APUA!

Voisiko joku vähän neuvoa minua? Olen nähnyt löytökodin sivuilla mitä ihanimman koiran ja haluaisin sen kovasti, mutta ongelmani on legendaarinen. Vanhempani, he eivät tahdo uutta koiraa. Vanha kuoli 1.5 vuotta sitten. Heistä se on vain ongelma reissujen takia.(omistamme asuntoauton ja reissaamme paljon) Koiralle kyllä löytyisi sijais koti reissun ajaksi. Suostun jopa luopumaan viikkorahasta jos saan koiran. Sillä ei ihan saa koiran ruokaa mutta se maksaa osan siitä. Mitä teen?!?
6503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että unohdat koko koiran. Jos se koira on jo etsimässä uutta kotia, niin todennäköisesti on ns. ongelmakoira. Ongelmat eivät siitä suinkaan pienene, varsinkin, kun vietätte noin liikkuvaa elämää. Nehän eivät välttämättä ole edes sisäsiistejä, vaikka aikuisia ovatkin.

Kyllä vanhempasi ovat oikeassa, usko vaan .

Äänestä
  • Niin että koira on kyllä sisäsiisti ja ei ole ongelma koira. Koiralla on kiire ja on kai lopetus uhan alla joten kiire voi tulla.

    Äänestä

minun vanhempani eivät halunneet vuosi sitten koiraa meille, mutta nyt vieressä makailee pentu. :) mutta koiran vuoksi olen joutunut tekemään paljon! olin koko kesän töissä jotta saisin rahat pentuun,tein pitkiä päiviä kuumassa kaupassa, mutta selvisin siitä kun ajattelin, että minkä näköinen se oma pentu sitten olisi ja mikä olisi se hyvä rotu.
niin se on totta että ei olisi ihan parasta ottaa löytökoiraa jos reissailette paljon. jos joskus otatte koiran, niin miksi se ei voisi tulla mukaan?käyttäisitte sitä paljon autoreissuilla ja sitten se tottuisi, tai ei.koiran otto on myös luopumista, joten reissailuahan voisi vähentää.mutta koiralta saa niin paljon takaisin!

Äänestä

Kerro vanhemmillesi asian hyviä puolia, ja selitä miksi haluat koiran.Kerro myös tuo viikkoraha juttu, ja että saisit koiralle hoitajan. ja meneehän se raissuilla mukanakin. Miellä ollut kaksikin koiraa mukana. Oi, onneksi on ihania ihmisiä jotka haluavat antaa kodin myös löytöeläimille. Itsellä kissa pelastetaankoirat.com :sta.
Pidän peukkuja, että saat koiran :)

Äänestä
  • Kiitos teille vinkeistä. Niistä on apua. Koira on onneksi luonteeltaan sellainen että viihtyy autossa.

    Äänestä

  • Se koira jota olen katsonut on juuri pelastetaankoirat.com :sta. Haluaisin jutella s-postilla kanssasi. Onnistuisiko? osoite on [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ghosthorse kirjoitti:

Voisiko joku vähän neuvoa minua? Olen nähnyt löytökodin sivuilla mitä ihanimman koiran ja haluaisin sen kovasti, mutta ongelmani on legendaarinen. Vanhempani, he eivät tahdo uutta koiraa. Vanha kuoli 1.5 vuotta sitten. Heistä se on vain ongelma reissujen takia.(omistamme asuntoauton ja reissaamme paljon) Koiralle kyllä löytyisi sijais koti reissun ajaksi. Suostun jopa luopumaan viikkorahasta jos saan koiran. Sillä ei ihan saa koiran ruokaa mutta se maksaa osan siitä. Mitä teen?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu