alan olla aika puhki.
Kiinnostaisiko ketään tulla kaveriksi siivoamaan?
Tätä se on, kun laiskuuttaan jättää vuosikausien hommat tekemättä, ja viimeisinä päivinä raataa yön ympäri, niin tietää taas, että siivoamisen voi huoletta unohtaa pariksi vuodeksi.
Milloinkahan minä opin tekemään hommat ajallani?
Etten siirtäisi kaikkea viimetippaan?
Kukapa se noita kaappeja katselee juhlissa?
Vaikka tiedän sen, ettei kukaan, niin silti se syyllisyyden tunne noista törkyisistä kaapeista vaivaa mieltä ja pilaa juhlatunnelman.
Tein kyllä sen päätöksen, että kun lakkiaiset ovat ohitse, niin heti seuraavalla viikolla laitan passihakemuksen vireille.
Ja syksyllä on pakko päästä johonkin lämpimään paikkaan edes viikoksi.
Kiinnostaisiko ketään tulla kaveriksi siivoamaan?
Tätä se on, kun laiskuuttaan jättää vuosikausien hommat tekemättä, ja viimeisinä päivinä raataa yön ympäri, niin tietää taas, että siivoamisen voi huoletta unohtaa pariksi vuodeksi.
Milloinkahan minä opin tekemään hommat ajallani?
Etten siirtäisi kaikkea viimetippaan?
Kukapa se noita kaappeja katselee juhlissa?
Vaikka tiedän sen, ettei kukaan, niin silti se syyllisyyden tunne noista törkyisistä kaapeista vaivaa mieltä ja pilaa juhlatunnelman.
Tein kyllä sen päätöksen, että kun lakkiaiset ovat ohitse, niin heti seuraavalla viikolla laitan passihakemuksen vireille.
Ja syksyllä on pakko päästä johonkin lämpimään paikkaan edes viikoksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
siis siivoamaan. Vaikka osaan niin ei paljon huvita kotitaloustyöt. Aloin miettimään, että minulla on 25 vuotta aikaa siitä, kun olin sinun tilanteessasi. Onnea vain lakista. Yksi suulas ystäväni nimitti lätsää lokinpaskaksi;) Työtä sen eteen joutui silti tekemään oli nimitys mikä hyvänsä.
Minäkin hankin passin ja lähdin maailmaa kiertämään. Jäi Eurooppa-tasolle minun kiertämiseni. Lontoo ja Ateena tulivat tutuimmiksi. Valitettavasti en opetellut kreikan kieltä. Sikäläinen nuoriso osasi englantia ja sillä pärjäsi yleisesti ottaen joka paikassa.
lakista, että se on kuin lunta paskahuussin katolla.:)
Minä kyllä joudun siivoamaan noita perussiivouksia lähes joka päivä sekä töissä että kotona.
Joka päivä pitää imuroida ja pestä pyykkiä ja astioita.
Ei tahdo oikein aikaa ja voimia olla noiden kaappien penkomiseen enää.
Kaappeihin tulee kerättyä helposti sellaista tavaraa, jota koskaan ei tarvitse...mutta on säästänyt periaatteella, että jospa sillä joskus on käyttöä.
Ja lasten vaatteet ovat yksi kompastuskivi myös.
On niitä pieneksi käyneitä vaatteita hyllyt notkollaan ja uutta on ostettava tilalle.
Siinä alkaa tulla tilanpuute vähitellen.
Mutta passin aion kyllä hommata ja tavoite on joku lämmin paikka syksyllä.
Ehkä Espanjaan Madeiralle tai Kanarialle.
En haaveile enää, vaan aion kyllä nyt toteuttaa tämän matkan. Ja lapset tietenkin mukaan.
Teillä siis ollaan vuosikausia siivoamatta, paiskitaan yksi vuorokausi välillä hommia ja pidetään taas parin vuoden tauko?
Mä kiukuttelen eukolle sen jatkuvasta siivousinnosta ja naputtamisesta, etten voi korjata jälkiäni, mutta mun täytyykin näemmä muuttaa hieman käsitystäni rakkaasta vaimostani.
kun joku siivoaa;) Minä joudun itse siivoamaan omat ja otusten jäljet. Miehen valinnassa olen aina pitänyt tärkeänä siivous- ja tiskaustaitoja. Exäni hoiti meillä talouden ja motkotti minulle. Eipä silti, ei ole ikävä. Siivoan itse mieluummin kuin olen parisuhteessa, mikä ei toimi. Sitä paitsi hän ei tykännyt eläimistä eikä luonnossa liikkumisesta. Ihan väärä tyyppi minulle.
Epäilen, että aloittaja asuu vielä kotona ja oma huone on se ruutu, mikä pitää siivota;)
Ei tarvitsisi sinunkaan kiukutella, ainakaan siitä asiasta.:)
Ai, onko teidänkin perheessä sama ongelma kuin meillä? Että kaikki jää miehiltä levälleen, eikä koskaan korjata jälkiä.
Voi kun miehet oppisivat ymmärtämään sen miten paljon se vaimoakin auttaa, kun omat sotkunsa korjaa.
Minä olen jo lopettanut ukon jälkien korjaamisen kokonaan. Monta vuotta siivosin sen jälkiä. Kiertelin pihamaat keräämässä vasaroita, meisseleitä, koneen osia, hitsausvehkeitä jne...
Lopulta ajattelin, että prkl, nyt loppu!
Mädäntykööt ne tavarat pihalle!
Ja niinhän tuo on nyt ihmetellyt, kun ei löydy meisseleitä eikä vasaroita mistään...
siinäpä saa ihmetellä!
Mulla oli myöskin tuo samainen ongelma ennen. Sitten kerrassaan kyllästyin siihen, että aina tuntui olevan "vähän pa..sta", kun ei viitsinyt kunnolla siivota. Ja nykyään käytän joka päivä siivoamiseen sen kolme varttia. Ei tarvi juurikaan tehdä suursiivoja enää, ihanaa!
Kyllä se lapsiperheessä on sitä, että koskaan ei ole siistiä, vaikka siivoisit aamusta iltaan.
Ja kuka sitäkään jaksaa pitemmän päälle?
Minullakin on pyörinyt tässä pahimmillaan 7 lasta ja juhlapyhinä se kymmenen.
Aina saa imuroida ja pestä pyykkiä ja muuhun ei oikein aika riitä, jos ei yöunista ota.
Ja nyt otan sitten yöunista, kun töistäkään ei voi ottaa vapaata. Viime yö 4 tuntia ja sitä edellinen myös jne... jo viikon ajan.
Ja kaapit ovat se minun kompastuskivi. Sinne kun on helppo tunkea kaikki, minkä ei halua näkyvän silmissä.
Ja lelut...huoh..lapsille tulee ostettua ja entisiä roikkuu. Nyt, kun katsoo tuota lelusavottaa, josta lähtisi useampi jätesäkillinen tavaraa, niin tulee mietittyä sitä, että on sitä kyllä aika tyhmä ollut ostaessaan niitä. Ja leluihin kertyy pölyä ja hiekkaa, kun ne lattialla pyörivät.
Ja pikkuherran jäliltä olen keräillyt homeisia sämpyläpaloja jopa videokasetin kuoresta...että ne keksii kaikkea!
sitä riittää. En voi kun ihmetellä niitä, joilla on sisäkoiria ja pieniä lapsia, voi sitä energian määrää, mikä siihen tarvitaan. Tuntuu jo nyt, että tuo neliömäärä on vähintäänkin riittävä. Kahdesta koirasta ja kahdesta ihmisestä tulee jo tarpeeksi PÖLYÄ. Puhumattakaan siitä hiekasta, jota kulkeutuu sisälle.. joskus tuntuu, että kilotolkulla jo päivän aikana, vaikka kuinka pyyhkisi tassut ja mahanaluset ennen sisälle tuloa. Sitten tietysti ne satunnaiset oksentelut ja "oho, tuossapa iiiihana lenkkari revittäväksi" -keksinnöt. Ja karvat, iänikuiset karvat. Meillä siivotaan joka viikonloppu silleen "kunnolla" ja lisäksi imuroidaan pitkin viikkoa, ja silti on aina vaan likaista. Ei auta, ei.
jo pääsi unohtumaankin.:)
Leluihin ja vaaatteisiin kietoutuneet koirankarvat pölyn kera.
Minä nakkasin koiran kartanolle(näin julmasti sanottuna)...on ulkona ollut kopissaan jo jonkun aikaa.
Meinasi välillä tukehtua karvoihin.
Mutta eiköhän taas arkeen palata, kun on juhlat ohitse.:)
Ja taashan nuo on kahden vuoden päästä juhlat...ja siitä taas kahden vuoden päästä...tasavälein:)
Minä ja siivous ei kanskaan sovita yhteen. Ei olla ikinä sovittu. Pienenäki mulla meni huoneessa sellainen pieni kinttupolku sängylle, vaatekaapille ja työpöydälle mutta turha kuvitellakaa että siltä kinttupolulta olis saanu astuttua sivuun ;).
pitänyt järjestyksestä, mutta elämä on opettanut luopumaan ja lapset kasvattanut siinä sivussa.:)
Mutta kaapit ovat aina olleet se minun kompastukivi, minä vihaan niitä. Liekö lapsena pidetty komerossa?
Pitääpä kysyä isäukolta, kun tulee lauantaina juhliin.:)