Ohari-Olle

Hei !

Kertokaapa hyviä ja pirullisia keinoja
mitä tehdä kaverin kanssa josta on tullut 3 v seurustelun ja nyt naimisiinmenon myötä todellinen tohvelisankari ja ohari-olle.

En edes muista milloin viimeksi olis saanu tän kaverin mukaan minnekään ilman sen tyttöystävää eli nykyistä vaimoa. Oli kyse sitten oluelle, kahville tai jonkun kaverin luo menosta - ei onnistu.

Käytiin eräänlainen "kehityskeskustelu" yhdessä vaiheessa ja kaveri lupas parantaa tapansa. Mut ei se lähtenyt mukaan minnekään kuin kerran ja silloinkin piti parin tunnin jälkeen lähteä takas tyttöystävän luo.

Muu kaveripiiri (minä mukaanlukien) seurustelee jokainen tahollaan, mutta aina riittää aikaa myös kavereille.

Viimeinen tikki oli syyskuussa kun keräsin kaveriporukkaa meille viettämään poikien iltaa eli saunomaan, syömään, juomaan jne.
Aloitin keräämään porukkaa jo viikkoa aikaisemmin jolloin soitin kaikille.
Kaikki oli tulossa. No, ilta ennen kuin piti tavata kaikki, tää kyseinen kaveri sitten soittaa ja sanoo, et joo, emmä voikaan tulla, ku kato pitää käydä kaupassa ja kun ei ehtinyt olemaan tuoreen vaimon kanssa yhdessä paljoakaan. Vittu sanon minä. Kaveri oli just tullu häämatkaltaan, eikö ne siellä ehtineet olla yhdessä ? Ja muutenkin ne on yhdessä jokaisen minuttin mitä vain voi olla. Hyvä kun pystyvät omiin töihinsä menemään.

Läpinäkyvää, kun kaveri viikkoa aikaisemmin sanoo, et joo sopii ja sit just 1 ilta ennen soittaa ja peruu tulonsa. Se jätkä on niin tossun alla että ! Itse väittää ettei ole, mutta kyl mä tiedän. Vaimo on toisinaan hyvinkin tempperamenttinen ja kaveri kun on itse lauhkea lammas. En tunne ketään niin rauhallista tyyppiä, joten on päivänselvää mistä (kenestä) tämä peruutus johtui.

No, kaveri löytyykin nykyisin kännykän nimivalikosta O:n kohdalta, Ohari-Olle. Se sopii paremmin kuin sen oikea nimi.

Mut hei, kertokaa jotain hyviä "vittuilekeinoja" joilla antaa potut pottuina korkojen kera takaisin. Mä oon parin vuoden ajan liian monta kertaa katsonut läpi sormien tuota touhua ja nyt tuli mitta täyteen.

Kertokaa mitä vaan. I'm tired to be niceguy.
141197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vittuilukeinoja... ainahan tollasessa perinteisessä tilanteessa on mukava tehdä hieman kiusaa, mutta mä oon noita sen verran kattellut että ei ne mihinkään muutu.

Älä nyt vielä sano että se gubbe on mamman ensimmäinen. Sehän selittää usein kaiken.

Joka tapauksessa suosittelen kahta vaihtoehtoa:

a) Jos et onnistu säilyttämään suhdettasi kaveriisi, ilmoita tästä hänelle ja tarvittaessa unohda hänet jatkaaksesi omaa elämääsi ilman hyödytöntä ajanhaaskausta.

b) Välitä pikaisesti suositukseni avioerosta.

Veikkaisin että mikäli yrität kuukauden, vuoden, tai parikin tehdä jotain tilanteelle ilman havaittavia tuloksia, olet samaa mieltä kanssani.

-Home Brewed

Äänestä
  • Kiitos hyvästä palautteesta.

    Gubbe ei ole mamman ensimmäinen, mutta
    päinvastoin kyllä.

    Tällä mammalla oli aikaisemmin yks toinen
    kaveri, mut niillä meni poikki kun tässä edellisessä kaverissa oli miestä sanomaan oman mielipiteensä ja myös pitämään sen jos ei mamman mielipide ollut se kaikkein paras. Tää nykyinen
    kun on hiukkasen tossun alla.

    Onhan näilläkin nyt ollut joitain erimielisyyksiä, mutta ainahan kaveri "on fiksu ja antaa periksi" kuten kuulen aina seliteltävän.

    En kuitenkaan haluaisi kokonaan heivata kaveria pois kuvioista (ainakaan vielä) joten vaihtoehto b saattaa olla parempi vaihtoehto.

    Se on jännä miten tällaisissa tapauksissa mies/nainen huomaa vasta vuosien päästä, "et hei, mitäköhän kaikki kaverit tekee?" Enpä ole kestään kuullut vuosiin. Kun sitten yrittää ottaa yhteyttä, niin eipä muita enää jaksa kiinnostaa tuollainen mies joka on ollut liikaa oman vaimonsa hoteissa. Sit kun tajuu ettei ole enää kavereita, iskee kriisi ja sit saattaa avioliittokin horjua pahemman kerran.

    Jään innolla odottelemaan, milloin tapahtuu mitäkin. En aio suoda empatiaa enkä sympatiaa kaverin suuntaa jos näin käy. Saanpahan jotain huvia... No, en minä oikeasti paha mies ole, mutta kyllä tuollainen risoo.

    Lisää palautetta saa laittaa tulemaan !

    Miehet, naiset, nuoret, vanhat, kaikki !

    Äänestä

Tässä onkin jo semmoinen ongelma, että apuun täytyy varmaankin kutsua Super-Hessu. :)

Vai kostat sinä kaverille että se ei viihdy enää ryyppäämässä "niinkuin ennen"? Ja kun kaikki muutkin kaverit sentään. Oi voi ja vielä margariini päälle. Mitähän tuohonkin nyt sanoisi. Kyllä se taitaa olla nyt niin että tuossa pitkävedossa et voi kuin hävitä.

Se on tietysti mukava kuulla että voi miehellekin kaveri olla niin tärkeä, että mukaantunkevasta vaimokkeesta tunnetaan mustasukkaisuutta. :)

Asia voi kuitenkin olla nyt niin, että kaverit vastaan vaimo-kisassa ovat tällä kertaa kaverit häviäjäpuolella. Voipa nimittäin olla niin, että Ohari-Olle on aivan vilpittömästi niin rakastunut vaimoonsa, että tahtoo viettää aikaa hänen kanssaan niin paljon kuin suinkin, varsinkin jos sattuu toinen/molemmat käymään työssä ja yhteinen vapaa-aika on kortilla. Kyllä näitäkin tapauksia löytyy, vaikkeivat juuri sinun kamusi pääasiallisesti tällaisia olisivatkaan.

Kosto ei tässä tapauksessa ole suloinen vaan ylen surkea molemmille osapuolille. Siinä nimittäin loppuu ystävyys eikä avioliitto, ja loppujen lopuksi sekä Olle että sinä surkuttelevat yksinään, että kun ei toinen millään voinut ymmärtää. Siinä astuu vielä miehinen ylpeyskin kuvioon, sillä eihän tosimies (tossun allakaan) sentään suostu siihen, että oma nasisvalinta kyseenalaistetaan tai sydämen valittua arvostellaan -mieshän on, kuitenkin, donjuan ja ritariässä samassa paketissa. Siinä kohta pyrstösulat pöllyävät, jos täytyy naisesta toisen miehen kanssa ruveta tappelemaan.

Toisekseen, voihan olla että kaverisi on jo tullut siihen vaiheeseen elämässä, että rellestäminen baanalla ei enää maistu makealta edes ennen aamun karvasta herätystä, vaan on kerrassaan kivaa olla kotosalla vaimokkeen kanssa ja ottaa iisisti lauantai-iltana. Jotkut miehet ovat sellaisia, että harrastavat tuota "tunkioilla" tepastelua vain kunnes löytävät vaimokkeen, jonka kanssa on kivaa kotonakin.

Mutta koska miehet toki ovat poikia, ei tuollaista voi menevälle machokaverille mennä lipsauttamaan. Silloin on kätevää salanolostuksesta punoittavin niskavilloin syytellä "kauheaa muijaa joka nalkuttaa muuten koko viikon" ja livahtaa hissunkissun kotiin jo alkuillasta.

Jopa siinä melko epätodennäköisessä tilanteessa, että Olle viettää kaiken kotoaikansa Justiinan kaulapannan tottelevassa päässä, ei minkäänlainen Super-Hessun interventio (=väliintulo) viitta liehuen ole laisinkaan toimiva tekniikka -ei, kun on kysymyksessä kuitenkin mies. Vaikka kyseinen mies sattuisikin kotona kiikuttamaan tohveleita kauhealle, diktatoriselle vaimolle, tulee väliintuloon karvas loppu, kun miehessä heräävät edellämainitut donjuan ja ritariässä. Sillä miehen naisvalintaa ei kyseenalaista kukaan, ei edes kaveri. Siinä tapauksessa justiina muuttuukin yllättäen miehen puheissa herkäksi neidoksi, jonka kunnia (ja, ennenkaikkea, oma kunnia) on pelastettava. Ja taas pöllyävät pyrstösulat.

Niin että hankala on tilanne, ei voi muuta sanoa. Elämässä on joskus kerrassaan ylitsepääsemättömiä ongelmia. Kaverista pääsee toki vittuilemalla ja jäynäämällä eroon, mutta kaverille jää silti vaimo ja sinä ilman kaveria.

Paras neuvo tähän onkin: ota iisisti. Jos kaveri on muuttunut kotona viihtyväksi tyypiksi, et voi asialle mitään muuta, kuin mennä kylään ja ottaa tyttöystävän mukaan. Jos kaveri on retkussa tai muuten vain vieraan vallan alla, routa ajaa kyllä porsaan kotiin, tahi tässä tapauksessa baariin. Sillä välin voit viettää aikaa menevämpien uroiden seurassa takomassa rintaa (tai baaritiskiä) iltaisin kulmapubissa ja jatkaa menevää elämää.

Toisaalta, voisit ehkä kokeilla samaa oman vaimokkeen kanssa -kukapa tietää, ehkä ajoittainen kukkapuska, vaikka sitten naapurin kukkapenkistäkin revitty, paljastaa naisessasi samanlaisen hellyttävän olennon, jonka seurassa voisi jopa viihtyä muutenkin kuin vaaka-asennossa. Tosimieshän ei tällaista tietenkään harrasta -ja jos harrastaakin, ei ainakaan myönnä sitä. Pidä asenne korkealla. ;)

Äänestä
  • Ensinnäkin suuret kiitokset erittäin hyvästä
    ja fiksusta palautteesta.
    Haluan kuitenkin tarkentaa muutamia juttuja.

    1. Emme enää käy "ryyppäämässä."
    Enemmänkin käymme kahvilla, lätkämatsissa pelaamassa biljardia, kaverin luona kylässä; katsomassa videoita tms. tai ihan vaan moikkaamassa. Nuoruusvuotemme ja "pakolliset" ryyppäämiset on jo koettu eli jos käymme ravintolassa, käymme parilla oluella, joka tosiaan tarkoittaa 1-3 tuoppia.

    2. En tunne mitään mustasukkaisuutta kaverin vaimokkeesta. Enemmänkin tunnen ärtymystä kaveria kohtaan, joka voi olla näin välinpitämätön kavereitaan kohtaan. Jos todella välittäisi ystävyyssuhteistaan, pystyisi pitämään päänsä kun on menossa moikkaamaan kavereitaan/ystäviään, joita ei ole nähnyt vähään/pitkään aikaan.

    3. Molemmat osapuolet käyvät töissä, eli sama juttu kuin kavereilla ja heidän tyttöystävillään/kihlatuillaan että myös minulla ja omalla tyttöystävälläni.
    Aikaa on toisillemme, saman katon alla kun asumme,
    kuten kaikki muutkin, myös "Ohari-Olle" eli Mr. T.
    Aikaa löytyy kavereillekin, kuten muillakin, paitsi Mr. T:llä.

    4. "rellestäminen baanalla" kuten asian ilmaisit, ei kuulu elämäämme enää. ks. kohta 1.
    Tarkoittaako "tunkiolla tepastelu" kavereiden näkemistä ? Minä vaan kysyn.
    Jokainen muukin kaveripariskunta osaa viettää omaakin aikaa, mutta kuitenkin löytyy aikaa kavereilla/ystäville.
    Haluan mielenkiinnosta tietää miten sinä selität sen että kaveri viikkoa ennen sovittua päivää suostuu ilomielin,
    mutta viimeisenä iltana ennen sovittua päivää soittaakin ettei se sovi. Miten tämä pitäisi ymmärtää ?
    Jos hän tietäisi viikkoa aikaisemmin ettei tule, hän kyllä sanoo sen. Sen tiedän sillä kun olen kysynyt häntä kavereille, kahville tms, on hän suoraan sanonut jos on muuta menoa juuri silloin. Siksipä tämä tämänkertainen ohari olikin niin paha.

    5. En voi muuta kuin mennä kylään ja ottaa tyttöystävä mukaan. Niinhän me ollaan aina tehty.
    Mökeillä käyty yms. aina nelistään tai suuremmalla porukalla.
    Ja kyllähän "Ohari-Ollen" vaimoke pitää tyttöjen iltoja joskus, ja sen mukaan "Ohari-Olle" soittaa ja kysyy mitä minä teen. Ei hän koskaan muuten enää kysy lätkämatsiin, kahville tms.
    Jos itse järjestän poikien illan, katson päivämäärän joka sopii minulle ja kerron tyttöystävälleni että hänkin voi vaikka käydä moikkaamassa kamujaan.

    6. "voisit kokeilla samaa..." kyllä meilläkin
    on hetkiä ja päiviä kun haluamme olla kahden muutenkin kuin vaakatasossa. Käydään yhdessä syömässä tai kokataan yhdessä hyvää ruokaa, keskustellaan jne jne. Mutta en silti ikinä voisi sulkea tällä tavoin kavereitani pois.

    Eli en väitä olevani mikään "tosimies" joka ei myöntäisi tällaista harrastavan, tottakai harrastan ja olen vieläpä ylpeä siitä.

    Mutta rajansa kaikella.
    En voisi kuvitellakaan esim. lähes katkaisemaan yhteydenpidon parhaimpiin kavereihini sen takia että minulla on mukava ja ihana yms. tyttöystävä, jonka kanssa viihdyn välillä kotonakin.
    Parhaan kaverin olen tuntenut jo lähes 20 vuotta eli tuolta n. 6-vuotiaasta saakka.
    Tämän "Ohari-Ollen" kanssa ollaan tunnettu kohta 10 vuotta, joista reilut 3,5 v ollaan seurusteltu tyttöystäviemme kanssa.

    Yhteisestä ajasta vielä: Tätä rataa heillä ei pian muuta olekaan kuin yhteistä aikaa kun ei miestä enää pyydetä kavereiden kanssa minnekään eikä kukaan enää soittele eikä odota soittoa.
    "Ohari-Olle" eli Mr. T. hämmästyy ja hämmentyy joku päivä kun vaimoke ilmoittaa pitävänsä tyttöjen illan ja hän saa pitää poikien illan. No, eipä enää löydykään ketään joka tahtoisi nähdä tai kuullakaan tästä kaverista. Kun hän on ensin "unohtanut" muut niin kyllähän muutkin "unohtavat" hänet.

    Siinä vaiheessä hän ei voi muuta kuin seistä tyhmänä paikallaan ja miettiä: missä ja mikä meni pieleen ? Tämä saattaa ilmetä kolmenkympin kriisin aikaan, jolloin tuuletetaan enemmän ai vähemmän ja sitten katsotaan miltä kaveri haluaa loppuelämänsä näyttävän.

    Lisää hyviä ja asiallisia kommentteja kuten esim. Sisko kirjoitti. Tuollaista syvällistä kommenttia on mukava lukea. Pidän siitä.

    Marraskuisin terveisin Mr. L.

    P.S. Pidä lippu korkealla, Sisko !
    Ja pipo päässä niin ei tule kylmä ;)

    :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :)

    Äänestä

  • Tarkennan kirjoitti:

    Ensinnäkin suuret kiitokset erittäin hyvästä

    No niin, tämä nyt oli semmoinen huumorijuttu ;) -vaikka asia onkin toki vakava. :)

    Kyllähän tilanne on tietty ikävä ja usko pois, Mr.L., tätä sattuu ja tapahtuu myös naisten kesken. Surullistahan se on kun kaveri etääntyy eikä mikään auta. Välillä vituttaa niin että tekisi mieli maksaa potut pottuina, mutta eihän sekään tilannetta paranna. Surkeaa se vain on molemmille osapuolille. Minullakin oli tällainen lapsuuskaveri, joka sitten vakavan parisuhteen aloitettuaan lopulta etääntyi ja myöhemmin hävisi kokonaan elämästäni.

    Onneksi toiset kaverit pysyvät, niinkuin juuri tämä sinun vanhin kamusi (minullakin on tällainen ystävä jonka olen tuntenut nappulasta :), eivätkä lähde sitten kulumallakaan. ;)

    Toiset häviävät, toiset jäävät. Muistaa kannattaa, että parhaat pysyvät.

    Tosiystävyydessä on sellainenkin hieno piirre, että joskus, vaikka taukoa yhteydenpidossa voi välillä olla pitkäänkin, kaveri ei unohdu, vaan silloin kun tavataan, kaikki onkin taas niinkuin ennenkin. Joten älä ihmeessä katkeroidu kamullesi, jos voit sen välttää, sillä joku päivä hän saattaa sinua tosiaan tarvita, vaikka nyt onkin hölmö eikä tajua metsää puilta. Joistakin tulee semmoisia kotihiiriä vanhemmiten, ei sille mitään voi. Olisi se kurjaa minusta jos joskus kaverisi huomaa olevansa maailmassa yksin, kun on ollut niin hajamielinen.

    Keskity vain muihin kavereihin, paras lienee vielä jäljellä muiden lisäksi, ja muista, että "Mr.T." voi olla hajamielinen tapaamisten suhteen mutta aivan varmasti on silti ystäväsi. Parhaiten senkin voi todeta vasta silloin kun tarvitsee apua, oikeastaan. Mietipä vaikka tätä: jos tarvitsisit yllättäen, esim. 3kk viimeisimmän yhteydenpidon jälkeen yösijaa, kun olet pulassa, käännyttäisikö kaverisi sinut ovelta, vai kutsuisiko sisään vaimokkeen natkutuksen uhallakin? Jos tiedät vastauksen, tiedät onko hän yhä ystäväsi.

    PS: Voihan olla että kaverisi peruutti muistakin syistä kuin vain niistä joita mainitsi. Jospa heillä oli riita kesken ja toimenpiteitä sovitteluun tarvittiin. :) Ei kaikista riidoista (niistä yksityisimmistä) oikein viitsi kenellekään kertoa, jos on kyseessä arka asia.

    Kuulin joskus sanonnan:

    Ystävyys syntyy sillä hetkellä kun sanotaan; "Mitä? Sinäkin?"

    Tämä ei kuitenkaan riitä. Ystävyyden voi pitää vain yhdellä keinolla -olemalla ystävä.

    Pidetään pipo päässä ja, niinkuin jääkiekkokaukalossakin sanotaan, oma pää tyhjänä. ;) Eiköhän se siitä lutviudu. Iloista talvenalkua! :)

    Äänestä

  • Sisko kirjoitti:

    Kiitoksia jälleen !

    En usko että tämä kaveri kokonaan häviäisi elämästäni mutta kuitenkin välillä tosiaan potuttaa tällainen tilanne.

    Eli uskon että hän tarjoaisi yösijan jos todella olisin niin pulassa.
    Joillakin elämän saroilla olen ehkä hänen kanssaan läheisempikin kuin tämän vanhimman kamuni kanssa. Ehkä siksi että joistakin asioista pystyn puhumaan paremmin juuri Mr. T:n kanssa.

    Kyllähän niitä peruutuksen syitä voi olla muitakin.
    Tosin, jos heillä olisi ollut riitä kesken, hän olisi sen sanonut. On nimittäin ollut joskus niinkin ja silloin hän on sen suoraan sanonut, samoin minäkin silloin kun meillä on ollut sama tilanne.

    Hauskaa alkutalvea sinullekin !

    Äänestä

On olemassa MINUN aika 24h/vrk ja on olemassa SINUN aika 24h/vrk. Kun minun aika ja sinun aika pannaan yhteen tulee MEIDÄN aika. Meidän aika ei kuitenkaan ole 48h/vrk, vaan edelleen 24h/vrk. Kummankin on siis tingittävä omasta ajastaan yhteisen ajan vuoksi. Se yhteinen aika on pääsääntöisesti huisin verran kivempaa kuin pelkkä minun tai sinun aika. Yhtiseen aikaan on tosin sisällytettävä minun ja sinun aikaa, muuten ei yhteinenkään aika ole arvoisensa.

Äänestä

Kaveripiirissäni on vähän vastaava esimerkki, hänet tunnetaan nimellä REINO, samannimisten tohveleiden mukaan.

Äänestä

Keskusteltiin tänään juuri Mr. T:n kanssa ja sovimme asiat. Joten ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä kuin hän olisi vihdoin tajunnut mistä oikein oli kyse.

Jos aihe tulee uudelleen ajankohtaiseksi,
palaan tänne jälleen.

Jään innolla odottamaan kuinka kauan homma toimii tällä kertaa...

Toivon kuitenkin parasta.

Hyvää viikonjatkoa kaikille !!!

Mr. L

Äänestä
  • Joo, kylähän tuo nyt jollakin tavalla jaksaa ystävää olla nyt oon kerran ottanut asian kunnolla esiin, mutta se ystävyys tuntuu nyt vain niin pinnalliselta. Ei samalta kuin aikaisemmin. Ei tunnu itsestäkään mitenkään mukavalta, lähinnä ahdistavalta. Saa nyt nähdä mitä tästä tulee.

    Musta ei juuri nyt tunnu yhtään miltään.

    Ei nää haavat helpolla parane.

    Tässä taitaa mennä pidemmän aikaa.

    Kysyihän tuo jo mökilleenkin jne. mut en vaan mahda sille mitään että en tunne mitään ilon tai edes mukavuuden tunnetta mitään kohtaan mitä kaveri sanoo tai tekee tai edes on.

    Ehkä aika parantaa haavat niin kuin sanotaan, mutta aikaa siihen menee.

    Palaillaan.

    Mr. L.

    Äänestä

  • Mr. L. kirjoitti:

    Joo, kylähän tuo nyt jollakin tavalla jaksaa ystävää olla nyt oon kerran ottanut asian kunnolla esiin, mutta se ystävyys tuntuu nyt vain niin pinnalliselta. Ei samalta kuin aikaisemmin. Ei tunnu itsestäkään mitenkään mukavalta, lähinnä ahdistavalta. Saa nyt nähdä mitä tästä tulee.

    Musta ei juuri nyt tunnu yhtään miltään.

    Ei nää haavat helpolla parane.

    Tässä taitaa mennä pidemmän aikaa.

    Kysyihän tuo jo mökilleenkin jne. mut en vaan mahda sille mitään että en tunne mitään ilon tai edes mukavuuden tunnetta mitään kohtaan mitä kaveri sanoo tai tekee tai edes on.

    Ehkä aika parantaa haavat niin kuin sanotaan, mutta aikaa siihen menee.

    Palaillaan.

    Mr. L.

    Tai ainakin yrittää.Mielestäni ystävyys ei saisi olla vaatimus vaan vapaaehtoista. Jokainen hetki jossa ystävyydestä voi nauttia on lahja. Sitä ei voi vaatia, sen voi vain saada.

    Äänestä

Elämäntilanteet muuttuvat, ystävät muuttuvat. Aika pinnallisena voi pitää ystävyyttä, joka päättyy, kun ei enää löydykään joka viikko tahtoa / aikaa käydä kuppilassa. Oikea ystävä antaa tilaa ja kestää pidemmätkin tauot, eikä kitise ja pilkkaa selän takana. Entä jos ystäväsi vaimo sairastuisi vakavasti - soisitko sitten hänelle oman rauhan?

Ymmärrän, että ystävän vetäytyminen tossun alle ärsyttää, kun haluaisit tavata häntä. Sille ei vaan voi mitään, että parisuhteet kävelevät yleensä arjessa kaverien edelle. Etenkin uudessa suhteessa usein koetaan tärkeäksi todistella sitä. Eiköhän kaverisi vuosien myötä kaipaa ystävyyttänne, jos se ystävyytenne on ollut sen arvoista. Niin ei tapahdu, jos ystävyys on päättynyt Ohari-Olle -tyyppisiin piruiluihin.

Sisko oli oikeassa monessa asiassa (ja kirjoitti vielä hauskasti). Yllättävän moni mies asettuu vapaaehtoisesti kodin tohvelisankariksi, kun se oma kulta löytyy. En usko, että siitä kaveripiirissä pidetään meteliä, mutta tuota omaakin aikoinaan baarista poimittua urosta pitää oikein potkia välillä ulos tuulettumaan.

Äänestä
  • Elämäntilanteet ja ystävät muuttuvat. Sen tiedän.
    Olet siinä osin oikeassa että oikea ystävä antaa tilaa ja kestää pidemmätkin tauot jne. Mutta määrittele mikä on sopivan pitkä tauko. Pari viikkoa, kuukausi, muutama kuukausi... ?

    Meillä taisi vierähtää 2,5 kk välissä siitä kun nähtiin kyseisen kaverin häissä siihen kun seuraavan kerran nähtiin.
    Onko tuo vielä lyhyt aika ?
    (joo, nyt joku tietysti kirjoittaa että onhan se lyhyt aika, varsinkin pidemmässä ystävyyssuhteessa)
    Asutaan linnuntietä parin kilometrin päässä, autolla menee 5-7 min, pyörällä 10-15 min ja bussilla kerran vaihtaen, 10-25 min.

    Uudessa suhteessa todistellaan rakkautta olemalla vähintään 24 h/vrk yhdessä, mutta tämä ei olekaan mikään uusi suhde. Ovat pian olleen 4 v yhdessä eli ei ihan uusi suhde, vai on ko joku eri mieltä ?

    Keskustelteltuani tämän kaverin kanssa hän myönsi että vikaa on ollut hänen vaimossaan, ettei hän ole tavannut minua ja muita kavereitaan, joten olen koko ajan ollut oikeassa sen asian suhteen.
    Kertoipa vikaa olleen hänessä itsessään kun on niin saamaton. Jonkun kerran on meinannut soittaa mutta ei sitten kuitenkaan. Mitä tämä kertoo ihmisestä ?

    Kuten aiemmin on käyty läpi, kyllähän parisuhde muuttaa jokaista, mutta ei ketään tuntemaani niin paljon kuin tätä yhtä kaveria.
    Aikaisemmin hänellä oli omat mielipiteet ja omat halut. Nykyään ei niinkään. Huomaan todella helposti, että kun pariskunta on meidän luona, esim. naisväki yhdessä huoneessa ja me toisessa, niin silti vaistoan että kaveri on enemmän varuillaan sanomisissaan ja tekemisissään kuin silloin kun olemme kahdestaan tai kun on muita kavereita mukana eikä vaimo ole paikalla.

    Tämä asia puhuu omaa kieltää siitä, missä tuossa suhteessa mennään.

    Kerran aikaisemmin puhuimme tästä aiheesta, silloin kaveri kielsi kaiken. Kielsi niin pontevasti että se vaikutti liian läpinäkyvältä.
    Jos asia ei näin olisi, sitä nauraisi eikä tarvitsisi niin paljoa puolustella.

    Kyllä niin naisten kuin miestenkin pitää välillä tavata pelkästään kavereitaan ilman että siippa roikkuu mukana. Jos ei tavata kavereita, seuraukset ilmaantuvat ennemmin tai myöhemmin, kuten olen jo aiemmin kirjoittanut.

    Itse vaikutat kuitenkin fiksulta ja viisaalta ihmiseltä kun kuitenkin potkit omaa urosta ulos tuulettumaan. Oman kaverin vaimo tuksin koskaan tekisi tuollaista. Heikkoa vaan jos häntä todellakin pitää potkia ennen kuin hän lähtee.
    Et usko että kaveripiirissä pidetään meteliä... Etpä tietenkään, mutta aina kaveripiirissä on niitä, joiden mielestä olisi kiva nähdä kaveria useammin (ilman vaimoketta).

    Hyvä kommentti sinulla joka tapauksessa. Juuroi tällaisia tekstejä on miellyttävä lukea.
    Kertokaa oma kantanne asiaan, hyvät lukijat !

    Äänestä

Tuli tuossa mieleen, että Hesarissa oli 22.9.2002
"Kysy Kirstiltä /Torstilta" -palstalla vastaavanlainen juttu. (ei ollut minun juttuni)

Leikkasin sen silloin talteen, mutta en nyt tähän hätään löytänyt sitä. Etsin sen ja kerron siitä sitten lisää.

Silloin vaan oli "mukava" huomata että on muitakin, joilla on samanlainen tilanne kaverinsa kanssa ja jotka kyselevät neuvoa kuka mitäkin kautta.

Palaillaan !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kertokaa keinoja kirjoitti:

Hei !

Kertokaapa hyviä ja pirullisia keinoja
mitä tehdä kaverin kanssa josta on tullut 3 v seurustelun ja nyt naimisiinmenon myötä todellinen tohvelisankari ja ohari-olle.

En edes muista milloin viimeksi olis saanu tän kaverin mukaan minnekään ilman sen tyttöystävää eli nykyistä vaimoa. Oli kyse sitten oluelle, kahville tai jonkun kaverin luo menosta - ei onnistu.

Käytiin eräänlainen "kehityskeskustelu" yhdessä vaiheessa ja kaveri lupas parantaa tapansa. Mut ei se lähtenyt mukaan minnekään kuin kerran ja silloinkin piti parin tunnin jälkeen lähteä takas tyttöystävän luo.

Muu kaveripiiri (minä mukaanlukien) seurustelee jokainen tahollaan, mutta aina riittää aikaa myös kavereille.

Viimeinen tikki oli syyskuussa kun keräsin kaveriporukkaa meille viettämään poikien iltaa eli saunomaan, syömään, juomaan jne.
Aloitin keräämään porukkaa jo viikkoa aikaisemmin jolloin soitin kaikille.
Kaikki oli tulossa. No, ilta ennen kuin piti tavata kaikki, tää kyseinen kaveri sitten soittaa ja sanoo, et joo, emmä voikaan tulla, ku kato pitää käydä kaupassa ja kun ei ehtinyt olemaan tuoreen vaimon kanssa yhdessä paljoakaan. Vittu sanon minä. Kaveri oli just tullu häämatkaltaan, eikö ne siellä ehtineet olla yhdessä ? Ja muutenkin ne on yhdessä jokaisen minuttin mitä vain voi olla. Hyvä kun pystyvät omiin töihinsä menemään.

Läpinäkyvää, kun kaveri viikkoa aikaisemmin sanoo, et joo sopii ja sit just 1 ilta ennen soittaa ja peruu tulonsa. Se jätkä on niin tossun alla että ! Itse väittää ettei ole, mutta kyl mä tiedän. Vaimo on toisinaan hyvinkin tempperamenttinen ja kaveri kun on itse lauhkea lammas. En tunne ketään niin rauhallista tyyppiä, joten on päivänselvää mistä (kenestä) tämä peruutus johtui.

No, kaveri löytyykin nykyisin kännykän nimivalikosta O:n kohdalta, Ohari-Olle. Se sopii paremmin kuin sen oikea nimi.

Mut hei, kertokaa jotain hyviä "vittuilekeinoja" joilla antaa potut pottuina korkojen kera takaisin. Mä oon parin vuoden ajan liian monta kertaa katsonut läpi sormien tuota touhua ja nyt tuli mitta täyteen.

Kertokaa mitä vaan. I'm tired to be niceguy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu