Minusta oli ihana saada yllätyksiä häälahjaksi. Ei edes sattunut yhtään turhaa ja onhan osa sellaista, mitä ei pahemmin tarvitse, mutta mitä sitten, lahja mikä lahja. Minusta oli viehättävää availla paketteja tietämättä mitä siellä on. Sitä rahaakin sitä paitsi tuli erikseen pyytämättäkin. Hauskimpia lahjoja oli nuorelta pariskunnalta saamamme purkki, joka oli täynnä itsetehtyjä pikkuleipiä ja karkkipussi. Tiesin, ettei heillä ole varaa mihinkään ja sanoin monelle, että kunhan itsenne tuotte.
Eikö kukaan
enää tykkää?
2895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis tuohon ettei sattunut turhaa piti kirjoittaa ettei tullut kahta samaa, mutta vahingossa kirjoitin noin.
Itse ajattelin myös olla laittamatta lahjalistaa, paitsi, jos joku erikseen sellaista kysyy. Myös mun mielestä on mukavaa kun vieraat tuo sitä minkä on itse ajatellut antaa.