Apua valinnassa...

Hei kaikille!
Kumpi minulle sopisi paremmin talvikko vai roborowski?

Olen nuori tyttö ja olen hulluna eläimiin.
Haluaisin että hamsun voisi ottaa käteen ja tarkkailla mitä se puuhaa häkissään;)

Kummasskin on tietysti yhtä paljon hoitoa:)


Kiitos vastauksista...
5261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toisaalta ehkä talvikko koska ne on vähän suurempia ja niitä on helpompi pitää kädessä.

Äänestä

Olisin enemmän talvikon kannalla, vaikka itselläni onkin nyt robo. Meidän roboa kun ei ainakaan kädessä pidetä(tai voi pitää sitten kun on sen kiinni metsästänyt ja osaa pitää satuttamatta lujasti kiinni), mutta ainakin minulla aiemmin olleet talvikot olivat tässä suhteessa paljon mukavampia. Eli robo on enemmänki katselulemmikki ja suloinen sellainen, ainakin, jos ei ole pienestä pitäen kädessä pidetty jasiihen tottunut. Eli mieluummin kasvattajalta kuin eläinkaupasta(:

Äänestä

Talvikot ovat useimmiten erakoita, eli ne sopivat hyvin yksin pidettäviksi. Roborovskeja tulisi olla ainakin kaksi, sillä ne viihtyvät paremmin laumassa. Talvikot ovat usein varsin rauhallisia käsitellä, etenkin urokset. Meillä naaraista on löytynyt jonkin verran sähäkämpiä yksilöitä, jotka ovat nostaneet kauhean mekkalan syliin otettaessa, mutta kuitenkin olleet sitten kilttejä käsitellä. Roborovskit ovat enemmän katselueläimiä, sillä ne ovat erittäin pieniä ja nopeita.

Talvikolle sopii asumukseksi hyvin miniduna, hamsteriduna tai vastaavan kokoinen terraario. Roborovskeja en välttämättä ihan minidunan kokoiseen laittaisi, sillä vaikka ne ovatkin pienempiä, ne ovat hyvin vilkkaita ja myös vaikeampia päästää esim. sängylle juoksentelemaan.

Äänestä

... koska talvikko on paljon sosiaalisempi ja kiinnostuneempi ihmisistä kuin robo.itselläni on ollut/on tälläkin hetkellä molempia, ja roborovskeja saa todellakin metsästää että niitä edes käteen saisi.ostaessa niiden suloisuus kyllä saattaa vaikeuttaa päätöstä, mutta mikäli tämä on ensimmäine n hamsterin hankintasi, suosittelen talvikkoa :)
talvikot pysyvät kädessäkin paljon paremmin ja kesyyntyvät helposti jopa eläinkaupastakin ostettua, mikäli sitä ei ihan kamalasti ole sielä kohdeltu :)
onnea sulle hamsterin hankintaan, ensimmäinen hamsteri (joka oli talvikko, muuten ;)) oli itsellenikin tosi mukava ja hyvä hankinta !

Äänestä

Kiitos avusta olen päätynyt talvikkoon:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kumpi? kirjoitti:

Hei kaikille!
Kumpi minulle sopisi paremmin talvikko vai roborowski?

Olen nuori tyttö ja olen hulluna eläimiin.
Haluaisin että hamsun voisi ottaa käteen ja tarkkailla mitä se puuhaa häkissään;)

Kummasskin on tietysti yhtä paljon hoitoa:)


Kiitos vastauksista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu