7 päivää...

Järki käteen hei, rakkaat suomalaiset!

Lordi ei ole todellakaan ensimmäinen julkkis, jonka yksityisyyttä on rikottu meidän rakkaan suomen tabloidissa. Miten kaikki nämä julkkikset, joiden yksityisten hetkiä on niin kuvattu, analysoitu ja raiskattukin niin seiskassa kuin muissakin lehdissä. Ei, niitä ei oteta henkilökohtaisesti.

Mutta haloo, eiköhän 7 ole jo maksanut turhankin korkean hinnan niistä muutamasta kuvasta, jotka tasan tarkkaan on julkaistu jo aikaisemminkin?!? Vai onko näin, että ei suomen kansa ymmärrä vieläkään kohtuuden merkitystä?

Sanottakoon vielä, että 7 teki typerästi, mutta se ei tasan rikkonut mitään sellaista, joka oikeuttaisi moisen lapsellisen ja fanaattisen käytöksen. Ja niin, en olisi halunnut nähdä Tomi Putaansuun kasvoja, mutta lehdistön vapaus on elintärkeää suomen kaltaiselle valtiolle.

Kiitos vain, ja kasvakaa aikuisiksi!
10588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

pitkälti samaa mieltä.Kyllä nämä kyseenalaiset juorulehdet ovat riepotelleet lukuisten julkkisten yksityiselämää todella raaàlla tavalla.Kuka tahansa voi keksiä mielestään nasevan jutun,soittaa esim. seiskaan,seiska maksaa vinkkipalkkion ja julkaisee jutun totena,vaikka juttu olisi kuinka tekaistu tahansa.Loppujen lopuksi Lordin kasvojen paljastaminen oli pieni paha siihen verrattuna mitä paskaa on saanut monista julkisuuden henkilöistä lukea ja minkälaista mielipahaa ne ovat näille ihmisille aiheuttaneet.

Äänestä
  • Varmaan on muitakin julkkiksia, jotka ovat "kärsineet" seiskan paskajournalismista. Mut eik se ole hyvä että asialle viimeinkin tehdään jotain? Tarvittiin Lordi, jotta asialle saatais joku roti! Seiska vessasta alas! Mua ei itse asiassa edes kiinnosta tietää Putaansuusta yhtikäs mitään-Lordi itsessään on kuitenkin ihan OK.

    Äänestä

  • Feiska kirjoitti:

    Varmaan on muitakin julkkiksia, jotka ovat "kärsineet" seiskan paskajournalismista. Mut eik se ole hyvä että asialle viimeinkin tehdään jotain? Tarvittiin Lordi, jotta asialle saatais joku roti! Seiska vessasta alas! Mua ei itse asiassa edes kiinnosta tietää Putaansuusta yhtikäs mitään-Lordi itsessään on kuitenkin ihan OK.

    seiska on hieno lehti, senhän kertoo jo levikkimäärä. Eli me olemme luonteeltamme uteliaita joten seiska rules!!!!!!!!

    Äänestä

  • No kyllä tässä lopulta voitolle jää lordo. Putansuu ei halua kuvaansa lehtiin koska se heikentää Lordibrändiä ja markkinaarvoa. Eli kyse on sielläkin massista. Toisaalta nythän sille vasta massia nouseekin kun levy myy kuin häkä.

    Äänestä

pitää boikotoida kaikkia niitä mainostajia, jotka ilmoittelevat Seiskassa.
Eikö niin.

Äänestä

adressin tekijäkin kertoi miten hän on jo pitempään inhonnut lehteä, niin mekin.
lisäksi Aller-kustantamo kehuu 2003 webbisivullaan miten se toi Suomeen tämän uuden tyylin (tirkistelevän ilmiantopalkkiojärjestelmän) joka on kuin kopioitu kommunisti-DDR:n STASIn urkintajärjestelmästä.

Hyi hemmetti.

Äänestä

Olen täysin eri mieltä kanssasi siitä, että Seiska olisi muka maksanut turhankin korkean hinnan, oli jo aikakin pistää edes vähän järjestykseen Suomen tunnetuinta roskalehteä. Eihän tällaisella mielenilmaisulla olisi mitään vaikutusta, ellei se olisi sitä suuruusluokkaa, että tuntuu. Juuri siksi, että niin monet ovat kärsineet tämän roskalehden ehkä perättömistäkin jutuista, oli tällainen tempaus paikallaan. Tässä on todellakin kysymys paljon laajemmasta asiasta kuin Putaanssun kuvasta. Jos et ymmärrä tätä asiaa, rohkenen epäillä aikuisuuttasi.

Äänestä

Kylläpä on pidetty ja pidetään esim. muutamien miesjulkkisten sukupuoliset suuntautumiset aivan omana tietona, vaikka varmuus asiasta onkin...mitäs sopimuksia nämä ovat tehneet median kanssa ihmettelen vain.

Äänestä

Laitoin nimeni, koska olen koko seiska lehteä ja sen "juornalismia" vastaan. Julkkisihmisilläkin pitää olla jotain yksityisyyttä ja oli erittäin hyvä, että ihmiset näyttivät mielipiteensä näin runsaslukuisesti. Hyvä, hyvä!
Ei ollut kysymys pelkästään Putaansuun naamasta, vaan paljon isommasta asiasta siellä takana. Paljon parempi olis olla ilman tuollaisia lehtiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja jatkuu... kirjoitti:

Järki käteen hei, rakkaat suomalaiset!

Lordi ei ole todellakaan ensimmäinen julkkis, jonka yksityisyyttä on rikottu meidän rakkaan suomen tabloidissa. Miten kaikki nämä julkkikset, joiden yksityisten hetkiä on niin kuvattu, analysoitu ja raiskattukin niin seiskassa kuin muissakin lehdissä. Ei, niitä ei oteta henkilökohtaisesti.

Mutta haloo, eiköhän 7 ole jo maksanut turhankin korkean hinnan niistä muutamasta kuvasta, jotka tasan tarkkaan on julkaistu jo aikaisemminkin?!? Vai onko näin, että ei suomen kansa ymmärrä vieläkään kohtuuden merkitystä?

Sanottakoon vielä, että 7 teki typerästi, mutta se ei tasan rikkonut mitään sellaista, joka oikeuttaisi moisen lapsellisen ja fanaattisen käytöksen. Ja niin, en olisi halunnut nähdä Tomi Putaansuun kasvoja, mutta lehdistön vapaus on elintärkeää suomen kaltaiselle valtiolle.

Kiitos vain, ja kasvakaa aikuisiksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu