Kysymys?

mutta kysyn silti. Otetaan esimerkiksi tilanne jossa henkilö on käynyt lukion ja sen jälkeen haluaa pitää välivuoden ja muuttaa esim. Lontooseen tai lähiseuduille vaikka 3-6kuukaudeksi. Ensimmäinen kysymykseni on, että onko mitään mahdollisuutta saada töitä(oikeastaan melkein kaikki käy) tietysti peruspalkka elämiseen olisi ok:D. Toinen kysymys on se,että kuinka paljon maksaa peruskämppä(kalusteineen) lontoosta tai sen lähialueilta.(yksiö tai kaksio). Rohkeesti vaan vastailkaa!
6745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse tein juuri noin ja sillä tiellä olen edelleenkin, välivuoden loputtua ei huvittanutkaan tulla takaisin vaan jäin tänne opiskelemaan:)
Töitä löytyy Lontoosta suht helposti jos jaksaa vain hakea, kannattaa kysellä esim. pubeista, kaupoista jne. Itse sain ensimmäisen työpaikkani pubista parin viikon (täyspäiväisen) haun jälkeen. Kannattaa myös tsekata esim. Loot-lehden ilmoitukset.
Yksiöstä tai kaksiosta Lontoossa on valitettavasti aika turha haaveilla tavallisten baari-/tarjoilu-/kaupankassan töiden palkoilla. Jos siis rahaa olisi tarkoitus jäädä vuokran lisäksi elämiseenkin. Soluasuminen onkin Lontoossa todella yleistä. Soluhuoneestakin voit varautua maksamaan enemmän kuin Suomessa yksiöstä tai kaksiosta. Huoneita ja kämppiä (hintoineen) voit katsella osoitteesta www.gumtree.com (Sieltä löytyy muuten myös työpaikka-ilmoituksia!)

Kysele vain jos on muuta kysyttävää, niin yritän kyllä vastailla:) itse tulin tänne pari vuotta sitten tietämättä mistään mitään ja ilman mitään työkokemusta, kyllä se onnistuu jos vain haluat!

Äänestä

Tai yksi helppo keino paasta tanne on tulla aupairiksi. Siihen loytyy usein myos tuollaisia muutaman kuukauden pesteja. Ja elama on paljon helpompaa kun ei itse tarvi maksaa laskuja, eli elama on ns turvattu, ja usein lennotkin maksetaan. Moni on tehnyt nain ja aupairi-tyon aikana hakenut sitten itselleen muuta tyota ja nain saanut elaman 'kayntiin'
Tsemppia

Äänestä
  • Kuinka paljon elämiseen kuluu rahaa jos asut esim yksiössä(kalustettu) eli siis paljon menee rahaa ruokaan laskuihin asumiseen? Kuinka paljon siis pitäisi hankkia rahaa työstä, että pystyisi hoitamaan nuo kaikki edellämainitut..? Noin keskimääräisesti..

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Kuinka paljon elämiseen kuluu rahaa jos asut esim yksiössä(kalustettu) eli siis paljon menee rahaa ruokaan laskuihin asumiseen? Kuinka paljon siis pitäisi hankkia rahaa työstä, että pystyisi hoitamaan nuo kaikki edellämainitut..? Noin keskimääräisesti..

    Edes suhteellisen hyvakuntoisen yksion VIIKKOvuokra on vahintaan n. £150-300, alle tuon tuskin kovin hyvalta alueelta kovin asuttavaa luukkua saa... Noihin hintoihin voi sisaltya laskut tai sitten ei, kannattaa kysella tarkkaan kun on vuokraamassa, etta onko kaikki laskut council tax included, ja jos ei, niin paljonko se vuokra tulee yhteensa niiden kanssa olemaan.
    Liikkuminen Lontoossa ei ole liian halpaa. Metrolippu paivaksi maksaa jotain £5, viikoksi tai kuukaudeksi kun ostaa paasee paljon halvemmalla. Bussikortti viikoksi maksaa £13. Kannattaa hankkia Oyster Card heti kun tulet tanne. Ruuista on vahan vaikea sanoa, riippuu vahan mita olet tottunut syomaan... Paasaantoisesti ruoka on vahan kalliimpaa kuin Suomessa, mutta kylla edullisestikin voi syoda.
    Kaikkia muita kuluja tietysti tulee vakisinkin, esimerkiksi jos haluat vahankin paremmalle klubille tms. sisaanpaasyt maksaa, juomat on melko kalliita, vaatteita on pakko ostaa valilla jne jne.
    Paasaantoisesti jos olet menossa johonkin tyohon mihin ei koulutusta tarvita, esim. kauppaan, pubiin, baariin, siivoamaan...niin niilla palkoilla ei paljon yksiota maksella. Tai no voit yrittaa mutta sita rahaa ei sitten kauheasti valttamatta muuhun:)

    Au pairiksi lahto tosiaan on yksi vaihtoehto, ja silla lailla varmasti paasee helpommalla, mutta itse en kylla ikina lahtisi au pairiksi. Ei varmasti sovi kaikille sellainen homma...

    Äänestä

  • asumisesta kirjoitti:

    Joo ei aupairiksi... Laskeskelin tässä, että 8-10kk mittainen reissu tulisi maksamaan about 10.000 - 15.000e(kaikki kulut) , korjatkaa, jos nuo summat heittää aivan totaalisesti... Sitten vielä semmoinen kysymys,että minkä niminen asuinalue olisi mahdollisimman lähellä Tottenhamin White hart lane stadikkaa..? Pohjois Lontoossahan White hart lane sijaitsee.. Onko siellä sitten miten kallista asua keskinkertaisessa yksiössä?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    oisko siellä Tottenhamin kentän laidalla vaikkapa Tottenham-niminen asuinalue? Pienellä etsimisellä löytyy sivu:
    http://www.findaproperty.com/area.aspx?areaid=0255&opt=prop&salerent=1&sp=0
    Ei varmasti ole mitään Lontoon kalleinta seutua ainakaan siellä kentän lähistöllä, ainakaan ei näyttänyt kun siellä päin pari vuotta sitten kävelin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tästä on varmaan ollut puhe... kirjoitti:

mutta kysyn silti. Otetaan esimerkiksi tilanne jossa henkilö on käynyt lukion ja sen jälkeen haluaa pitää välivuoden ja muuttaa esim. Lontooseen tai lähiseuduille vaikka 3-6kuukaudeksi. Ensimmäinen kysymykseni on, että onko mitään mahdollisuutta saada töitä(oikeastaan melkein kaikki käy) tietysti peruspalkka elämiseen olisi ok:D. Toinen kysymys on se,että kuinka paljon maksaa peruskämppä(kalusteineen) lontoosta tai sen lähialueilta.(yksiö tai kaksio). Rohkeesti vaan vastailkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu