Oletteko seuranneet päivän uutisia eduskunnasta? Tänään on muutenkin rankka päivä, ja sitten vielä tämä, saas nähdä miten jaksan.
Hedelmöityshoidot.
Raivotar
2016687
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 201
Vanhimmat
katsos täällä ainakin pidetään huoli siitä ettei koko asiaa muka edes ole olemassa.
No luojan kiitos ne aivopestyt heterot jotka väkisin haluavat täällä ilmaista mielipiteensä (joka ei kiinnosta ketään) asiasta joka ei heille kuulu, menivät siinä samalla.
järkevää ajatella että heterot ja homoseksuaalit elävät eri maassa? Mielipiteitä saa olla ja vain niistä juttelemalla me voidaan saada aikaan asioita. Se että homma lakaistaan maton alle ja sanotaan että tyhmät heterot ei tajuu, ja ne muutama heteroko tälläkin palstalla sitten edustaa muuta kuin itseään?
Ja me tukahdutamme kaikki keskustelut koska kaksi heteroa sanoo mielipiteensä? Kumpi tässä siis on tyhmiä, me vai heterot.
saa asiasta mielipiteitä olla, mutta tämä on LESBOJEN keskustelupalsta. Eikö lesboilla saa olla mitään paikkaa, missä saa keskustella vain keskenään. Pitääkö heteroiden tunkea jokapaikkaan? Heille niitä foorumeita mielipiteen ilmaisuun on ihan yllin kyllin.
joihin ei heterot ihan näin helposti mieltään pääse ilmaisemaan.
Ja kun hetero täällä laittaa "eheytykää ja hankikkaa mies ja sitten saatte oikeuden lapsiin" siihen voi joko vastata, tai olla välittämättä.
Ei kukaan yksin kauan jaksa meteliä pitää, ja asia kuihtuu itsekseen pois.
Nyt muutaman heteron mielipiteiden takia koko keskustelu poistettiin. Ja mitä siinä oli niin kauheata että se katsottiin uhkaavaksi?
Ei yhtään mitään, mutta kun heterot haluavat tyhjentää lesbojen keskustelupalstan niin se heille suodaan. Ja meidän pitäisi olla kiitollisia että meitä nän suojellaan pahalta maailmalta.
Miten olisi että muutaman härön takia koko palstaa ei tapettaisi?
Sitten kun opitte mielipiteen- ja sananvapauden merkityksen, niin voidaan alkaa keskustella, oletteko oikeutettuja hedelmöityshoitoihin.
Ei mua kiinnosta, onko joku sitä mieltä, että mulla on oikeus tai ei ole. Se on ihan sama. Jos laki kieltää täällä, niin sitten käydään muualla.
Mutta silti tulee kurja olo...näinkö meitä kohdellaan omassa maassamme...? Onneksi sentään rajoitusten läpimeno ei ole mitenkään selvä asia, ja luultavasti asiat jatkuu kuten ennenkin, kunnes lopulta oikeutemme joskus menevät läpi edarissakin.
Bissenä minua myös hirvittää, että jos päiviräsäset nyt voittaisivat, ja rajoitukset kirjattaisiin lakiin, niin mahtaisiko myös lesbojen ja bissejen välinen luottamus heiketä entisestään. Tämä taitaa olla sitä hajoita ja hallitse politiikkaa.
poista viestejä. "me" emme täällä ole keskustelua vastaan, vaan se evätään yhtälailla meiltä kuin teiltäkin.
Jos sinä et osaa katsoa laajasti ei se tarkoita ettei kukaan. Täällä joka poistelee viestejä, se taho omaa samnlaisen näkökannan asiohin kuin sinäkin.
Sinä et päätä saadanko me hedelmällisyyshoitoja etkä sinä päätä ketkä niihin on oikeutettuja vaan me olemme asiaa päättämässä myös.
Sinunkin asema naisena olisi hieman erilainen jos ne jotka sanoivat että naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä olisivat yksin saaneet asian päättää. Kuitenkaan näin asiat ei toimi.
Täällä ei ole helppoa käydä keskustelua mutta kuten hedelmällisyyshoito-laki tulee menemään läpi, myös täällä joskus kun asiaa jaksetaan ajaa, saadaan puhua meitä koskevista asioista ilman jatkuvaa sensurointia.
Siten syntyy kehitys, luovuttamatta, sitkeällä työllä, ei sillä että katsoo omaan napaansa ja sanoo että kun minä en, ette tekään.
En ole bi- enkä homo, mutta kukaan ei voi taata, että n.s. normaliparisuhteesta syntyneet lapset olisivat tasapainoisempia kuin esim. lesboparin.
Sitäpaitsi puolet kuitenkiin eroaa ja syntyy mita kummallisempia kombinaatioita. Rakkaus lapseen luo itsetunnon, jolloin vaikeistakin asioista voi selviytyä.
tyranni. Mamma 64
Jätetään hänet ihan omaan arvoonsa ;)
Hohhoijjaa. Ja sitten kun sinä opit syrjintälait, voimme jatkaa. Mielipide ja syrjivä julkinen toiminta EIVÄT ole sama asia. Ja sananvapaus on vapautta vain silloin, kun se noudattaa maan muita lakeja. Syrjivät mielipiteet ovat yllyttämistä rikokseen, kansankiihottamista ja syrjintää. Lue laki ennen kuin yrität lyödä sillä
Mikään laki ei saa sotia perustuslakia vastaan.Kaikilla ihmisillä samat oikeudet rotuun,uskoon tai ...katsomatta. Alla är lika inför lagen. Monet, momentit käyty läpi.
Heteroilla parin kumpikin osapuoli on vastuussa lapsen elatuksesta.
Lesboilla tai yksinäisillä naisilla ei, kunta elättää lapsen eikä elatustukia saada perittyä takaisin keneltäkään.
Tästä eduskunta on huolissaan. Tietenkään tätä ei voi sanoa suoraan.
Taidat sittenkin olla vain ymmärtämätön. Kukahan huolehtii lapsista ja niitten elatuksista ja oikeuksista???Onkohan sulla pienintäkään kokemusta mistään?
Näyttää vielä löytyvän eduskunnasta kunnioitusta kotia, uskontoa ja isänmaata kohtaan! No, jotain akkakerhon ehdokasjäsen Salovaaraa lukuunottamatta...
Jos tietämättömät istuu päättämässä meidän asioista,niin aika heikosti meillä menee. Nimet esiin ,jos uskaltavat tulla kaapista ulos.
"Yksinäisten naisten oikeutta hedelmöityshoitoon vastustivat valiokunnan jäsenistä Esko Ahonen , Lasse Hautala, Petri Neittaanmäki, Lyly Rajala, Tero Rönni, Petri Salo, Juhani Sjöblom, Timo Soini ja Harry Wallin.
Hallituksen esitystä ja yksinäisten naisten oikeutta hoitoon puolsivat lakivaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax sekä Leena Harkimo, Heli Paasio, Susanna Rahkonen, Minna Sirnö ja Astrid Thors. (Tyhjää äänestivät Tatja Karvonen ja Pertti Salovaara.)"
yksinkertaisesti miehet vastaan naiset.
ovat äänestäneet oman mielijohteensa mukaan,ja niitä kutsutaan yleensä tyranneiksi.Onneksi perustuslaki kumoaa heidän yritystä sortaa lesboja. Kakkua on tarjottava niille jotka muita ihmisiä sortaa.Kuinka he voivat tuntea olevansa vapaita valitsemaan jos sitä mahdollisuutta eivät suostu suomaan muille?
halveeraavaa kielenkäyttöä: "akkakerho". Mikä kumma se on, että joidenkin miesten pitää aina verbaalisesti halventaa naisia. En ymmärrä.
... onko lesbopari "yksinäinen nainen"? Jos ajateltaisiinkin, että lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa, niin miksi heidän tarvitsisi olla eri sukupuolia? Miksi mies ja nainen?
kylläkään tutustunut lakiin, mutta mutta ilmeisesti naisparista vain toinen voi lakiteknisesti olla lapsen vanhempi. Jos pari esim. eroaa, niin on selvää, kummalle lapsen huoltajuus menee.
Mitä sitten tapahtuu, jos parille tulee ero, tai se laillinen huoltaja kuolee, on aika pelottavaa... Toivottavasti olen väärässä, ja käsitykseni ovat vain kaikuja Amerikkalaisista TV-ohjelmista.
olleet huolissaan sukukalleuksiensa puolesta, yks tyyppi laulaa aika osuvasti:"..multa munat surkastuu.."
Perimmäinen kysymys taitaa olla vallankäytöstä, nainen on aina alistettava tavalla tai toisella
... että toinen naisparista ei voisi adoptoida puolisonsa lasta, joka olisi aikaansaatu hedelmöityshoidoilla. Näinhän lapsella olisi kaksi huoltajaa. Perhehän on kuitenkin yhdessä perustettu.
Näkisin hyväveli(molopää)verkoston ihan yhtä rumana sanana kuin akkakerhot ja ämmäin kotkotukset - tietysti edellyttäen, että muistamme kutsua asioita oikeilla nimillä =)
Henkilökohtaisesti en kuolla kupsahda siihen, että hedelmöityshoitoja rajoitetaan, mutta onhan tämä keskustelu (lehtien palstoilla) vähintäänkin tuonut esiin ne keskustajunttien piilevimmät oletukset ja huolet. Ilman tätä monivuotista episodia asioista ei edes puhuttaisi ääneen.
Jos muistellaan vaikkapa Hesarin kertomaa, kyseisiä miehiä tuntuu - uskomatonta kyllä - vaivaavan lähinnä se, että naiset eivät kohta enää tarvitse miestä lisääntyäkseen. Siis meneekö heillä todellakin niin huonosti, että tehtävä on ainoastaan toimia perheen lisäännyttäjänä, ei lähimmäisenä ja ihmisenä?
Jos tehtävänä taas on olla aikuiselle tai lapselle IHMINEN, miksi kyseinen rooli olisi kielletty toiselta naiselta?
Kellä pussit on, se itsensä pussiin puhukoon. Ainakin huumori on taattu.
Ei tässä keskustelussa varmaan kellään pussit omistavalla sukupuolella ole ensisijaisena herätteenä siittäminen. Kyllä tässä ajatellaan lapsen parasta, eli että hänellä on ainakin mahdollisuus saada sekä äidin että isän malli kotoa tai ainakin lähiympäristöstä.
Valitettavasti perheet hajoavat, jolloin jomman kumman sukupuolen malli uhkaa jäädä lapselta saamatta. Toivoa vain sopii, että erotilanteissa lapsen etu myös tätä ajatellen turvataan.
Ei tässä mielestäni ole mistään pussiin puhumisesta kyse. Se, miksi se rooli pitää mielestäni olla kielletty toiselta naiselta on yksinkertaisesti se biologinen tosiasia, että se toinen nainen ei voi olla isä. Tai homotapauksessa se toinen ei voi olla äiti. Yksinkertaista.
Vaatiiko lapsen etu sukupuolirooleja perheessä?
Ja jos nyt mietin minkälainen faija mulla on ollu, niin mulle on ihan turha tulla länkyttämään paskaa siitä, että lapsi tarvitsee isän. Kaksi äitiä olisi ollut paljon parempi, suoraan sanoen.
Isä joka ei ole kotona ei ole mikään malli, eikä edes isä vanhemmuuden kautta käsitettynä. Hän on vain biologinen isä, siittiöiden luovuttaja, ja ahkerana duunarina kenties vielä taloudellisen hyvinvoinnin aikaansaaja, mutta se ei ole isyyttä, eikä mies, joka ei perheelleen aikaa uhraa ole ansainnut tulla kutsutuksi isäksi.
Ja suoraan sanoen on parempi, että sellaisten miesten siemenet menee heidän mukanaan hautaan, joista ei ole pitämään jälkikasvustaan huolta henkilökohtaisesti ja rakastamaan heitä olemalla läsnä.
Kun ukot nyt jauhaa tästä kaikesta hirveetä paskaa, niin samalla eivät kuitenkaan olisi valmiita toimimaan lapsen vanhempina. Tämä on valitettava tosiseikka, joka monen sovinistin on mahdotonta hyväksyä - että he eivät itseasiassa itse ole vanhemmiksi kelpaavia, ja sitten he purkavat tätä huonommuudentunnettaan naispareihin.
olemme saaneet nähdä miten paljon asiat on muuttuneet jo opita se asia että, kaikkea vastustetaan.
Voidaanhan sitä puhua että biologisesti vain toinen on lapselle biologinen vanhempi jne. Voidanhan me vielä ainkain hetki puhua kuinka lapsen saamiseen tarvitaan sittiöitä jne.
Mutta ei se poista sitä faktaa että vaikka osa haluaa pysäyttää ajan, se ei pysähdy.
Laki tulee menemään läpi, ja tulevaisuudessa munsasolun hedelmöittäminen toisella munasolulla on mahdollista ja halvempaa, ja joskus ei enään puhuta siitä että lapsella pitää olla roolimalleja vaan että lapsella pitää olla hyvä kasvuympäristö ja vaikuttajat.
Miehen ja naisen roolit on jo sitä aikaa jota itse en edes elä.
Voidaanhan sitä nyt iloita että jotkut voitti ja toiset hävisi, mutta koska kehitys on pysähtynyt pieneen hidasteeseen? Minä haluan katsoa mitä heteroisi sanoo vaikka 10 vuoden päästä asiasta.
Luulen ettei silloin puhuta enään tästä.
lesbopareilla asia jotenkin paremmin? Yhtä lailla heillä on ongelmia perheessä, ja varmasti samanlaisia kokemuksia: toinen 'äideistä' välittää ja toinen ei! Onko lesboparit muka jotenkin lähtökohtaisesti niin paljon parempia kuin heterot? Oma kokemuksesi on varmasti sinulle järkyttävä, mutta ei siitä voi muodostaa kokonaisuutta, yksittäistapauksesta!
Heteroperheissä on kuitenkin lähtökohta hyviin rooli- ja sukupuolimalleihin, mitä lesbo/homosuhteissa ei ole. Aina hyvistäkään lähtökohdista ei valitettavasti saa hyvää. Täydellisiähän meistä ei ole kukaan yksilönä eikä parina, oli sitten hetero tai homo/lesbo!
puhuvat tai ovat tästä asiasta mieltä tulevaisuudessa. Itse en ainakaan kantaani muuta, koska en näe mitään syytä siihen.
Miksi lesbo- ja homoparien pitäisi olla parempia kuin heteroparien, jotta he voisivat kasvattaa lapsia perheessään?
Miksi olet niin huolissasi sukupuolirooleista? Pelottaako se, jos pojasta kasvaa herkkis pehmoilija tms.? Onko se juuri lapsenkasvatuksen pääasia, että korostetaan sukupuolten erilaisuutta? Kun kuitenkin ne suurimmat erot sukupuolten välillä ovat fyysisiä.
Sinänsä on hienoa, jos sinä Heteroisä olet huolehtiva isä omille lapsillesi. Tiedät silloin, että lapset ovat elämän rikkaus. Miksi lesbo- tai homoparilla ei saisi olla tätä rikkautta?
"Yhtä lailla heillä on ongelmia perheessä, ja varmasti samanlaisia kokemuksia: toinen 'äideistä' välittää ja toinen ei! Onko lesboparit muka jotenkin lähtökohtaisesti niin paljon parempia kuin heterot?"
Ei, eivät ole. Olennaisena erona on kuitenkin se, että jos lesbopari lähtee lasta hankkimaan, se on pitkällisen harkinnan ja molempien omistautumisen tulos. Lapsi tulee olemaan todella toivottu ja varmasti molempien vanhempiensa silmäterä.
Lesboille ei koskaan käy niin, että toinen päättäisi omin päin hankkia lapsen ja jättäisi ehkäisyn pois salaa (kuten heteronainen saattaa tehdä...) eikä lesboille myöskään synny ei-toivottuja lapsia vahingossa vaikkapa humalaisen seksin seurauksena (kuten heteroille saattaa käydä).
Valtaosa heteroiden lapsista on varmasti toivottuja, mutta lesbojen lapsista sitä on 100%.
Konservatiivit rimpuilee aikansa, mutta heidän aikansa tämän asian kohdalla on käymässä vähiin. Sanoisin, että yksi sukupolvi saatetaan vielä tarvita, käytännössä se on n.25 vuotta.
Miehen ja naisen roolit on jotakin joiden kuoppaamisesta tulen itkemään ilosta.
"Kyllä tässä ajatellaan lapsen parasta, eli että hänellä on ainakin mahdollisuus saada sekä äidin että isän malli kotoa tai ainakin lähiympäristöstä."
Nyt kiinnitin huomiota kolmeen viimeiseen sanaan. Elävätkö lesboparit mielestäsi jonkinlaisessa eristetyssä kuplassa tai kommuunissa, eikä heidän lapsensa koko kasvuvuosiensa aikana näe missään heteroperheitä?
Lapselle ei vielä ole olemassa "erilaisuutta", on vain elämää. Ongelmia syntyy vain silloin kun aikuisten istuttamat ennakkoluulot tarttuvat pieniinkin.
Entä kun sekä lapset A että B saavat rakkautta ja hoivaa, mikä oikeus aikuisella on väittää, että vain lapsen A etu on otettu huomioon?
Muistan hyvin millaista on olla lapsi, aikuisten turvallisuudenkaipuussaan ja virkamiesmäisyydessään määrittelemän normiyhteiskunnan jäsen. Yhdeksäksi kouluun ja kolmelta kotiin, istut elämäsi jännittävimmät ja kehittävimmät vuodet viidenkymmenen arkki-idiootin seassa jossain, jota nimitetään peruskouluksi. Kutsutko myös tätä laitostamista lapsen eduksi? Olen utelias kuulemaan.
Toki vanhemmilla on mahdollisuus laittaa jälkikasvunsa erityiskouluun elämäntilanteen niin salliessa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kaikki loput jäävät moniongelmaisten ja lahjattomien kauhukakaroiden terrorin uhriksi.
Yksi tyhmä saa pientenkin maailmassa aikaan enemmän vahinkoa kuin kymmenen fiksua ehtii korjata.
Ja tyhmyydet puetaan "lapsen edun" kaapuun. Sitä en voi sulattaa koskaan.
että naisparien lapsista 100% on toivottuja. Miksi ei siinäkin liitossa toinen naisista voi käydä vieraissa miehissä ja hankkiutua raskaaksi. Ei käy mielestäni hedelmöityshoitoperusteluna, että naisparien lapsista 100% on toivottuja. Samaa luokkaa se toivottuus on kuin heteropareillakin. Tämä on taas tätä illuusiota paremmista naispareista. Vähän samalla lailla kuin 'svenska talande bättre folk'. Eihän sekään pidä paikkaansa.
että heterosuhteissa lapsella on lähes 100% tapauksista tieto isästään ja äidistään. Nimettömällä siittiollä hedelmöitetyllä lapsella isästä ei ole tietoa. Joku 'naapurin setä' voi tietysti toimia hyvänä isän korvikkeena, mutta side ei ole samanlainen kuin oikean isän ollessa kyseessä. Kyllä minäkin pidän naapurin lapsista, mutta omat ovat kuitenkin ne kaikkein rakkaimmat.
Mutta tämä isyyskeskustelukin on tietyllä tapaa sivujuonne tässä asiassa. Peruspointtihan on se, että hoitoja yhteiskunta on velvollinen tarjoamaan sairauksiin tai muihin lääketieteellisesti perusteltuihin vaivoihin. Suurin osa lesbonaisista on varmaankin ihan terveitä lisääntymiskykyisiä naisia, eiväthän terveet hoitoa tarvitse!
kommentointiin.
Lesbot eivät ole sukupuoliyhdynnässä miesten kanssa.
Älä viitsi sekoittaa bi-seksuaaleja lesboihin, vai käytkö sinä hetero miehenä välillä panemassa miesten kanssa? Jos käyt et ole hetero.
"Nimettömällä siittiollä hedelmöitetyllä lapsella isästä ei ole tietoa."
Moni lesbopari saisi avukseen jonkun miespuolisen tuttavan, joka voisi lahjoittaa siittiöitä. Sitten lapsella voisi myöhemmin olla tieto isästään. Miksi tämäkin pitäisi kieltää lailla?
"Suurin osa lesbonaisista on varmaankin ihan terveitä lisääntymiskykyisiä naisia, eiväthän terveet hoitoa tarvitse!"
Mitä sitten ehdotat heille keinoksi saada lapsi? Odotan kauhulla. Muistathan että lesbo ei ole biseksuaali, joten sänkyynmeno miehen kanssa on poissa laskuista.
mikä poikkeaa sinun näkökannastasi on sairautta. Eli syökööt muslimit vaan sianlihaa ja kasvissyöjien pitää syödä lihaa jos sitä kerran on tarjolla, lesbon pitää antaa miehen raiskata itsensä jos haluaa kerta aikuisten oikeasti lapsen, jne . Ja kaikki siksi että sinä et ymmärrä asettua kenekään muun asemaan kuin siihen omaasi.
Eikö sua hävetä olla noin laatikossasi.
mitä ovat miehen ja naisen mallit ja roolit? Tuosta sukupuolirooli-ajattelusta tulee sellainen olo,että kaikki naiset olisivat keskenään samanlaisia,samoin kaikki miehet.Entä jos heteroperheesä isä onkin herkkä ja hiljainen kodinhengetär ja äiti äänekäs,agressiivinen uraohjus?Pitäisikö myös tälläisiltä pareilta kieltää lastenhankinnan,ettei lapsi vaan oppisi "vääränlaisia" rooleja?
"onko sitten lesbopareilla asia jotenkin paremmin? Yhtä lailla heillä on ongelmia perheessä, ja varmasti samanlaisia kokemuksia: toinen 'äideistä' välittää ja toinen ei! Onko lesboparit muka jotenkin lähtökohtaisesti niin paljon parempia kuin heterot?"
Ensinnäkin, meillä on tilanne lähtökohtaisesti toinen. Me joudumme käymään pitkän selittely ja tutkimusprosessin läpi ennen lasten saamista. Joudumme pohtimaan japerustelemaan paljon syvällisemmin, kun teille riittää vain minuutin pano.. Tällöin myöskin tilanne on se, että kumpikin lesbovanhemmista on joutunut samaan tilanteeseen ja kumpikin on lasta halunnut. Meille kun ei synny vahingonlaukauksia.
Ja mitä tulee lesboparien paremmuuteen ja perheongelmiin... Luepa vaikka sosiaali- ja terveysministeriön tutkimuksia tai lukemattomia kansainvälisiä tutkimuksia: pitkän prosessin tuloksena lesboparien lapsilla on paremmat olot ja he kehittyvätkin terveemmin. Ja samaiset tutkimukset todistavat myös sen, että lepakkoopareilla on vähemmän vakaivia parisuhdeongelmia ja eroja kuin heteroilla. Post est facto.
Ehkäpä siksi, että lesbot eivät käy miehissä. Piste. Pitääkö sekin vääntää rautalangasta?
Ja mitenkähän lapsen etu sitten toteutuu syrjimällä vanhempia?
"heterosuhteissa lapsella on lähes 100% tapauksista tieto isästään ja äidistään"
Ja mitä sitten? Miten tieto yhden solun alkuperästä tekee ketään autuaaksi. Ja toisaalta, voihan lainsiemenenkin alkuperän selvittää, jos siihen varautuu valmisteluvaiheessa. Ja väitätkö oikeasti, että lapsista tekee omia vain se sinun yksi ainoa säälittävä solusi? Toisin sanoen, jos olisit ollut steriili ja olisitte hakeneet hoitoja, lapset eivät olisikaan sinun, etkä rakastaisi heitä samoin kuin nykyisiä lapsiasi? Pelottavaa.. Kertoo aika paljon aj aika huolestuttavia asioita sinusta, ei meistä.
Mitä tulee yhteiskunnan kuluihin hoitojen suhteen.. Etkö tosiaan tiedä, ettei yhteiskunta nytkään maksa meidän hoitojamme?? Eikä tulisi tekemään niin tulevaisuudessakaan. Me maksamme itse joka pennin, koska meillä ei todellakaan ole elimellistä vikaa. Kyse on vain oikeudesta saada hoitoja ylipäätään.
Ja mitä tulee hoidon tarpeeseen, niin on kyllä aika sairasta edellyttää lasten saamiseksi pettämistä tai vieraissa käymistä ja valatvien terveysriskien ottamista sekä lapsen että äidin suhteen. Sinä tarvitset hoitoa!
Jos biologinen vanhempi kuolee, lasten holhoojaksi (ts. vanhemmaksi) määrätään ennakkotapausten mukaan, lapsen etua ajatellen, perheen sosiaalinen vanhempi. Eli se ei-biloginen äiti. Tuorein tapaus vuodelta 2003.
Olisipa meilläkin Hollannin malli. Heillä kun naisparille syntyvän lapsen laillisiksi huoltajiksi ja vanhemmiksi merkitään AUTOMAATTISESTI molemmat naiset.
Adoptio-oikeuden puuttuminen hankaloittaa lapsen asemaa erityisesti perimykseen liittyvissä asioissa. Lesboperheen apsi joutuu maksamaan KOLMINkertaisen perintöveron heteroperheen muksuihin nähden, jos perintö tulee ei-biologiselta vanhemmalta. Kuorrutuksena kakussa: myös heteroiden kihla- ja avoparien perimys toimii samoin kuin avioparien, vaikka ne ei vät edes ole laillisia instituutioita! Toisin kuin rekisteröity parisuhde.. Siinä sitä tasa-arvoa..
naispareista, voihan niissä toinen olla vaikkapa bi. Ja mikä takaa sen, että lesbo on lesbo maailman tappiin. Tälläkin palstalla on monessa ketjussa todistettu, että ihmisen seksuaalisuus on liukuva käsite ja muuttuu elämän eri vaiheissa.
Niin, onhan se periaatteessa yllä olevan perusteella mahdollista, että minäkin joskus kävisin miehissä... Mutta jos niin jostain kumman syystä tulen tekemään, niin olen edelleenkin sitä mieltä, että lapsen paras kasvuympäristö on perhe, jossa on sekä äiti että isä. Kyllä homous jo itsessään sulkee tai ainakin vaikeuttaa mahdollisuutta tulla biologiseksi vanhemmaksi. Ja mielestäni sen pitää olla myös yksiselitteisesti este adoptiolle.
niin on hyvin vaikea yhtyä väitteeseen, että lesboilla tai homoilla on vähemmän parisuhdeongelmia ja eroja kuin heteroilla. Ei tarvitse kuin selata viime päivien lehtiä!
antama menetelmä kelpaa, niin olkoot sitten ilman lapsia! Ja onhan näitä sitten ruisku- vai mitä lie menetelmiä, en minä niistä tiedä. Olen harrastanut ko. toimintaa vain luonnonvärkeillä.
En sillä sano, että kehottaisin lesbopareja hankkiutumaan raskaaksi. Olen sitä mieltä, kuten tuossa ylempänä kirjoitin, että homous ja lesbous jo itsessään sulkee, tai ainakin vaikeuttaa biologisen lapsen hankintaa. Ja adoptioiden epääminen ko. pareilta pitää olla itsestäänselvyys.
pidä olla oikeutta saada jonkin sairauden hoitoon tarkoitettua hoitoa.
Itselläni esim. on pieni ruumiillinen sairaus, josta minulla on oireita, mutta joka olisi helpolla ja riskittömällä leikkauksella korjattavissa. Minulta evättiin pääsy ko. leikkaukseen, koska oireisiin on olemassa lääke. Eli en todellakaan ymmärrä, jos terveet naiset sitten jonkun tasavertaisuuden nojalla vaativat yhteiskunnan järjestämään heille hoitoa sairauteen, jota heillä ei edes ole! Hedelmällisiä kun ovat. Jos on todettu hedelmättömyyttä, niin sitten toki hoitoon vaan, se on sitä tasapuolisuutta ja yhdenvertaisuutta!
siten, että hänellä on mahdollisuus kasvaa ympäristössä, jossa hänellä on sekä isä että äiti.
Kyllä hedelmättömyyskin on aika yksiselitteinen este lasten saamiselle. Vastustatkos hedelmättömien heteroidenkin hoitoja? Kyllä tuossa puhuu ilmiselvä syrjintäasenne ja rasismi. Turha sitä on yrittää järjellä perustella: olet joustamaton, empatiakyvytön, umpimielinen, heteroseksistinen, putkiaivoinen mies. Mitä sitä selittelemään. Johan sekin sanoo jotain, että pyörit täällä, vaikka sivuston alussa sanotaan, että se on tarkoitettu lesboille...Eli ymmärryksessä on puutteita..
Ja minkäslaisen käsityksen lehdistä saa heteroista: huoraavia, väkivaltaisia, pedofiilejä, murhamiehiä, rattijuoppoja, puolison- ja lastentappajia... Et kai oikeasti väitä, että sinun mielestäsi uutisointi antaa tasapuolisen ja realistisen kuvan enemmistöjen elämästä?? Ymmärrät kai, että tavallinen arki ei myy lehtiä, vaan skandaalit? Ja vertaapas kuinka monta heteroskandaalia sieltä lehdestä löytyy vähemmistösakndaaleihin nähden..
Voiko kukaan olla noin naiivi? Jos lehdessä sanottaisiin, että ihmiset osaavat lentää ilman laitteita tai että avaruusoliot ovat hedelmöittäneet rouvasi, uskoisitko senkin, koska se on lehdessä? Näitäkin otsikoita näkee..
entäpäs jos sinun ainoa tapasi saada lapsia, tai miksei vaikkapa työpaikkakin, olisi maata miehen kanssa, niin tekisitkö sen? Tuskin. Miksi siis vaadit muita toimimaan vastoin luontoaan? Ja minkä edes kuvittelet antavan sinulle oikeuden siihen? Mikä sinä luulet olevasi päättämään muiden elämästä? Jumala? Täytyy sanoa, että onneksi miesten hedelmällisyys kärsii ja juuri siihen suuntaan, että miehet vähenevät. Tuollaista järjenköyhyyttä ei tarvitse ainakaan lisää olla.
Ja mitä mielipiteisiin tulee, minä olen sitä mieltä, että umpimielisiltä, kuten sinulta pitäisi kieltää lisääntyminen. Mutta eipä niinkään toimita. Ja suvaitsemattomuus on sentään paaaaaljon vaarallisempi, ja kasvatuksen kautta "tarttuvampikin", ongelma kuin homoseksuaalisuus. Sen nimissä tapetaan kokonaisia kansoja, rotuja ja uskontokuntia.. Ja pääasiassa sen tekevät heteromiehet, joten mikä teissä on niin suunnattoman erinomaista?
Jo Hippokrateen ajoilta lääketieteen yhtenä päätarkoituksena on ollut myös ehkäistä sairauksia. Hedelmöityshoitojen antaminen lesboille ehkäisee yksiselitteisesti psykologisia ongelmia ja voi hyvin selkeästi ehkäistä esim aidsin saamisen (niin äidiltä kuin tulevalta lapseltakin).
Ja nyt alat puhua itseäsi pussiin.. Huomasitko edes? Eli mitäs sitten, jos lesbo on hedelmätön? Sekin on mahdollista.. Silloinko siis muka sallisit hoidot? Varmaan! Älä puhu tasa-arvon nimeen, kun et sitä tarkoita.
Siis kuten eräs lääkäri sanoi, että alkoholisti-isäkin on parempi kuin ei isää ollenkaan? Et voi olla tosissasi.. haluatko yksihuoltajatkin ammuttaviksi? Ja avioerot kielletyksi? Tiesitkö, että nykyisin merkittävä osa lapsista syntyy muualle kuin heteroseksuaaliseen parisuhteeseen? Tiedätkö ylipäätään mistään mitään?
Luehan tutkimuksia. Niiden mukaan on yksiselitteistä, että lapsen saama positiivisen huomion määrä ja laatu on ratkaisevaa. Ei se tuleeko se munalliseslta vai munattomalta ihmiseltä. Tutkimusten mukaan on myös yksiselitteistä, että naisparien lapsista kasvaa onnellisempia, tasapainoisempia ja suvaitsevaisempia aikuisia kuin heteroiden. Mikä siinä on paha asia? Lisäksi tutkimusten mukaan miehen rooli on lasten kehityksessä melko pieni..muutoin kuin pahassa(väkivaltaisuus, alkoholismi, insesti jne). Ja ennen kaikkea, tutkimusten mukaan naisparien puolisot osallistuvat huomattavasti enemmän lapsen hoitoon ja kasvatukseen kuin heteroparien miehet. Eli mikä siinäkin on niin pahaa?
Turha yrittää namioitua järki-ihmiseksi. Ei se täällä onnistu. Lue, poika, lue.
Vihdoinkin myönnät suoraan, ettet sallisi homoseksuaaleille lapsia millään menetelmällä - ei keinohedelmöityksellä, ei adoptiolla. Ainoastaan heteroseksin avulla, hädin tuskin. Nyt karisi kaikki kiertely ja paljastit todellisen ahdasmielisyytesi. Tahdot kieltää meiltä lapset vain ja ainoastaan seksuaalisen suuntautumisemme ja sen sinussa aiheuttaman irrationaalisen pelon vuoksi.
Onneksi sinä et ole päättämässä meidän perheistämme ja oikeudestamme niihin.
mitä ovat "äiti" ja "isä". Siis miten äidin kuuluu käyttäyä verrattuna isän käyttäytymiseen jotta lapsen etu toteutuisi?
heteropariskuntien hoitoja. Hedelmättömien naisparien hoitoihin mulla on hieman nihkeä kanta, mutta jos lähdetään siitä, että hoitoja annetaa sairauksiin, niin kai noihin pitäisi suhtautua myötämielisesti. Vaikeampi asia...
naivismista on karissut jo enin osa pois.
homoseksuaalisuutta ole vastustamassa. Heidän hedelmöityshoitojaan kyllä vastustan. Ja heidän lasten saantiaan ylipäätään.
Eli nihkeästi suhtaudun hedelmättömien lesboparien hoitoihin, mutta tasapuolisuuden nimissä niille varmaan pitäisi olla myötämielinen.
suoltamia tutkimuksia ei nyt pidä ottaa niin vakavasti. Täytyyhän maailmassa olla viihdettäkin!
oma itsensä.
Tekopyhää hurskastelua. Et vastusta homoseksuaalisuutta, mutta tahdot rajoittaa oikeuttamme tasa-arvoiseen ja ihmisarvoiseen elämään - millä perusteella? Oman mutu-tuntumasi perusteella? Onko kielteiselle asenteellesi mitään muuta perustetta kuin omat ennakkoluulosi?
Jos sulla niitä on. Lapsethan ei voi vanhempiansa
valita mutta että niillä olis noin ahdasmielinen
isä niin ihan hirvittää. Mutta tämmöisiä ajatuksia
on yleensä maalais junteilla joten empä ihmettelis
jos säkin olisit maalta kotoisin.
ja kovasti ovat isäänsä mieltyneitä.
Onko Suomessa oikeasti metropoleja? Kaikkihan me olemme maalaisia. Itse olen asunut perheen kanssa melkein 5 vuotta Keski-Euroopassa suuren metropolin kupeessa. Tällä hetkellä asutaan suurehkossa kaupungissa Suomessa, kuitenkin Kehä3:n ulkopuolella. Kun kerran kysyit.
Enpä todella olisi halunnut tuntea sinua ennen kuin naivismisi karisi... Jos tämä on karissut tilanne, niin huhhuh.
se, että sairauden/kyvyttömyyden hoitoon on kehitetty menetelmä, jota sitten sovelletaan luonnottomaan toimintaan. Tässä on myös tietty eettinen ja kristillinen näkökanta, joka menee kaikkien tasa-arvo, ja muiden tekosyiden edelle.
Se, että nainen lisääntyy ei ole luonnotonta. Ja kristitty etiikka on vain yksi monista. Valitettavasti myös yksi tuhoisimmista...mietitäänpä vain kuinka monta alkukantaista kulttuuria (Afrikka, etelä-Amerikka, pohjois-Amerikka, kaakkois-Aasia, Australia...) meidän hieno kristillisyytemme on tuhonnut. Siinä sitä on eettisyyden mallia vaikka muille jakaa.
On aika omahyväistä perustella epätasa-arvon oikeutusta uskonnolla. Se asettaa koko uskonnonkin, ja etenkin sen eettisyyden, melkoisen huonoon valoon. Puhumattakaan siitä, että uskontojakin on maailmassa lukematon määrä. Mikä ihme tekisi kristillisyydestä sen ainoan oikean, jonka perusteella voidaan oikeuttaa minkälainen vääryys hyvänsä? Ei kai perusteluksi riitä, että "koska se on olemassa"? Niin ovat ne muutkin.
Ja nyt vain sinun kallisarvoisen ja erinomaista ylivertaisuutta uhkuvan mielipiteesi takia kaikki maailman tiedemiehet, yliopistot, tiedeyhteisöt ja jopa suomen sosiaali- ja terveysministeriö, EU, YK jne ovat siis feministisiä viihdeyhtiöitä, eikä niitä tule ottaa vakavasti. Mutta sinun mielipiteesi pitäisi ottaa vakavasti, niinkö??
Jösses.
On aika säälittävää, että maailmaakin nähnyt ihminen voi olla niin oman erinomaisuutensa sokaisema, ettei opi kokemuksesta yhtään mitään.
... taitaa olla sinulle tämä lesbo-palstalle kirjoittelu.
Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, mikä todella on tämän mission taustalla - tuskin kuitenkaan viihteen nälkä yksin.
Siis et muka vastusta homoseksuaalisuutta?? Heh. Just. Kuitenkin pidät sitä niin pahana vikana, että se, ja vain se, pilaa lasten elämän, perhe-elämän ja tulevaisuuden ja on aivan riittävä syy/ vika ilman mitään muita perusteita evätä homoseksuaaleilta oikeus saada lapsia. Yksi elämän suurimpia asioita. Oletpa ymmärtäväinen ja hyväksyvä. Haukotus. Katsoisit jo peiliin. Vaikka kaipa haluttomuutesi sen tekemiseen on ymmärrettävää: sieltä kun ei todellakaan katso takaisin mikään kaunis näky, vaan hirviö.
Ja jos vain omana itsenä oleminen riittää, niin mihin niitä munia tarvitaan?? Jos munien mukana tulee tuollainen luonne, on taatusti parempi olla vaikka sinkkuperheen lapsi. Ja yritähän muistaa, että myös meillä on jokaisella sellainen"itse". Mekin olemme oma itsemme. Itseys tuskin määrittyy vain aseistuksen mukaan.
... erittäin pelokas ihminen.
Mikään ei ole niin vaarallinen kuin säikytetty peto...etenkin, jos yhtälöön vielä kuuluvat pennut=lapset. Tälläkin palstalla tosiaankin saa lukea yhtä sun toista, joka olisi suoraan luokiteltavissa rikolliseksi, ei vain loukkaavaksi.
ihan normaalina, työssäkäyvänä perheenisänä.
suhde vanhempiini ole aina mutkaton ollut. Varsinkin isän kanssa oli murrosiässä ongelmia ja tosi paljon. Mutta en minä siitä niin paljon järkkynyt, että olisin katkeroitunut kaikkia muita miehiä kohtaan.
Näistä sukupuolista ja palstalla vellovasta miesvihasta johtuen kysyisin, että kumpaa sukupuolta ne naisparit sitten toivoisivat sen hedelmöitetyn lapsen olevan? Pelkkiä tyttöjäkö? Pojista kun voi huonolla zäkällä tulla jopa homovastaisia lihaa syöviä heteromiehiä? Se kai on lesboäidin järkyttävin kauhuskenario!
Taitaa vaan koskea juuri näitä sun laisiasi miehiä
jotka ei olisi sallimassa hedelmöitys hoitoja kuin heto pareille ja kyllä sun laiset miehet muakin päähän ottaa vaikka mies olenkin. En oikein usko
että naispareille on lapsen sukupuolella mitään väliä kunhan on vain terve lapsi.
Taitaa vaan koskea juuri näitä sunlaisiasi miehiä
jotka ei olisi sallimassa hedelmöitys hoitoja kuin hetero pareille ja kyllä sunlaiset miehet muakin päähän ottaa vaikka mies olenkin. En oikein usko
että naispareille on lapsen sukupuolella mitään väliä kunhan lapsi on vain terve.
Ei täällä vello mikään miesviha. Ei se, ettei nainen tahdo miestä sänkyynsä tai parisuhteeseensa, tarkoita miesten vihaamista. Vai vihaatko itse miehiä jos et huoli miestä kumppaniksesi? ;) Kyse on siitä keneen rakastuu ja kenen kanssa tahtoo perustaa perheen. Itse en vihaa miehiä, jos en rakastakaan - miksi vihaisin? Miehet ovat ihan OK, en vain tahdo heidän kanssaan intiimiin tuttavuuteen.
Sen sijaan tuntuu siltä, että vellomassa on lesboviha, kun miesten pitää tulla lesbopalstalle asti valittamaan siirä kun pieni naisvähemmistö (ehkä 5-10% naisista) ei tahdokaan lasta heidän kanssaan, vaan toisen naisen.
"Pojista kun voi huonolla zäkällä tulla jopa homovastaisia lihaa syöviä heteromiehiä?"
En ymmärrä miten lihansyönti tähän liittyy... Kyllä mulle mehukas pihvi maistuu, vaikka lesbo olenkin. Sen sijaan uskon vakaasti siihen, että nais- tai miesparin lapsi (sukupuolestaan riippumatta) ei varmaankaan kasva homofoobikoksi, koska oppii pienestä pitäen jo kotioloissaan ymmärtämään ihmisten moninaisuutta ja erilaisuutta. Hyvin todennäköisesti hänestä tulee hetero, koska valtaosa ihmisistä sattuu olemaan heteroita, eikä sillä ole mitään tekemistä vanhempien suuntautumisen kanssa (olenhan itsekin vastaavasti heterovanhempien lapsi). Ja kaikin mokomin saa tulla. Yritä ymmärtä, hyvä heteroisä, että kaiken takana on rakkaus ja sallivuus muita kohtaan. :)
Tuosta "luonnottomuudesta" en edes jaksa enää kommentoida. Se mikä on luonnollista yhdelle, on luonnotonta toiselle. Jos kaipuusi luontoon on noin kova, olet varmaan valmis hylkäämään kaiken sivistyksen tuoman luonnottomuuden ja muuttamaan metsämajaan...?
Niin arvelinkin.
"Kristillinen näkökanta" ei missään nimessä mene tasa-arvoasioiden edelle sen enempää kuin vaikkapa buddhalainen, sintolainen, juutalainen tai pakanallinen näkökantakaan. Uskonto ei kuulu lainsäädännön piiriin.
Tuota noin...syrjinnän kohteeksi joutuneiden on helpompi asettua muiden syrjittyjen asemaan. Toisaalta valtaväestön ei arvostella. Se vain on niin. Ja osoittaa melkoista asenteellisuutta olettaa, että lesbot eivät tietäisi, että lapsi voi olla kumpaa sukupuolta hyvänsä tai että pojan saaminen olisi jotenkin elämän pahin asia. Lesbot toivovat terveitä lapsia, eivät sukupuolta. Entäs itse? Taisi olla poika haaveissa? Miksi pojan saaminen olisi katastrofi meille? Se on sitä yhtä vähän, ellei vähemmankin, kuin tytön saaminen sinulle. Lapsi on lapsi, ei pelkkä sukupuoli. Ja mitä vikaa heteroissa on? Se, että sinä todennäköisesti suhtautuisit erilaista suuntautumista osoittavaan lapseesi huonosti ei tarkoita sitä, että kaikki muut tekisivät niin. Katso peiliin.
Ja täällä ei olla hetero- tai miesvihaajia. Se on vain sinun, jälleen kerran virheellinen, tilannearviosi. Täällä ei vain pidetä haukkuvista, loukkaavista, jumalaa esittävistä itseään täynnä olevista idiooteista, jotka kuvittelevat voivansa sanoa, tehdä ja sanella mitä hyvänsä kaikille, jotka eivät ole samanlaisia kuin he itse.
Sinä todella olet vakavan asennekasvatuksen tarpeessa, pojuseni. Kuulostat aivan 13v teinipojalta. Säälittävää.
Tällaiset miehet ovat ihania! :)
Juuri näin. Sinä osasit tiivistää asian kokonaisuudessaan juuri niin kuin se on. Kumma vain, ettei heteroisän kaaliin mahdu minkäänlaista ymmärryksen kipinääkään..
Tuota ei varmaan kukaan olisi osannut arvatakaan. Siinä on yksi virhearvio sinun tilillesi lisää.. Tuollainen riehuminen ventovieraille ihmisille ei ole normaalia. Kannattaisiko tarkistaa lääkityksesi?
"Sen sijaan uskon vakaasti siihen, että nais- tai miesparin lapsi (sukupuolestaan riippumatta) ei varmaankaan kasva homofoobikoksi, koska oppii pienestä pitäen jo kotioloissaan ymmärtämään ihmisten moninaisuutta ja erilaisuutta. Hyvin todennäköisesti hänestä tulee hetero, koska valtaosa ihmisistä sattuu olemaan heteroita, eikä sillä ole mitään tekemistä vanhempien suuntautumisen kanssa (olenhan itsekin vastaavasti heterovanhempien lapsi). Ja kaikin mokomin saa tulla."
Erinomaisen tarkka kuvaus täynnä arjen realismia. Mikä, ikävä kyllä, tahtoo keskustelun tuoksinassa unohtua puolella jos toisellakin.
38 vee, sekä aivan ihanien tytön ja pojan isä.
Niin, miksikö se pojan saaminen olisi vahinko? Koska tällä palstallahan on hehkutettu, että kohta poikia ja miehiä enää mihinkään. Naiset kuulemma kohta lisääntyvät munasoluja hedelmöittämällä keskenään, miehet sitten kai vajoavat sieltä sohvan pohjalta jonnekin lattian alle? Turhaa kai sitä sitten enää miespuolisia lapsia on hankkia, kun niille ei ole mitään järkevää käyttöä eikä niitä tarvita edes lisääntymiseen? Näinhän täällä hehkutetaan!
antaa hyvät eettiset puitteet, joiden varassa toimia ja tehdä sitä maallista lainsäätötyötä.
ovat eri asioita. Näillä kahdella keskustelulla on yhtymäkohtia, mutta välille jää myös valtavasti aukkoja. Terveellisintä on pitää usko ja ymmärrys oikeasta tai väärästä erillään toisistaan, koska ihminen on ymmärtämättömyydessään käyttänyt uskonnollista totuutta lähinnä lyömäaseena oman valtansa pönkittämiseksi. Vika ei ole objektissa vaan subjektissa.
Usko on puhtaasti uskon asia, muussa tapauksessahan sitä ei olisi olemassa. Uskon oikeutus on se itse eikä muuta tarvita.
Etiikassa taas emme voi nojata yhteen totuuteen, koska kokemuksemme osoittavat nopeasti, että sellaista ei ole mahdollista tavoittaa.
Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että vihamielinen, syrjivä, törkeä ja loukkaava asenteesi aiheuttaa tuollaista käyttäytymistä.Kuka tahansa hermostuu, jos koko ajan arvostellaan, vähätellään ja käyttäydytään loukkaavasti täysin ilman järkisyitä ja täysin niitä edes kuuntelematta.
Ja ei kai se meidän vikamme ole, että kahdesta munasolusta lapsen tuottaminen voi kohta olla mahdollista? Turhaan meitä haukut lääketieteen saavutuksista. Hölmö. Ja kyllä te miehet olette siinäkin edellä...tietenkin! Mitäpä te miehet ette ensin saisi. Eli kahdesta siittiöstä voi jo tuottaa lapsia..
Mutta tarvitaanpa miehiä siittiöntuottajiksi tai ei, kukaan tuskin haluaa luovuttajakseen noin ahdasmielistä ja luonnevikaista yksilöä kuin sinä. Luonne näet periytyy. Voimakkaasti..niin sanovat. Eli sinun asemasi ei ole mitenkään uhattuna, koska sinulla ei sellaista ole.
...antavat monenlaisia puitteita milloin millekin toiminnalle. Sinun uskontosi ei ole sen enempää oikeassa kuin minunkaan. Lakien säätäminen tulee perustaa järkiperäisille asioille, jotka koskevat joka ikistä kansalaista uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta! Siksi (mikään) uskonto ei ole validi arvopohja tällaiselle keskustelulle.
Niin antaa. Mutta kun kristityt niin helposti lukevat kirjaansa kuin piru Raamattua tietämättä taustoista ja käännöksistä mitään, tai edes lukematta kirjaansa kokonaisuudessaan. Tai edes pääosin. Olen sitä mieltä, että vain uskonnoton voi lukea uskonnollisia teoksia puolueettomasti.
Uskonnollisilla tahoilla ja yksilöillä tahtoo kovin helposti käydä niin, että kirjoista luetaan vain ne osat, jotka vahvistavat jo olemassa olleita omia ennakkoasenteita. Muut unohdetaan sujuvasti ja kokonaisuus ja kontekstit unohdetaan kokonaan. Näin ollen uskonnon oma etiikka hukkuu ennakkoluuloihin. Uskonnon opetukset ja etiikka sivuutetaan vetoamalla uskontoon.. Hyvin usein huomaa, että ns. pakanat tuntevat pyhät kirjoitukset uskontojen edustajia paremmin, kun heidän käsityksiään eivät väritä ja vääristä virhetulkinnat ja "aivopesu" ja he ottavat huomioon taustatkin ts. ottavat asiat huomioon historiallisina ja filosofisina kokonaisuuksina.
Tuohon ei voi lisätä enää mitään.
"Kun hedelmöityshoitoa uskovaiset vastustavat sillä argumentaatiolla, että se on luonnoton tapa syntyä, sillä ainoa Jumalan mielenmukainen tapa on miehen ja naisen yhdynnässä alkuunsaatettu raskaus niin tajuat kai, että Jeesuskaan ei syntynyt sitten luonnonmukaisesti, vaan luonnottomasti. Siten Raamattu antaa esimerkin ja mallin siihen, että luonnoton raskauden aikaan saattaminen on Jumalan tahdon mukaista."
Tällainen argumentti löytyi uskovaisten lesbojen sivulta... Ja hyvin on perusteltu. Että mitenkäs nyt suu pannaan? Äläkä selitä, että Jeesuksen aikana ei ollut hedelmöityshoitoja. Kysymys on vain asetelmasta luonnollinen vs. luonnoton lisääntyminen ja sen hyväksyttävyys jumalasi silmissä. Vai nytkö sitten taas käännät takkisi sille kirjalle, johon vetoat? Niinhän te yleensä toimitte..
ketään kohtaan enkä myöskään syrjivä tai törkeä. Mielipiteeni voivat toki loukata jotakuta, mutta en poliitikkojen tapaan pyrikään miellyttämään kaikkia.
Eihän tieteen kehittyminen kenenkään vika ole. Nyt on vain kysymys siitä etiikasta, jolla tieteen saavutuksia sovelletaan käytännössä. Ja minulla on sellainen vahva etiikka tässä hedelmöityshoitoasiassa, että hoitoa annetaan vain sitä lääketieteellisistä syistä tarvitseville. No, toinen eettinen lähtökohta minulla on, että homo/lesbopareille ei lasten hankinta kuulu. Kun se ei kerran lähtökohtaisesti luonnollisesti onnistu, niin ei sitä pidä keinotekoisesti ryhtyä muuksi muuttamaan. Jos joku nyt on oikein 'älykäs' ja rupeaa taas viisastelemaan, että eihän hedelmätön heteroparikaan voi saada lasta luonnonmenetelmällä, niin heillä on lähtökohtaisesti mahdollisuus se lapsi saada, mutta on olemassa joku sairaus tai vamma, jonka vuoksi he eivät lasta luonnonmenetelmällä voi saada. Ja tätä varten lääketiede on olemassa, eli yrittää auttaa, kun kyse on sairaudesta tai muusta vammasta tai tekijästä, joka estää normaalin luonnojärjestyksen toteutumisen. Edellenkään terveet naiset tai miehet eivät mielestäni hoitoa tarvitse.
Mistä sinä muuten olet niin varma, etten ole jo käynyt luovuttamassa spermaa? Kun anonyymejä siittiöitä halutaan, niin ethän silloin voi kontrolloida, kenen siittiöitä saat?
enkä toisaalta ole mikään kiihkouskovainenkaan, vaikka lapsuudenkoti hyvin uskonnollinen ja harras olikin. En edes kuulu kirkkoon, enkä muihinkaan uskonlahkoihin. Kristillisiä arvoja ja etiikkaa toki pyrin noudattamaan ja ylläpitämään. Rippikoulun olen käynyt, jos sitä nyt jonkinlaisena johdatuksena kristillisyyteen voi pitää?
Mutta asiaan: Jumalalle kaikki on mahdollista. Hän myös salli tällaisen AINUTKERTAISEN tapahtuman, jonka seurauksena syntyi Jeesus-lapsi neitseellisellä hedelmöityksellä. Tämä ei todellakaan ole se raamatunkohta, jota edes kaukaisesti voisi käyttää perustelemaan hedelmöityshoitoja sinkuille tai naispareille. Raamatussa on kuvattu tällainen esimerkki ja tositapahtuma, mutta ei se todellakaan ole malli. Tuo malli-asia on tämän ko. lesbon oma keksintö.
Minä jopa sinun hommaasi helpottaakseni luettelin mitä ei tarvitse kirjoitta ja miksi, koska se on tyhmää ja vailla vaikutuksia. Ja sinä menit ja kirjoitit ne!! :D Nauraa katketakseen. Sinä olisit kyllä huippuhuvittava ellet olisi niin tyhmä.
Etkö todellakaan edelleenkään erota omia jumiutuneita mielipiteitäsi siitä kristillisestä etiikasta, joka Raamatusta välittyy. Sinä et ole jumala tai jumalansana, jätä se rooli Raamatulle. Jos kerran olet kristitty. Muillehan raamatun asema ei ole muita kirjoituksia pyehmpi. Paitsi sinähän et ollutkaan kristitty...tai olit...tai et ollut..tai olit sittenkin. Aina sen mukaan mikä kulloinkin sopii tilanteeseesi.
Ja vielä kerran: eihän kukaan rinnastanut neitseellistä sikiämistä hedelmöityshoitoihin. Se on sinun virhetulkintasi tästä viestistä. Oli kyse yleensä vaihtoehtoisista lisääntymistavoista ja jumalasi suhtautumisesta niihin. Lisääntyväthän monet eläimet ja kasvitkin esim pistokkaista, juurien ja rihmastojen avulla, jakaantumalla jne. Eikös jumalasi hyväksy niitäkään, vaikka on ne itse sinun uskontosi mukaan luonut? Kyse oli vain siitä, että väität, ettei jumalanne hyväksy muita kuin heteroseksuaalisen lisääntymisen..ja kuitenkin hän katsoi oman poikansa syntymän niin arvolliseksi, että valitsi vaihtoehtoisen tavan. Kirjoitustenne mukaan. Minä taas uskon, että Joosefille ja Marialle tuli kiire keksiä selitys sille, miksi pikkukihlattu onkin raskaana ilman "papin aamenta".
Muuten..biologian oppitunti: neitseellisessä syntymässä ei ole mitään ainutkertaista. Sitä tapahtuu päivittäin. tarkistapa sellainen ilmiö tietokirjoista kuin partenogeneesi.
Mutta tupiset mitä tupiset. Joka sanalla käy vain ilmeisemmäksi kuinka vähän tiedät ja kuinka hyödytöntö sinulle on edes antaa todisteita muusta, kun sinä kuitenkin olet aina oikeassa. Pitäisiköhän ehdottaa kirkkoneuvostolle, että vaihtaisivat sinun nimesi raamattuunnen jumalasi nimen kohdalle..
vaan lähinnä olen surullinen siitä, jos olet ajautunut noin kauaksi kristillisistä arvoista. Hyvä on se, jos edes sait naurettua kunnolla, se tunnetusti pidentää ikää ja tuo muutenkin helpotusta tuskaiseen oloon.
Totta on, että olen luonnon ja sen luojan ilmestysten edessä aika nöyrä ja tyhmä, yksinkertainen insinööri vain. Mutta koitan selviytyä parhaani mukaan!
Kuten sanoin, olen kristitty, mutta en kuulu mihinkään kirkkoon tai lahkoon. Kuuluin nuoruusaikoina erääseen uskonlahkoon, mutta erosin siitä sittemmin, koska en oikein kokenut kuuluvani siihen porukkaan. Sittemmin olen koittanut pärjäillä ns. yhden miehen omana seurakuntana. No, en minä kuitenkaan NIIN harras kristitty ole, mutta kristillisiä arvoja pyrin noudattamaan.
Kyllä edelleenkin väitän, että Jumala ei varmasti hyväksy ihmisten kesken muita lisääntymistapoja kuin heteroseksuaalisesti. Ei kai hän muuten olisi ihmistä tällaiseksi luonut? Ja sanotaanhan muistaakseni jossain kohtaa pyhää kirjaa, että mies älköön maatko miehen kanssa (ja sama ohje naisille). Niin eikö se jo merkitse, että lisääntyminen ei ole tarkoitettu homo/lesbopareille?
En ole myöskään biologi, vaan insinööri. Eikä tähän keskusteluun kannata vetää mitään voikukkien lisääntymistapaa perusteluksi hedelmöityshoidoille naispareille. Se on täysin irrelevanttia.
Mutta kaikkea hyvää sinulla, ja jaksamista! Ja kun kesä tulee, niin hymyillään!
tulee olla eri sukupuolta,jos kerran riittää että on oma itsensä(ilman mtn sukupuolirooleja)?
Taisit puhua itsesi pussiin...
palstalla jos koet että täällä vihataan sinun lisäksesi kaikkia muitakin miehiä?
Ahdasmielinen kantasi on tullut selväksi,voit poistua heteroisäpalstalle vihaamaan naisia ja etenkin lesboja.
suoltamia totuuksia ja tutkimuksia ei nyt pidä ottaa niin vakavasti.Täytyyhän maailmassa olla viihdettäkin!
Mitä syytä minulla olisikaa?
olemalla ihan oma itsensä naisena ja miehenä eli äitinä ja isänä. Kaikista mieluimmin vielä vaimona ja miehenä.
loukata lapsia haluavia lesboja? Vai haluatko vaan alistaa naisia?
Ja miksi ylipäätään jankkaat tällä palstalla?
Et saa ketään luopumaan lasten hankinnasta
mies ja nainen? Miten naisen tulee käyttäytyä jotta hän antaisi oikeanlaisen mallin lapselle? Ja samoin vastaavasti miehen.
Uskokaa jo et toi ääliö isukki nauttii lesbojen härnäämisestä!Mä en ainakaan alennu ton kanssa keskustelemaan paskastakaan!
Sanotte sille että ei pitäs itteensä tärkeenä,mutta sen TE just siitä teette!!!
Mielipiteet on mielipiteitä,mutta jos kelaatte sen juttuja,se puhuu ristiin ja millon taas tahallaan ärsyttää,ja millon taas lepyttelee.
Dominoi teitä ihan kybällä!
Ei todellakaan dominoi. Varmaankin provosoi ihan tahallaan, mutta voihan sille vastata samassa sävyssä, kieli poskessa. Ja kumota samalla perustelemattomian mielipiteitä. Ties vaikka joku sivullinen, joka näitä keskusteluja lukee, alkaisi oikeasti ajatella asiaa syvällisemmin ja kallistuisi oikealle kannalle.
On ollut hauska huomata, ettei Heteroisä keksinytkään enää mitään kommentoitavaa esim. itse kirjoittamiini posteihin kohdissa "uskonnoista" ja "miesvihasta". ;D
Olisiko mahdollista saada vaimosi kanta tähän hedelmöityshoito keskusteluun?!
Ihan hänen itsensä kirjoittamana,eikä sinun suullasi.
Vai oletko keskustellutkaan hänen kanssaan tästä sanan vaihdosta täällä lesbojen kanssa?
Keskusteletteko laisinkaan tällaisista asioista keskenänne,vai onko täällä ainoa nainen(naiset) jonka kanssa voit asiaa puida?
Voisiko vaimosi olla suvaitsevaisempi/ymmärtäväisempi meitä lesboja kohtaan,vaikka ei täysin hyväksyisikään oikeuttamme hedelmöityshoitoihin?
Hyväksyykö hän meidät lesbot naispari perheinä?
Ymmärtääkö hän lainkaan rakkautta kahden naisen välillä?
Vastausta odottaen, onnellinen ja tasapainoinen naispari perheineen
oikeuksia isään. Toinen pointti on se, että ei terveet mitään hoitoja tarvitse. Kuten yhdessä vastauksessani kirjoitin, niin minä, jolla on todettu pieni leikkauksella korjattavissa oleva vaiva, en saa hoitoa, niin miksi ihmeessä terveille naisille hoitoja pitäisi antaa? Siinä ei ainakaan tasa-arvo toteutuisi! Terveitä hoidettaisiin, mutta sairaita ei!
seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden saralla, jos ei ole vielä selvinnyt, millainen on nainen ja millainen on mies? Ihmettelen.
Etkö todellakaan saa hoitoa, vaikka maksaisit siitä? Emmehän mekään ole täällä pyytämässä hoitoja ilmaiseksi (kuten monet luulevat, en tarkoita tällä sinua) - vaan että se olisi _laillista_ omasta pussista maksettuna!
Sinun ongelmasi hoitaminen ei varmaankaan ole laitonta?
saadakin leikkautettua vaivani yksityisellä puolella.
Mutta kuvitteletko sinä, että hedelmöityshoidoissa sitten laitettaisiin hetero- ja lesboparit eri asemaan maksu- ja korvausasioissa? Sehän se olisi syrjintää ja eriarvoistamista, koska laki on sitten sama kaikille. Mutta kun laissa ei hoitoja edes sallita, niin sitten ei ole mitään syrjintääkään.
siitä tuskin nousisi tälläistä meteliä. Miksi hetero-ja lesboparit pitäisi laittaa eri asemaan maksuasioissa?
Jos laki kieltää yhdeltä ihmisryhmältä hoidon,kyseessä on syrjintä.
lapsen/lapsien oikeutta äitiin? Miksei lesboparin lapsella voisi olla isää? Eihän sen isän tarvitse biologinen olla tai edes asua samassa taloudessa.
tuo on hyvä tapa kiertää vaikea kysymykseni:)
Minulle ei ole todellakaan ikinä selvinnyt mitä eroa on miehellä ja naisella,paitsi ulkoiset erot toki.
Kun olet noin viisas,niin kerro nyt mitä miehen pitää tehdä ollakseen mies? naista alistava,itkupilli,herkkä,agressiivinen,änkyttävä,nopea,hidas,älykäs,tyhmä...?
"Mutta kuvitteletko sinä, että hedelmöityshoidoissa sitten laitettaisiin hetero- ja lesboparit eri asemaan maksu- ja korvausasioissa? Sehän se olisi syrjintää ja eriarvoistamista, koska laki on sitten sama kaikille. Mutta kun laissa ei hoitoja edes sallita, niin sitten ei ole mitään syrjintääkään."
Ymmärsinkö oikein - sinusta se, ettei lesbopareille sallita hoitoja edes maksua vastaan on VÄHEMMÄN SYRJIVÄÄ kuin se, että ne sallittaisiin?! Ja se, että heteroille se olisi laillista ja meille laitonta, ei sitten ole syrjintää?
Rautalanka vääntyy: Jotta laki olisi SAMA KAIKILLE, sen tulisi SALLIA SAMAT ASIAT KAIKILLE. Tai olla sallimatta niitä kenellekään.
Nyt meni logiikkasi niin pahasti hakoteille että tässä jää aivan sanattomaksi. Toivon tosiaan ettet oikeasti ole noin ajattelukyvytön vaan yrität vaan provosoida lisää. Täytyykin lainata tuota kommenttiasi muutamalle tutulle niin saadaan hyvät naurut!
Pidä käsitteet hoidot ja hedelmöitys erillään. Eli siis hedelmöitys ilman elimellistä vaivaa on maksullinen palvelu kaikille, sairaudesta tai elimellisestä viasta johtuvan hedelmättömyyden hoitaminen maksutonta. Taas riehut, vaikka et tiedä mistään mitään.
Ja lakihan nimenomaan ei ole sama kaikille, vaikka sen toki pitäisikin olla. Yhteiskuntamme samktioi meidän osaltamme erillismääräyksin ja rajoituksin heteroenemmistölle kuuluvia oikeuksia. Emmehän me saa edes mennä naimisiin keskenämme, viettää kirkkohäitä, vaihtaa vapaasti valtioita ilman että perheemme lakkaa rajan ylityksessä juridisestiemme olemasta, emme saa valita yhteistä nimeä, lapsemme ovat eriarvoisessa asemassa perintöverotuksellisesti, meidän perheissämme vain toinen vanhempi voi olla laillinen vanhempi, meiltä evätään hoitoja ja tukia vain suuntatumisen perusteella... jnejnejne. Älä selitä, että laki on sama kaikille, vaan lue lakisi ennen kuin auot.
Hoida sevaivasi!! Ehkä sitten olisit vähemmän turhautunut..ja katoaisit täältä, kun sinulla voisi olla "muutakin hommaa"..
Kirjoitan tänne, koska toinen ketju on niin pitkä, ettei sinne voi enää lähettää postia.
Täytyy sanoa, että kylläpä kesti ennen kuin vedit tuon ikivanhan argumentin hihastasi. Eli siis argumentin siitä, että Raamattu kieltää homosuhteet. Tuota noin...sanoit olevasi kristitty.. Eli eikös silloin Jeesus ole ylin auktoriteettisi Jumalan jälkeen? Jeesus sanoi, että "minä olen uusi liitto" ja useissa yhteyksissä korosti, että uusi liitto korvaa vanhan testamentin. Hän sanoi myös, että"se ken teistä on syytön, heottäköön ensimmäisen kiven" ja että "rakasta lähimmäsitä niinkuin itseäsi". Hän ei koskaan käskenyt loukata, alentaa, syrjiä, haukkua, vähätellä, arvostella jne muita ihmisiä. Lue siis Uutta testamenttia. Sinulla on vielä oppimista uskontosi etiikasta.
Viittauksesi on talmudista, eli vanhan testa,netin siitä osast, joka on nykyisin juutalaisten pyhää tekstiä, ei kristittyjen.
Htereisällä tosiaan menee vähän väliä sormi suuhun, kun tieto loppuu kesken. Tai sitten hän alkaa vinkua kuin 6-vuotias, että "mutku mä oon sitä mieltä ja mä haluun". Hän ei tunnu ymmärtävän, että aikuisten kansa keskusteltaessa tarvitaan aivoja ja rgumentointia, ei keskenkasvuista mutkuttelua.
Buahhahhaa. Päivän paras! :D
syrjintää, jos terveitä ihmisiä ei hoideta! Mitäs hoitoa he tarvitsevat? Vai onko lesbous tai sinkkuus sitten joku sairaus, johon pitää saada hoitoa? Tämän kysymyksen olen esittänyt ennenkin, mutta eipä ole kukaan lesbo vielä osannut vastata siihen!
hoidot kaikille sairaille! MUTTA MISSÄ TÄSSÄ LESBOJEN HEDELMÖITYSHOIDOISSA ON SE POTILAS?
Et taida edes yrittää ymmärtää, miten arka tämä keskustelun aihe on. Tiedän, että minusta ja vaimostani tulisi kummastakin hyviä, järkeviä äitejä. Et uskokaan kuinka pahaa tekee, kun kaverit ympärillä alkaa pyöräyttelemään epätoivottuja lapsia miehille, joita ei isyys kiinnosta pätkän vertaa. Et uskokaan kuinka sydämeni särkyy joka kerta, kun kuulen jonkun kohdelleen lastaan väärin. Meillä olisi antaa lapselle hyvä ja rakastava koti. Mutta mielestäsi meillä ei ole siihen oikeutta.
Kommenttisi "Miksi ei siinäkin liitossa toinen naisista voi käydä vieraissa miehissä ja hankkiutua raskaaksi." oli erityisen loukkaava. Minä en ikinä pettäisi naistani! En koskaan. Jos nyt olisin yhtä ilkeä ja suvaitsematon kuin sinä toivoisin, että vaimosi on myös ottanut itselleen vapauden "käydä vieraissa miehissä ja hankkiutua raskaaksi". Ja oikein kamalaksi, kun alkaisin ehdottaisin Sinua katselemaan onko pojassasi ja tyttäressäsi enemmän Sinun kuin postimiehen piirteitä. Toivottavasti heistä ei tule tällaisia "luonnottomia hylkiöitä", joilla ei mielestäsi ole oikeutta lisääntyä. Se olisi varmaan tekopyhän maailmasi katkera loppu.
"lapsen etua", niin mikset ole yhtä huolissasi Venäjän katulasten eduista? Voisi olla sinunkin fiksumpaa suunnata tarmosi niiden lasten auttamiseen jotka oikeasti kärsivät,jos siis oikeasti lapsista välität etkä vaan jankkaa täällä jankkaamisen ilosta.
osoitus siitä, että on kyse jostain tosi poikkeavasta toiminnasta, jolloin nämä rajoitukset pitää ollakin voimassa!
heteronaisiakin jotka elävät miehen kanssa parisuhteessa!!! Ei,lesbous ja sinkkuus eivät ole sairauksia,eikä niiden hoidossa tässä olekaan kysymys.
Ei täällä kukaan ole vaatinut että lesbojen tulisi saada ilmaiseksi hoidot joista heterot joutuisivat maksamaan. Joko kaikille ilmaiset(ja lailliset)tai kaikille maksulliset,muu on syrjintää.
hedelmällisyyshoidoissa on se potilas????
Sinä et vain tunnu ymmärtävän käsitteitä sen paremmin kuin vastauksiakaan. Montako kertaa samat asiat on sanottava? Hoitoja(leikkauksia, hormonihoitoja, koeputkialkuisia lapsia jne) sairaille, inseminaatiota lesboille. Sekoita jatkuvasti asioita toisiinsa..
Ja ota huomioon sekin, että lääketieteen tarkoituksena on myös ehkäistä sairauksia. Psykologisten ongelmien riski on huomattava naisilla, jotka eivät saa lapsia vaikka niitä haluaisivat olipa syy saamattomuuteen seksuaalinen suuntautuminen tai joku muu. Eli inseminaatio toimii myös ehkäisevänä toimenpiteenä. Lue vaikka laki potilaan asemasta ja oikeuksista, niin ei tarvitse jauhaa jatkuvasti samoja "mutku mun mielestä" -juttuja.
Ei se voi niinkään mennä että asiaankuulumattomat määrää nämä säännöt jA rajoitukset isolle ihmisryhmälle.
Raamatussakin sanotaan että älkää tuomitko jottei teitä tuomittaisi. Tätä eivät uskontoon vetoajat vaan jaksa muistaa.
Ja olet varmaankin tietoinen, että monikin lääketieteellinen toimenpide on esimerkiksi kosmeettinen: kauneusleikkaukset, korjausleikkaukset, hampaiden oikomiset ja kuoritukset, penisten suurennukset jnejne. Näissäkin monessa tapauksessa perusteena ovat psykologiset tekijät, jotka kuuluvat lääketieteen piiriin, ymmärsitpä sinä sen tai et. Mutta moni on pelkkää turhamaisuuttakin. Pitäsikö sinun mielestäsi sitten sallia puhtaasta turhamaisuudesta johtuvia hoitoja? Vai kielletäänkö kaikki korjaava kirurgia jne?
On se kumma, ettei mikään mene kaaliisi. Umpiluuta koko kaveri. Kyselet ja kyselet ja me vastaamme vastaamasta päästyämme, mutta sinä vain et ymmärrä, hyväksy tai edes mieti vastauksiamme. Miksi edes kysyt, kun mikään vastaus ei kuitenkaan kelpaa?
rajoitukset ovat osoitus rajoittuneista mielistä, rasisimista, fobioista ja epävarmuudesta. Eivät teot itse oikeuta itseään. Muutenhan murhistakaan ei tarvitsisi tuomita, kun kerran murhan tapahtuminen todistaisi, että se oli oikeutettu.
oli tarkoitettu kyseenalaistamaan naisparien uskollisuus toisilleen. Ei se ollut mikään kehoitus. Täällä kun toistetaan, kuinka naisten välinen parisuhde on niin hyvä ja uskollinen, ettei siinä moista voi tapahtua.
Toisaalta täällä kyllä on ollut myös juttua naissuhteista, joissa toinen juoksee kukasta kukkaan.
Kysyin juuri, mitä hän on mieltä asiasta, ja sain vastauksen:
Hän ei kuulemma aina ymmärrä minun jyrkkiä mustavalkoisia kantoja eri asioihin. Hän ei itse ole mielipiteissään niin jyrkkä ja on tässä asiassa 'juu, mut kun ei'-kannalla. Eli hän ymmärtää, kun nainen haluaa lapsen, mutta häntä arveluttaa lapsen asema ja kohtalo naispari-perheessä. Eli että on kaksi naista vanhempana eikä ollenkaan isää. Tuleeko lapsi sen takia kiusatuksi? Hän näkee myös isän roolin lapsen kasvun ja kehityksen kannalta tärkeänä.
SEn verran voin taustoittaa asiaa, että meillä ensimmäistä lasta yrittäessämme oli ns. 'tuulimunaraskaus', joka vaimolle oli ilmeisen kova paikka. Nyt luulen hänen lastemme myötä päässeen yli asiassa.
Emme väitä olevamme virheettömiä. Tutkimusten mukaan nykyisin noin 60-70%:ssa parisuhteista ilmenee pettämistä. Mekin olemme ihmisiä, joten totta kai lesbotkin pettävät. Sitä ei kuitenkaan voi yleistää tai stereotypioida, kuten sinä teet. Emmehän mekään väitä, että kaikki heterot pettävät..
Mielenkiintoista kylläkin on, että heteroliitoissa/ -suhteissa pettämistä ilmenee jopa 80%:ssa ja yli puolet liitoista päättyy eroon. Lesboliitoissa pettämisprosentti on 20-30 ja eroprosentti saman verran. Eli kumpi onkaan se vakaampi vaihtoehto? Tutkimuksen tuloksia ei voi nollata sanomalla, että "lesbothan ovat saaneet rekisteröityäkin vasta muutaman vuoden", sillä tutkimuksiin osallistui sekä rekisteröityjä että rekisteröimättömiä pareja kaikista ikä- ja yhteiskuntaluokista. Kuin myös heteroistakin.
Luehan STAKES:in tutkimuksiakin..
Kumma, ettet näe yhtään syytä, vaikka niitä on tässäkin kokonainen sivullinen. Kannattaisikohan käydä optikolla ja älykkyystestissä?
Tuleeko lapsi kiusatuksi perhesuhteidensa vuokis? Kuka sen tietää? Ja jos sille linjalle lähdetään, niin sittenhän pitäisi kieltää lisääntyminen mm.
1) maahanmuuttajilta, koska heitä voidaan nimitellä
2) ruotsinkielisiltä, koska he kuuluvat homoteltuun kielivähemmistöön
3) vammaisilta, koska lapsista voi tulla vammaisia
4) likinäköisiltä', koska lapset voivat saada rillit
5) ylipainoisilta, koska lapsista voi tulla "läskejä"
6) uskovaisilta, koska lapsia voidaan haukkua hihhuleiksi
7) alkoholisteilta, koska lapsia voidaan syrjiä
8) "rumilta", koska lapsistakin voi tulla "örkkejä"
jnejne. Mihin vedetään raja?? Kukaan ei voi ennustaa miksi ja mitkä lapset tulevat kiusatuiksi. Tutkimuksien mukaan kuitenkin meikäläisten lapsia ei kiusta yhtään enmpää kuin muidenkaan, ja silloinkin kun kiusataan, syynä on harvemmin vanhemmat.
Hänellä sentään on omaperäisiä ajatuksia. Toisin kuin eräillä...
"oli tarkoitettu kyseenalaistamaan naisparien uskollisuus toisilleen. Ei se ollut mikään kehoitus. Täällä kun toistetaan, kuinka naisten välinen parisuhde on niin hyvä ja uskollinen, ettei siinä moista voi tapahtua."
Voi mitä paskaa. Anteeksi nyt vain.
1) Näytä yksikin viesti, jossa väitetään että lesbot olisivat yli-ihmisiä ja kaikin tavoin parempia kuin heterot.
2) Hetero voi pettää. Lesbo tai homo voi pettää. Onko sinulta kukaan ollut kieltämässä lastensaantia sillä verukkeella, ette ehkä olisikaan vaimollesi uskollinen, tai hän sinulle? Eikö? Mikä vihoviimeinen alentuva ylimielisyys oikeuttaa sinut syyttämään kokonaista ihmisryhmää potentiaalisiksi pettureiksi?!
Missä on tae siitä, että hetero on liitossaan uskollisempi kuin muut? Uskallatko ottaa huomioon sellaista vaihtoehtoa, että lesbot pettäisivät toisiaan VÄHEMMÄN kuin heterot?
3) Mitä tahansa SAATTAA tapahtua missä tahansa kenelle tahansa. Jos elämä noin kovasti pelottaa, on ihmeellistä että olet uskaltaunut peräti perhettä perustamaan, etkä ole vapisemassa jossakin sängyn alla kuvitellen kaikkia kauheuksia mitä voi tapahtua. Ja pelkäämässä muitten puolesta - lesbojen parisuhteiden puolesta? lesbojen lasten puolesta? Välittämisen kaapuun puettua, huonosti peiteltyä halveksuntaa. Tulet lesbojen palstalle halveksumaan meitä ja epäilemään pahinta.
Miten tuollainen tiettyyn ihmisryhmään kohdistettu epäily, joka perustuu täysin omiin ennakkoluuloihisi ja on vailla todellisuuspohjaa, eroaa rasismista? Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta?
4) Jos jonkun lapsen vanhemmat - olivat he sitten heteroita, homoja tai mitä vaan - eivät olisi uskollisia toisilleen, uskotko ettei kyseinen lapsi olisi sen vuoksi halunnut syntyä lainkaan?
Huolehdi herra hyvä vaan siitä omasta parisuhteestasi ja anna meidän huolehtia omistamme.
terveisin eräs lesbo
joka ei ole koskaan pettänyt eikä koskaan petä
(toisin kuin ilmeisesti suurin osa heteromiehistä)
Vastauksesi oli aivan asian vierestä. Minulle henk.koht. on ihan sama minkälaisissa suhteissa muut naisparit elävät. Ei se minua kiinnosta.
Se mikä minua kiinnostaa on, miksi kaltaisesi suvaitsemattomat ihmiset eivät salli minunkaltaisteni ihmisten hankkivan lasta rakastavaan ja hyvään perheeseen. Heterot, olivat he millaisia tahansa, voivat hankkia lapsia (paitsi tietenkin sairauden sen estäessä). Miksen minä siis? Olenko niin paha ihminen? Rakastan ihmistä, joka on hyvä ja lempeä. Hän on äidillinen ja vastuunsatunteva. En ole koskaan rakastanut ketään niin kuin häntä rakastan. Yhä edelleen hän herättää minussa samoja tunteita kuin vasta tavattuamme. Tekeekö se minusta, ja hänestä, huonon äidin? Pitäisikö meidän etsiä itsellemme miehet, joita emme rakasta, toteuttaaksemme suuren haaveemme, tulla äidiksi? Tekisikö se meistä kunnon äitejä? Ei, mutta silloinhan sillä ei olisi väliä, koska lapsella on sekä äiti ja isä. Mitä siitä, etteivät he rakasta toisiaan ja saattavat jopa olla onnettomia yhdessä? Ettei teidänkin perheessä olisi vastaavia ongelmia, kun asia on sinulle niin lähellä sydäntä?
Olet takertunut termiin "hedelmöityshoito", koska sen avulla pääset uudestaan ja uudestaan jankuttamaan etteivät hoidot kuulu terveille, ja voit vältellä itse asiaa.
Unohda "hedelmöityshoito". Käytetään sen sijaan sanaa "inseminaatio".
No niin - laki siis kieltäisi naispareilta inseminaation, mutta heteropareilta ei. Kukaan ei ole potilas. Näyttääkö tämä yhtään helpommin ymmärrettävältä?
A) Olen sitä mieltä, ja ihan omakohtaiseen kokemukseen perustuen, että lapsi tarvitsee isän kehittyäkseen täysipainoiseksi ihmiseksi. Ja isäni lapsi olen myös minä, aikuinen 4-kymppinen perheellinen mies, joka yhä edelleen tarvitsen isää silloin tällöin. En tiedä niistä Stakesin feministiliiton tilaamista tutkimuksista, mutta onkohan niissä seurattu naisparien lasten kehitystä paria ensimmäistä vuotta pitemmälle? Ihmisen tasapainoinen kehittyminen on kuitenkin niin monimutkainen juttu, että kiinnostaisi vaan tietää, mitkä on ne mittarit, millä näissä tutkimuksissa on todettu, että hyvää jälkeä tulee naisparien lapsista?
B) Et sinä varmaan huono äiti olisi, mutta kun sinä ajattelet nyt vain itsekeskeisesti omaa etuasi, etkä näe sen syntymättömän lapsen kannalta asiaa. Hän tulee tarvitsemaan isää. Kuten olen sanonut, homosuhteeseen ryhtyminen tarkoittaa automaattisesti sitä, että lasten saaminen vaikeutuu, ja niin se pitää ollakin! Onhan nää muumimuki-menetelmät, joihin jotkut ryhtyvät. Ei sitä kieltää voi, mutta en kyllä sitä mitenkään suosittelekaan.
C) Meidän parisuhde voi oikein hyvin.
Itse yksinhuoltaja äidin kasvattamana en voi, kun kummastella sanojasi. Minusta ja veljistäni on kasvanut kaikista yhteiskuntakelpoisia, vaikka isämme ensin vietti kaiken aikansa töissä ja lopulta muutti pois kotoa kokonaan. Eipä ole niin kummmoista isän mallia ollut kotona ja ihan hyvin olemme pärjänneet. Miehen mallia saimme enoilta, päiväkodista, koulusta ja harrastuksien kautta. Ihan miehekkäitä miehiä veljistäni ainakin on tullut.
En koe ajattelevani itsekeskeisesti omaa etuani. Olen pohtinut näitä asioita paljon "syntymättömän lapsen kannalta". Minun lapseni jäisi syntymättömäksi jos sinä saisit päättää. En saisi koskaan tuntea äitiyden tuomaa rakkautta. Ja vain siksi, että minulle Se Oikea sattumoisin olikin nainen. En minä sille mitään voi, että rakastan vain häntä.
Kerro minulle, miksi lasten saamisen PITÄÄ vaikeutua homosuhteissa? Millä sinä sen perustelet? Voithan taas vetää kehiin iän ikuisen jaarituksesi "luonnottomuudesta". Eikö melkeinpä kaikki asiat joskus ole luettu luonnottomiksi, ihan kännyköistä epiduraaliin. Teknologia kehittyy ja auttaa ihmisiä elämään eritavalla kuin ennen. Se luo uusia mahdollisuuksia. Miksi sinä et anna homopareille mahdollisuutta olla onnellinen, kokonainen perhe? Kahden naisen tai kahden miehen suhde perustuu yhtä lailla vapaaehtoisuuteen ja syvään rakkauteen kuin miehen ja naisenkin välinen suhde. Miksi se on mielestäsi väärin?
Olen sitä mieltä ja ihan omakohtaiseen kokemukseen perustuen sanon että lapsi tarvitsee rakastavat vanhemmat/vanhemman,riippumatta vanhempien sukupuolista.
Eiköhän siellä stakesissa ole muitakin kun feministejä,mutta jos et usko faktatietoon,voit tulla tutkimaan vaikka minua,jolloin huomaat että ilman isääkin lapsesta voi tulla normaali.
Kun hankit lapsesi,ajattelit itsekkäästi vain omaa etuasi.Et kysynyt lapsiltasi haluavatko he ahdasmielistä kiihkoilijaa isäkseen.Valitettavasti lapsesi joutuvat tyytymään vähään.
Puhut täällä raamatusta ja jumalan tahdosta,silti olet nostanut itsesi jumalan yläpuolelle jakelemalla tuomioita siitä ketkä saavat lapsia hankkia ja ketkä eivät.
eli siis lesboilta tulee kieltää lapset koska heterot eivät osaa kasvattaa lapsiaan?
Mitä te heteroisät ja äidit niille lapsillenne teette kun niistä tulee kiusaajia?
Täytyykin alkaa vastustamaan heteroiden lisääntymistä....
Oletko ihan tosissasi elänyt melekin nelikymppiseksi luullen, että "heterosuhteissa lapsella on lähes 100% tapauksista tieto isästään ja äidistään"? En laita tänne mitään prosenttiluku skeidaa, koska tarkempaa tietoa en omaa, mutta onhan se nyt pakosti reippaasti vähemmän kuin 100%. Ajattele nyt kaikkia adoptoituja, lapsia jotka ovat syntyneet syrjähypyn hedelmänä, lapsia joiden äideillä ei ole harmainta hajua isästä.. Heitä on paljon! Älä heittele idioottimaisia prosenttimääriäsi, kun tietoa taitaa olla lähes 0% tapauksista.
Kommenttisi on niin oikein! HYVÄ!
Siis sinä olet aivan vierestä nähnyt kuinka äärimmäisen vaikeaa naiselle on se, ettei saa lapsia, kun niitä haluaa.. Ja silti olet niin julma, että pidät oikeutenasi kieltää sen ilon ja onnen niin monilta. Toivottavasti lapsesi eivät opi sinulta tuollaista sydämettömyyttä. Olet todella kehno roolimalli.
Ja mitä tulee siihen, että sanot lapsiesi pitävän sinusta. Totta kai pitävät. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin lapset pitävät aina vanhemmistaan, meidänkin lapsemme. Ja toisaalta, lapsiraukkasi eivät tiedä paremmastakaan.
olen aina ihmetellyt sitä miksi vastuu kiusaamisesta siirretään kiusatun harteille.
Siis väität valtiollista tutkimuslaitosta kokonaisuudessaan feministien valheidensyytämisverkostoksi..? Ja vain siksi, ettet tiedä mitään. Loistavaa argumentointia, taas kerran. Ja samalla tavoin katsot itsesi päteväksi nollaamaan koko kansainvälisen tiedeyhteisön vain siksi, että sinä olet umpimielinen. Esitä kvalifikaatiosi. Sinun yksityinen mielipiteesi ja sinun kokemuksesi vain omista ympyröistäsi eivät ainakaan ole yleistettävissä olevaa, validia tietoa.. Pelkkä kvalitatiivinen yksittäisotanta vain. Ja sekin vain sinun subjektiivisesta näkökulmastasi, ei tieteellisesti millään lailla testattua, rajattua, perusteltua tai todennettua.
Ja ehkäpä tietäisit tutkimuksien kestosta, laadusta ja mittareista jotakin, jos lukisit niitä.. Mutta eihän sinun tarvitse, kun kuitenkin tiedät asiat paremmin kuin pitkän linjan asiantuntijat, joiden tieto ja menetelmät ovat kansainväliset tieteelliset kriteerit täyttävää.. Mitkäs olivatkaan sinun kvalifikaatiosi? Se, että olet umpimielinen heteromies. SE ei vakuuta.
Tutkimusten kestosta taas sen verran, että niitä on maailmalla tehty jopa useamman vuosikymmenen yli kestävinä tutkimuksina... Kymmenittäin, sadoittain. Sen kun vain luet, sen sijaan, että jatkuvasti paljastat tietämättömän asenteellisuutesi täällä, jonne et edes kuulu.
Ja mitä tulee lasten hankkimisen itsekkyyteen.. Näytähän yksikin ihminen, homo tai hetero, joka ei ole lapsia hankkiessaan liikkeellä henkilökohtaisista motiiveista johtuen. Kyllä tekin, niin paljon paremmat heterot, hankitte lapsia koska niitä itse haluatte. Turha sitä on mitenkään yrittää pyhistellä ja pyhittää. Poikkeuksena vain se, että me joudumme pohtimaan, puolustelemaan ja näkemään paljon enemmän vaivaa lstemme saamiseksi kuin te, eli siteemme ja suhteemme lapseen muodostuu vahvemmaksi jo ennen kuin lasta on edes pantu alulle. Onnetonta moskaa tuollainen argumentointi. Siitähän nyt näkee läpi kolmivuotiaskin. Poikkeuksena tietenkin sinä, arvoisa heteroisä..
tietääkö kukaan muiden maiden tilannetta?Esim. onko kaikissa yhdysvaltojen osavaltioissa mahdollista saada hedelmöityshoitoo lesbopareille?entä sitten euroopan tilanne..anyone?
Ease of access to insemination services for lesbians and policies toward lesbian clients vary across Europe. Insemination is not available in Croatia, Hungary, Latvia or Slovakia. It is restricted to married couples in the Czech Republic, Germany, Greece, Italy, Lithuania and Sweden, but in Estonia, Slovenia and Spain single women have access to state insemination services. In Austria, Ireland and Serbia insemination is available privately.
Insemination falls into a legal grey area and is not forbidden to lesbians in Norway, Poland and Russia. In Switzerland it is up to the discretion of the doctor or hospital, while legislation in the UK states that the clinic should take into consideration the welfare of the child, including the need for a father.
In Finland, access to insemination is also at the discretion of the individual doctor. There is no legislation that prohibits lesbians from using alternative insemination services, but the Finnish Medical Association has given a guideline to its members not to inseminate single women, which for them includes the category of lesbians. These guidelines are not binding, however, and in practice the decision to perform an insemination is made by the doctor. While some doctors are afraid that they might damage their reputation, others consider it their responsibility to help, rather than risk their patients using untested semen.
In 1995, the Danish Ethical Council published a preliminary report on insemination. Although in 1989, a majority of council members had been in favour of insemination of single women and lesbians, in this report a small majority were against it. In protest, the president (a gay man) and vice-president (a lesbian) of the national Danish lesbian and gay organisation LBL decided to get married at Copenhagen Town Hall with the media present, and use the opportunity to launch a public discussion on how registered partnership does not give the same rights as a heterosexual marriage in terms of insemination, adoption, and church weddings. The event prompted one of the members of the Ethical Council to change her mind, resulting in a majority in favour of lesbian insemination.
Publicity backfired for Italian lesbians seeking insemination, however. An interview in a gay magazine in 1988 by two lesbians who had conceived their child in a clinic outraged the rest of the press. Following another media scandal in 1994 about a gynaecologist who admitted inseminating a lesbian couple, there was a proposal of law to prohibit insemination outside of the heterosexual couple. The women of Arci Gay Arci Lesbica, the national lesbian and gay association, responded by spreading information about self insemination.
There are some positive examples of clinics actively deciding not to discriminate against lesbians. Since 1981, a Brussels clinic has had as its official policy that there should be no discrimination of single women or lesbian couples in access to alternative insemination. The counsellor there reports that since she started work, she has seen fifty two Belgian lesbian couples and about thirty French couples. Information about the clinic is circulated informally in France through gay circles. Many Dutch women over forty who have difficulty getting insemination in the Netherlands because of their age also travel to Brussels.
Ref: ILGA
http://www.ilga.info/Information/Legal_survey/europe/supporting files/lesbian_baby_boom_in_europe.htm
Mä olen koko ajan ihmetellyt miksi Suomessa käytetään termiä "hedelmöityshoito" vaikka tarkoitetaan keinohedelmöitystä.
Vaikka ne on sama asia. Miksi?
kyseisen menetelmän tarkoitus on antaa hoitoa syystä tai toisesta suvunjatkamiseen luonnollisella tavalla kykenemättömille heteropariskunnille. Eli hoidon perusteena pitää aina olla lääketieteellinen sairaus tai muu kykenemättömyys.
Lesbous tai sinkkuus ei käsittääkseni ole (enää) sairauksia, vai kuinka?
Menetelmän tarkoitus on antaa hoitoa kaikille, jotka syystä tai toisesta eivät voi saada biologista lasta.
Sen sijaan lain tarkoitus voi olla mikä tahansa riippuen siitä, ovatko sen laatijat humaanisti sivistyneitä tasa-arvoisia henkilöitä vai asenteellisesti rajoittuneita tärkeilijöitä. Heillä on valta määrätä, miten menetelmää saa soveltaa.
Päättäjillä on tunnepohjaiset reaktiot, menetelmällä ei. Vai kuinka? Joten älä puhu omiasi.
päätetään, minkälaisia uusista laeista tulee. Nyt näyttää hyvältä, toivottavasti jatko on samanlainen!
Ja kyllähän suurin osa lesbopareista ja sinkuista voi saada biologisen lapsen! Ellei heillä ole jotain lääketieteellistä estettä. Lesbous tai sinkkuus kaiketi ei ole lääketieteellinen este (enää)?
Yhdysvalloissa on useimmissa osavaltioissa mahdollista saada hoitoja. Vasnhemmuutta ei toki kaikissa niistä, mutta huoltajuus kylläkin. Toisin kuin meillä..
Pohjoismaista kaikki muut sallivat perheensisäisen adoption ja hed.hoidot lepakoille, paitsi ehkä nyt kohta Suomi..
Hollanti on mallivaltio: rekisteröityminen JA avioliitto mahdollisia. Hoidot arkipäivää. Lepakkoparin lapsien vanhemmiksi merkitään automaattisesti molemmat äidit. Ja sama on muuten EU:n suositus kaikille jäsenmaille... Mutta noudattaako Suomi sitä..?? Just. Se onkin kokonaan toinen stoori
Keski-eurooppa on aina ollut edellä homppeliasioissa. (Esim. Ranskassa homoeksuaalisuus dekriminalisoitiin jo 1800-luvun alussa.. Meillä siis 1970-luvulla..)Ja Suomi Pohjoismaista aina viimeisenä.
Riittääkö alkunälkään? Lisätietoa esim. sosiaali- ja terveysministeriön hedelmöityshoitolakiehdotuksesta ja Z-lehdistä
Inseminaatiolla tarkoitetaan keinohedelmöitystä. Eli siis toimenpidettä, jossa käytetään joko lainattua spermaa, munasoluja tai molempia.
Hedelmöityshoitoihin taas lukeutuvat myös esim. hormonihoidot ja muut omaa hedelmällisyyttä parantamaan pyrkivät hoidot.
toivon kaikille tätä lakiuudistusta murehtiville jaksamista.
on äärimmäisen turhauttavaa seurata lain käsittelyä ja sen ympärillä kaytävää keskustelua.
Olen itse tyytynyt siihen, että elämä ei ole reilua. Minun on maksettava lapsen saamisesta ja nähtävä sen eteen enemmän vaivaa, kuin monien muiden.
Tärkeintä on muistaa kuitenkin, että hed.hoidoilla alkunsa saaneet lapset ovat LAPSIA! Kaikessa keskustelussa ei aina huomoioida sitä miltä naisparin tai itsellisen naisen lapsesta tuntuu, kun arvostellaan oikeutusta ko. hoidoille.
Eikä tällä lailla ole loppujen lopuksi vaikutusta lisääntymiseen. Lapsia on aina hankittu ja tullaan aina hankkimaan.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä!
Jaksamista kaikille meille jotka hed.hoidolla ovat lapsen aikoneet hankkia. Mutta kuten mammatribados sanoikin lapsia tullaan tekemään oli ko. laki mikä tahansa. Aina voi kääntyä muumimukimenetelmään tai käydä vaikka ulkomailla hoidoissa...
Kerrankin hyviä uutisia! Ei olisi ollut järjenhivettä antaa hedelmöittämishoitoja naispareille. Miettikäähän nyt vähän.
Alustava äänestystulos tuli lakivaliokunnasta, ei eduskunnasta. Yritetään malttaa katsoa kuinka käy
tämä hedelmöityshoito juttu tulee ulos telkkarista,tänne lesbopalstalle tulee het kättelyssä mies provokommentoimaan!
Ainoastaan ihmettelen että ei ole enempää heteroita meitä ojentamassa...
Taustailija heterot varmasti triplaantu,kiinnostaa tietysti miten "asianomaiset" tähän (kirosana)lakiin suhtautuuu.
Tekis mieli mennä ulos ja huutaa...
Mut minkäs teet. Umpimielisiä on aina ollu ja tulee aina olemaan. Ja valitettavan usein yhtälö on umpimielinen=päättäjä.
Mut onneks me ollaan keskimääräsesti ajatellen koulutetumpaa väkee eli päästään poiskin. Pitää vissiin pakata kamat ja järkätä joukkomuutto. Saavat sit tehä tästä oman umpimielisten valtakuntansa, johon saa jäädä vaan sinisilmäset, suomalaisel geenistöl varustetut, kristityt heterot. Ja kaikki muut: ulos!
Jäis kyl valtion kassa aika paljon vajaammaks, jos kaikki meikäläiset häipys...tutkimusten mukaan kun puhtaita heteroita on väestöstä vaan 15-20%. Loput on täyshomoja (15-20%) ja bissejä (60-70%). Kumma juttu miten tollaset vähemmistöryhmät (lue: heterot) saa pyörittää koko show:ta ihan miten haluaa.
punaniskat saavat tulta sinne hännän tietämille, siis pelkoa siitä että heidän kullanarvoinen jämähtenisyyden olomuoto joutuisi Suuren uhkan eteen jos naisparit saavat hedelmällisyyshoitoa.
Mikä kauhea menetys heidän maailmassaan se olisi. Tuskin mikään enäään sitten menee hyvin tai onnistuu jos tämä vääryys menee läpi. Auttaakaa ja järjestäkää kriisipuhelin heteroille joita peloittaa!!!
Nyt heti.
Mitä ihmettä nämä heterot kuvittelevat menettävänsä, jos hoidot sallitaan?? Eiväthän he kuitenkaan pääsisi meidän peteihimme. Vai onko heidän oma miehisyytensä niin heikoissa kantimissa, että pelkäävät meidän vievän heidän(kin) naisensa, jos heitä ei tarvittaisi edes lasten tekemiseen muuten kuin luovuttajina?
onkin hankala lukea tätä viestiketjua,tai sit se olen vaan minä jolla hankaluuksia?
Aina kun uusi viesti tulee johonkin väliin,joutuu palaamaan ylöspäin muistaakseen jotta mihin se nyt ottaa kantaa...
Heh,vaikeutensa ja rankkuutensa kullakin.
"Ja sanotaanhan muistaakseni jossain kohtaa pyhää kirjaa, että mies älköön maatko miehen kanssa (ja sama ohje naisille). Niin eikö se jo merkitse, että lisääntyminen ei ole tarkoitettu homo/lesbopareille?"
No se nyt ei ole minun pyhä kirjani eikä sillä ole minulle merkitystä, mutta vaikka leikittäisiinkin että sillä olisi, niin tiedoksesi: Siellä ei mainita kahden naisen makaamisesta keskenään yhtään mitään. Ei siis "samaa ohjetta naisille". Ilmeisesti lesbous oli tuohon aikaan niin hyvin piilossa, ettei lainsäätäjillä tullut edes mieleen koko asian olemassaolo. He eivät varmaankaan osanneet edes kuvitella että naiset voisivat nauttia seksistä ilman "miehistä elintä"... ;)
Kuinka hyvin tunnet "pyhän kirjasi" kun et edes tiedä mitä siellä sanotaan ja mitä ei?
Kysyn (jälleen kerran vastausta saamatta, arvelisin) muutaman mieleeni tulleen kysymyksen:
- Miksi kristityt kaivavat aina tämän yhden kohdan esille, vaikkeivät muuten noudattaisi Raamatun oppeja kirjaimellisesti?
- Miksi patriarkkayhteisössä 2000 vuotta sitten kirjoitettua sääntökokoelmaa pitäisi toteuttaa sellaisenaan nykymaailmassa, jossa koko yhteiskuntarakenne on aivan toinen?
- Oletko myös siitä yhtä mieltä Raamatun kirjoittajien kanssa, että avionrikkojat tulisi kivittää? Oletko sillä kannalla, että poikalapsi tulee ympärileikata kahdeksan päivän ikäisenä (Kolmas Mooseksen kirja, 12. luku)? Ja "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi (sama kohta)?
Mielenkiinnosta kysynkin, uhrattiinko sinun lastesi syntymän jälkeen karitsat ja metsäkyyhkyt - kyllä varmaan, jos kerran olette kristittyjä?
- Toteutatko todella "pyhän kirjasi" oppeja käytännössä, vai poimitko sieltä vain omia tarkoitusperiäsi tukevat kohdat, kuten monilla tekopyhillä hurskastelijoilla on tapana tehdä? Jos et, miten erottelet ne kohdat joita noudatat ja ne joita ei tarvitse?
Tohtori Lauran kommentit ovat jo vanha vitsi eikä tuosta mainitusta raamatunkritiikistä saa mitään lisäarvoa tähän hedelmöityshoitokeskusteluun.
otan siis kantaa hieman eri näkökulmasta.
"Ja sanotaanhan muistaakseni jossain kohtaa pyhää kirjaa, että mies älköön maatko miehen kanssa (ja sama ohje naisille). Niin eikö se jo merkitse, että lisääntyminen ei ole tarkoitettu homo/lesbopareille?"
1) Seksi ei ole pelkästään lisääntymistä varten. Ei eläinkunnassa, ei ihmiskunnassa, ei kristillisessä eikä epäkristillisessä maailmassa, ei luoduilla eikä ei-luoduilla. Miksi ihmeessä siis rinnastat makaamisen lisääntymiseen?
Koska elämä ja luonto opettavat, että nämä asiat eivät ole rinnasteisia, ei lisääntymisen ehtona voi olla "oikeanlainen makaaminen". Ajatus on järjetön ja halveksii ihmisen kykyä oppia uutta, tutkia, ymmärtää ja pitää elämää yllä.
2) Mikä tahansa pyhä kirjoitus on sidoksissa omaan aikaansa. Raamatun aikana ei tunnettu käsitteitä "kahden miehen välinen liitto" tai "kahden naisen välinen liitto", vaan homoseksuaalit harjoittivat nk. kauhistuttavia menojaan milloin kenenkin kanssa ja lasten kanssa temppeleissä. Kuka tahansa kyseistä menoa seurannut (ml. Paavali) olisi ankarasti tuominnut nämä teot.
Niin myös tehtiin.
Ikävä kyllä ajat muuttuvat ja yhä vieläkin ihmisiä halutaan estää perustamasta perhettä ja rakastamasta omaa uskottua kumppaniaan - vain siksi että Rooman valtakunnassa irstailtiin.
Se on melko epäoikeudenmukaista, vai mitä heteroitsku?
Niin, silloin ei varmaan kuviteltu, että naisetkin voivat maata keskenään. Mutta kyllä se viesti on tarkoitettu myös naisille.
Raamatussa on kaksi kirjaa: vanha testamentti ja uusi testamentti. Käsittääkseni juutalaisuus perustuu vanhaan testamenttiin ja kristinusko uuteen testamentiin. Jeesus oli kaiketi tavallaan aikansa Luther, jonka tehtävä oli 'päivittää' vanhan testamentin opetukset. Jeesuksen pääviesti mielestäni oli, että näistä vanhassa testamentissa luetuista synneistä oli mahdollista saada armahdus, eikä välttämättä kivittää jokaista avionrikkojaa. Mutta, kuten tiedetään, ristiinnaulituksihan moisesta hapatuksesta joutui. Eli minun etiikkani perustuu uuteen testamenttiin. Jota kyllä en väitä sanatarkasti tuntevani, saati sitten noudattavani.
Yllä sanotulla tuli kaiketi vastattua ympärileikkaus- ja polttouhrikysymyksiin, eli emme harjoita perheessämme sellaista.
Ei kai uutta testamenttia voi soveltaa kirjaimellisesti nyky-yhteiskuntaan, mutta on siellä paljon sellaista, mikä sopii sellaisenaan nykymenoonkin, muun muassa nämä perhe- ja sukupuoliasiat.
Mutta kuten todettu, en varmasti ole synnitön eli en kykene noudattamaan Raamatun oppeja täydellisesti.
...onhan kyseessä vanha vitsi. Joskus ei vain malta olla töytäisemättä ylimielisiä kristittyjä heidän omalla kirjallaan, jolla he meitä pyrkivät muksimaan päähän ;) tulkitsemalla sitä valikoivasti omien mielipiteidensä tueksi. Sieltä löytyy varmasti tukea kaikille mielipiteille jos tarpeeksi jaksaa etsiä.
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Heteroisän vastausta postiisi.
"Käsittääkseni juutalaisuus perustuu vanhaan testamenttiin ja kristinusko uuteen testamentiin.
---
Eli minun etiikkani perustuu uuteen testamenttiin. Jota kyllä en väitä sanatarkasti tuntevani, saati sitten noudattavani."
Mitenkäs sattuikin, että tämä allaoleva sääntö on peräisin Vanhasta Testamentista (Mooseksen kirja)? ;)
3 Moos 18: Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
Koska etiikkasi perustuu Uuteen Testamenttiin, tuolla ei pitäisi olla sinulle sen suurempaa merkistystä kuin polttouhreillakaan.
Vai noudatatko kaikissa muissa asioissa Uutta Testamanttia niin hyvin kuin pystyt, mutta sattumoisin juuri tätä myös Vanhan Testamentin puolelta?
Niinpä niin.
ehtona on, että on mies ja nainen, jotka makaavat sillä lailla keskenään. Ja sitten saavat lapsia. Jos heillä on joku vaiva, että eivät tästä huolimatta saa lapsia, niin sitten lääketiede tulee kuvaan ja saattaa tarjota heille ratkaisun ongelmaan. Mutta se ratkaisu ei kuulu naispareille. Ei viitsi tehdä tästä turhan monimutkaista, insinöörin toinenkin aivosolu uhkaa joutua liian kovalle rasitukselle!
Ja eikös ne homot edelleenkin ole suurimmaksi osaksi syypäitä nuorten poikien hyväksikäyttöön ja irstailuun?
No, se olikin sellainen kehotus, johon sitten uudemman testamentin puolelta on mahdollisuus saada armahdus.
Mutta enhän minä missään vaiheessa ole homoseksuaalisuutta ollut tuomitsemassa. Se on korkeampi taho, joka tuomitsee, jos tarpeen. Olen vain tekemässä kaikkeni, että hedelmöityshoidot evätään naispareilta ja sinkkunaisilta. Lapsella pitää olla mahdollisuus isään ja terveet naiset eivät hoitoja tarvitse.
kysymykseesi: ei,eivät ole. kyllä ne heteroisät siinäkin tilastoja johtavat.
lastenhankita kun ei ole sinusta kiinni....Mitä lapsi käytännössä tekee sillä isällä?
Tämä keskustelu on kyllä hyvää viihdettä, täytyy myöntää. Heteroisä puhui itsensä tehokkaasti pussiin sekoittamalla Vanhan ja Uuden Testamentin ja sen, mitä tässä oikein noudatettiinkaan, mutta sivuuttaa erheensä lähes tyylikkäällä "eihän sillä ollutkaan niin väliä" -elkeellä. Hienoa. ;)
"Lapsella pitää olla mahdollisuus isään"
...Tähän odotamme edelleen tieteelle ja suuren otannan kokemukselle perustuvia perusteita, emme "musta tuntuu siltä" -tasoista pohdintaa...
"ja terveet naiset eivät hoitoja tarvitse."
Emme tarvitsekaan, vaan sukusoluja. ;)
totean vielä, että kristittynä mulla on ollut erikoinen tapa lyödä itse itseäni Raamatulla kovempaa kuin kukaan toinen =)
Nuorena odottaa, että asiat olisivat mahdollisimman helppoja ja mustavalkoisia: pääsee vähemmällä eikä tarvitse ajatella mitään. Mulle aukeni vasta paljon myöhemmin, että fundamentalistinen raamatun- tai muun opinkappaleen tulkinta on ihmisten päässään kehittelemä hätäratkaisu kaikkeen.
Todellisuus on kuitenkin niin kompleksinen - ja myös usko ilmiönä/kokemuksena on sellainen - ettei sen kirjaimellinen tulkitseminen jonkin valmiin kaavan kautta ole edes mahdollista.
Sä olet ilmiselvästi näitä periaatteen ihmisiä (tunnen muutamia mm. töiden kautta), jotka saavat suunnattomasti viihdettä ja riemua omien totuuksien julkistamisesta. Se on näin nettiaikakaudella ok, saahan ainakin ajan kulumaan. Ja samoin täällä lesboissa on yhden totuuden julistajia.
Mutta kuten on nähty, kumpikaan tapa ei johda keskusteluun, vaan loputtomaan jankkaamiseen - aivan kuin yrittäisit kaataa salaliittoteorian - eli lopussa ei opittu mitään eikä asia edennyt senttiäkään eteenpäin.
No, mutta nyt on perjantai, joten mä jatkan vielä tuohon edelliseen viestiisi vaikkei keskustelua syntyisikään.
- "Ehtona on, että on mies ja nainen, jotka makaavat sillä lailla keskenään. Ja sitten saavat lapsia."
Eli ensin esität, että lapsia kuuluu saada pelkästään makaamalla.
- "Jos heillä on joku vaiva, että eivät tästä huolimatta saa lapsia, niin sitten lääketiede tulee kuvaan ja saattaa tarjota heille ratkaisun ongelmaan.
Tässä vaihdat hieman linjaa: lapsia on lupa saada muutenkin kuin lisääntymällä. Olemme siis päässeet yksimielisyyteen siitä, että seksi ei ole lisääntymisen ennakkoehto.
- "Mutta se ratkaisu ei kuulu naispareille."
Eli nainen ei saa hankkia lapsia hedelmöityshoidolla naisen kanssa, koska he eivät voi saada sitä lisääntymällä, joka taas EI ole edellytys lapsen hankkimiselle?
Täällä on useaan otteeseen käsitelty pussiinpuhumista ja argumentoinnin huteruutta. Valitettavasti näin on jälleen asia.
Vetoat jonkinlaiseen ikiaikaiseen maailmanjärjestykseen, jota enemmistö hallitsee ja siksi sen varaan on rakennettu lukemattomien ihmisten turvallisuudentunto. Tämän turvallisuusilluusion ongelmana on se, että se estää kehittymisen, vaihtoehtojen näkemisen. So. moni toivottu ja rakastettu lapsi jää syntymättä.
Miten sitten ikiaikainen maailmanjärjestys oikeutetaan? Eipä juuri mitenkään. Perusteluna käytetään herkästi raamatunlauseita tai muita asiayhteydestään väärin ymmärrettyjä kivijalkatotuuksia - muuta ei ole tarjolla. Mustatuntuu-väittämä taas ei ole argumentointia.
Ymmärrän huolesi, ja jopa Päivi Räsäsen mielentilan, mutta Teidän kummankaan maailma ei tule romahtamaan siihen että jossain on eri tavalla eläviä perheitä lapsineen.
...ja sehän oli siis "lisääntymällä KESKENÄÄN" =)
Et kai nyt vain paljasta, ettet tunne edes käsitteitä pedofiili ja homo?? Pedofiili haluaa seksuaalisesti lapsia, homoseksuaali aikuista, mutta samaa sukupuolta olevaa ihmistä. Tuon kai nyt pitäisi olla päivänselvää. Vai tarvitseeko sinulle selittää kohta seuraavaksi jo käsitteet "hetero" ja "isäkin"?
Ja jos kerran pedofiliasta puhutaan, niin aukaiset melkoisen säkin käärmeitä. Kukahan tosiaan tekee suurimman osan pederastisista rikoksista..? Mietihän vähän.. Heteromiehet. Heidän osuutensa pedofiliarikoksista on 95-97%.
Sinä olet kyllä paras! Olet aina villakoiran ytimessä etkä jää missää asiassa sormi suuhun. Toisin kuin eräs heteroisä.. Upeaa luettavaa!
elänyt isättä, kun noinkin triviaalia asiaa kyselet?
isää ikinä tarvinnut. Kysymykseni taisi jälleen olla liian vaikea sinulle kun kiersit sen:) Mutta älä sure,eivät kaikki voi olla älykkäitä:)
On se tosiaan kumma miten systemaattisesti kierrät vaikeat kysymykset vain sanomalla joko
a) mutku mun mielestä
b) mutku raamattu/ etiikka tai
c) jättämällä vastaamatta, kun et pysty
Loppuuko järki, tieto, taito vai kyvyt? Veikkaisin, että kaikki. Kuka voi otta vakavissaan ihmisen, joka ei kykene perustelemaan tai argumentoimaan? Ei kukaan.
Miksi meidän pitäisi vastata kaikkiin kysymyksiin, kun sinun ei tarvitse? Vaadit muilta enemmän kuin itseltäsi. Vaikka vaikea kai sinun on kauhalla antaa, kun on lusikalla annettu
mitään kun ei tuo heteroisukki osaa perustella väitteitään...Olen tässä varmaan jo 4 kertaa kysynyt näistä sukupuolirooleista eikä vastausta tule. Ei voi muuta kun olla ylpeä siitä ettei itse ole heteroisä:)
Eräs uskonto joka potkii homon ulos on pedofiilien paratiisi.
...kannatuksesta. Onhan tämä sikäli "tuhoontuomittu" keskustelu, ettei erään kovapäisen isukin päästä saa ravistettua hitustakaan ylemmyydentuntoa ulos eikä sydämeen tuupattua inhimillistä ajattelua tilalle, mutta tuloksettomassakin väittelyssä, perustelussa ja asioiden katsomisessa monelta kantilta on kieltämättä oma viehätyksensä. Ja siinä kun vastapuoli ei keksikään enää mitään (uutta) sanottavaa. ;)
Mukavaa että sivustaseuranneet (tai muilla nimimerkeillä osallistuneet) ovat myös saaneet iloa ja viihdettä irti. =)
Kun viestiketju meni liian syväksi vastata terminologia-kysymykseesi, niin vastaan tässä:
OK, erotellaan hoidot ja inseminaatio. Edelleen perustelen inseminaation kieltämistä naispareilta ja sinkuilta sillä, että siinä tietoisesti tehdään isättömiä lapsia, joita muutenkin on tässä maassa ihan tarpeeksi. Ei tarvita yhteiskunnan sallivuutta, jotta edelleen pahennetaan tilannetta.
isättömien ja äidittömien lasten hyväksi? (siis muuta kun jauhat tällä palstalla)
Loukkaat kommenteillasi kaikkia isättömiä sekä yh-äitejä,vihjailemalla että lapsesta ei voi tulla normaalia ilman isää ja sanomalla että isättömiä on jo nyt tarpeeksi.
...isättömyys-argumentti on kaluttu puhki jo moneen kertaan, eikä siitä ole sen selvempää tullut. Kukaan - et sinäkään - ole perustellut isän tarvetta millään muulla kuin omalla tuntumalla.
On aivan selvää, että isättömäksi jäänyt heteroparin lapsi kaipaa isäänsä. Isä on joskus ollut lapsen elämässä, mutta ei ole enää, joten tietysti hänen tilallaan on vanhemmankokoinen aukko. Jos lapsella sen sijaan ei koskaan ole ollut sosiaalista isää, hän ei osaa sellaista kaivatakaan. Naisparin lapsella on kaksi äitiä, ja hän vastaavasti kaipaisi toista heistä, jos hänet menettäisi. Ei lapsi osaa kaivata sellaista mitä hänellä ei ole koskaan ollut, eikä koe sellaiselle tarvetta; onhan hänellä kaksi vanhempaa.
Et siis mitenkään voi perustella muiden isänkaipuuta sillä, että oma isäsi on sinulle tärkeä. Vanhemmat ovat tärkeitä lapsilleen, sukupuolesta riippumatta. Jos sinulla olisi ollut kaksi äitiä, he molemmat olisivat tärkeitä, vai mitä? :)
Ja siihen "miehen malli" -jaaritukseen en millään jaksaisi enää ryhtyä. Olen käynyt sitä monet kerrat tällä ja muilla keskustelupalstoilla, ja se(kin) päätyy aina lopulta siihen että miesten itsetunto on kärsinyt kolauksen (vaikkeivät he sitä myönnä) ja miten "hekin ovat niin tärkeitä omille lapsilleen" jne jne. TIETYSTI ovat. Aivan samoin naisparin lapselle ovat hänen vanhempansa tärkeitä.
Lapselle on tärkeää, että hänellä on rakastavat vanhemmat jotka antavat hänelle aikaansa ja hyvät eväät elämään. Vanhempien korvien välillä on siinä suurempi merkitys kuin jalkovälillä.
Hyvin sanottu! Huomasin jo eilen että heteroisältä on turha yrittää saada vastausta miehen mallista ja isän roolista. No, eiväthän kaikki voi olla älykkäitä:)
Kerro missä kohtaa raamatussa lukee "mies älköön maatko miehen kanssa"! Ja samalla, kun kerrot sen minulle, voisitko kertoa myös elätkö täysin raamatun oppien mukaan? Kirja on kuitenkin kirjoitettu jo aika kauan sitten ja muutamat ohjeet ovat jo taineet vanhentuakin?
missä kohtaa raamatussa sanotaan että rakastavat vanhemmat eivät ansaitse lapsia?
Noh,raamattuhan on heteromiesten kirjoittama kirja ja siksi siihen kannattaa suhtautua viihteenä:)