Homma toimii

Ostimme vaimon kanssa viikko-osakkeen vuosi sitten Tahkovuorelta. Nyt olemme jo kolme kertaa päässeet lomailemaan upeissa kohteissa sekä kotimaassa että ulkomailla. Ihmettelen niitä jotka jatkuvasti valittaa ja epäilee,että systeemi ei toimi. Meillä se on toiminut. Taitaa olla niin että ne jotka eivät osaketta omista sitä eniten haukkuvat. Eihän hyvää systeemiä voi syyttää omasta saamattomuudestaan. Siis ei kannata hankkia sitä mitä ei osaa käyttää.
ps. Juhannus järven rannalla varattu
92109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Asiaa Stigu!

Vihdoinkin jotain asiaa, eikä sitä ainaista itkua. Ei kaikille kaikkea. Hyviä lomia...

Äänestä

Ongelma on vain se, että apajille on muitakin ottajia kuin lomalaiset. Ensimmäiseksi niitä kohtaa lomaosake-esittelyssä, jotka pyytävät moninkertaista hintaa osakkeen todelliseen arvoon verrattuna. Osakkeen omistusaikana rakennuttajaosakas voi ajaa osake-enemmistöllään monenmoista asiaa lomalaisosakkaiden kustannuksella. Ja sitten lopulta, jos tulee ajankohtaiseksi luopua osakkeesta, on tarjolla monenlaista välistävetäjää.
Onnittelut onnistuneesta osakehankinnasta. Tahkolta ei ole vielä kuulunut (ikäviä) uutisia ja paikka muutenkin on oikein hyvä lomaosake-lomailuun. Toivottavasti sellaisena pysyykin.

Äänestä

mitenon mahdollista jos viime vuonna ostitte osakkeen niin olette sen etuja jo käyttänyt 3 kertaa ja jopa ulkomailla ja kotimaassa. Eihän se onnistu RCI:ssa ilman että tallentaa oman viikon ja lisäksi pitää olla pisteitä aika paljon jos meinaa noin kovasti reissata. Miksi liijoitella tai jopa valehdella. MInulla on 150 000 pistettä 3 osakkeesta ja jos meinaan (Katinkulta) oman viikon käyttää niin eipä niitä kvoin montaa, siis tasan yksi on mahdollista tehdä per vuosi ? kerrotko miten se sinulla onnistaa, minä en siinä onnistunut vaan se edellyttää sitten Katinkullan 95.000 pistettä tallentamisen . Oletko muuten osakemyyjä ? Ja kerrotko niiden 3 upean kohteen nimet sillä on kai ne sentään ulkomailla ? jään odottamaan

Äänestä
  • Me emme ole piste systeemissä mukana vaan käytämme ihan normaalia vaihtojärjestelmää ja lisäviikkoja. Lisäviikot löytyvät rci.comista osiosta extra weeks niitä kannattaa käyttää ulkomaan lomailuun niin voi lomailla useamman viikon vuodessa. Suosittelen lämpimästi...

    Äänestä

  • stigu kirjoitti:

    Me emme ole piste systeemissä mukana vaan käytämme ihan normaalia vaihtojärjestelmää ja lisäviikkoja. Lisäviikot löytyvät rci.comista osiosta extra weeks niitä kannattaa käyttää ulkomaan lomailuun niin voi lomailla useamman viikon vuodessa. Suosittelen lämpimästi...

    hei kerrankin todella joku joka osaa hyödyntää myös ne lisä viikot. Chaletistako teidän viikot.
    itse en kuulu rci.hin vaan Intervaliin mutta sama systeemi jos ei leiki pisteillä eli lisäviikoista saa sitä lisä hyötyä ja lisä lomailuaikaa. Itse lomailemme siten että otamme lisäviikkoja pötköön joten saamme 2-3 viikkoa kerralla. Hyviä lomia.

    Äänestä

  • interval kirjoitti:

    Juuri noin lomaosakkeita oli tarkoitus käyttää. Viikkoja voi vaihtaa kotimaassa ja ulkomailla. Ei ollut ketään ahnehtimassa joka välissä.

    Yksi ahne on HCF, joka ensiksi nosti osakkeiden hinnat pilviin. Sen jälkeen rupesi perimään lisämaksuja vanhoista osakkeista, kuten esim. Katinkullassa ja Pyhäniemessä.

    Lopuksi isännöinti on monopolisoitu omalle yhtiölle, AOP:lle, joka taas on nostanut tarjoamiensa palveluiden hinnat huippuunsa. Pienosakkaiden on mahdotonta saada ääntään kuuluviin.

    Äänestä

  • tuli HCF ja AOP kirjoitti:

    nyt kun on lukenut näitä kommentteja HCF ja AOP:stä tulee mieleen oliko ne suositukset muutama vuosi sitten kuitenkaan oikeita vai kääntyivätkö ne itseään vastaan eli tekivät " monopolin" joka toimii kuten haluaa. Eli suositeltavaahan oli jopa kuluttajavirastolla jollen väärin muista - jos ostatte ostakaa kotimaisesta yhtiöstä ne lomaviikkonne.
    Toisaalta miksi pienosakkaat ei voisi vakuttaa Teitähän on kuitenkin paljon ja jos Te pienomistajat pääsette yhteisymmärrykseen niin kait te mielipiteenne saatte huomioiduksi yhdistymällä.

    Äänestä

  • Interval kirjoitti:

    kotimainen yhtiö, vaan muistaakseni englantilaisten rahamiesten omistama yhtiö. He ovat ilmeisesti tuoneet myös suuren maailman tavatkin mukanaan. Tehokkainta vaikuttamista olisi varmaan se, että kuluttajat kylmästi kieltäytyisivät maksamasta noita kiskurihintoja heidän osakkeistaan. Sen sijaan kannattaa ostaa osakkeet HCF:n ulkopuolisista kotimaisista lomakeskuksista. Nykyisten osakkaiden ainoa vaikutusmahdollisuus on yhtiökokoukset. Sinne vain joukolla mukaan joko henkilökohtaisesti tai valtuutetun välityksellä. Vastikkeet on maksettava kiltisti, mikäli niitä koskevat päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä.

    Äänestä

  • ei ole enää kirjoitti:

    Ihmiset ei halua mennä yhtiökokouksiin, koska HCF:llä on niin paljon ääniä, että pienillä surkeilla ei ole mahdollisuutta muuta kun hyväksyä HCF:n päätökset.

    Pyhäniemes HCF myi ravintolan, mutta samalla osti, koska sen äänet ratkaisi kaupan. Muiden äänillä ei ollu merkitystä. (Jos omistat lomaosakkeita, ei oo ollenkaan varmaa, haluatko omistaa ravintolan eli maksaa siitä). Kyseisen myyntikokouksen kokouskutsujen lähettämises on myös ollu jotakin ihmeteltävää. Aikanaan asiasta olis pitäny valittaa.

    Nyt AOP pitää yhtiökokouksia sillai, että esim. Pyhäniemes on 7 eri kokousta - osallistujia on sillon vaan muutama kussakin, ettei vaan tieto venkoilusta leviä esim. siitä miten rahoja 'lainaillaan' osakkailta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Stigu kirjoitti:

Ostimme vaimon kanssa viikko-osakkeen vuosi sitten Tahkovuorelta. Nyt olemme jo kolme kertaa päässeet lomailemaan upeissa kohteissa sekä kotimaassa että ulkomailla. Ihmettelen niitä jotka jatkuvasti valittaa ja epäilee,että systeemi ei toimi. Meillä se on toiminut. Taitaa olla niin että ne jotka eivät osaketta omista sitä eniten haukkuvat. Eihän hyvää systeemiä voi syyttää omasta saamattomuudestaan. Siis ei kannata hankkia sitä mitä ei osaa käyttää.
ps. Juhannus järven rannalla varattu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu