Koko lukioajan jouduin sietämään siipeilyä. Opettajat järjestivät usein hölmöjä pari-ja ryhmäkokeita ja varmaan siksi, että eivät vain jaksaneet korjata suurta koenivaskaa. Eli siivellähän siinä moni meni.
Opettajat eivät omanneet minkäänlaista kiinnostusta ryhmien järjestelyä kohtaan eli sopivan parin puuttuessa kympin oppilas ja vitosen oppilas olivat sulassa sovussa omassa ryhmässään. Se, kumpi osasi, teki työt, ja toinen istui vieressä odotellen, että tunti oli mennyt, jolloin hän sai poistua. Toinen sitten jäi luokkaan yksin tekemään koetta, joka antoi molemmille saman numeron. Tällaiset ryhmäkokeet ovat kaikkein turhimpia, mikäli oppilaiden taso on aivan eri.
Kaksi viime vuonna (eri kokeissa) minun kanssani ollutta siipeilijää reputti nyt YO:ssa. Pitäisikö olla huono omatunto? Ei todellakaan ole. Ahkeruus palkitaan - joskus.

Vastaukset 4
Vanhimmat
kuullut, että pidettäisiin pari- ja ryhmäkokeita, enkä ole itse sellaisia koskaan edes ajatellut pitää. Koko ajatuskin kuulostaa idioottimaiselta.
Missä ihmeen muka-modernissa lukiossa oikein olet ollut?
Meidän lukiomme on oikeastaan kaikkea muuta kuin moderni. Opettajat vain intoilivat, että yliopistossa joutuu niin usein tällaisten tenttien eteen, että tätä tulee harjoitella oikein kunnolla (ymmärrä: no en kait mä nyt kolmee esseevastausta per oppilas jaksa lukea). Aivan syvältä koko homma.
Ei meilläkään noita lukion puolella ole koskaan ollut, mutta ammatillisella kyllä. Tosin ammatillisella puolella osa oli sellaisia case-kokeita, joissa vastaus saatettiin antaa jopa sosiodraaman muodossa... =) Herranjumala mihin kaikkeen minäkin olen lusikkani pistänyt!
ottaa itsekin tuollainen koesysteemi käyttöön. Miksihän olen tähän mennessä korjannut satoja oppilaiden kokeita, kuunteluja ja kirjoitelmia joka vuosi, jos kerran helpommallakin pääsee?
Vaan ei minulla kyllä sielu sietäisi tuollaisia kokeita pitää - olen ollut sen verran kauan opettajana, että tiedän kuinka siinä kävisi. Eli juuri niin kuin alkuperäinen kirjoittaja kertoo.