Hamsterin hankinta

Elikkä minulla on ennen itselläni ollut hamstereita yhteensä 12. Kaksi kääpiöhamsua, (poika ja tyttö), ne saivat sitten kaksi pesuetta, kummassakin oli 8 poikasta. Sen jälkeen kun nämä kummatkin vanhemmat olivat kuolleet ja poikaset myyty, sain itselleni kaksi kääpiötyttöhamsua. Ihan hyvin tulivat toimeen, ensin kuoli toinen ja sitten toinen.

Nyt minulla on 2 undulaattia, todella ihana pariskunta. Olen kuitenkin alkanut taas innostua hamsuista, ja haluaisin sellaisia kaksi. Eli en musita niistä enään paljoa - mutta saako hamsuja olla enempää kuin yksi? Itselläni ne tulivat kuitenkin ennen hyvin toimeen kahdestaan ja pesueensa kanssa, ei tarvinnut eri häkkeihin erottaa..

Ajattelin tyttöä ja poikaa, ja sitten niille pesuetta. Mutta sanokaas omat mielipiteenne?
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kääpiöhamstereista roborovskit ja campbellit tulevat useimmiten toimeen keskenään, ja niitä tulisikin olla aina kaksi samaa sukupuolta olevaa keskenään. Talvikot, kiinankääpiöhamsterit ja syyrialaiset ovat useimmiten erakoita.

Mitään hamstereita ei voi pitää jatkuvasti uros-naarasparina, vaan kummallakin täytyisi olla sitten oma terraario. Hamsterilla ei tulisi teettää elinaikanaan yli kolmea poikuetta, mieluiten ei edes niin montaa.

Äänestä
  • Tsot tsot, Suski87! Etkö muista, että syyrialaiset ovat AINA erakoita. >:/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maggie kirjoitti:

Elikkä minulla on ennen itselläni ollut hamstereita yhteensä 12. Kaksi kääpiöhamsua, (poika ja tyttö), ne saivat sitten kaksi pesuetta, kummassakin oli 8 poikasta. Sen jälkeen kun nämä kummatkin vanhemmat olivat kuolleet ja poikaset myyty, sain itselleni kaksi kääpiötyttöhamsua. Ihan hyvin tulivat toimeen, ensin kuoli toinen ja sitten toinen.

Nyt minulla on 2 undulaattia, todella ihana pariskunta. Olen kuitenkin alkanut taas innostua hamsuista, ja haluaisin sellaisia kaksi. Eli en musita niistä enään paljoa - mutta saako hamsuja olla enempää kuin yksi? Itselläni ne tulivat kuitenkin ennen hyvin toimeen kahdestaan ja pesueensa kanssa, ei tarvinnut eri häkkeihin erottaa..

Ajattelin tyttöä ja poikaa, ja sitten niille pesuetta. Mutta sanokaas omat mielipiteenne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu