bernien

olisin todella kiinnostunut bernin paimenkoirasta, mutta onko ne oikeasti sairaampia kuin muut rodut? ja onko elinikä lyhyempi kuin yleensä.

Jutta Aminofin kirja elämäni koirat kertoo hänen berneistään ja tuntui että kaikkiko ne oli sairaita tai luonne väärä että koiraa vaihettiin kuin sukkia vaikka hän toki kasvatti niitä mutta kuitenkin..
3364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luonteessa harvemmin vikoja, mutta sairauksia löytyy. Kuolin-ikä on keskimäärin 7,5, omani ovat kuolleet 4,5 ja 5 vuotiaina.

Äänestä
  • Tilastollisesti eivät ole sen sairaampia kuin muutkaan suositut isot rodut. Sukuun, sukusiitosprosenttiin ja kasvattajaan kun kiinnittää huomiota, voi saada hyvinkin terveen, pitkäikäisen koiran. Käy sennen sivuilla lukemassa lisää.

    Äänestä

  • määk kirjoitti:

    Tilastollisesti eivät ole sen sairaampia kuin muutkaan suositut isot rodut. Sukuun, sukusiitosprosenttiin ja kasvattajaan kun kiinnittää huomiota, voi saada hyvinkin terveen, pitkäikäisen koiran. Käy sennen sivuilla lukemassa lisää.

    Tuo kisse säikyttelee kaikkia. Hoito ja kasvuajan liikunta ja ruokinta vaikuttavat tosi paljon. Kun antaa koiralle luonnillasta ruokaa, lihaa, luita jne. niin varmasti elinikä pitenee ja sairaudet vähenee!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sairaudet kirjoitti:

olisin todella kiinnostunut bernin paimenkoirasta, mutta onko ne oikeasti sairaampia kuin muut rodut? ja onko elinikä lyhyempi kuin yleensä.

Jutta Aminofin kirja elämäni koirat kertoo hänen berneistään ja tuntui että kaikkiko ne oli sairaita tai luonne väärä että koiraa vaihettiin kuin sukkia vaikka hän toki kasvatti niitä mutta kuitenkin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu