologiseen perheeseen takaisin.
Itse olen lapseton ja sellaisena myös pysyn jos en keksi jotain keinoa lapsettomuuden hoitoon. Itse en lapsia voi synnyttää :(( Voisko sijaisvanhemmaksi ryhtyminen olla sellainen? Kerran kysyin asiaa ja minut haukuttiin täysin idiootiksi ja sydämmettömäksi ja varmaan haukutaan nytkin.
Kutsuuko lapset teitä isäksi ja äitiksi vai nimellä? Onko lapset jotenkin enemmän kiintyneet teihin, koska tietävät taustansa? Minkä ikäisenä lapset saitte ja onko he sisaruksia?
Se vain kuulostaa todella epäreilulta, että jos lapsen saa alle 10 kk ei voi pitää ns. äitiyslomaa tai mitään muutakaan lomaa ja miten pienen vauvan raskii vielä hoitoon minnekkään? Onko sinulla jotain hyvää keino tähän asiaan? Ja kun töihin tulee sijaisena kutsu on mentävä, jos meinaa töitä tehdä.
Hyvää jatkoa sinulle ja voimia "työssäsi"! Teet arvokasta työtä!!!
kanssa, siitä miten kauan sinun pitää olla kotona kun otat vastaan pienen lapsen. Se on kunta joka sinulle maksaa palkkion ja sen työstä poisoloajan palkan.
Ei ole järkevää ottaa pientä lasta sijoitukseen ja heti mennä töihin sehän on aivan väärä ajatus koska pieni lapsi tarvitsee paljon aikaa ja huolehtimista kiintyäkseen uusiin vanhempiin sillä te olette ne jotka antavat sen jokapäiväisen turvan, rakkauden jne. Kannustan teitä ryhtymään sijaisvanhemmiksi. Teitä tarvitaan ja jokainen hetki lapsen elämässä on tärkeää oli se vuosi tai 18 vuotta.
Näin meistä tuli äiti ja isä kolmelle lapselle:
Miehen kotona oli ollut "kesälapsia" ja suvussa sijaiskotilapsia. Me päätimme alkaa ensin tukiperheeksi ja kävimme pride-valmennuksen.
Parin vuoden mietinnän jälkeen ilmoittauduimme sijaisperheeksi. Tälle pohdinnalle kannattaa antaa aikaa ja myös puolison on oltava kypsä ratkaisuun. Päätökseemme vaikutti myös se, että lapsettomuushoidoista huolimatta emme saaneet toista lasta. Meillä oli tilaa, aikaa ja vankka parisuhde, voisimme antaa huostaanotetulle lapselle kodin, jos kelpaamme.
Saimme yllättäen kerralla kaksi lasta, alle vuoden ja vähän yli 2 v sisarukset. Vanhempi alkoi nimittää minua äidiksi ensimmäisenä iltana ilman, että olin antanut hänelle siitä mitään esimerkkiä. Eikö lapsellekin ole parempi, että "äiti ja isi" hoitavat ja huolehtivat hänestä päivittäin eivätkä käy vain kerran kuussa?
Olin lasten kanssa kotona pari vuotta, minkä jälkeen lähdin töihin puolipäiväisesti. Panostan mieluummin kotiin kuin työelämään, enkä halua enää millään lähteä kokopäivätöihin. Lapset ovat tärkeämpiä, heissä on tulevaisuus.
Jos sinä ja puolisosi päätätte, että tämä on teidän juttu, ottakaa "riski" ja lähtekää mukaan.
Mahdollinen ero lapsesta olisi raastavaa, mutta olisitte kuitenkin monta ihanaa ja rakasta kokemusta rikkaampia. Tässä vähän samalla tajuamme, miltä biologisistä vanhemmista varmasti tuntuu!
Huostaanottotarinoita ja sen jälkeisiä elämäntilanteitakin on kovin monenlaisia, kuten täällä olemme saaneet lukea. Kaikki täällä esiin tulleet ongelmat, ristiriidat ja hankaluudet eivät tietenkään osu yhteen perheeseen.
Ulkopuolista arvostelua en ole kohdannut arkielämässä, sen vuoksi tämä nimimerkkien suojassa tapahtuva sijaisvanhemmuuden mollaaminen on harmillista uusia vanhempia ajatellen. Emme ole ihmisiä kummempia, mutta useimmilla varmasti on sydän paikallaan. Niin sinullakin!
Ne jotka täällä eniten sijaisvanhemmuutta arvostelevat, tulkaapa mukaan. Voi olla, että mielipiteenne ovat vuoden päästä hieman muuttuneet?
Hei!
Tämä todellakin kiinnostaa minua, mutta mieheni ei ole lämmennyt ainakaan vielä asialle ja enhän toki ryhdy mihinkään, jos hän ei siihen ole valmis. Mieheni sana merkitsee minulle todella paljon ja en halua häntä vetää sellaiseen matkaan mihin hän ei ole valmis.
Se, että olet voinut olla töistä pois noinkin kauan, ei ehkä minulla ole mahdollista, olen ns. sijainen ja mentävä kun soitetaan, nykypäivää :=) tai sitten ajattelen niin monimutkaisesti tämän asian.
Mutta jos ryhdymme tähän kaikki asiat varmasti loksahtaa paikallee kuten niiden pitääkin ja se jää nähtäväksi.
Minä vain toivoisin niin kamalasti, että minusta tulisi jollekkin lapselle äiti ja voisin koettaa kasvattaa hänestä yhteiskuntakelpoisen ja kunnollisen ihmisen. Omin voimin tämä ei onnistu, eli muuta keinot on otettava avuksi.
Hyvää kesän jatkoa sinulle ja perheellesi!
Kiitos sinulle ihanasta kirjoituksesta! Olen tätä palstaa seurannut jonkun aikaa ja aina sijaisvanhemmudesta annetaan hirveä kuva. Kaikinpuolin. Todella mukavaa, että joku kertoo vähän muutakin!
Suoraan sanoen epäilytti jo itseänikin, että ryhdymmekö tähän puuhaan ollenkaan.
Olemme Priden käyneet tänä vuonna ja nyt odotellaan.
Varmasti kaikki menee hyvin ja uudet vanhemmat ja lahjalapsi löytävät yhteisen sävelen nopeasti!
Yllätyksiähän aina voi tulla, mutta niin voi tulla biologisessa äitiydessäkin.
Jos uskonpuute yllättää tai ongelmia ilmenee, kysy neuvoja toisilta sijaisvanhemmilta, sosialityöntekijöiltä tai sijoittavalta organisaatiolta. Pride on hyvä taustatuki ja siellä olette tutustuneet toisiin pariskuntiin.
Myös tukihenkilöitä löytyy puhelinneuvontaan.
Sijaisvanhempana oleminen ei ole niin hirveää kuin näitä juttuja lukiessa voisi kuvitella.
Parasta sijaisvanhemmuudessa on tunne siitä, että voi antaa vaikka yhdelle lapselle mahdollisuuden tavalliseen perhe-elämään, jos se jostain syystä on mahdotonta alkuperäisessä kodissa. Tämä viimeinen lause on sijaisisän kommentti ja olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä.
Tässä on kyse auttamisesta! Onnea teille!!
os uskonpuute yllättää tai ongelmia ilmenee, kysy neuvoja toisilta sijaisvanhemmilta, sosialityöntekijöiltä tai sijoittavalta organisaatiolta. Pride on hyvä taustatuki ja siellä olette tutustuneet toisiin pariskuntiin.
Myös tukihenkilöitä löytyy puhelinneuvontaan.
SILLOIN, KUN KASVAT AIKUISEKSI, NIIN PÄRJÄÄT OMILLASI, ETKÄ TARVITSE JATKUVASTI JONKUN TUKISUKKAHOUSUSOSIAALITANTAN APUA.
MISSÄ VITUN KAIVOSSA TE ASUTTE???
itse olen pakkohuostaanotettu ja asunut sijaisperheessä. meitä oli useampi lapsi ja olimme nähneet aika pahoja asioita pienenä.
sijaisvanhempamme painottivat meille aina, ettemme ole oikea perhe ja jokaisen pienen riidan tullessa sanoivat laittavansa meidät takaisin lastenkotiin. se sattui ja sattuu yhä. bilogiset vanhempani eivät ole todellakaan aikuisia kenen puoleen kääntyä kun on paha olla, muttei sellaisia ole sijaisvanhempanikaan tai entiset sellaiset.
kaikki yheteydenpito lakkasi kun täytin 18, nykyään ei soitella juuri ollenkaan. ellen minä satu soittamaan heille. tuntuu todella kurjalta että vietti yli kymmenen vuotta paikassa jota ei voi sanoa edes kodiksi, vaikka itse niin haluaisi.
sijaisvanhempani olivat kyllä mukavia ihmisiä ja heillä oli turvassa, muttei koskaan sanottu että rakastetaan tai välitetään. syvälle on iskostunut lause että me emme ole oikea perhe.
suurin unelmani onkin jonain päivänä saada oikea perhe oman rakkaani kanssa.
en perusta mitään suhdetta mihinkään pieneen asiaan, vaan haluan jotain todellista.
onneksi olen löytänyt ihmisen jota todella rakastan ja kenen kanssa on hyvä olla.
en vielä, mutta ehkä 10 vuoden päästä voin sanoa saaneeni oikean perheen ja lapset joista aion pitää hyvää huolta. ja rakastaa, myös näyttää ja sanoa sen.
se on kaikista tärkeintä!
sinulla on! Itse olemme ryhtymässä sijaisvanhemmiksi ja ensimmäinen lähtökohta on se, että lasta rakastetaan kuin omaamme ja kotimme on hänen kotinsa niin kauan kuin hän haluaa ( siis vaikka hän palaisi bio-vanhempien luo, haluamme hänen tietävän että välitämme ja hän on sitten aikuisenakin tervetullut! ).
Näillä lähtökohdilla olemme lähtemässä sijaisvanhemmuuteen.
mutta ei ole aina ollenkaan niin helppoa toteuttaa koska historiassa on aina kaksi puolta.
Miten voit rakastaa jos et saa siihen lupaa. Kaikilla ei ole sitä ymmärtämystä että ihmisen tunnemaailmaan mahtuu paljon erilaisia tunteita ja rakkaudella ei ole rajoja.