Muistelut jatkuu:Keinosiementäjän perunasäkki

Olin Ferguson-35 kultamahan huoltokäynnillä eräässä maalaistalossa syyskuisena päivänä.
-Tilan sadot oli jo korjattu ja viimeisetkin rukiit olivat höyryämässä kuivurissa. -Kyntötyöt oli jo aloitettu siinä ohessa, mutta Ferkku piti huoltaa kesken raskasta syysurakkaa. -Ferkun piti vetää 2-siipistä kyntöauraa, jossa oli kääntyvät leikkurikiekot kummankin terän edessä säädettynä 2 senttiä raa-an puolelle.(Se oli tarkkaa, koska kyntösiivuista syntyi kauniita kun ei tullut sitä revennyttä reunaa.)

-Tilan lapset olivat läheisessä alakoulussa.

-Tilan isäntä ja emäntä hoitivat viljanviljelyn lisäksi lypsävää lehmikarjaa.
Lisäksi heillä oli viitisenkymmentä kanaa, joista koitui vähän lisätuloja kananmunien myynnistä kirkonkylän osuuskauppaan ynnä muille.
-Lisäksi navetassa oli muutama lihotuspossu ja vasikoita.

-Samaksi päiväksi oli tilalle tilalle tilattu myös keinosiementäjä,koska oli havaittu, että yhdellä lypsävällä oli ns. “haku“ päällä ja perheenlisäystä voisi odotella myöhemmin.

-Naispuolinen keinosiementäjä saapui uudehkolla valkoisella,“silloisella saksan ihmeellä”, isolla takaikkunalla varustetulla kuplavolkkarilla navetalle.

-Koska keinosiementäjä ja minä saimme työmme suunnilleen yhtaikaa
päätökseen niin satuimme sitten myös samoille kahveille talon tupaan.

-Koska siihenaikaan oli tapana, että pappi, lääkärit, keinosiementäjä ja myös traktorin huoltomies “pidettiin hyvänä” maalaistaloissa kahvituksilla, ruoilla, ym., niin isäntä tarjosi vielä meille kummallekin isoa säkillistä tilalta vastanostettua juuttisäkkeihin pakattua “Ruusu”-lajikkeista tuoretta perunaa kotiinviemisiksi. -Kumpikin meistä hyväksyi ilomielin tarjouksen ja niin meitä varten varatut säkit kannettiin porstuasta autoihin.

-Keinosiementäjän volkkariin säkki ei mahtunut mihinkään muualle etutilassa olevien tarvikkeiden vuoksi kuin takapenkille, johon se laitettiin etuoven kautta tunkemalla sinne suojaksi laitettujen sanomalehtien, emännän siihenhätään tuomien “Maaseudun Tulevaisuuksien” ja “Kotimaiden” päälle.

-Lähdin tilalta vähän keinosiementäjää myöhemmin ja yhtäkkiä muutamaa kilometriä myöhemmin, näin kylätiellä edessäni Volkkarin seisovan vastamäessä ovet auki, savua tupruten molemmista ovista ja nainen huitoo apua.

-Ryntäsin katsomaan tilannetta ja Volkkarin takapenkki näytti olevan melkein tulessa.

-Savua yskien kiskoin perunasäkin ulos takapenkiltä ja hetken kuluttua savukin hälveni.

-Selvisi sitten syykin outoon paloon, kun irrotimme takaistuimen.
-Perunasäkki oli painanut istuimen jouset niin syvälle, että ne tapasivat takaistuimen alla olevan akun napoihin ja aiheuttivat suoran oikosulun (lienee tosi kuoppainen kylätie ollut edesauttamassa tuota istuinjousten painumista peunasäkin alla) . Kyseisen rouvan mies oli nimittäin kovilla talvipakkasilla joutunut lataamaan sisällä sitä 6-volttista akkua ja mukavuuden vuoksi jättänyt aina asentamatta takaisin sen bakeliittisen
akun suojakannen, joka siihen kuului.

-Tervehdimme sitten aina kättä heilauttaen, kun satuin tulemaan tätä rouvaa vastaan paikallisteillä.

Tällaistakin se “kirottu rasvakoura” taas muisteli
71689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllähän näistä sun ajankultaamista muistoista saisi vaikka maalaishenkisen tv-sarjan rustattua.

Äänestä

jatka vain samaan malliin.

Äänestä

Muutama pikku seikka ei täsmää, mutta sallittaneen näin fiktiossa tarina on tarina, tuli tuossa mieleen että myöhään isännällä rukiin puinti jäänyt koska viimeisenä kuivurissa kuivumassa??? Yleensä rukiin puinnilla aloitetaan elokuun puolen välin jälkeeneen ja kauran puinnilla lopetetaan tai vehnän riippuu sijainnista.
Ja muutamia muita seikkoja jotka pisti silmään, ei siinä mitään uutta maalais komediaa vaan kuvaamaan:)

Äänestä
  • eihän rasvakoura ole väittänytkään olleensa maanviljelijä ja sitäpaitsi vuosikymmenten jälkeen ei aivan kaikkia voi niin tarkasti muistaa.Käsittäisin että hän on ollut ulkopuolinen "tarkkailia" joka tässä nyt muistelee.

    Äänestä

  • Yx Maajussi "aina Val... kirjoitti:

    eihän rasvakoura ole väittänytkään olleensa maanviljelijä ja sitäpaitsi vuosikymmenten jälkeen ei aivan kaikkia voi niin tarkasti muistaa.Käsittäisin että hän on ollut ulkopuolinen "tarkkailia" joka tässä nyt muistelee.

    Näitä juttuja mielellään,olis tosiaan juttua vaikka hyvään kotimaiseen TV-sarjaankin kuten esim.nämä lehmän vuosi tai mooseksen perintö tyyppiset. Jatka vain samaan mallin.

    Äänestä

  • ...siis kevätruista?

    Äänestä

Tämähän on perinteinen kansanauton ongelma, itselle kävi samanlailla, tosin ilman perunasäkkiä ja keinosiementäjää. Kuoppainen tie ja lihava kaveri takapenkillä. Oma kubelini oli vaan niin vanha että joku aikaisemmista omistajista oli demaroinut itselleen sen bakeliittisuojan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


entinen rasvakoura kirjoitti:

Olin Ferguson-35 kultamahan huoltokäynnillä eräässä maalaistalossa syyskuisena päivänä.
-Tilan sadot oli jo korjattu ja viimeisetkin rukiit olivat höyryämässä kuivurissa. -Kyntötyöt oli jo aloitettu siinä ohessa, mutta Ferkku piti huoltaa kesken raskasta syysurakkaa. -Ferkun piti vetää 2-siipistä kyntöauraa, jossa oli kääntyvät leikkurikiekot kummankin terän edessä säädettynä 2 senttiä raa-an puolelle.(Se oli tarkkaa, koska kyntösiivuista syntyi kauniita kun ei tullut sitä revennyttä reunaa.)

-Tilan lapset olivat läheisessä alakoulussa.

-Tilan isäntä ja emäntä hoitivat viljanviljelyn lisäksi lypsävää lehmikarjaa.
Lisäksi heillä oli viitisenkymmentä kanaa, joista koitui vähän lisätuloja kananmunien myynnistä kirkonkylän osuuskauppaan ynnä muille.
-Lisäksi navetassa oli muutama lihotuspossu ja vasikoita.

-Samaksi päiväksi oli tilalle tilalle tilattu myös keinosiementäjä,koska oli havaittu, että yhdellä lypsävällä oli ns. “haku“ päällä ja perheenlisäystä voisi odotella myöhemmin.

-Naispuolinen keinosiementäjä saapui uudehkolla valkoisella,“silloisella saksan ihmeellä”, isolla takaikkunalla varustetulla kuplavolkkarilla navetalle.

-Koska keinosiementäjä ja minä saimme työmme suunnilleen yhtaikaa
päätökseen niin satuimme sitten myös samoille kahveille talon tupaan.

-Koska siihenaikaan oli tapana, että pappi, lääkärit, keinosiementäjä ja myös traktorin huoltomies “pidettiin hyvänä” maalaistaloissa kahvituksilla, ruoilla, ym., niin isäntä tarjosi vielä meille kummallekin isoa säkillistä tilalta vastanostettua juuttisäkkeihin pakattua “Ruusu”-lajikkeista tuoretta perunaa kotiinviemisiksi. -Kumpikin meistä hyväksyi ilomielin tarjouksen ja niin meitä varten varatut säkit kannettiin porstuasta autoihin.

-Keinosiementäjän volkkariin säkki ei mahtunut mihinkään muualle etutilassa olevien tarvikkeiden vuoksi kuin takapenkille, johon se laitettiin etuoven kautta tunkemalla sinne suojaksi laitettujen sanomalehtien, emännän siihenhätään tuomien “Maaseudun Tulevaisuuksien” ja “Kotimaiden” päälle.

-Lähdin tilalta vähän keinosiementäjää myöhemmin ja yhtäkkiä muutamaa kilometriä myöhemmin, näin kylätiellä edessäni Volkkarin seisovan vastamäessä ovet auki, savua tupruten molemmista ovista ja nainen huitoo apua.

-Ryntäsin katsomaan tilannetta ja Volkkarin takapenkki näytti olevan melkein tulessa.

-Savua yskien kiskoin perunasäkin ulos takapenkiltä ja hetken kuluttua savukin hälveni.

-Selvisi sitten syykin outoon paloon, kun irrotimme takaistuimen.
-Perunasäkki oli painanut istuimen jouset niin syvälle, että ne tapasivat takaistuimen alla olevan akun napoihin ja aiheuttivat suoran oikosulun (lienee tosi kuoppainen kylätie ollut edesauttamassa tuota istuinjousten painumista peunasäkin alla) . Kyseisen rouvan mies oli nimittäin kovilla talvipakkasilla joutunut lataamaan sisällä sitä 6-volttista akkua ja mukavuuden vuoksi jättänyt aina asentamatta takaisin sen bakeliittisen
akun suojakannen, joka siihen kuului.

-Tervehdimme sitten aina kättä heilauttaen, kun satuin tulemaan tätä rouvaa vastaan paikallisteillä.

Tällaistakin se “kirottu rasvakoura” taas muisteli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu