Irmeli oli ostanut kämpän Punavuoresta Elmerinkujalta.
Kaupat oli tehty hyvässä hengessä kaikkien asianomaisten kesken. Arkkitehti oli suunnitellut asunnon kokonaan uusiksi, joten sen piti olla siinä mielessä todella “uniikki” yksilö.
Mutta kuinkas kävikään; Irmeli ei ensinkään kyennyt lihavaa kankkuaan kääntämään niin edulliseen positioon, että tarpeiden tekeminen olisi luonnistunut normaaliin jouhevaan tapaan. Ihmeellisessä vänkkyrässä hänen oli kuroteltava vessapaperitelineen suuntaan saadakseen materiaalia puhdistautumiseen. Mutta miten kävikään? Teline oli sijoitettu niin epäedulliseen etäisyyteen, ettei Irmelillä ollut mitään mahdollisuuksia saada paperia takapuolensa ulottuviin kellahtamatta ensin hirveän ähkäisyn säestämänä naurettavan lapsellisesti laatoitetulle lattialle. Muutaman kellahduksen ja mustelman jälkeen Irmeli oli kypsä keittämään ensimmäiset sumpit sisäänmuuton jälkeen. Mutta missä oli tiskipöytä?
Parvekkeella!! Vesipiste oli parvekkeen kaiteeseen upotettuna, jolloin ei voinut uneksiakaan normaalista miellyttävästä kahvinkeittotuokiosta. Mitä teki Irmeli? Hän repi joka helvetin putken takaisin sisätiloihin, juuri sinne keittiönurkkaukseen, jonne jokainen järkevä henkilö ne muutoinkin olisi sijoittanut. Muutamasta ikävästä lattiaan syntyneestä railosta huolimatta sitkas Irmeli sai bitumit itselleen sisätiloissa pöräytettyä jokseenkin kunnialla. Olohuoneeseen mennessään kupposta nauttimaan, huomasi hän tilan olevan merkillisen ahtaanoloinen. Tunkiessaan itseään olohuoneen puolelle, oli kummallinen tunne tuntea kylmät seinät kyljissään hänen ponnistellessaan rintamasuuntaa tulitikkuaskin kokoista ikkunaa kohden, johon servetti oli ripustettu verhoksi auringon liiallista hyökkäystä vastaan.. Muutaman pontevan kiertoliikeen voimalla hän vihdoin sai käännettyä itsensä kohden laskeutuvaa aurinkoa. Kahvikupposen jälkeen, ihme kyllä, häntä ramaisi niin, että oli viisainta suunnata kohti makuualkovia.
Sen oviaukko pian löytyikin, lattianrajasta,. Oli arkkitehti osannut piirtää juuri ja juuri Irmelin mentävän aukon alkoviin. Siinä makuualkoviin pyristellessään hän tunsi suurta mielihyvää lahonneen yläkarmin tikkujen kutittaessa selkäpiissään. Voi tätä uuden asunnon hurmaa! Vihdoin selvittyään tarkoin mitoitetusta aukotuksesta, avautui hänen peräaukkonsa autuaaseen purkautumistilaan, ja voi tuota väriseväin sierainten eleganssia, kun Irmeli veti henkeen kaiken mahdollisen materiaalin, mikä ei ehtinyt “oviaukosta” karata. Siihen, ja näihin hajuihin Irmeli, polvet koukussa, tilan tarkasta mitoituksesta johtuen , autuaasti nukahti.
Kaupat oli tehty hyvässä hengessä kaikkien asianomaisten kesken. Arkkitehti oli suunnitellut asunnon kokonaan uusiksi, joten sen piti olla siinä mielessä todella “uniikki” yksilö.
Mutta kuinkas kävikään; Irmeli ei ensinkään kyennyt lihavaa kankkuaan kääntämään niin edulliseen positioon, että tarpeiden tekeminen olisi luonnistunut normaaliin jouhevaan tapaan. Ihmeellisessä vänkkyrässä hänen oli kuroteltava vessapaperitelineen suuntaan saadakseen materiaalia puhdistautumiseen. Mutta miten kävikään? Teline oli sijoitettu niin epäedulliseen etäisyyteen, ettei Irmelillä ollut mitään mahdollisuuksia saada paperia takapuolensa ulottuviin kellahtamatta ensin hirveän ähkäisyn säestämänä naurettavan lapsellisesti laatoitetulle lattialle. Muutaman kellahduksen ja mustelman jälkeen Irmeli oli kypsä keittämään ensimmäiset sumpit sisäänmuuton jälkeen. Mutta missä oli tiskipöytä?
Parvekkeella!! Vesipiste oli parvekkeen kaiteeseen upotettuna, jolloin ei voinut uneksiakaan normaalista miellyttävästä kahvinkeittotuokiosta. Mitä teki Irmeli? Hän repi joka helvetin putken takaisin sisätiloihin, juuri sinne keittiönurkkaukseen, jonne jokainen järkevä henkilö ne muutoinkin olisi sijoittanut. Muutamasta ikävästä lattiaan syntyneestä railosta huolimatta sitkas Irmeli sai bitumit itselleen sisätiloissa pöräytettyä jokseenkin kunnialla. Olohuoneeseen mennessään kupposta nauttimaan, huomasi hän tilan olevan merkillisen ahtaanoloinen. Tunkiessaan itseään olohuoneen puolelle, oli kummallinen tunne tuntea kylmät seinät kyljissään hänen ponnistellessaan rintamasuuntaa tulitikkuaskin kokoista ikkunaa kohden, johon servetti oli ripustettu verhoksi auringon liiallista hyökkäystä vastaan.. Muutaman pontevan kiertoliikeen voimalla hän vihdoin sai käännettyä itsensä kohden laskeutuvaa aurinkoa. Kahvikupposen jälkeen, ihme kyllä, häntä ramaisi niin, että oli viisainta suunnata kohti makuualkovia.
Sen oviaukko pian löytyikin, lattianrajasta,. Oli arkkitehti osannut piirtää juuri ja juuri Irmelin mentävän aukon alkoviin. Siinä makuualkoviin pyristellessään hän tunsi suurta mielihyvää lahonneen yläkarmin tikkujen kutittaessa selkäpiissään. Voi tätä uuden asunnon hurmaa! Vihdoin selvittyään tarkoin mitoitetusta aukotuksesta, avautui hänen peräaukkonsa autuaaseen purkautumistilaan, ja voi tuota väriseväin sierainten eleganssia, kun Irmeli veti henkeen kaiken mahdollisen materiaalin, mikä ei ehtinyt “oviaukosta” karata. Siihen, ja näihin hajuihin Irmeli, polvet koukussa, tilan tarkasta mitoituksesta johtuen , autuaasti nukahti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juttusi oli silkkaa roskaa, mutta tarkentaisin ettei Rööperissä ei ole Elmerinkujaa.
Juttu oli siis siltäkin osin roskaa.
Mutta mikäpä siinä. Kaikkea tarvitaan...
tietäis vaan mihin.
Jaa. Tässäpä kerrassaan voimallinen ote bressovilaiseen mielenmaisemaan, jonka yksi vankimmista kulmakivistä on herkästi aistittava polveilevuus mielen ja tilan eri kerroksissa. Lähimmät tunnistettavat kaiut viittaavat ilmiselvästi stahanovilaiseen tabulatuuriin sen alkuperäisimmässä konsentraatiossa, enkä nyt voinut välttyä siltäkään ajatukselta, että syvin ajatus oli jätetty leijumaan ikäänkuin hämärretyn hallusinaation alimpiin kerroksiin, jotka viipeenomaisesti tullevat pulpahtamaan askiloituneina peilikuvina todellisuuden pintahetteikköön, saattaen aiheuttaa ensin varsin pienen oivallusten sarjan, päätyen lopulta hurjaan ja fashinoivaan ymmärrykseen kaiken olevaisuudesta. Näennäinen kepeys ja houreisuus on tässä valjastettu mitä suurimman viisauden henkeväksi juoksupojaksi, jolle mikään ei ole mahdotonta ja joka ehtii joka paikkaan, vähintäänkin puoli tuntia myöhässä.
siis todellista arkkitehtuuria.Taito sanoa yksinkertaiset asiat monimutkaisesti ja värikkäästi.
Sinun kannattaisi paneutua enempi kirjallisiin harrastuksiin.