Kiinassa, jenkeissä -
suomessa
kolkassa jokaisessa,
rakkaus asuu ihmisessä
joskus se on vaan hakusessa.
Lyhyestä virsi kaunis,
vaikkei se ollut edes kaunis,
eikä kyllä virsikään.
suomessa
kolkassa jokaisessa,
rakkaus asuu ihmisessä
joskus se on vaan hakusessa.
Lyhyestä virsi kaunis,
vaikkei se ollut edes kaunis,
eikä kyllä virsikään.
Vastaukset 33
Vanhimmat
välimatka välimmämme
hakusessa, niin paljon turhaa piti edestään etsiä
jotain arvokkainta löytää.
Eromme on se,
että sinä et kadu mitään.
Että sinä levität minut
näille ruuduille
mustan möykyn ajelemana
häpeämättä mitään
ja kaiken kieltämällä.
Aavistus jostain
minkä tiedät paremmin:
viha.
turhaa tuskin tarvitsee etsiä,
arvokkain löytyy usein sattumalta,
odottamatta, törmäämällä vaikka
bussissa - missä vain ja kipunat
voi lentää, joku nuolen ampuja on
ollut silloin lähellä.
Oletko pääni sisällä, sydämessäni ja koko olemuksessani sitä katumusta tutkailemassa? Millä sanoin, keinoin tavoin sen VIELÄ olisin sinulle voinut esittää. Riittääkö tuskani ja ahdistukseni kaikesta sekään. Vai henkenikö pitäisi uhrata sen mustan möykyn eteen. Olen riittämätön ja kaikkea mitä et ole. Kuulinhan juuri totuuden. Sen kanssa minun on elettävä.
En minä ole veroisesi, en tulisi koskaan täyttämään edes murto-osaa toiveistasi. En osaa puhua kieltäsi, sekö nyt minusta teki pahimman synnintekijän. Et tule koskaan tietämään katumukseni määrää, et sinä edes sitä halunnut kuulla. Kaiken siis olen mielestäni kieltänyt ja en ole hävennyt... Oletko todellakin sielussani? Et. Muuten tietäisit vastauksen paremmin...
Etko vieläkään ymmärrä miksi haluan säilytää vaputeni! Siksi että ne naiset
ovat niin ihanan irstaita. Paljon paljon irstaampia kuin sinä. Ja minä
nautin irstailusta niin suunatomasti.
Täytyykö minun oikein kertoa milaista hommaa kaikein irstaimat naiset
minulle tekevät ja kuinka rajut orgasmit saan (lähes taju meni)
Olisitko valmis siihen? Markku.
En ole veroisesi linguisti, en todellakaan.
Ei ole minun kirjoitukseni, ei osaisi tai edes tulisi mieleenikään kirjoittaa tuollaista. USKO NYT HELVETTI SENTÄÄN. Olen täällä vastaillut sinun jättämiin juttuihin, en aloittanut keskusteluita. USKO SE! MITÄ VIELÄ! Kun ollaan tälle linjalle lähdetty, niin tehdään se sitten kunnolla. En ole täällä sinua kiusaamassa, en todellakaan! Olen täällä ollut vain ja ainoastaan kirjoittamassa tunteistani sinua kohtaan. Vaikka olen idiootti ja tyhmä. Kerro!
kiltti, herkkä, hellä, romanttinen, ystävieni mukaan viimeisiä todellisia herrasmiehiä.Minusta on aivan ihanaa kuuma vaahtokylpy kuohuviinin kanssa ja sitten käpertyä toisen syliin.
Hyvässä parisuhteessa, näin vähän vanhanaikaisena, puhuisinkin mieluummin rakastelemisesta, toisen huomioon ottamisesta, lämmöstä ja läheisyydestä. Tietysti jos nämä eivät synkkaa, ei suhde varmaan muutenkaan kanna pitemmän päälle.Miehen ja naisen välisessä suhteessa sana seksi kuvaa juuri sitä, miten asiat tuppaavat tänä päivänä olemaan. Itselläni on kyllä myös näitä pelkkään seksiin perustuvia suhteita ollut. Tuntuu että naisetkin hakevat enimmäkseen näitä.
Jos halusit, että
ahdistun, niin sait tahtosi. Olen niin ahdistunut, että voisin vaikka
tappaa. Markku Y:n. Sinut juuri!!!!
Äläkä helvetti vieköön viitsi vastata ja selitellä, kuka sinä ET ole!!!!!!
Ei ole minun syyni, että sinun mieskuntosi on mitä on!!!! Eikä se, mikä
sinulla liiraa!!!! Tunnen täsmälleen yhden Markun, joka iki päivänä
kirjoittaa tällaista kenellekään. INHOAN sitä puolta sinussa, joka
irstailee teksteissäsi!!!!
En ole sinusta pelkkää seksisuhdetta hakenut.
SINÄ ihmisenä, sellaisena kuin olet, olet syy miksi täällä edelleen olen. Miksi muutenkaan.
Se tässä typerässä ja hatarassa virtuaalikirjoittelussa on että ei tiedä kenen tekstejä luet. Jumalauta, mulla on tasan yksi persoona ja se ihminen ei tuollaista paskaa täällä kirjoita eikä tule kirjoittamaankaan.
Ei ole ollut todellakaan tarkoitus ahdistaa sinua, täällä menee kaikilla todellisuudet sekaisin kun tänne viikkotolkulla notkumaan. Vituttaa äärettömästi kun kohtalo heitti meidät tänne aaltoihin 4.5.
Ei jaksa kauaa kopioida muiden juttuja, kun oma pää on nyt tyhjä ja melkein kaikki oleellinen nähty.
ja helvetinmoinen väsy.
vastaillut sun jättämiin aloituksiin! Minkä helvetti sille voin jos sinne väliin ehtii kuka tahansa kirjoittamaan ihan mitä vaan. Miten ihmeessä olet musta tälläisen kuvan saanut? Mä en tollasia paskajuttuja täällä kirjoita. Mä olen täällä ollut ainoastaan sun takias. Ja joka päivä katsomassa mitä kirjoitat. Koska sä kirjoitat täällä hyvin paljon ja hienosti. Hauskoja juttuja ja kannanottoja.
mutta puhe on tuttua rytmiltään ja sulkuselittelyt ihan "must".
aivan totaalisen loppu alkaa olemaan tähän saisseen täällä. Ja kyllä mäkin olen välillä ollut ihan epätoivoinen, että kuka kirjoitti ja mitä. Mutta mä olen yrittänyt kuunnella sitä sydämeni ääntä. Jos se nyt sulle mitään merkkaa? Ihan ekat päivät meni tähän tottuessa, koska en ole täällä juurikaan ennen toukokuuta käynyt. Siksi mä menin ihan puihin 4.5 jälkeen, kun en tiennyt mihin uskoa. Ja kun soitin sulle ja olin valvonut enkä osannut valita oikeita sanoja. Ja kun säkään et sitten sanonut mitään. SIIS aivan vituralleen mennyt koko virtuaalihäröily.
sori vaan tyhmyyteni, mutta näin mä vaan kirjoitan. Ehkä parasta lopettaa. En mä halua sulle enkä mullekaan mitään ahdistuksia näistä enempää.
anteeksi
En ole täällä joka päivä. Miljoonas kerta, kun sanon. Olen seurannut sitä yhtä, jonka nimi on nyt täällä tarkoituksella, tunnen sen jo hyvin täältäkin. Uskoisin, että paremmin kuin kukaan toinen, ylipäätään. Kenenkään päähän en mene, vaikka joskus haluaisin. Yksi pää riittää ja sille on tullut nyt mitta kukkupäilleen.
Ei mikään ihme että tulee paljon väärinkäsityksiä kun minäkin olen täällä lähes joka päivä ollut. Ja luullut usein, että sinäkin olet ollut.
Mä olisin monesti halunnut puhua asioista tuolla oikeassa todellisuudessa, siksi ne kaikki oikean elämän yritykset ottaa kontaktia suhun. Joku yritys edes multa. Mutta ihminen mäkin vaan olen, pelokas sellainen. Ei aina tiedä miten aloittaa ja mitä sanoa.
että tapasit 4.5. täällä jonkun, jonka kanssa nyt kirjoitat, "minäkin osaan kirjoittaa" , niinhän omiin korviini rappusillasi kuulin. Sä et sitten oo se Markku, jota mä hain. Ja jos sää et ole se, niin sää et oo Markku ollenkaan, isolla etkä pienellä. Et sillai.
törkeyksiäsi. On sekin tietty jotain. Mutta niitä on todella vaikea unohtaa, kun ei ole tapanasi pyytää mitään anteeksi. Livenä et koskaan niin tehnyt.
että laitetaan nyt pillit pussiin. Voit jatkaa vaikka Markun etsimistä. Kyllä sä tiedät totuuden. Enkä mä ala enempää tuskailemaan tai tuskastuttamaan.
Happolastit silmillä poistun pelipaikalta,
pärjäile ja tarkoitan sitä aivan vilpittömästi. Älä vihaa mua, mä olen ollut ainoastaan täällä sun takia ja ymmärtämässä jotain. Mä olen se tosielämän nainen enkä edes kovian kaukaa luotasi. Usko mua, pliis...tämä menee niin oudoksi, etten halua lukea enempää. Jos joskus pääset vihastasi yli, tässä olen. Tämän enempää en voi sulle vakuutella. Kaikki tunteistani kirjoitettu on totta. Jos haluat voin sulle näyttää vaikka heti. Saman näyttöpäätteen ääreltä.
tulin luoksesi pyytämään anteeksi. Ja pelkäsin puhua kun tiesin, että kiellät kirjoittelusi täällä. Onko se aivan hirvittävän iso synti kun ei osaa valita oikeita sanoja ja jännittää ihan älyttömästi. Täällä olen vasta oppinut tajuamaan miten meidän ajatukset synkkaavat. Mutta kun sä kielsit ettet ollut täällä. Monesti mietin täällä kotona, että mun pitäisi vaan sinnikäästi jotain tehdä oikeassa elämässäkin. Mutta kun pelkäsin häiritseväni. Ja sä olet mulle puhelimessa kahdesti sanonut suoraan, ettet ole kiinnostunut minusta jne. Ja täältä olen sitten lukenut jotain ihan muuta. Tai ainakin olen ollut 99% varma, että ne sun juttuja oli. Koska niissä oli niin paljon henkilökohtaisia elementtejä. Siis hirtätkö sä mut nyt siitä, että en osaa käyttää tätä suomen kieltä niin hyvin ja oikeaoppisesti, että osaisin tuoda oman puolen ja tunteeni julki.
*tuskailee ja kärsii*
En yhtä ainutta kertaa. Joskus häpesin sitä, että yritän runoja, en enää vuosiin.
mitään. Tiedän paskan,luulin jo saavani jotain muuta vielä edes kerran. Vaatteita riisumatta.
Yksikään samassa huushollissa asuva ei kirjoita tänne runopalstalle toisilleen. Ole sinä se idiootti ja tyhmä, minä en nyt ole.
puhuttu koskaan livenä sun runojen kirjoittelusta. Mä muistaakseni olen vaan kysynyt kaksi kertaa livenä, että oletko kirjoitellut mulle täällä suomikaksnelosessa. Ja kyllä mä olen sun runoihin törmännyt muuallakin. Kauniita runoja muuten.
chattailemaan muualle, pois mun kirjotuksen sisällöstä - thanks !
iloa en sulle suo, en sitten piruuttanikaan!
muuten, mutta "lyhyestä virsi kaunis" oli vähän kulunut fraasi. Rakkaus asuu ihmisessä on mielenkiintoinen ajatus, täytyypä tutkia, mihin se on minussa piilotettuna :)))
ja huomaan, että täällä on "joku Markku-buumi" menossa, pitänee häipyä vähin äänin, ettei joudu tappeluun...
ja kiitos palauteesta, ikävä vain että
kirjoitukseni tieten tahtoen sotkettiin
chattailuksi :(
No, loppu olikin vain tavallaan toteamus,
lyhyestä virsi kaunis, mutta kiva kuulla, että
runoni muuten oli mieleen.
PS kyllä se on piilotettuna meihin jokaiseen,
rakkaus :)
VARSINAINEN RUNO-FORUM !!!!!!!! Millainen ammattitaito vaaditaan sivunvalvojalta? Vastaus; Ei mitään!! Runokansa täällä kiittää tästä tajuntaa laajentavasta iloittelusta joka kaiketi on jotain uutta suuntaa; rähinä ties kenenkä kanss!!! >:(
etten ole yhdessäkään tuohon ketjuun sisältyvässä osiossa,
se on tehty kiusakseni, enkä ole ainoa,
joiden kirjoitusten väliin on kiusanhenget alkaneet chattailemaan.
Valvojista en osaa sanoa, mutta yhdyn siihen, että korjaamista olisi.
Ymmärrän, kun runoja kommentoidaan, mutta että
tänne tullaan chattailemaan, sitä en ymmärrä,
koska sillekkin löytyy omat fooruminsa.
En tiedä, oliko tarkoituksesi arvostella alle-
kirjoittanutta vai letkaa, mutta kommentoin
kuitenkin, tuohtunut olen itse siitä, mitä yllä kerroin.
Miksi mollaisin runojen kirjoittelijaa?? Runoja on mielenkiintoista lukea (ja kirjoittaa) mutta nämä "jälkikritiikki"(?) vie halun keskustella/kommentoida/tms. Ei tämä ole ainut runo jonka alla kaydään "keskustelua" jos jostakin..... Fiksuja aikuisia??? Jos ei itse tiedä missä treffejä voi tehdä oikein luvan kanssa, niin kysykää vaikka nuorisolta ne tietää! :) Kuka herättäisi sivujensiivojan sitä minä kritisoin!! Kirjoittelemme omaksi iloksi ja toivottavasti vähän muidenkin ja uskoisin että haluamme asiallista ja jotain hauskaakin kommentia muilta runon-ystäviltä. :) Tämä tästä.