LAPSEN ETU???

Olen ihmetellyt nykyistä lasten sijoitustoimintaa. Kun lapselle etsitään sijaisperhettä niin ajatellaanko lapsen etua todella vai aikuisten.Miksi huumeidenkäyttäjäaikuiset saavat määrätä mihin perheeseen lapsi sijoitetaan?Jos ovat itse vanhempina vaaraksi lapselle ja sosiaalivirkailijat katsovat etteivät vanhemmat pysty lasta enää hoitamaan niin miksi kuunnellaan kuitenkin mitä vanhemmat laittavat ehdoksi.Jatkuvasti toitotetaan, että on kova tarve sijaisperheistä ja sitten kun kunnollinen perhe ilmoittautuu niin ei kuitenkaan olekaan yhtään lasta tarjolla. Tekevätkö sosiaaliviranomaiset itse virkavirheen vai mistä johtuu. Katsovatko sijaisperheeksi ilmoittautuvaa suurennuslasilla ja tekevätkö virkavirheen siinä, että eivät anna lasta perheeseen? Tutkiiko kukaan näitä asioita ja kenen alaisuuteen sosiaaliviranomaiset kuuluvat. Olisiko mahdollista, että jos ko. asia paljastuisi että iso määrä sosiaaliviranomaisia joutuisi työttömiksi virkavirheen takia. Tällä kaikella olen siis tarkoittanut sitä, että eikö aina pitäisi ajatella lapsen etua eikä huumeenkäyttäjäaikuisen etua.
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Viimeisenä pitää ajatella sijaisperheen etua.

Äänestä
  • totta puhut. ensin pitää ajatella lapsen etua ja viimeiseksi muiden. olen kanssasi samaa mieltä, mutta näin ei kuitenkaan virkavalta asioita hoida. miksiköhän??

    Äänestä

  • Tuossa lapsen sijoitusasiassahan onkin näin, että lapselle haetaan perhettä eikä perheelle lasta. Olet oikeassa. Kuitenkin yhdyn myös kirjoituksen aloittajaan, että silloin ei ole lapsen etua ajateltu jos lapsi sijoitetaan esim. jonnekin lastenkoteihin tai silloin tällöin otetaan huostaan ja kuitenkin samalla olisi tarjolla hyvä sijaisperhe.KUINKA PALJON ON TEHTY VÄÄRYYTTÄ TÄSSÄ ASIASSA LAPSELLE JA KUINKA MONI LAPSI KÄRSII VAIKKA TARJOLLA OLISI KOTI.

    Äänestä

  • SIJJAISPERHE kirjoitti:

    Tuossa lapsen sijoitusasiassahan onkin näin, että lapselle haetaan perhettä eikä perheelle lasta. Olet oikeassa. Kuitenkin yhdyn myös kirjoituksen aloittajaan, että silloin ei ole lapsen etua ajateltu jos lapsi sijoitetaan esim. jonnekin lastenkoteihin tai silloin tällöin otetaan huostaan ja kuitenkin samalla olisi tarjolla hyvä sijaisperhe.KUINKA PALJON ON TEHTY VÄÄRYYTTÄ TÄSSÄ ASIASSA LAPSELLE JA KUINKA MONI LAPSI KÄRSII VAIKKA TARJOLLA OLISI KOTI.

    En usko väitettäsi, että lastenkoti olisi aina huonompi vaihtoehto kuin sijaisperhe.

    Äänestä

Lautakunta, jonka alaisena virkailija toimii on se elin jolle valitetaan ensin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SOSSUIMMEISET kirjoitti:

Olen ihmetellyt nykyistä lasten sijoitustoimintaa. Kun lapselle etsitään sijaisperhettä niin ajatellaanko lapsen etua todella vai aikuisten.Miksi huumeidenkäyttäjäaikuiset saavat määrätä mihin perheeseen lapsi sijoitetaan?Jos ovat itse vanhempina vaaraksi lapselle ja sosiaalivirkailijat katsovat etteivät vanhemmat pysty lasta enää hoitamaan niin miksi kuunnellaan kuitenkin mitä vanhemmat laittavat ehdoksi.Jatkuvasti toitotetaan, että on kova tarve sijaisperheistä ja sitten kun kunnollinen perhe ilmoittautuu niin ei kuitenkaan olekaan yhtään lasta tarjolla. Tekevätkö sosiaaliviranomaiset itse virkavirheen vai mistä johtuu. Katsovatko sijaisperheeksi ilmoittautuvaa suurennuslasilla ja tekevätkö virkavirheen siinä, että eivät anna lasta perheeseen? Tutkiiko kukaan näitä asioita ja kenen alaisuuteen sosiaaliviranomaiset kuuluvat. Olisiko mahdollista, että jos ko. asia paljastuisi että iso määrä sosiaaliviranomaisia joutuisi työttömiksi virkavirheen takia. Tällä kaikella olen siis tarkoittanut sitä, että eikö aina pitäisi ajatella lapsen etua eikä huumeenkäyttäjäaikuisen etua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu