LAILLISTAKO?

Tällaiset keskustelupalstat pahimmillaan levittävät rikollisuutta, ihmisten mustamaalaamista sekä usein tuottavat pahanolon niille, joita tällaisilla keskustelupalstoilla YLLÄPIDON SALLIESSA julmasti haukutaan sekä panetellaan levittelemällä ihmisistä yhteystietoineen joskus hyvin sairaitakin asioita! Siksi käy kattomassa tää linkki jonka tarkoituksena on taistella tehokkaasti netissä leviävän rikollisuuden vastustamiseksi sekä tarkoitus on myös saada nämä keskustelupalstat asiallisiksi KESKUSTELUPALSTOIKSI, eikä suinkaan paikoiksi joissa ihmisiä usein nimiltä haukutaan ja heistä levitetään kaikkinaisia valheita!
http://www.adressit.com/suomi24
4763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaisi lukaista laki esitutkinnasta. Ei niitä aloiteta adressin vuoksi. Etkö luule poliisilla olevan tärkeämpääkin tekemistä?

Äänestä

kun ylläpidosta tulee systemaattisempaa ja aktiivinen moderaattori.
Toisaalta sehän rajoittaa myös sananvapautta, että joku henkilö omilla kriteereillään ja valinnoillaan päättää mitä näytetään nettisivuilla ja mitä ei.
Tuo toisten ihmisten mollaaminen ja muu negatiiviset jutut tapahtuu aivan samoin "oikeassa" maailmassa, mutta sitä ei tehdä niin avoimesti vaan "selän takana".
Ja vielä lopuksi - Netin mahdollistaman anonymiteetin vuoksi ei ole syytä uskoa suoraan mitään lukemaansa, positiivista tai negatiivista, samalla tavalla on mielestäni hyvä suhtautua haistatteluihin. Joku vaan purkaa pahaa oloaan niillä keinoin joilla pystyy.

Äänestä

saatiipa hyvä keskustelu aikaiseksi aseista.

Äänestä
  • Edelleenkään kaikille ei mene perille, että ei näillä palstoilla eikä asekeskustelulla yleensäkään rikollisuutta lisätä.

    Ensinnäkin aseelliset rikokset tapahtuvat luvattomilla aseilla joiden alkuperä on tuntematon, ja jos toisen ihmisen tosissaan haluaa hengiltä, niin siihen käy mikä tahansa kapine jolla pystyy vaikuttamaan epäsuotuisasti elintoimintojen jatkumiseen :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuskin! kirjoitti:

Tällaiset keskustelupalstat pahimmillaan levittävät rikollisuutta, ihmisten mustamaalaamista sekä usein tuottavat pahanolon niille, joita tällaisilla keskustelupalstoilla YLLÄPIDON SALLIESSA julmasti haukutaan sekä panetellaan levittelemällä ihmisistä yhteystietoineen joskus hyvin sairaitakin asioita! Siksi käy kattomassa tää linkki jonka tarkoituksena on taistella tehokkaasti netissä leviävän rikollisuuden vastustamiseksi sekä tarkoitus on myös saada nämä keskustelupalstat asiallisiksi KESKUSTELUPALSTOIKSI, eikä suinkaan paikoiksi joissa ihmisiä usein nimiltä haukutaan ja heistä levitetään kaikkinaisia valheita!
http://www.adressit.com/suomi24

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu