Kuljen tätä syrjäistä katua kotiin,
kuuntelen matkalla askeliani.
Hiekan rasahdukset asfalttia vasten
aivan kuin ne haluaisivat kertoa minulle jotain.
Jokainen askel kaikuu korvissani
samalla kun hymyilen vastaantulijalle, vanhukselle.
Tuskin se edes muistaa minua tovin kuluttua,
kuuli vain askelteni tahdin.
Yksinäiset askeleeni johtavat kotiovelleni,
omaan valtakuntaani jossa olen turvassa.
Suljen tajuntani ulkomaailmalta,
tuudittaudun omaan lämpööni ja kuuntelen
hengitykseni ääntä, omistaudun itselleni.
Kukaan ei tunne minua,
olen yhtä ainoastaan itseni kanssa,
suljen silmäni
ja herään aamulla taas täydelliseen päivään.
kuuntelen matkalla askeliani.
Hiekan rasahdukset asfalttia vasten
aivan kuin ne haluaisivat kertoa minulle jotain.
Jokainen askel kaikuu korvissani
samalla kun hymyilen vastaantulijalle, vanhukselle.
Tuskin se edes muistaa minua tovin kuluttua,
kuuli vain askelteni tahdin.
Yksinäiset askeleeni johtavat kotiovelleni,
omaan valtakuntaani jossa olen turvassa.
Suljen tajuntani ulkomaailmalta,
tuudittaudun omaan lämpööni ja kuuntelen
hengitykseni ääntä, omistaudun itselleni.
Kukaan ei tunne minua,
olen yhtä ainoastaan itseni kanssa,
suljen silmäni
ja herään aamulla taas täydelliseen päivään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jotain mielenkiintoista tuossa runossa kyllä on, minun piti lukea se ihan kahteen kertaan. Vasta lopussa tajusin että se yksinäisyys onkin itserakkautta tai pelkoa ulkomaailmaa kohtaan... tykkäsin eniten tuosta lopusta :)